vaan elämä.
Sehän ei ole mitenkään tasapuolinen ja oikeamielinen isäntä.
Rikkaat saavat jäitä kesällä ja köyhät talvella.
Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä se raha vaan rauhoittaa.
Paitsi tietenkin niiden mielestä, joilla ei sitä koskaan ole.
Mutta parempi kuolla seisaaltaan, kuin elää polvillaan!
Eihän mua kuolema mitenkään peloita
28
245
Vastaukset
- |
Viimeisin kuolemanläheisyys olisi ollut helppo. Taju kankaalla, sydän pysähtynyt.
Miksen kuollut, ei olisi ollut tuskaa, ei mitään muuta kuin loputtomuus.- en ikinä unohda
"Mutta parempi kuolla seisaaltaan, kuin elää polvillaan!"
Näinhän se on, ja kuulostaa kovin ylevältä. Silti monet kuolevat ainakin kuvaannollisesti polvillaan, kovia tuskia kärsivät joille ei kipulääkkeet auta tai niitä ei heille anneta, vaikka politiikot kovasti väittävät toisin. Polvillaan kuolevat myös he, jotka haluaisivat kuolla kotona mutta siihen ei ole mahdollisuutta. He kuolevat vaipoissaan persoonattomassa sairaalaympäristössä, ja viimeinen minkä he tuntevat on sairaanhoitajan tai lääkärin käsi tunnustelemassa pulssia, ei lähiomaisen. Minä sain kuiskata isälleni ”hyvää matkaa”, mutta hänen kätensä oli hoitajan kädessä. Toki sain hoitajalta halauksen jälkeenpäin, vaikken sitä halunnut. Kiva sekin. - surullista
en ikinä unohda kirjoitti:
"Mutta parempi kuolla seisaaltaan, kuin elää polvillaan!"
Näinhän se on, ja kuulostaa kovin ylevältä. Silti monet kuolevat ainakin kuvaannollisesti polvillaan, kovia tuskia kärsivät joille ei kipulääkkeet auta tai niitä ei heille anneta, vaikka politiikot kovasti väittävät toisin. Polvillaan kuolevat myös he, jotka haluaisivat kuolla kotona mutta siihen ei ole mahdollisuutta. He kuolevat vaipoissaan persoonattomassa sairaalaympäristössä, ja viimeinen minkä he tuntevat on sairaanhoitajan tai lääkärin käsi tunnustelemassa pulssia, ei lähiomaisen. Minä sain kuiskata isälleni ”hyvää matkaa”, mutta hänen kätensä oli hoitajan kädessä. Toki sain hoitajalta halauksen jälkeenpäin, vaikken sitä halunnut. Kiva sekin.Sotainvalidiko isäsi oli, ilman toista kättä?
- BIRGER.BARDOT
surullista kirjoitti:
Sotainvalidiko isäsi oli, ilman toista kättä?
Anteeksi, jolle vastasit, mutta hyvä sinä, purskahdin nauramaan ; DDD
- okkigaam
"Älä tylsällä terällä hio" eli kipua minä pelkään, en kuolemaa.
olen elämänkatsomukseltani spiritualisti joten se kertoo tiedostani. Elämän jatkuvan elämän jälkeen.
maagikko Ei elämä pelota, sehän on ainoa asia mistä voimme nauttia.
Eikä pelota kuolemakaan. Niin kauan kun tajuamme, olemme elossa, ja kun olemme kuolleet, emme tajua mitään, kuolemamme on vain elävien murhe...Kuoleman pelko on tuntemattoman pelkoa ja luopumisen kauhua.
Paljon on siitä opittu muilta ihmisiltä, ehkä sitä kuolemaa pitäisi lähetstyä oman ymmärryksensä mukaan.
Vapautuksena, uuden alkuna, tuntemattomaan astumisena.
Joutuuhan ihminen eläissäänkin monen tuntemattoman eteen?
Vai onko se niin, että ne pelkäävät eniten jotka ovat aina turvallisessa, tutussa eläneet?- ++++
Mitä pelättävää on kuolemassa?
Siinä on, miten se saapuu, kertarytinällä vai kauan kituen. Tarkoittaako aloituksen kirjoittaja, että raha tekee kuolemasta vähemmän pelottavan?
Olisi kiva saada lukea perustelut ajatukselle.
Suomessa eletään mielestäni varsin tasa-arvoisina - varsinkin jäiden suhteen.;) Niin köyhää ei olekaan, että sen vuoksi pitäisi kontalleen asettua. Jos verrataan suomalaisia todella köyhissä oloissa eläviin, voidaan todeta meidän kaikkien olevan todella rikkaita.
En kuitenkaan väitä, että elämä tai kuolemakaan "kohtelisi" meitä tasapuolisesti ja oikeidenmukaisesti. - Itse odottelen suurella mielenkiinnolla lähtöä viimeiselle tutkimusmatkalle, jonka maisemia olen jo käynyt kurkistamassa. Olen nöyrän kiitollinen siitä, ettei enää tarvitse pelätä kuolemaa, koska en enää ole vastuussa kenenkään rakkaan läheiseni elämästä tai hyvinvoinnista.
Toivon, että saisin elää enemmän tai vähemmän aktiivisena elämäni loppuun asti, ja iloitsen siitä, että voin suhteellisen huolettomasti kulkea minne elämä kuljettaa ja iloita kaikesta kohdalle osuvasta hyvästä.- Reteesti vaan?
Jaa, mielenkiintoista,että olet näin huomattavassa ikävaiheessa huomannut kirjoittamiasi totuuksia. Pare myöhään, kuin ei ollenkaan vai onko?
Yhtä kuolema pelottaa, toista ei. Useimmat eivät ajattele asiaa ollenkaan siitä pelosta,että pelottaisi. Elämän pelkääminen taas on jotensakin turhanaikaista, jollet ole ajatellut kohta lopettaa elämääsi ja siten pelon lopettamista. Elettävä elämä on. Mieluummin pelkäämättä, koska jatkuva pelästys tekee kovimmastakin hermostuneen olion ja hysteerisen ihmisen läheisyys on epämukavaa.
Tietysti raha rauhoittaa. Ainakin, jos vastakohtana on olotila täysin pennittömänä. Pelkoja se ei silti poista. Melkeinpä päinvastoin. Pennittömän elämä ei ketään kiinnosta, sen sijaan rikkaan elämä ja varsinkin sen päättyminen kiinnostaa jaettavan määrän mukaan monia. Siinä saattaa jopa syntyä joillekin kiusaus edistää elämän päättymistä.
Rikaskin voi potea ja siihen eivät rahat auta aina. Rahalla et jatka elämääsi yhtään pitempään kuin mihin solusi ovat elämäsi päättymisen koodanneet. Se loppuu, kun on loppuakseen, olit jatkoa anomassa polvillasi tai seisaaltasi.
Minusta nuo "lähteä saappaat jalassa" tyyppiset ilmaisut kuolemasta puhuttaessa ovat kokemattoman ihmisen puheita. Kuoleman edessä olemme nöyriä kaikki. On valtava ylimielisyyttä julistaa,että ei pelkää kuolemaa. Oikeus mielipiteensä on silti jokaisella varsinkin, kun kukaan meistä ei kirjoittamishetkellä tee kuolemaa.Sanot että on ylimielistä sanoa ettei pelkää kuolemaa. Minusta se on vain järkevää. Kuolemanpelko huonontaa elämän laatua eikä se helpota saati häivytä kuolemaa millään tavalla.
Tärkeintä on se miten elää, elämme miten tahansa, kuolemattomiksi emme tule. Tämä elämä on ainoa yrityksemme nauttia olemassaolostamme.Kuoleman edessä nöyräkin ihminen voi mielestäni hyvin sanoa, että toivoisi saavansa lähteä "saappaat jalassa". Sehän vain tarkoittaa että toivoo saavansa erota tästä elämästä ilman kitumista hoitolaitoksissa, tms. Eli kuolema tulisi vaikka nukkuessa omassa sängyssä, tai lenkkipolulla, tai kääntäessä keväällä venettä hauenkutujen jo kutsuessa...
Em. tavoin on lähtenyt monta läheistäni. Toivoisin että oma kuolemani olisi jotakuinkin samanlainen. Heikkoutta, kipua ja pitkiä sairaalavaiheitakin on läheisilläni ollut - ei minulle, eihän, kiitos! Pelkuriko siis olen?- ++++
saimaantaka kirjoitti:
Kuoleman edessä nöyräkin ihminen voi mielestäni hyvin sanoa, että toivoisi saavansa lähteä "saappaat jalassa". Sehän vain tarkoittaa että toivoo saavansa erota tästä elämästä ilman kitumista hoitolaitoksissa, tms. Eli kuolema tulisi vaikka nukkuessa omassa sängyssä, tai lenkkipolulla, tai kääntäessä keväällä venettä hauenkutujen jo kutsuessa...
Em. tavoin on lähtenyt monta läheistäni. Toivoisin että oma kuolemani olisi jotakuinkin samanlainen. Heikkoutta, kipua ja pitkiä sairaalavaiheitakin on läheisilläni ollut - ei minulle, eihän, kiitos! Pelkuriko siis olen?Minen ole ketään parempi, mutta ihmettelen, millä oikeudella jotkut tilaavat vapaalipun elämästä?
Eutanasia-, ja saappatjalassaihmiset?
Mikä pelko on elää elämänsä loppuun asti?
Mitä ekstraordinaryä on kuolla noin vain?
Elämän pelkoako, saattaa jälkeenjäävät ihmeisiinsä?
Kumpi on rohkeampaa, keskeyttää elämänsä, vai elää se loppuun asti?
Peläten mitä? - 1943
saimaantaka kirjoitti:
Kuoleman edessä nöyräkin ihminen voi mielestäni hyvin sanoa, että toivoisi saavansa lähteä "saappaat jalassa". Sehän vain tarkoittaa että toivoo saavansa erota tästä elämästä ilman kitumista hoitolaitoksissa, tms. Eli kuolema tulisi vaikka nukkuessa omassa sängyssä, tai lenkkipolulla, tai kääntäessä keväällä venettä hauenkutujen jo kutsuessa...
Em. tavoin on lähtenyt monta läheistäni. Toivoisin että oma kuolemani olisi jotakuinkin samanlainen. Heikkoutta, kipua ja pitkiä sairaalavaiheitakin on läheisilläni ollut - ei minulle, eihän, kiitos! Pelkuriko siis olen?Samoin ajattelen kanssasi. Voihan sitä toivoa, mutta ei tiedä, miten ja milloin tuo lähdön hetki koittaa. Läheltä on lähtenyt monta. Isäni oli 38 vuotta muista riippuvainen. Lähes samanikäinen appeni selvisi loppuun asti kotonaan ilman apua. Molemmat yli 90-vuotiaita kuollessaan. Läheiset mieheni saivat lähteä nopeasti. Kumpikin toipui sairaudestaan ja saimme lisää yhteistä aikaa.
- onko se itsekkyyttä
++++ kirjoitti:
Minen ole ketään parempi, mutta ihmettelen, millä oikeudella jotkut tilaavat vapaalipun elämästä?
Eutanasia-, ja saappatjalassaihmiset?
Mikä pelko on elää elämänsä loppuun asti?
Mitä ekstraordinaryä on kuolla noin vain?
Elämän pelkoako, saattaa jälkeenjäävät ihmeisiinsä?
Kumpi on rohkeampaa, keskeyttää elämänsä, vai elää se loppuun asti?
Peläten mitä?sitä pelkää että tulee avuttomaksi, muista ihmisistä riippuvaiseksi,
- ...
Ei pelota ei.
Sinut asian kanssa, mutta en sinut ihmisten kanssa. Tästä tulee vielä iso soppa. Se ei sitten ollut uhkaus, se oli lupaus. Hitto, mä kostan vielä kaiken, oletettavimmin haudan takaata. Tsekatkaa muistelmia.
Mutta kuolema ei pelota, ihan ollut riittävästi pelkäämistä elämässäkin.
=DW= - meeriamanda
En omaa kuolemaani pelkää vaan tyttäreni, kaverini ja lapsenlapseni.
Haluaisin hoitaa asiani niin selviksi ettei heille jäisi muuta kuin ... tuhkaus. - msaim
En minä kuolemaa pelkää.
Tosin, en halua olla paikalla kun se saapuu.
- Woody Allen - - sänkyyn olis hyvä -
kuolla,,,
just,, kukapa haluaa olla paikalla ku kuolema tulee itelle vierailulle,
tänäänki aamuna huippasi kummasti ku istuin WC:n pöntöllä, tuli kuolema mieleen,,
moni on kuollu pöntöllä istuissaan,
yksiki mummo oli kaksiviikkoa istunu kuolleena pöntöllä enenkuin joku oli alkanu häntä kaipaamaan,,,- 1943
Mua ei varmaan haittaisi, vaikka istuisin kuolleena vessan pöntöllä äärettömän ajan. Mutta kunnioittavasti suhtaudun tähän viimeiseen henkäykseen. En vitsaile . kuolemasta, sen verran vakava asia on kyseessä.
- .
1943 kirjoitti:
Mua ei varmaan haittaisi, vaikka istuisin kuolleena vessan pöntöllä äärettömän ajan. Mutta kunnioittavasti suhtaudun tähän viimeiseen henkäykseen. En vitsaile . kuolemasta, sen verran vakava asia on kyseessä.
Minullakaan ei tulisi mieleenkään asiasta vitsailla.
Mutta aika hyvin on mennyt loppuun asti, jos ihan omin voimin pöntölle pääsee.
Ymmärtää, ken ymmärtää.
- ihana olisi ollu -
kuolena nukutettuna!
sairaalassa ku tehdään suuri leikkaus, oli ihana heti muutamassa sekunnissa nukahtaa, eikä tienny mistään mitään, enenkuin kahden vuorokauden kuluttua heräsin harmikseni teho-osastolla,
tässä olen ny kipuineni, ties kuinka kauan ! - Anskuliini
Olen elämäni aikana istunut usean kuolemaa lähestyvän ihmisen vierellä, jutellut heidän kanssaan, vaatinut lääkäreiltä kipulääkkeitä, koska mielestäni kuolema on liian kaunis, ei siihen sovi kovat kivut ja tuskat.
Isäni kuoli syleilyyni, kuoleman jälkeen hänen kasvoilleen tuli tyyni rauha.
Toivon, että omat lapseni rohkeasti vaativat kivutonta loppua minulle, sellainen loppu tulee nopeammin, mutta olen sanonut lapsilleni että pitää uskaltaa päästää irti.
Kuolema on osa elämää.
Harvat ihmiset kaatuvat pystymetsään. - av
Mitä tarkoitat, parempi kuolla seisaaltaan, kuin elää polvillaan?
- av
Toisaalta ajattelen, mikä on kuolema onko sitä, vain jatkuva "elämä".
- av
av kirjoitti:
Toisaalta ajattelen, mikä on kuolema onko sitä, vain jatkuva "elämä".
Näe avaruus ei ole kuolemaa vaan elämä, tämän ajan näky.
Tavallinen ihminen kuolee--- miksi "henki" elää?
Toisia olettamuksia minulla on...
- ihminen syntyy udell
een, olen ollu täällä enenki, olen vanha sielu.
olen ollu kuolleena hetken, tiedän ettei kuoleman jälkee ole yhtään mitään on vain pimeää, ja täysin tietämätön olo, ei tiedä ajakulusta ei yhtikäs mitään,
jos elämää on kuoleman jälkeen se on taatusti uudestisyntymistä uudeksi ihmiseksi,
tietoisuus menneisyydetä on VAISTO, jokaiselle ihmiselle periytyy vaisto, jonka avulla ihminen kehittyy aina vaan älykkäämäksi mitä oli entisessä elämässä,
silti ihminen ei koskaan tiedosta eläneensä enen,
oletteko kuullu sanaa " vanha sielu " jotkut lapset syntyy vanhana sieluna, sii ovat kauan kauan eläneet jo enneki täällä maanpäällä,
näin se vaan elämä menee vaikka uskonki jumalaan ja jeesukseen,
ihminen vaa ei tiedä kaikkea, - hym, mitä mieltä ?
On olemassa sielunvaellus oppi,
en muista missä maassa, oliko se kenties kiinassa, oliko se budhan uskonto en muista,
jotenki aina on tuntunu että jos ja kun ihminen ei kuole koskaan siis fyysisessä kuolemassa, niin sielun vaellus on mahdollinen,
mutta miten niitten ihmisten käy jotka ei halua syntyä uudelleen,
nukkuuko ne vaan tuhansia vuosia,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 641066
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla3451046- 61832
- 56731
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k98666Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49641- 26633
- 68620
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14618- 57600