Uusintanäyttö

Olen laittanut tilapäisesti pakuun tav. renkaat.
Ei kai niitä syynätä enää AKE:n katsastuksen jälkitarkastuksessa?
8738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"tav. renkaat" ovat hengenvaaralliset

Äänestä

AKE, siis Ajoneuvohallintokeskus on valvova viranomaisyksikkö ei määräaikaiskatsastuksia tekevä instanssi. Katsastuksia tehdään katsastusasemilla ei "katsastuskonttoreilla". Silloin kun katsastustoiminta oli viranomaistoimintaa vielä reilut kymmenen vuotta sitten, oli silloisten läänien sisällä yksi katsastuskonttori, jonka alaisuudessa oli katsastustoimistoja.
Renkaista: kuka niillä ajaa? Renkaiden kantavuus on tärkeä turvallisuustekijä. Pitääkö se räjähdys kokea ennenkuin uskot? Määräykset perustuvat aina johonkin, vaikka sinä et perusteita ymmärtäisikään! Joku on ajatellut myös sinun turvallisuutta. Turvallista matkaa kaikille!

Äänestä
  • En ole kuullut kenenkään renkaitten räjähtäneen.
    Ei mitkään kestä jos lastaa hiekkaa auton täyteen.
    Järki hoi.

    Äänestä

  • AKE:n katsastusasemista puhutaan ihan yleisesti. Kiertäkää nämä kaavoihin kangistuneet nyhertäjät kaukaa.

    Kysymys oli kuitenkin siitä, että syynätäänkö autoa muilta osin kuin ed. katsastuksen puutteista. Renkaat olivat ihan sivujuoni. Minulla on traktorin renkaitakin jotka varmasti kestävät ainakin uusina.

    Äänestä

  • Katsas kirjoitti:

    AKE:n katsastusasemista puhutaan ihan yleisesti. Kiertäkää nämä kaavoihin kangistuneet nyhertäjät kaukaa.

    Jopas heitit, arvoisa katsuri! Kyllä samat "kaavat" (säännökset ja ohjeet) ovat kaikilla. Sooloilu ei ole kenenkään edun mukaista. Ihmisten tulee saada tasavertaista palvelua. Sitä AKE:kin edellyttää! Sitä paitsi nykyään ei ole "valtion" katsastusasemia, kun entisen Suomen Autokatsastuksen, nykyisen A-katsastuksen osakkuudesta valtio on luopunut.

    Äänestä

  • Katsas kirjoitti:

    AKE:n katsastusasemista puhutaan ihan yleisesti. Kiertäkää nämä kaavoihin kangistuneet nyhertäjät kaukaa.

    Kysymys oli kuitenkin siitä, että syynätäänkö autoa muilta osin kuin ed. katsastuksen puutteista. Renkaat olivat ihan sivujuoni. Minulla on traktorin renkaitakin jotka varmasti kestävät ainakin uusina.

    Jälkitarkastuksessa tietysti tarkastetaan vain edellisen käynnin kirjatut kohdat. Mutta: jos katsastaja huomaakin jotain outoa renkaissa (kokenut katsastaja voi hyvinkin huomata), niin ihan varmasti homma pomppasi siitä (mainitussa tapauksessa, mikäli renkaiden kantavuus ei riitä). Eihän sitä voisi hyväksyäkään siinä tapauksessa. Jos sitten välttämättä haluat vaarantaa itsesi ja muiden hengen, niin eihän sitä voi aina estää... Sinäkö olet asiantuntija rengasasioissa? Osaat ottaa ihan kaikki asioihin vaikuttavat tekijät huomioon? Olet tutustunut STRO -normiin? Tunnethan kaikki asioihin vaikuttavat säännökset? Pystyt osoittamaan katsastajan olevan väärässä?

    Äänestä

  • Sissos kirjoitti:

    Kaikkea muuta kolinaa havainnoi kyllä. Jos joku suzuki tai wartburg saa leiman niin miksei mossekin. Mitä pakun renkaisiin tulee niin nämä nykyiset renkaat kuluvat salakavalan epätasaisesti ja niitä nyt joudutaan tasapainottamaan uudestaan. Ovatkos sinun renkaasi tasapainossa. Et saa otteeseesi leimaa ja poliisit vie kilvet ja vandaalit iskee lasit sisään.

    Äänestä

  • Sissos kirjoitti:

    Jälkitarkastuksessa tietysti tarkastetaan vain edellisen käynnin kirjatut kohdat. Mutta: jos katsastaja huomaakin jotain outoa renkaissa (kokenut katsastaja voi hyvinkin huomata), niin ihan varmasti homma pomppasi siitä (mainitussa tapauksessa, mikäli renkaiden kantavuus ei riitä). Eihän sitä voisi hyväksyäkään siinä tapauksessa. Jos sitten välttämättä haluat vaarantaa itsesi ja muiden hengen, niin eihän sitä voi aina estää... Sinäkö olet asiantuntija rengasasioissa? Osaat ottaa ihan kaikki asioihin vaikuttavat tekijät huomioon? Olet tutustunut STRO -normiin? Tunnethan kaikki asioihin vaikuttavat säännökset? Pystyt osoittamaan katsastajan olevan väärässä?

    Se paperi pitäis pyyhkiä perseessä ja liimata sun päälakeen ja lyödä kirveellä kahtia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Katsas kirjoitti:

Olen laittanut tilapäisesti pakuun tav. renkaat.
Ei kai niitä syynätä enää AKE:n katsastuksen jälkitarkastuksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu