”Ja mitä tapahtuis, jos mä osuisin Anssin kanssa samaan tilanteeseen? Hohtaisko mun naama punasena häpeästä vai himosta? Mitä se tekis? Mitä se ajattelee musta? Ottaisko se aikaa mun kanssa kahdestaan, tukistais vähän ja koskisi huomaamatta? Ajattelisko se mua sellaisena kuin mä olin: auliina, helppona, 30 kg laihempana? Sellasena, joka mielellään istui sen kyrvän päälle, voihki ja paineli menemään ja laukes melkein heti? Joka kinus lisää, suorastaan vonkasi, ja syttyi jo pelkästä kosketuksesta? Joka kutsui luokseen ihan vieraan ihan vaan naimaan? Huomaisko se, miten mun hengitys muuttuis raskaammaksi jo vain sen läsnäolosta? Miten mun silmät kiiltäis ja mä välttelisin sen katsetta? Haluaisko se mut uudestaan, vielä, satuttaakseen ja loukatakseen mua taas? Voisinko mä vain naida sitä pari kertaa ja antaa olla, kun se dumppais mut uudestaan?”
11.7.2011, ote päiväkirjamerkinnästä
Menin kaverini Elinan synttäreille kesän lopulla. Hän oli kutsunut sinne paitsi yhteisiä opiskelukavereitamme, myös lukioaikaisia tuttujaan, joita en tuntenut ennalta. Olin myöhässä, kuten nykyään aina, ja saavuin paikalle siinä vaiheessa, kun väkeä oli jo jonkin verran paikalla. Tulin pyörällä, ja olin taas painellut koko matkan täydellä teholla, joten olin paikalle saapuessani vähän punainen kasvoiltani ja varmaan hohkasin kuumuutta. Pihaan päräytettyäni ja pyörän lukittuani pysähdyin vielä tupakalle ennen kuin menin sisään, ja tasasin sillä verukkeella hengitystäni ja pyyhin hikeä pyyhkeeseen ennen kuin astelin sinne ihmisten keskelle. Olin oppinut kesän aikana ottamaan aina jonkin raihnaisen huivin tai pienen pyyhkeen mukaan, koska hengästymättä ja hikoilematta pyöräileminen ei vain tuntunut onnistuvan minulta.
Parin minutin päästä nousin Elinan rappuun, oven taakse, ja soitin ovikelloa. Olin vieläkin vähän kuumissani, mutta kuitenkin edustavampi kuin vielä hetki sitten. Vaatteet olin sentään valinnut ihan tyylikkäästi, joskin raihnaiselle ja köyhäilevälle tyylilleni uskollisena, ja jopa sheivannut sääreni. Sen suhteen olen ollut välillä aika onneton, mutta tänä aamuna olin sen sentään tehnyt. Kuin jokin enne. Vaikka nykyään lähtiessäni kavereiden kanssa humpalle en juuri koskaan uskaltanut ajatella, miksi sääret tai kainalot pitäisi sheivata, tai miksi pitäisi pukea päälle jotakin muuta kuin farkut ja t-paita, ja kylmällä säällä joku vuosia sitten muodottomaksi kulahtanut (mutta edelleen lämmin) huppari. Ulkonäköön panostaminen ei vain ollut minun juttuni. Poikaystävälleni kelpasin rumanakin.
Asiaan. Seisoin oven takana, soitin ovikelloa ja käärin iPodini kuulokkeita rullalle. Elina avasi oven ja toivotti sisään. Pahoittelin monisanaisesti myöhästymistäni ja selitin, etten jotenkin taas oikein päässyt liikkeelle aikaisemmin, ja kuten yleensä, päädyin eksymään matkalla. Seuraavaksi pahoittelin, että olen niin kuumissani, koska pyöräilin juuri kymmenen kilometriä. Sitten pahoittelin sitä, ettei minulla ole mitään kunnollista lahjaa: vain kyykkyviiniä – J. P. Chenet'ä tietenkin – ja itse askarreltu onnittelukortti, suoraan sydämestä, opiskelijabudjetilla. Elina oli ihan ok asian kanssa, myös juonut varmaan siihen mennessä jo vähän kyykkyviiniä omasta takaa, ja toivotti lämpimästi halaamalla tervetulleeksi. Hössötimme siinä hetken kilpaa toistemme kanssa, ja kevensin vähän asustustani. Lopulta pääsin astelemaan eteisestä eteenpäin ja laskin tuliaiseni keittiöön pöydälle, jossa oli muidenkin tuomia juomia. Vihdoin pääsin sisälle kämppään, ja moikkailin ensin opiskelukaverit ja vaihdoin heidän kanssaan akuutimmat kuulumiset, kuten mitä siihen mennessä oli illanistujaisissa tapahtunut. Naurut päälle, vähän jalkojen heiluttelua pyöräilymatkan jälkeen, ja sitten aloin katseellani etsiä istumapaikkaa. Vähän sivussa tutusta porukastani oli kolme vieraampaa tyyppiä sohvaryhmällä, jossa oli tilaa neljälle. Siitä pystyi kuitenkin sopivasti huutelemaan tutuille, joten päätin rötvähtää sohvan nurkkaan.
Pysähdyin sohvan eteen. Keskimmäisellä paikalla istui Anssi. Kaikista maailman ihmisistä. Enkä tiennyt hänen tuntevan Elinan. En ollut tullut ajatelleeksi, että hehän ovat asuneet samoilla kulmilla ja ovat samaa ikäluokkaa kuitenkin; mikseivät he olisi sattuneet samoihin piireihin. Olisi kuitenkin näyttänyt vähän omituiselta, jos olisinkin siinä vaiheessa päättänyt olla istumatta siihen – varsinkin, kun Anssi ei tuntunut kiinnittävän minuun mitään huomiota. Siispä istuin hänen viereensä. Hän käänsi päätänsä minun suuntaani ja väisti vähän, mutta tuntui sitten tunnistavan minut. Ehkä.
”Moi.”
”M-mmoi?”
”Miten menee?”
”Mitäs tässä, mukava ilta. Mukavia ihmisiä.”
Vaivaantunut hiljaisuus. Olin varmasti todella punainen ja ääneni kuulosti pieneltä.
Elina pelasti tilanteen:
”Tunnettekste toisenne?”
”Ee...”
”J-jjoo, tunnetaan. En tosin tiedä, muistaako Anssi mua.”
”Öö...?”
”Mistä te tunnette?”
”...”
”...”
Rykäisin hermostuneesti. ”Netistä.”
Vanha Anssi janottaa
6
2618
Vastaukset
- Jenna22
Näin sivusilmällä, että Anssi katsoi minua kuin palaset olisivat loksahtaneet yhteen. En tiennyt, mitä hän oli niiden kolmen vuoden aikana tehnyt, mutta silloin hän ainakin sanoi, ettei ollut aiemmin harrastanut nettideittejä. Tunsin naamani hohkaavan punaisena, ja toivoin, ettei Elina (tai kukaan muukaan) kyselisi sen enempää. En ehkä haluaisi avautua asiasta julkisesti. Kovin moni porukasta ei tiennyt kovin paljoa siitä, millainen olin ollut tai mitä tehnyt ennen kuin aloin seurustella nykyiseni kanssa. Ja pidin asiain tilasta niin.
Elina kuitenkin tuntui ymmärtävän hermostuneisuuteni. ”No mut hei verestelkää muistoja!” Hän nosti maljaa ja siirtyi keittiön puolelle. Tunsin kuitenkin, että tästä tultaisiin juoruamaan vielä jälkeenpäin. Myös pari opiskelukaveriani noteerasivat välikohtauksen. Onneksi ei kuitenkaan kaikki heistä, joten he uppoutuivat omaan keskusteluunsa, ja minä jäin vähän etäämmällä porukasta siitä ikään kuin automaattisesti ulkopuoliseksi.
Ojensin käteni Anssille. ”Jii.”
Anssi tarttui siihen. ”Aa.” Hymyilin. Hän muisti. Poskeni hohkasivat. Käänsin katseeni hämmentyneenä pois. Muistot tulvivat mieleeni elävänä, ja olin sulaa vahaa, vaikka muistinkin myös, millainen hän oli lopulta ollut. Ennen kaikkea muistin hänet sellaisena kuin hän oli allani, miltä hänen kädet tuntuvat rinnoillani ja hiuksissani, miten puristan hänet sisääni, mitä hän oli opettanut minulle itsestäni. Tunsin hengitykseni olevan raskas pelkästään hänen läsnäolostaan, ja sivusilmällä näin hänen silmiinsä syttyvän virneen. Hän oli huomannut sen. Minua hävetti, että olin niin hänen pauloissaan – vieläkin.
Löyhyttelen ilmaa kasvoilleni vedoten siihen, että edelleen on kuuma pyöräilyn jäljiltä. ”Fillaroin nimittäin ihan täysiä. Jotenkin on olevinaan mahdotonta polkea mitenkään maltillista vauhtia.”
”Aijaa. Siellä samassako sä vielä asut?” Hän koskettaa vaivihkaa reittäni. Värähdän tuskin huomattavasti.
”Siellä vielä.” Jätän kertomatta muuttaneeni yhteen tällä välin toisen kanssa.
En uskalla katsoa häntä silmiin kuin lyhyin kohteliaisuusvilkaisuin, koska tunnen silmieni kiiltävän himosta ja häpeästä, jotka kilpailevat sisälläni. Kuulen hänen äänestään, siitä, miten hän painottaa sanaa ”aijaa”, että hän virnistää minulle. Että hän näkee lävitseni. Mutta en halua nähdä sitä hänen kasvoiltaan. En halua tietää, onko se vahingoniloa vai vain puhdasta jälleennäkemisen riemua. En halua tietää, pilkkaako hän minua tämän kohtaamisen jälkeen, vai haluaako hän vain naida minua kuin eläin. Jos katsoisin häneen, saisin tietää. Lukisin sen hänen silmistään. Yritän siis koettaa saada selville, missä opiskelukavereideni keskustelu menee.
”Mutta miten sulla menee nykyään?” Hämmennyn äänensävyn vilpittömyydestä. Anssi tuntuu olevan oikeasti kiinnostunut kuulemaan vastauksen. Olin jo ehtinyt tuudittautua tulkintaan, että hän on narsisti, joka nauttii nähdessään minun kiemurtelevan, mutta tämä äänensävy kumoaa oletukseni. Ainakin tekee tulkinnastani vähemmän ehdottoman. Vastaan lyhyen hämmentyneen hiljaisuuden jälkeen kertomalla jotakin ympäripyöreää opinnoistani ja töistäni. Koetan tiivistää viimeiset kolme vuotta pariin lauseeseen – vältellen puhumasta poikaystävästäni. Jollain kumman tapaa saan aikaiseksi lyhyen diipadaapa-keskustelun Anssin kanssa, ja rentoudun vähän. Hän opiskelee edelleen, ja asuu Elinan lähettyvillä toisen paikalla olevan kaverinsa, Juuson kanssa.
Juuri, kun olen aikeissa kysyä suvereenisti hänen naiselämästään, Juuso hihkaisee hänet mukaan heidän porukkansa keskusteluun. Koetan hymistä siinä mukana, mutta koska minulla ei oikein ole heidän keskinäisiin juttuihinsa sanottavaa, siirryn pian keskittymään omien opiskelukavereideni keskusteluun.
Keskittymisestäni ei vain tule mitään. Anssin läsnäolo kuumottaa minua edelleen, vaikkei onneksi enää niin hehkuvasti kuin juuri paikalle saavuttuani. En oikein pääse mukaan opiskelukavereidenikaan keskusteluun, koska jokainen Anssin kosketus – tahallinen ja tahaton – saa minut sävähtämään ja janoamaan lisää. Välillämme on niin selkeä jännite, että jokainen vaivihkainen hipaisu nipistää sähköiskun lailla. Epäilen, ettei Anssi tee sitä aivan tahattomasti. Luulen hänen todella nauttivan siitä, miten kiemurtelen ja sulan hänen kosketuksistaan. Ikään kuin hän valmistaisi minua jotakin varten, pehmittäisi savesta ilmakuplat pois ennen kuin sitä voi alkaa muovailla. Elina käy pariin otteeseen päästämässä ovesta lisää porukkaa, yhteisiä opiskelukavereitamme, joista pari istuu lattialle eteeni. Olen taas sisällä piirissä ja voin osallistua keskusteluun huutelematta kulisseista. Keskittymisestä ei vain siltikään tule mitään. Anssin käsi on jalkani vieressä, ja joka kerta liikahtaessani tiedostan sen kosketuksen reidelläni. Joka kerta hänen naurahtaessaan hänen kätensä liikkuu reittäni vasten. Luulisi, että alkuhämmenykseni mentyä ohi tunne laantuisi, mutta ei. Jokaisessa hipaisussa tuntuu olevan enemmän sähköä kuin edellisessä.- Jenna22
Päätän hakea juotavaa, jotta pääsen sohvalta pois. Minua ei haittaa, jos joku viekin paikkani – varattuna naisena tilanne on todella kiusallinen. Ja silti niin hekumoitava.
Elina ja pari muuta on keittiössä. ”Miten te tunnette? Sä oot ihan tulipunainen.” Hän on vähän hiprakassa. Ja minä olen ihan tulipunainen.
”Netistä.”
”Niin niin, mut mikä tää juttu oikein on? Jenna hei, kerro.”
”Äh, mä kerron joskus toiste.”
”Höh. Pelataan kohta pullonpyöritystä. Täällä keittiössä on ollu kovat spekulaatiot.”
”Et oo tosissas.”
Elina nauraa ja menee takaisin olohuoneen puolelle, muut menevät hänen mukaansa. Otan itselleni mukiin kylmää vettä ja hujautan sen kurkkuuni. Tunnustelen poskiani. Ne ovat ihan kuumat. Ja punaiset. Avaan viinipullon. Nyt tarvitaan tätä, että rauhoitun.
Kädet kipuavat kylkiäni pitkin. Säpsähdän ja lasken mukini pöydälle läikyttäen vähän viiniä. Olen aikeissa kääntyä, mutta kädet tarttuvat kiinni, eivätkä päästä minua kääntymään. Älähdän yllätyksestä. ”Ssssh.” Hän painuu selkääni vasten. Hän on kuuma. Olen Anssin ja pöydän välissä, olohuoneesta ei näe tähän, enkä pääse liikkumaan. En ole varma, tahtoisinkokaan. Olen kaivannut tätä kosketusta kolme vuotta, tajuan nyt. Juuri tätä. Siitä ei voi olla varma, minne se seuraavaksi etenee. Yhdellä hetkellä hänen kätensä silittävät lanteitani, sitten hän yhtäkkiä tukistaakin minua. Ynähdän yllätyksestä ja nautinnosta. En kovaa. Anssin hengitys ihollani, se tekee minut hulluksi. Mitä hän oikein aikoo? Huulet tunnustelevat korvalehteäni. Suljen silmäni ja annan hengitykseni muuttua raskaammaksi, en voi sille enää mitään. Olen tässä, haluan olla tässä, hänen kosketuksessaan, hänen hallittavanaan.
Toinen käsi kipuaa lanteiltani vatsani kautta rinnoilleni. En tiedä, mihin suuntaan liikkuisin, kun Anssi puristaa rintaani ja huokaisee korvaani. Lantioni pyörii häntä vasten, enkä voi sille mitään. Kuulen Anssin suun leviävän hymyyn. Miten hän voi vain pysyä paikallaan, kun minä kiemurtelen hänen otteessaan? Miten hän voi vain olla ja hyväillä rintojani, miksei hän vastaa liikkeeseeni? Ynisen hiljaa, täysin huomaamattani. ”Sssssh.” Ilmavirta korvallani. Käsi nousee rinnoilta ylemmäs. Kaulalleni. Vedän henkeä kuin pelkäisin hänen yrittävän kuristaa, vaikka tiedän, mitä hän aikoo tehdä. Odotan. Hän nostaa leukaani viedessään kättään ylöspäin. Hänen hengityksensä siirtyy korvaltani alemmas, leukaperälle, siitä kaulalle. Käsi on suuni edessä, kuin tukehduttaakseen. Mutta tiedän, ettei hän aio. Tiedän, mitä tämä merkitsee. Huulet avonaisella kaulallani, käsi painuu suuni eteen. Se tarkoittaa sitä, että nyt seuraa jotain, mistä hän tietää minun pitävän. Ja hän ei tahdo, että pidän siitä meteliä. Sillä hän ei tahdo muiden tietävän, mitä täällä on tekeillään. Minun on oltava hiljaa. Ynisen äänettömästi, odotuksen tuskassa hänen kättään vasten, ja pyöritän lanteitani. Suudelma kaulalleni, samalla pieni kiskaisu hiuksistani, käsi suuni edessä kertomassa, että hän määrää nyt. Olen mennyttä. Pillussani tykyttää, haluaisin hänet sinne. En voi sille mitään. Voihkaisen tahtomattani, mikä saa hänet tukistamaan uudestaan. ”Sssssh.” Hengitys kaulallani. Sähkö kulkee lävitseni, voisin pudota polvilleni. Pakko pysyä hiljaa.
Anssi painaa lanteensa tiukemmin minua vasten niin, että en pysty enää liikuttamaan omaani. Hän naulaa minut tiukasti itsensä ja pöydän väliin. Huulet suutelevat taas kaulaani, uudestaan, vähän ylempää, nipistävät ihan kevyesti leuastani, liikkuvat sitä pitkin korvalleni. Hän saa minut kiemurtelemaan näykkäisemällä korvannipukastani. Yritän parhaani olla hiljaa. Lantio pyrkii liikkumaan, se haluaisi työntyä tyrkylle ja vastaanottaa Anssin.
Kuiskaus korvassani huumaa. ”Onko Antti sun poikaystäväs?” Hän lienee noteerannut nimen minun ja opiskelukavereideni keskustelusta äsken olohuoneen puolella. Yritän mumista käden takana myöntävästi. ”Sssh!” Jähmetyn, ja avaan viimein silmäni. Tällä kertaa Anssi on käskevämpi. ”Älä sano mitään. Ollaan ihan hiljaa vaan.” Samalla hän painaa kättään tiukemmin suutani vasten. Kiihotun entisestään, hengitykseni on katkonaista. Miksen voi vain asettua pöytää vasten ja avata haarojani hänelle? Miksei hän voi vain painaa minua siihen, tarttua lanteisiini, työntyä sisään ja saada minua laukeamaan huutaen? Sata asentoa, joissa voisin hänet vastaanottaa, vilahtaa filminä silmieni editse. - Jenna22
Jenna22 kirjoitti:
Päätän hakea juotavaa, jotta pääsen sohvalta pois. Minua ei haittaa, jos joku viekin paikkani – varattuna naisena tilanne on todella kiusallinen. Ja silti niin hekumoitava.
Elina ja pari muuta on keittiössä. ”Miten te tunnette? Sä oot ihan tulipunainen.” Hän on vähän hiprakassa. Ja minä olen ihan tulipunainen.
”Netistä.”
”Niin niin, mut mikä tää juttu oikein on? Jenna hei, kerro.”
”Äh, mä kerron joskus toiste.”
”Höh. Pelataan kohta pullonpyöritystä. Täällä keittiössä on ollu kovat spekulaatiot.”
”Et oo tosissas.”
Elina nauraa ja menee takaisin olohuoneen puolelle, muut menevät hänen mukaansa. Otan itselleni mukiin kylmää vettä ja hujautan sen kurkkuuni. Tunnustelen poskiani. Ne ovat ihan kuumat. Ja punaiset. Avaan viinipullon. Nyt tarvitaan tätä, että rauhoitun.
Kädet kipuavat kylkiäni pitkin. Säpsähdän ja lasken mukini pöydälle läikyttäen vähän viiniä. Olen aikeissa kääntyä, mutta kädet tarttuvat kiinni, eivätkä päästä minua kääntymään. Älähdän yllätyksestä. ”Ssssh.” Hän painuu selkääni vasten. Hän on kuuma. Olen Anssin ja pöydän välissä, olohuoneesta ei näe tähän, enkä pääse liikkumaan. En ole varma, tahtoisinkokaan. Olen kaivannut tätä kosketusta kolme vuotta, tajuan nyt. Juuri tätä. Siitä ei voi olla varma, minne se seuraavaksi etenee. Yhdellä hetkellä hänen kätensä silittävät lanteitani, sitten hän yhtäkkiä tukistaakin minua. Ynähdän yllätyksestä ja nautinnosta. En kovaa. Anssin hengitys ihollani, se tekee minut hulluksi. Mitä hän oikein aikoo? Huulet tunnustelevat korvalehteäni. Suljen silmäni ja annan hengitykseni muuttua raskaammaksi, en voi sille enää mitään. Olen tässä, haluan olla tässä, hänen kosketuksessaan, hänen hallittavanaan.
Toinen käsi kipuaa lanteiltani vatsani kautta rinnoilleni. En tiedä, mihin suuntaan liikkuisin, kun Anssi puristaa rintaani ja huokaisee korvaani. Lantioni pyörii häntä vasten, enkä voi sille mitään. Kuulen Anssin suun leviävän hymyyn. Miten hän voi vain pysyä paikallaan, kun minä kiemurtelen hänen otteessaan? Miten hän voi vain olla ja hyväillä rintojani, miksei hän vastaa liikkeeseeni? Ynisen hiljaa, täysin huomaamattani. ”Sssssh.” Ilmavirta korvallani. Käsi nousee rinnoilta ylemmäs. Kaulalleni. Vedän henkeä kuin pelkäisin hänen yrittävän kuristaa, vaikka tiedän, mitä hän aikoo tehdä. Odotan. Hän nostaa leukaani viedessään kättään ylöspäin. Hänen hengityksensä siirtyy korvaltani alemmas, leukaperälle, siitä kaulalle. Käsi on suuni edessä, kuin tukehduttaakseen. Mutta tiedän, ettei hän aio. Tiedän, mitä tämä merkitsee. Huulet avonaisella kaulallani, käsi painuu suuni eteen. Se tarkoittaa sitä, että nyt seuraa jotain, mistä hän tietää minun pitävän. Ja hän ei tahdo, että pidän siitä meteliä. Sillä hän ei tahdo muiden tietävän, mitä täällä on tekeillään. Minun on oltava hiljaa. Ynisen äänettömästi, odotuksen tuskassa hänen kättään vasten, ja pyöritän lanteitani. Suudelma kaulalleni, samalla pieni kiskaisu hiuksistani, käsi suuni edessä kertomassa, että hän määrää nyt. Olen mennyttä. Pillussani tykyttää, haluaisin hänet sinne. En voi sille mitään. Voihkaisen tahtomattani, mikä saa hänet tukistamaan uudestaan. ”Sssssh.” Hengitys kaulallani. Sähkö kulkee lävitseni, voisin pudota polvilleni. Pakko pysyä hiljaa.
Anssi painaa lanteensa tiukemmin minua vasten niin, että en pysty enää liikuttamaan omaani. Hän naulaa minut tiukasti itsensä ja pöydän väliin. Huulet suutelevat taas kaulaani, uudestaan, vähän ylempää, nipistävät ihan kevyesti leuastani, liikkuvat sitä pitkin korvalleni. Hän saa minut kiemurtelemaan näykkäisemällä korvannipukastani. Yritän parhaani olla hiljaa. Lantio pyrkii liikkumaan, se haluaisi työntyä tyrkylle ja vastaanottaa Anssin.
Kuiskaus korvassani huumaa. ”Onko Antti sun poikaystäväs?” Hän lienee noteerannut nimen minun ja opiskelukavereideni keskustelusta äsken olohuoneen puolella. Yritän mumista käden takana myöntävästi. ”Sssh!” Jähmetyn, ja avaan viimein silmäni. Tällä kertaa Anssi on käskevämpi. ”Älä sano mitään. Ollaan ihan hiljaa vaan.” Samalla hän painaa kättään tiukemmin suutani vasten. Kiihotun entisestään, hengitykseni on katkonaista. Miksen voi vain asettua pöytää vasten ja avata haarojani hänelle? Miksei hän voi vain painaa minua siihen, tarttua lanteisiini, työntyä sisään ja saada minua laukeamaan huutaen? Sata asentoa, joissa voisin hänet vastaanottaa, vilahtaa filminä silmieni editse.”Onko Antti sun poikaystävä?” Huulten liike korvallani. Nyökkään. Anssi tekee työntöliikkeitä lantiollaan ja hyväilee suullaan leukaani pitkin. ”Ootko sä tyytyväinen?” Suljen taas silmäni. Pari tuntia sitten olisin vastannut empimättä. Nyt takavuosien haamut tuntuvat heränneen henkiin, enkä enää tiedä, mitä olen. Muuta kuin kiihottunut tässä paikassa, Anssin otteessa, hänen hallinnassaan. Tätäkö minä oikeastaan kaipaan? Jonkun, joka pakottaa minut paikalleni, pakottaa minut vastaamaan hänen antamiinsa kysymyksiin hänen antamissa puitteissaan, pakottaa minut kiihottumaan, eikä anna nautintoa ennen kuin hän itse niin haluaa. Suudelmia kaulalleni, toinen käsi tekee helliä tukistusliikkeitä.
Lantio pysähtyy. Tunnen hymyn leviävän Anssin kasvoille, kun en vastaa. Hän tietää, mitä se merkitsee. Hänen ei tarvitse kysyä uudestaan. Minä vain ärtyisin ja valehtelisin. Pieni varovainen näykkäys, ja olen taas sähköä täynnä. ”Noh, vastaa tähän ainakin.” Virne äänessä. Toinen käsi liukuu hiuksistani selkääni pitkin lanteilleni. Puristaa kevyesti, saa minut kiemurtelemaan. ”Haluutko sä mua?” Tiukka työntö, joka kaataa minut nojaamaan pöytään hieman etukenoon. Ote hellittää suuni edestä ja siirtyy selkää pitkin lanteilleni. Toisella kädellä toisesta ja toisella toisesta pakarasta kiinni, hän nojautuu selkääni, kuiskaa korvaani ääni raskaana: ”Haluutko?” Kädet vetävät lanteitani taaksepäin, uusi työntö. Miksei tämä voi tapahtua jossain muualla, ilman muita ihmisiä?Huokaisen tahtomattani. ”Sssh.” Nyökkään vastaukseksi. Nyökkään varmuudeksi monta kertaa. Nipistän suuni tiukasti kiinni, etten vuodattaisi himoani huulteni välistä. Lantioni tahtoo painautua Anssia vasten, eikä hänellä tunnu olevan mitään sitä vastaan. Uusi, tiukka työntö, kuin palkinnoksi. Kuulen taas virneen leviävän hänen kasvoilleen. Hän näykkäisee korvalehteäni. ”Hyvä.”
Anssi vetäytyy äkisti irti minusta, ja suoristaudun pyörällä päästäni. Mitä nyt oikein tapahtuu? Miksi hän lopetti? Mihin kosketus katosi? Tunnen sykkiväni joka puolelta. Jos kuka tahansa nyt koskisi pilluuni, laukeaisin varmasti räjähtäen – heti. Käännyn ympäri. Elina seisoo keittiön ovella ja tuijottaa minua. Kauankohan hän on oikein ollut siinä? Näkikö tai kuuliko hän jotain? Olimme selin oven suuntaan, en voi tietää. Minulla on taas kuuma. Olen varmasti hehkuvan punainen – ja sykkivä. Oikein hohdan seksiä kilometrin päähän. Jos tästä ei nyt tule moraalisaarnaa, niin saan kuulla sellaisen varmasti myöhemmin. Ja saan monta juoruämmää niskaani. Ja poikaystäväni saa varmasti tietää. Olen kusessa.
”Hei älä nyt. Kaikki okei.” Nyt en ymmärrä. Katson Anssia ymmälläni, myös kauhuissani tästä asetelmasta.
”Onks jotain sattunut?”
”Eiku täällä vaan vähän herkisteltiin jälleennäkemistä. Ei viimeksi erottu kovin hyvissä merkeissä.”
Nyt tajuan. Vaikka tätä olotilaa ei kyllä voi itkuksi naamioida. Minusta paistaa toiselle puolelle kylää, että olen kiimainen kuin kissa. Ryin käheää ääntäni auki.
”Mutta eiköhän se tästä.”
”Kai me ollaan sujut?” Tiedän hänen tarkoittavan sitä. Emme todella eronneet kovin lämpimissä väleissä. Ja olen edelleen epäluuloinen Anssin suhteen. Elinan edessä en kuitenkaan voi alkaa enää avata vanhoja haavoja, koska tämän pitää näyttää siltä, että olemme niistä jo puhuneet Anssin kanssa kahdestaan. Voi hitto, minkä sopan keitit, mies.
”Joo, hiljalleen. Ehkä jatketaan keskustelua tästä jossain muualla.”
”Hei hyvä idea. Vois tässä joskus nähdä ihan kunnolla ja jutella asioista kunnolla nyt, kun päälimmäiset haavat on ommeltu umpeen. Vai mitä?”
Tiedän, ettei hän tarkoita sitä. Ellei hän ole kasvanut ihmisenä merkittävästi. Tiedän hänen vain aikovan jälleen leikkiä minulla. Hän haluaa, että jään kiinni häneen, tulen riippuvaiseksi hänestä. Hän aikoo lupailla minulle vaikka viikottaisia kotikäyntejä, jos vain nielen sen tarinan, mutta hän ei tule koskaan pitämään lupaustaan. Siitäkään emme voi puhua tässä.
”Joo, ehdottomasti.”
”Mulla ei ole enää sun puhelinnumeroa.”
”Eeeei mullakaan kyllä sun.” Päädymme vaihtamaan numeroita. Anssi on erinomainen näyttelijä, huomaan Elinan edessä. Hän käyttäytyy täysin suvereenisti. Minä pelkään paljastavani kaiken. Säpsähdän jokaista hänen kosketustaan, sähkö välillämme vain pysyy, vaikka tilanne muuttaa muotoaan. Ja Anssi tykkää koskea ihmisiä puhuessaan heille. Tai sitten hän tykkää vain säpsäytellä minua. En muista enää, miten hän minulle ennen puhui.
”Mun pitäis kyllä varmaan lähteä, aamulla pitäis herätäkin.”
”Kiva kuitenkin kun pääsit käymään.”
”Oli kiva nähdä pitkästä aikaa.”
”Hmh? Joo, oli...” En voi uskoa tätä. Hän kiihottaa minut huippuuni, taiteilee mestarillisesti ulos tilanteesta, eikä aio mitenkään laukaista minua. Jättää minut vielä tänne uteliaiden ja informaationnälkäisten ihmisten keskelle.
”Soitellaan tässä lähiaikoina. Ja kiitos Elina kutsusta.”
Hyvästelyhalaus, joka saa minut taittumaan henkisesti kaksinkerroin, ja huomaamaton kuiskaus: ”Mä soitan sulle pian.” Anssi, miksi teet näin? - Jenna22
Jenna22 kirjoitti:
”Onko Antti sun poikaystävä?” Huulten liike korvallani. Nyökkään. Anssi tekee työntöliikkeitä lantiollaan ja hyväilee suullaan leukaani pitkin. ”Ootko sä tyytyväinen?” Suljen taas silmäni. Pari tuntia sitten olisin vastannut empimättä. Nyt takavuosien haamut tuntuvat heränneen henkiin, enkä enää tiedä, mitä olen. Muuta kuin kiihottunut tässä paikassa, Anssin otteessa, hänen hallinnassaan. Tätäkö minä oikeastaan kaipaan? Jonkun, joka pakottaa minut paikalleni, pakottaa minut vastaamaan hänen antamiinsa kysymyksiin hänen antamissa puitteissaan, pakottaa minut kiihottumaan, eikä anna nautintoa ennen kuin hän itse niin haluaa. Suudelmia kaulalleni, toinen käsi tekee helliä tukistusliikkeitä.
Lantio pysähtyy. Tunnen hymyn leviävän Anssin kasvoille, kun en vastaa. Hän tietää, mitä se merkitsee. Hänen ei tarvitse kysyä uudestaan. Minä vain ärtyisin ja valehtelisin. Pieni varovainen näykkäys, ja olen taas sähköä täynnä. ”Noh, vastaa tähän ainakin.” Virne äänessä. Toinen käsi liukuu hiuksistani selkääni pitkin lanteilleni. Puristaa kevyesti, saa minut kiemurtelemaan. ”Haluutko sä mua?” Tiukka työntö, joka kaataa minut nojaamaan pöytään hieman etukenoon. Ote hellittää suuni edestä ja siirtyy selkää pitkin lanteilleni. Toisella kädellä toisesta ja toisella toisesta pakarasta kiinni, hän nojautuu selkääni, kuiskaa korvaani ääni raskaana: ”Haluutko?” Kädet vetävät lanteitani taaksepäin, uusi työntö. Miksei tämä voi tapahtua jossain muualla, ilman muita ihmisiä?Huokaisen tahtomattani. ”Sssh.” Nyökkään vastaukseksi. Nyökkään varmuudeksi monta kertaa. Nipistän suuni tiukasti kiinni, etten vuodattaisi himoani huulteni välistä. Lantioni tahtoo painautua Anssia vasten, eikä hänellä tunnu olevan mitään sitä vastaan. Uusi, tiukka työntö, kuin palkinnoksi. Kuulen taas virneen leviävän hänen kasvoilleen. Hän näykkäisee korvalehteäni. ”Hyvä.”
Anssi vetäytyy äkisti irti minusta, ja suoristaudun pyörällä päästäni. Mitä nyt oikein tapahtuu? Miksi hän lopetti? Mihin kosketus katosi? Tunnen sykkiväni joka puolelta. Jos kuka tahansa nyt koskisi pilluuni, laukeaisin varmasti räjähtäen – heti. Käännyn ympäri. Elina seisoo keittiön ovella ja tuijottaa minua. Kauankohan hän on oikein ollut siinä? Näkikö tai kuuliko hän jotain? Olimme selin oven suuntaan, en voi tietää. Minulla on taas kuuma. Olen varmasti hehkuvan punainen – ja sykkivä. Oikein hohdan seksiä kilometrin päähän. Jos tästä ei nyt tule moraalisaarnaa, niin saan kuulla sellaisen varmasti myöhemmin. Ja saan monta juoruämmää niskaani. Ja poikaystäväni saa varmasti tietää. Olen kusessa.
”Hei älä nyt. Kaikki okei.” Nyt en ymmärrä. Katson Anssia ymmälläni, myös kauhuissani tästä asetelmasta.
”Onks jotain sattunut?”
”Eiku täällä vaan vähän herkisteltiin jälleennäkemistä. Ei viimeksi erottu kovin hyvissä merkeissä.”
Nyt tajuan. Vaikka tätä olotilaa ei kyllä voi itkuksi naamioida. Minusta paistaa toiselle puolelle kylää, että olen kiimainen kuin kissa. Ryin käheää ääntäni auki.
”Mutta eiköhän se tästä.”
”Kai me ollaan sujut?” Tiedän hänen tarkoittavan sitä. Emme todella eronneet kovin lämpimissä väleissä. Ja olen edelleen epäluuloinen Anssin suhteen. Elinan edessä en kuitenkaan voi alkaa enää avata vanhoja haavoja, koska tämän pitää näyttää siltä, että olemme niistä jo puhuneet Anssin kanssa kahdestaan. Voi hitto, minkä sopan keitit, mies.
”Joo, hiljalleen. Ehkä jatketaan keskustelua tästä jossain muualla.”
”Hei hyvä idea. Vois tässä joskus nähdä ihan kunnolla ja jutella asioista kunnolla nyt, kun päälimmäiset haavat on ommeltu umpeen. Vai mitä?”
Tiedän, ettei hän tarkoita sitä. Ellei hän ole kasvanut ihmisenä merkittävästi. Tiedän hänen vain aikovan jälleen leikkiä minulla. Hän haluaa, että jään kiinni häneen, tulen riippuvaiseksi hänestä. Hän aikoo lupailla minulle vaikka viikottaisia kotikäyntejä, jos vain nielen sen tarinan, mutta hän ei tule koskaan pitämään lupaustaan. Siitäkään emme voi puhua tässä.
”Joo, ehdottomasti.”
”Mulla ei ole enää sun puhelinnumeroa.”
”Eeeei mullakaan kyllä sun.” Päädymme vaihtamaan numeroita. Anssi on erinomainen näyttelijä, huomaan Elinan edessä. Hän käyttäytyy täysin suvereenisti. Minä pelkään paljastavani kaiken. Säpsähdän jokaista hänen kosketustaan, sähkö välillämme vain pysyy, vaikka tilanne muuttaa muotoaan. Ja Anssi tykkää koskea ihmisiä puhuessaan heille. Tai sitten hän tykkää vain säpsäytellä minua. En muista enää, miten hän minulle ennen puhui.
”Mun pitäis kyllä varmaan lähteä, aamulla pitäis herätäkin.”
”Kiva kuitenkin kun pääsit käymään.”
”Oli kiva nähdä pitkästä aikaa.”
”Hmh? Joo, oli...” En voi uskoa tätä. Hän kiihottaa minut huippuuni, taiteilee mestarillisesti ulos tilanteesta, eikä aio mitenkään laukaista minua. Jättää minut vielä tänne uteliaiden ja informaationnälkäisten ihmisten keskelle.
”Soitellaan tässä lähiaikoina. Ja kiitos Elina kutsusta.”
Hyvästelyhalaus, joka saa minut taittumaan henkisesti kaksinkerroin, ja huomaamaton kuiskaus: ”Mä soitan sulle pian.” Anssi, miksi teet näin?Hän hyvästeli muut ja lähti. Juuso, hänen kämppiksensä, lähti samalla ovenavauksella. En vieläkään voinut uskoa, mitä keittiössä juuri tapahtui. Paloin halusta kertoa jollekulle, mutta en todellakaan täällä, missä seinillä oli korvat ja uteliaita kavereita oli paikalla ihan liikaa. Elina ei ilmeisesti ollut nähnyt mitään, vaan tullut huoneeseen juuri oikealla hetkellä. Ainakaan hän ei kysellyt minulta sen tarkemmin, mitä keittiössä oikein tapahtui. Huitaisin viinimukilliseni kerralla naamariin ja kaadoin toisen. Tosin humalassa olen suulaampi ja möläyttelen asioita, kuten nyt ihmiset humalassa tekevät, joten ehkä olisi viisaampi kuitenkin jättää se toinen mukillinen juomatta ihan yhtä nopeasti.
Loputkin tuntemattomat ihmiset lähtivät pian, ja vain minun ja Elinan yhteisiä opiskelukavereita jäi paikalle. Oloni helpotti sitä myötä, mitä kauemman aikaa Anssin lähdöstä kului. Rentouduin ja kykenin juttelemaan ihmisten kanssa ihan normaalisti.
Sitten koitti se hetki, jota olin pelännyt. Ehkä tunti Anssin lähdön jälkeen Elina ehdotti pullonpyöritystä. ”Siitähän sä tykkäät! Sä oot aina se, joka haluaa pelata pullonpyöritystä.” Tällä kertaa en ollut. Yleensä ihmisillä ei ollut tarvetta epäillä, että olisin tehnyt elämässäni jotain kamalaa tai sekaantunut vääriin ihmisiin. Nyt ihmisillä oli paljon udeltavaa asioista, joista en todellakaan halunnut heille kertoa. En näille ihmisille, en nyt. En tiennyt itsekään, mitä tästä kohtaamisesta tai koko Anssista ajattelin tällä hetkellä. Oliko kaikki ollut väärin, vai oliko kaikki oikein; mitä juuri oli tapahtunut, ja mitä tapahtuisi, jos kertoisin keittiöhetkestämme muille. Nämä ihmiset kuitenkin tunsivat myös poikaystäväni hyvin ja pitivät hänestä ja halusivat hänelle vähintään yhtä paljon hyvää ja oikeutta kuin minullekin. Minä en tiennyt, miten tai milloin haluaisin hänelle kertoa välikohtauksesta, vai halusinko kertoa ollenkaan. Soppa oli valmis.
Puhelimeni kilahti viestin merkiksi. Vilkaisin sitä muka ohimennen. Anssi.
”Mä soitan sulle pian ;)”
Mitähän tämä nyt sitten oli olevinaan. Juuri, kun olin päässyt pahimmasta kuumotuksesta yli, hän lähestyi minua uudelleen. Ilmoitin muille meneväni harkintatupakalle – yksin – ja kertovani sen jälkeen uudelleen oman kantani pullonpyöritysasiaan. Nappasin koko askin mukaani ja menin parvekkeelle. Sytytin tupakan. Puhelin soi. Anssi. Vastasin.
”Tuu alas sieltä. Ja tumppaa se rööki. Sä oot parempi ilman.”
En osannut sanoa siihen mitään. Älähdin vain vastaukseksi. Vedin yhden henkosen tupakastani ja katkaisin sen – köyhä säästää jopa puolikkaat tupakat myöhempää käyttöä varten.
”No niin. Tuu alas sieltä. Mä ootan sua.”
Joku avasi parvekkeen oven. ”Okei, mä tuun. Nähdään pian.”
Elina.
”No niin, tuu nyt pelaamaan.”
”Se oli Antti, mun pitää lähteä kotiin. Sillä oli ikävä.”
”Etkä lähe, tuu nyt pelaamaan! Kyllä se kestää ilman sua.”
Pienen inttämisen jälkeen sain Elinan vakuutettua siitä, että poikaystävä kaipasi minua nyt enemmän kuin he. Pääsin siis lähtemään. Olisin kuitenkin tilivelvollinen keittiön tapahtumista Elinalle myöhemmin, tiesin sen.
- Jenna22
Piti kypsytellä yön yli, miten tarina jatkuu. Pysykää kanavalla, nimittäin tänä iltana Jenna ja Anssi kohtaavat uudestaan. Ja sen verran voin spoilata, että toiminta jatkuu siitä, mihin Elinan keittiössä jäätiin. ;)
- Jenna22
Hups, jäi linkittämättä! Toka osa täällä:
http://www.seksinovellit.com/2012/07/13/vanhan-suolan-jano-toinen-pala/
Ja jatkoa seuraa varmaan myös tuon toisen foorumin kautta sitten, kun seuraa - tämä Suomi24:n paloitteluperiaate ei oikein innosta tänne laittamaan.
Kommenttia sitten, ihmiset! Eihän tässä kirjoittelussa itsekseen mitään järkeä ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi1203021Vanhalle ukon rähjälle
Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen302434Olen tosi outo....
Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap302415Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/15256631092051- 1141670
Hommaatko kinkkua jouluksi?
Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k1711378Aatteleppa ite!
Jos ei oltaisikaan nyt NATOssa, olisimme puolueettomana sivustakatsojia ja elelisimme tyytyväisenä rauhassa maassamme.2891212Mikko Koivu yrittää pestä mustan valkoiseksi
Ilmeisesti huomannut, että Helenan tukijoukot kasvaa kasvamistaan. Riistakamera paljasti hiljattain kylmän totuuden Mi2601120- 621057
- 711054