Vastakkainasettelu purkautuu kielivapauden myötä

Kieliryhmien vastakkainasettelu purkaantuu, kun Suomen ruotsinkieliset myöntävät, ettei ei-ruotsinkielisten suomalaisten pakkoruotsitus kuulu heille eikä voi mitenkään olla heidän edustajiensa (RKP, folktinget, säätiöt) tavoite. Nythän se on julistettu kärkihankkeeksi, päätavoitteeksi.

Kun ruotsinkieliset sanovat, että ei-ruotsinkieliset saavat todellakin päättää itse lastensa kieliopinnoista, aivan kuten ahvenanmaalaiset, ruotsalaiset tai muut euroopan enemmistöt - silloin alkaa aurinko paistaa tälläkin palstalla.

Sitä odotellessa hyvää jatkoa kaikille palstalla, pidellään tuulta ja sadetta.
1080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tai sanotaan, että pahin ongelma poistuu kielivapauden myötä. Mutta rehellisyyden nimissä pitää muistuttaa, että PALJON on ongelmakohtia kansanosiemme välillä.

Niin suuri on historian painolasti, mitä ruotsalaisuus on suomalaisia sortanut. Ja suruthan on ollut vahvasti mukana touhussa. Ei tuhatvuotista sortoa ja halveksuntaa yksi pakkoruotsin poisto tietysti kuittaa.

Mutta jostain on aloitettava ja pakkoruotsin/virkaruotsin poisto on hyvä avaus.

Äänestä

"Kieliryhmien vastakkainasettelu purkaantuu, kun Suomen ruotsinkieliset myöntävät, ettei ei-ruotsinkielisten suomalaisten pakkoruotsitus kuulu heille eikä voi mitenkään olla heidän edustajiensa (RKP, folktinget, säätiöt) tavoite."

Kieliryhmien vastakkainasettelu purkantuu kun netti fennot ymmärtävät ettei RKP yksin ole sitä mieltä että Suomessa on hyvä osata ruotsia vaan että valtaosa kansanedustajista haluaa ylläpitää pakollista ruotsin opetusta tasapuolisesti kaikille.

Tässä valtakunnan virallinen kanta kaksikielisyyteen joten mitään tukea netti fennojen väittämälle "pakolle" tai toisen kielen sortamiselle tai eriarvoiselle kohtelulle en löydä tästäkään "hankkeesta".

"Kansalliskielistrategia

Valtioneuvoston kanslia on asettanut Kansalliskielistrategia-hankkeen. Pääministerin johdolla laaditaan pitkän aikavälin kielistrategia kahden elinvoimaisen kansalliskielen, suomen ja ruotsin, kehittämiseksi sekä konkretisoidaan sen pohjalta toimet hallituskaudelle.

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa todettiin, että kielellisten oikeuksien toteutumista kehitetään presidentti Ahtisaaren työryhmän esityksiä hyväksi käyttäen."

"Nythän se on julistettu kärkihankkeeksi, päätavoitteeksi."

En ole tietoinen mistään "pakkoruotsihankkeista" enkä liioin mistään virallisista hankkeista sen kaatamiseksi. Jos ei netti fenno ole sattunut huomaamaan niin meillä on jo kouluissa pakollinen ruotsin opetus, ei siihen mitään hankkeita tarvita.

Ainoat joilla on pakollisen ruotsin opetuksen suhteen hankkeita ovat netti fennot mutta niin kauan kun he eivät keksi muuta vaikuttamiskeinoa kuin netissä homottelu ja ruotsinkielisten maanmiestensä solvaaminen niin pakollinen ruotsin opetus on ja pysyy.

Joten mihin hankkeeseen netti fenno mahtaakaan viitata?

Äänestä
  • Kun folktingetin puheenjohtaja vaihtui toista vuotta sitten, uusi puheenjohtaja Gestrin ilmoitti, että folktingetin tärkein tehtävä on kiirehtiä kielistrategiaa ja siinä erityisesti varhaistettua ja laajennettua pakkoruotsia sekä jopa kahdella pakkokielellä kruunattua yo-tutkintoa.

    "Folktingets viktigaste uppgift just nu är enligt Gestrin att påskynda den nationella språkstrategin. Den måste beakta utredningar och rapporter som president Martti Ahtisaari, Utbildningsstyrelsen och Magma tagit fram och som visar på nyttan av tidigarelagd skolsvenska, svenska som tillgängligt A2-språk i alla kommuner och en studentexamen som förutsätter att man skriver modersmålet plus två valfria språk. Arbetet brådskar."

    Kun nyt tuoreessa tuntijakopäätöksessä pakkoruotsi aikaistettiin alakouluun, sitä kommentoitiin RKP:ssä sen johdon ansioksi ja kieltenopetuksen "vahvistaminen" varhaistamalla pakkoruotsia mainittiin RKP:n suurimmaksi tavoitteeksi.

    "Den nya timfördelningen beskrivs som en framgång av Svenska folkpartiets nuvarande och tidigare ledare."
    Wallin: "Vår största målsättning var att stärka och förbättra språkundervisningen i vårt land. Det sker nu i och med en tidigareläggning av B1-språket ---"

    Yhä uudelleen ruotsinkielisten edustajat ovat painottaneet, että suomenkielisten pakkoruotsin lisääminen ja varhaistaminen on heidän päätavoitteensa.

    Äänestä

  • Muita vaikutuskeinoja toki on. Sinä tuskin haluat että niitä aletaan käyttämään.

    Äänestä

  • YLE:n vaalikoneen mukaan ENEMMISTÖ(108) nykyisistä kansanedustajista kannattaa kielivapauden lisäämsitä eli pakkoruotsituksen poistoa tai höllentämistä.

    Vai on muka svekopaja Magman asettama Ahtisaari-ryhmä joku virallinen taho?!

    Ei muuten ole, vaikka niin svekot haluavat asian esittää.

    Taas svekoankka tyypilliseen svekotapaan täysin sivuuttaa sen tosiasian, että 75% suomalaisita vastustaa pakkoruotsia. Ja kaikki puolueettomat asiantuntijatahot päälle.

    Svekoankasta on Rautalapion hyydyttyä tullut palstan VIRALLINEN svekopropagandan eli valheiden levittäjä.

    Taustatukea hän saa uudelta kiihkosvekolta.

    Äänestä

Mikseivät ruotsinkieliset vain voisi todeta, että ei-ruotsinkielisten suomalaisten ruotsinopiskelu on ei-ruotsinkielisten suomalaisten oma valinta?

Tietysti ruotsinkieliset voivat tarjoutua auttamaan niitä, jotka haluavat oppia ruotsia, oppimaan niin hyvää ruotsia kuin mahdollista (vaikka svenska.nun kautta), mutta miksi vaatia pakkoa?

Ennen kaikkea täytyyhän ruotsinkielisten nähdä, mikä valtava vastustus pakkoruotsille on, jopa gallupit sen vahvistavat. Tämänkin vuoksi pakon jatkumisen sinnikäs vaatiminen tuntuu epäeettiseltä.

Ruotsinkieliset ovat hyvin tietoisia siitä, että heillä on aivan erityinen painoarvo kielipolitiikassa. Tätähän vinoilevat kaikki politiikan toimittajat: RKP:lle riittää, että hallitusohjelmassa on maininta kaksikielisyydestä ja pakkoruotsi jatkuu. Kun koko ruotsinkielisten verkostoa käytetään pakon lobbaamiseen on tosi tyhmää väittää, että joku muu ryhmä olisi pakon taustavoimana.

Äänestä

Ohjelmassa Eftersnack radioVegassa 3.12.2010
- uutisvuodosta tuttu koomikko Kai Saanila ottaa reippaasti kantaa: 95% får göra vad de vill! – 95% tehköön mitä tahtoo!
- tomittaja Jeannette Björkqvist rauhoittelee: Man talar inte om svenskan utan skolsvenskan – Nyt keskustellaan kouluruotsista ei ruotsista
Lisää näitä ääniä! Nämä puhuvat paremmin kielivapauden puolesta suomenruotsalaisille kuin me!

Äänestä
  • Eivät nämä saa erityisemmin tilaa ruotsinkielisten mediassa. Ruotsinkielinen media paukuttaa vain ajatusta, että vapaa kielivalinta on ruotsinsyömistä. Mistä siis ruotsinkieliset saisivat viestiä todellisuudesta? Ruotsinkieliset ovat omiensa propagandan uhreja.

    Äänestä

  • Kyse on Stan Saanilasta, joka on sanonut: "On täysin suomenkielisten oma asia, mitä kieliä he opiskelevat"

    Eli harvinaisen fiksu suru!

    Äänestä

Miten voisi tukea fiksujen surujen pakkoruotsin vastaisia kommentteja, kun surumedia vaikenee ne kuoliaaksi ja omat käyvät puremaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


22 kirjoitti:

Kieliryhmien vastakkainasettelu purkaantuu, kun Suomen ruotsinkieliset myöntävät, ettei ei-ruotsinkielisten suomalaisten pakkoruotsitus kuulu heille eikä voi mitenkään olla heidän edustajiensa (RKP, folktinget, säätiöt) tavoite. Nythän se on julistettu kärkihankkeeksi, päätavoitteeksi.

Kun ruotsinkieliset sanovat, että ei-ruotsinkieliset saavat todellakin päättää itse lastensa kieliopinnoista, aivan kuten ahvenanmaalaiset, ruotsalaiset tai muut euroopan enemmistöt - silloin alkaa aurinko paistaa tälläkin palstalla.

Sitä odotellessa hyvää jatkoa kaikille palstalla, pidellään tuulta ja sadetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu