Lahtelainen 26-vuotias mies pyysi Päijät-Hämeen käräjäoikeudelta alkolukkoajo-oikeutta. Hän halusi suorittaa ajokortin opetusluvalla heti vapauduttuaan vankilasta.
Oikeus ei lämmennyt pyyntöön. Mies oli toukokuussa syytteessä kahdesta kortitta-ajamisesta ja yhdestä rattijuopumuksesta. Mies oli syyllistynyt edeltäneiden viiden vuoden aikana kortitta-ajamiseen 14 kertaa. Törkeään rattijuopumukseen hän oli syyllistynyt kerran vuonna 2009 ja kolme kertaa vuonna 2007.
Valvottua ajo-oikeutta ei voi määrätä henkilölle, jolla ei ollut ajokorttia silloin, kun hän syyllistyi rattijuopumukseen. Silloin ajokielto on määrättävä ehdottomana.
Mies pyysi lievennystä rattijuopumustuomioonsa sillä perusteella, että hän oli ennen liikenteeseen lähtemistään puhaltanut kotonaan alkomittariin, joka oli näyttänyt hyväksyttävää lukemaa. Käräjäoikeus oli määrännyt miehelle kymmenen kuukauden ehdottoman ajokiellon ja 70 päivän vankeusragaistuksen ehdottomana, koska hänen toimintansa oli osoittanut ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä.
Kun käräjäoikeus ei heltynyt tuomitsemaan miehelle tämän pyynnöstä huolimatta yhdyskuntapalvelua, hän valitti tuomiosta hovioikeuteen ja pyysi siltä vankeusrangaistuksen lieventämistä sakoksi tai yhdyskuntapalvelua ehdottoman vankeuden sijasta.
Kouvolan hovioikeus ei kuitenkaan myöntänyt jutulle jatkokäsittelylupaa. Voimaan jäi käräjäoikeuden tuomio.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.