Yötyö pilaa elämän

YÖTYÖ TAPPAA!

Oletteko tietoisia siitä, että ihmisen kroppa palautuu ja mm. hormonitoiminta toimii vain jos ihminen nukkuu yöllä ja HYVIN. Eli nykyajan miehillä kun on potenssiongelmaa sun muuta masennusta, se johtuu siitä, kun tehdään vuorotöitä eli valvotaan yöt ja siinä v itutukseen sekä pahaan oloon syödään vielä epäterveesti ja heikennetään verenkirtoa, niin eipä se muuta tarvitse. Yötyöt tulisi lailla kieltää, tai jos on kyseessä ala missä se on pakollista, niin työaikasuunnitteluun tulisi käyttää aikaa ja rahaa, eli kunnon palautumisaikoihin tulisi satsata. Mielestäni kahden yön valvomissta tulisi laissa määrätä 5 vuorokautta vapaata! Säästöä tulisi kansanterveyden muodossa!

144

14101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • postipate22

      Paljon vaikuttaa se, että unirytmi yleensäkin on tasainen. Eli menee nukkumaan ja herää aina suunnilleen samoihin aikoihin. Toinen tekijä on univelka, joka haittaa elämää ihan riippumatta siitä työskenteleekö päivät vai yöt. Säännöllinen unirytmi ja riittävä uni takaa, että myös yötyö sujuu siinä kuin päivälläkin.

      Pimeät vuodenajat ovat oma lukunsa ja esim. D-vitamiinihan suositellaan syötäväksi ympäri vuoden. En oikein näe miten yötyö tekisi mahdottomaksi terveellisesti syömisen..

      • Gfehklsd

        Ikää kun tulee, on tämä yötyö usompi propleema.
        Nuorena jaksaa paremmun valvoa ja elää väärin.


      • aamun virkku
        Gfehklsd kirjoitti:

        Ikää kun tulee, on tämä yötyö usompi propleema.
        Nuorena jaksaa paremmun valvoa ja elää väärin.

        Väärin! Ei kaikki jaksa nuorenakaan valvoa. Itse en osnnut nukkua yötyön jälkeen kuin pari tuntia, Seuraavana yönä aina kauheat rytmihäiriöt. Elimistö ei sopeutunut, vaikka kuinka yritti. Jouduin vaihamaan päivätöihin.


      • N

        Mikä on muka terveelistä.


      • Jorma Tuisku
        aamun virkku kirjoitti:

        Väärin! Ei kaikki jaksa nuorenakaan valvoa. Itse en osnnut nukkua yötyön jälkeen kuin pari tuntia, Seuraavana yönä aina kauheat rytmihäiriöt. Elimistö ei sopeutunut, vaikka kuinka yritti. Jouduin vaihamaan päivätöihin.

        Meidät, Helsingin kaupungin yököt on pakotettu tekemään vai 5 yötä peräkkäin, a 10h, tästä seuraa 3 vapaata ja iltavuoro, sitten taas 5 yötä.
        Me monet vuosikymmeniä valvoimme ennen 7 yötä, 7 vapaata.
        Tämä jatkuva unirytmin vaihto vasta raskasta on!!
        Jostain sylkimittauksista on todettu, että tämä rytmi on terveellinen, pah, ainakaan minun sylkeäni ei tutkimuksessa käytetty.
        Me, jotka osaamme päivällä nukkua, meidän työ, kotielämä sekoitettiin täysin.
        Tiedän eräänkin hoitajan, joka on uupumuksen vuoksi sairaslomalla, ollut koko vuoden.
        En itsekään rupeaisi yököksi näillä työajoilla.


      • kyöpelinen
        Jorma Tuisku kirjoitti:

        Meidät, Helsingin kaupungin yököt on pakotettu tekemään vai 5 yötä peräkkäin, a 10h, tästä seuraa 3 vapaata ja iltavuoro, sitten taas 5 yötä.
        Me monet vuosikymmeniä valvoimme ennen 7 yötä, 7 vapaata.
        Tämä jatkuva unirytmin vaihto vasta raskasta on!!
        Jostain sylkimittauksista on todettu, että tämä rytmi on terveellinen, pah, ainakaan minun sylkeäni ei tutkimuksessa käytetty.
        Me, jotka osaamme päivällä nukkua, meidän työ, kotielämä sekoitettiin täysin.
        Tiedän eräänkin hoitajan, joka on uupumuksen vuoksi sairaslomalla, ollut koko vuoden.
        En itsekään rupeaisi yököksi näillä työajoilla.

        Terveystutkimuksia tekevät henklöt eivät ole koskaan valvoneet yhtäkään yötä!Heidän rankimmat valvomiskokemuksensa ovat uudenvuodenyön rakettienkatsomiset ja kiireesti pehkuihin!!


    • Pake92

      Itse aloitin yötyöt viikko sitten, aivan perseestä. Suuri virhe, mutta eipä tästä viitsi heti poiskaan lähteä. Nytkin takana 7 yön työputki, olo on kuin zombilla ja väsymyksestä johtuva nälkä on jatkuva. Heti kun olen saanut hieman rahaa kasaan lähden työpaikaltani hippulat vinkuen..

      • YÖTYÖ TAPPAA!

        Oikeen. 12 tunnin yötyöt kuitenkin ok: kolme töitä ja kolme tai neljä vapaata -systeemillä. Itse tein 20 vuotta vuorotyötä ja oli perseestä! Vielä lähden vuorotöihin, jos pitkää vuoroa - pätkissä en!


    • huhut kuolemastani..

      Yli 20 vuotta yötyötä ja yhä täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

      "...hormonitoiminta toimii vain jos ihminen nukkuu yöllä ja HYVIN."

      Sama kai se on jos nukkuu päivällä ja HYVIN.

      "..valvotaan yöt ja siinä v itutukseen sekä pahaan oloon syödään vielä epäterveesti "

      Yötyössä se valvominen on välttämätöntä, ei siitä vitutusta kannata hankkia.
      Yölläkin voi syödä ihan kunnollista ruokaa.

      • Kyllä se tappaa

        Melatoniini erittyy pimeässä ja on tärkeä hormoni kun rakennetaan muuta hormonia. Päivällä nukkuminen ei ole sama asia!


      • Hhddjkjdd

        Pimeys ei ei riitä. Kyse on ajasta. Ihmisen kuuluu nukkua yöllä. Suomessa on ylttömät yöt kesäisin, mikä voi olla syy mt-ongelmiin. Vuorotyössä pitää olla kunnin palautumisvapaat jolloin hormonitoiminta toimii kunnolla.


    • vuoro

      Olen tehnyt kolmivuoro työtä 41v tiedän kyllä mutta elämää tämä vain jokainen valitsee oman työnsä

    • Mollero

      Mikä tahansa työ on epäterveellistä, jos elimistö ei sopeudu/sitä ei sopeuteta siihen. Itse vuorotyöläisenä en meinaa kestää aamuvuoroja ja kamalaa väsymystä, joka valtaa koko päivän ajaksi aamuvuoroja tehdessä. Että ei 7-15 tai 8-16 työtä minulle kiitos. Yötyö on taas erittäin mielekästä ja nukunkin monesti paremmin päivällä kuin yöllä. Silti en koe itseäni miksikään erakoksi vaan normaalia työtätekeväksi ihmiseksi. Satun vielä pitämään työstäni! :D

    • Työntekijä!

      Oletko tynnyrissä kasvanut?

      Voihan sitä nukkua päivälläkin vaikkapa korvatulpat korvissa ja pimeät verhot ikkunoissa. Sitten jaksaa taas yöllä tehdä töitä.

    • kesänainen++

      Mä tein 3-vuoroa ja täytyy sanoa, että päivävuorot oli pahimpia, sitten tuli iltavuoro ja parhaimpia oli yöt. Yöllä sain eniten aikaan. Sitten aamuruuhkassa katselin töihin menevien ilmeitä ja nauroin itsekseni. Menkää te vaan töihin, mä meen nukkuu. Sitten kun 3-vuoro loppui, niin en saanutkaan enää unta öisin. Jäi univelkaa ja tuli terveysongelmia. on se totta, yötyö ei sovi kaikille. En suosittele.

    • koodari

      Mielenkiintoista että ohjelmistosuunnittelussa vapaaehtoinen kolmivuorotyö on enemmän sääntö kuin poikkeus. Vaikka työnjohto ei tätä missään nimessä edes suosittele, päin vastoin välillä sanotaan että pitää olla säännöllinen rytmi ja tulla aamulla töihin. Silti kaikilla se aina luisuu siihen että toinen on kymmeneltä illalla töissä ja lähtemässä kotiin kun toinen tulee yövuoroon ja kertoo että on juuri herännyt.

    • päiväuni in pop

      yöunet hyvä, ja pakkovalvotus pilaa sen luonnolisen rytmin. mutta kyllä se palautuu ajan myötä. potenssijuttuihin auttaa tupakoinnin lopettamienn, rasvaisen ruuan ja voin välttäminen, olen kuullut
      joo päivällä pimennysverhot ja korvatulpat. itse nukun päiväunet aina kuin mahdollista.. väsymys on kamalaa, se on kokonaisvaltasita pahaaolo, itkettää, ahdistaa. vältän sitä viimeiseen asti. siksi olen valinnut aloja missä ei tarviste mennä 08 töihin. se ei kaikile vaan sovi. Suomalainen kulttuuri älähtää heti kun tästä puhutaan ja aletaan haukkua. On muitakin tapoja tehdä töitä kuin 08-16. Etätyö ja luovat alat jne. Alasta ja asemastakin se riippuu, miten työaikansa voi valita, vai voiko.
      Nukkuminen on ihmisen suurin ja paras hoitaja. sitä tulee vaalia ja sille varata aikaa. Lomilla ja vapaapäivinä päiväunille. Voitte paremmin

    • Mummutar

      tein 35 vuotta vuorotyötä . Neljän yön jälkeen oli kuuden päivän vapaa. Minä ainakin palauduin. terveenä olen eläkkeelle jäänyt.

      • Oi niitä aikoja

        Nyt hoitopuolella tehdään saman 3-4 yötä, joita seuraa yksi nukkumapäivä ja yksi vapaapäivä. Eivät säily terveenä eläkkeelle asti. Ns. säästörahat menevät kenen lie persiisiin.


      • 4+13
        Oi niitä aikoja kirjoitti:

        Nyt hoitopuolella tehdään saman 3-4 yötä, joita seuraa yksi nukkumapäivä ja yksi vapaapäivä. Eivät säily terveenä eläkkeelle asti. Ns. säästörahat menevät kenen lie persiisiin.

        3 tai 4 yötä kuullostaa luksukselta, meillä tehdään 5 yötä putkeen, sitten yksi vapaa ja iltavuoroon. 5 iltaa sitten kaksi vapaata. Sen jälkeen 5 aamua ja yksi vapaa ja taas yöhön......


      • Woi hurja
        4+13 kirjoitti:

        3 tai 4 yötä kuullostaa luksukselta, meillä tehdään 5 yötä putkeen, sitten yksi vapaa ja iltavuoroon. 5 iltaa sitten kaksi vapaata. Sen jälkeen 5 aamua ja yksi vapaa ja taas yöhön......

        Pakko olla laitonta.


    • yö työ

      Olen 49 vuotias mies ja tehnyt kymmenen vuotta jo pelkkää yötyötä ja sopii mulle paljon paremmin kuin päivätyö ja mitään aloittajan mainitsemia ongelmia ei oo ollu koskaan,ei masennusta ja potenssikin on kovaa kamaa. Täähän on niin yksilöllistä että joillekkin sopii yötyö ja toisille taas ei.Mulle sopii tosi hyvin

    • Batmann

      Miksi maalaillaan aina näitä uhkakuvia ja pelotellaan ihmisiä??
      Miten maailma pyörii jos kaikki tekee vain päivätyötä??
      Kuka hoitaa sairaita ym,jotka on välttämättömiä tehdä..

      On se elämä vaarallista,sitä kun tutkitaan liikaa niin mitään ei saa syödä,yötyötä ei saa tehdä,jos nukut liikaa, tai liian vähän niin KUOLET!

      Elämä kun ei mene aina niin kuin ois "tutkimuksen" mukaan paras.. ;)

    • Sinttu2512

      Itse olen leipuri ja menen yöllä töihin. Hyvin tottuu, käy vaan tarpeeksi ajoissa nukkumaan. Sen 6 tuntiakin kun saa nukuttua niin herää iha virkeänä. Mitään ongelmia ei ole ollut.

      • pirulauta123

        Oon joskus harkinnut leipomoalaa ja ongelma oli juuri tuo aamuherääminen. Mulle on kamalaa jo mennä aamuvuoroon seitsemään ja kahdeksaan menokin menee juuri ja juuri. Ihanteellinen vuoro on kello 10-18 tai vaikka 18-02 (sekä vuorot siltä väliltä). Jopa yövuoro menettelee, mutta tykkään valvoa myöhään ja mennä nukkumaan klo 22-02 välillä.


    • 2k€ kk

      Hölmöt tekee töitä! KELA RULETTAAA!!! WIEEEE!!!!

      • 6500e/kk + aut

        Idiootit ei tajua mistä se kela maksaa ne rehat ja ketkä tulee saamaan eläkettä vanhana.


      • Kuuleppas pösilö,

        jos sinä joskus elät siihen eläkkeeseesi asti, aika tarkkaan ne sun rahat menee lääkkeitten ja sairaskulujen peittämiseen todennäköisesti. Toistelusi perusteella kannattaisi unohtaa muiden nimittelyt idiooteiksi. Aika erikoista että suojatyöpaikoissakin on nykyään noin hyvät palkat ja autokin käytössä. Tosin invataksillahan he kulkevat usein joten ilmeisesti tarkoitit sitä, palkkasi kyllä valehtelit sujuvasti mutta täällähän on helppo nauttia suurtakin palkkaa.


    • Tärkeintä on säännöllisyys ja rytmitys, kuhan nukkuu tarpeeksi 6-9 tuntia säännöllisin väliajoin niin ei ole väliä nukutko yöllä vai päivällä.

    • Dippadai

      Kahden yön jälkeen tulee 6 vapaata ainakin meidän vuorokierrossa ...

      Kierto menee näin : 12h / päiviä AAMU-AAMU-YÖ-YÖ ja 6vapaata jne jne jne ...

      -terveisin Porista

    • että näinä 2015

      Ëipä pidä tääkään kirjoittajan juttu paikkaansa:)). Minä tehnyt vuorotyötä 15 v enkä voisi misssän nnimeesä istua konttorissa 8-16 joka helveltin aamu. parhaimillaan olen töissä aaamu 03 ja menen aaamulla 06 takas :)) eikä tunnu missäään ei hormoneissa eikä muussakaan :)) Sitä paitsi miten kirjoittaja kuvittelee että hoidettaisiin sitten turvallisuus jos kaikki tekisivät vaan 8 tuntista päivää esim sairaalat, poliisit palolaitokset, lentäjät . tyhmä taitaa olla kirjoittaja :)))DDDD

    • yötyöläinen

      Minusta on kiva tehdä yötyötä! Ja kun teen sitä koko ajan niin unirytmikin on normaalilla mallilla. Mut ei siihe vissiin kaikki pysty!! Rahallisestikki mukavampi. AInut miinus et sosiaalinen elämä jää vähälle :D

      • Vuoroduunari

        30 v.tehnyt vuorohommia.Alussa oli 8h:n vuorot,keskeytyvä vuorotyö eli viikonloput vapaat,paitsi jos sattu ylityöt,sit tehtiin kaks viikkoa putkeen.Nykyisin 12h:n vuorot ja kahden yön jälkeen jälkeen kuusi vrk vapaata.Vuosiansiot n.70000€ ilman ylitöitä.Koulutuspohja peruskoulu ja ammatillinen koulutus.Repikää siitä köyhät päivätöitä tekevät ruikuttajat!


    • erikoinen 2015

      onpa erikoinen kirjoitus todella ..
      Moniko ihminen on kuollut siihen että ei öisin nuku .. eikö teillää oo muuta tekemistä öisin kun nukkua :::))) Aina vaan puhutaaan ihmsten nukkumisesta . mikä ihmisiä oikein vaivaa kun aina vaan pitäs nukkua:))Dd

    • trrrrrrr

      Sama työ yöllä tehtynä on elimistölle kolme kertaa rankempaa kuin sama työ päivällä tehtynä. Joillekin yötyö sopii, useimille ei. Ihminen on päiväeläin.
      Itse tein hotellissa kolmivuorotyötä yli 25 vuotta ja täytyy sanoa että terveys siinä hommassa meni jos ei työn raskaudessa niin viimeistään siinä että yöllä töissäolo on täysin perseestä ja elimistö on siinä touhussa kovilla. Aamu viiden jälkeen iskee ankara väsymys ja tuntuu että kroppa huutaa hallelujaa. Nuorempana jaksoi ja palautui nopeammin, mutta kun ikää tulee, niin palautuminen vie entistä enemmän aikaa, etenkin ravintola-alalla jossa ei tunneta ns. nukkumapäiviä eikä pitkiä vapaapäiväjaksoja.

      • niin.

        Riippuu ihan mitä se työ on. Onko se vanhustenhoitoa vai jotain ihan muuta. Ja onko tottunut olemaan hereillä vai nukkumaan. Vuorotyö ei ole elimistölle hyvä, koska se vaihtuu koko ajan. Moni kuitenkin pyrkii olemaan enemmän päivällä hereillä, eikä halua valvoa aamuyöhön. Ja tosiaan aamuvuoro ei sovi silti missään nimessä kaikille.


    • mietitääs uudestaan

      Jollekin sopii työajaksi aamu (toiselle ei todellakaan), toiselle päivä/iltapäivä, jollekin ilta ja jollekin yö tai ilta/yö. Muttei niitä kaikkia eestaas vekslaamalla... Hyvä ja riittävä uni on pääasia, jonkinlainen rentous. Vuorotyö on huono jos aika muuttuu.

      Itse ahdiistaisi aamutyö eniten, niin että uni kaikkoaa lopullisesti -ja tulisin melkein sairaaksi. Muut ajat ovat itselleni parempia huomattavasti! Hyvinvointi on terveydelle tärkeää.

    • Hoitsu_/

      Yötyön edut:Tienaa enemmän, ei ehdi tuhlata, ei kyllästy kumppaniinsa(varsinkin jos molemmat tekevät vuorotyötä), elämä ei ole tasaisen tappavaa, välttyy v...ttumaisista tilaisuuksista, kun voi hankkiutua töihin(esim.anoppi kylässä), ehtii toimitella asioita...Rakastan vuorotyötä ja terve olen ollut. Harrastan nimittäin liikuntaa ja syön terveellisesti. Vuorotyötä olen tehnyt 13-14 veee. Pitääkö kaikissa asioissa hakea esiin kielteiset puolet aina?
      Se ikävää, että kuolemme kaikki, teemmepä mitä tahansa.

      • juu..

        Luulempa että on kyse siitä nukkuuko jatkuvasti hyvin vai huonosti (liian vähän) työ päälle (työn laatu). En usko että pelkkä valoisuus vaikuttaa. Suomessa on kaamos muutenkin talvella, d-vitamiinia pitää ottaa purkista lisänä. Lisäksi jokainen saattaa joskus nukkua huonommin, myöhemmin nukkuu taas paremmin. Toivottavasti aikuisena hyvin kuitenkin. :) Hormonitoiminta voi sekoittua toki jos koko ajan renklaa rytmiä suuntaan ja toiseen väsyneenä, lieneekö siitä kyse. Elimistö siis tarvitsee palautuakseen unta sopivan annoksen ja lepoa. Olenko siis teoriassani oikeassa vai väärässä, mutta näin voisi ajatella. Ei minullekaan ole iskenyt mitään tauteja koska nukun riittävästi kuitenkin. Tuskin elimistö tunnistaa mikä on aamu kellon mukaan... elimistöllä on oma aamu herätessä.
        Jos olisi stressiä, liian vähän unta ja liikaa töitä, pitää stopata ja lepo ensin... Miksei kaamoksen vaikutusta uneen tutkita, pitäisikö olla joku lamppu tai muuttaa etelämmäs. :)


    • Päivystäjä

      "Haloo? .....Jaa että että teillä on sydänkohtaus? Kuule, tullaan hakemaan teidät aamulla kunhan ambulanssikuskit ja lääkärit saapuvat töihin. Minutkin herätit kesken kaiken, kello on vasta kaksi yöllä. Palataan asiaan aamulla, yönjatkoja."

    • että voi näinkin oll

      Mun normaali elämän rytmi. Valvon yöt nukun päivät. Jos joudun muuttamaan tota niin menee pillereillä nukkumises. Työ aikaan kun tein aamuja jäin nukahtamis pilleri koukkuun

      Tuo on vaan täysin luontainen mulle. Muuttu jo viikossa tälläses jos lomalla olen.

    • työtä tehnyt

      naurettava kommentti. Onneksi jokainen voi henkilökohtaisesti valita tekeekö yötyötä. Jotkut tekee sitä paremman palkan vuoksi ja yksinkertaisesti hoitoalalla yötyön kieltäminen on provo. ja kuka jakaa aamulehdet, heko heko

    • justiinsa joooo

      Voi voi...se on ihan sama milloin nukkuu kunhan nukkuu. Olen tehnyt vuorotöitä ja päivätöihin en sovellu ollenkaan, koska olen illanvirkku, yö-ja iltatyöt sopii paremmin. Vai onko sinun mielestä sitten hyvä herätä aamulla klo 4, neljän tunnin yöunien jälkeen, vaikka sängyssä unta odottelee jo kahdeksalta ?

    • Nightriders

      On monia töitä joita tehdään iltaisin ja öisin kyllä siihen tottuu rukkaa unirytmin
      sen mukaan ja aina voi ottaa iltapäivä päikkärit, on tietysti aamu ja iltavirkkuja
      itse kuulun jälkimmäisiin yötyöt pitkineen matkoineen sujuu yhä 40 vuoden
      kokemuksella päinvastoin on pirun hankalaa jos joutuu heräämään klo:7.

    • 4 tunnin työaika

      Mitään yötyötä tartte lailla kieltää.
      Osalle ihmistä yötyö sopii erittäin hyvin.
      Päivätyö, jota päivätyöksi kutsutaan on työaika klo 07-16.00.
      Eihän se mikään päivätyö ole. Päivätyö on sellainen, jossa työaika on klo 12.00-20.00 välinen aika.
      Klo 07.00 alkava työ pitäs sitävastoin kieltää lailla.
      Ennen klo 11.00 ihmisellä on suurin riski saada sydänkohtaus ja veritulpan riski on silloin suurin.
      Ei ihmisen biologista kelloa ole suunniteltu, että ihminen alkaa tekemään fyysisesti raskasta työtä jo ennen klo 11.00.
      Paras työaika on klo 15.00-20.00 välinen aika, koska silloin ihminen on aktiivisin ja virkein.
      Lisäksi työaikaa pitää vähentää.
      Mitä lyhempi työaika, niin sitä tehokkaammin ihminen työskentelee, koska tietää pääsevänsä pian kotiin.
      Kun on lyhyt työaika, niin ei tarvi turhia kahvitaukoja ja ruokataukoa.
      8 tuntia on älyttömän pitkä työaika ja siksi on ne kahvitauot ja ruokatauot keksitty.
      Eihän muuten jaksaisi 8 tuntia saada kulutettua, jos koko ajan tekisi töitä.
      Ihminen on sitä väsyneenpi, mitä pidemmät työajat ja eihän siitä mitään tule, kun illat ja viikonloput menee työväsymyksestä selviämiseen.
      Viikonloppuna, kun sunnuntaina viimein on selvinnyt työväsymyksestä, niin jo seuraavana aamuna joutuu aloittamaan koko viikon väsytyksen alusta.
      Eihän se ole enää mitään elämää, jos elämä on pelkästään työtä ja työ väsymyksestä toipumista vuosikausia.

      • Jakkkeee 2

        Itse olen pirtein ja tehokkain heti aamu 6-7 alkaen tonne puoleen päivään sitten kunnolla lounasta ja pieni tauko ja taas jaksaa..

        Teen silti 3-vuorotyötä 12h vuoroja jotka ovat parhaat.. Syy on ihan selvä ei ole niin paljon yövuoroja ja vähemmän työpäiviä.
        Yöt on aika tuskaa eikä päivänukkuminen oikein onnistu sellaista paria tuntia saa päivällä nukuttua pätkissä.


    • tiitu92

      eikä siinä vielä kaikki että elimistö kärsii. mutta väkisin siinä kärsii parisuhdekin kun nähdään vaan kun toinen tulee töistä ja toinen on lähdössä. minun mies alotti viime viikolla rekkakuskin hommat eka viikolla teki töitä su- pe ilta seitsemästä aamu 7- 13:ta. "lepoaikaa jäi vuorojen väliin aika vähän. sitten piti olla tiistaihin asti vapaata mutta maanantaina soitettiin jo töihin. eli kaksi vapaapäivää ja taas sama rumba alkoi.

    • mummapumma

      Olet ihan oikeassa. Yötyö tappaa. Se aiheuttaa sydänoireita, liikuntaelinoireita edesauttaa syöpien puhkeamista, aiheuttaa tolkutonta lihomista tai laihtumista, uniapneaa mahavaivoja ja kaikkea mahdollista, ihan vaan sen takia ,että pitää työskennellä silloin kun elimistön pitäisi toipua päivän töistä. Sitten on se että prosessiteollisuus ei voi sulkea tehdasta joka yö, koska sen ylösajaminen vie viikonkin. Sairaalassa tarvitaan työntekijöitä ja poliisissa, mutta suurin syy yötöiden teettämiseen on ahneudessa, että tuotantokoneitten pitää käydä vuorokauden ympäri. ja Oikeassa olet siinäkin että kun ja jos yötöitä teetetään, niin riittävä lepovuoro pitäisi olla, vuorokausi ei riitä toipumiseen.

    • jokupahan vaan....

      Hassuja tapauksia täällä, kun vingutaan kumpi on parempi, yö- vai päivätyö. Eiköhän tuo ole jokaisen oma asia kumpaa tekee. Itte ainaki teen yötöitä viikonloppuisin, tehny jo vuoden verran, tosin minähän olenki vielä niin nuori joten jaksan... Elossa mä kyllä vieläkin olen, vaikka öisin valvon, tosin viikolla meen kyllä jo "hyvissä ajoin" nukkumaan. Ennen puolta yötä... Minä kun taas en millään voi ymmärtää niitä jotka jo kukonpierun aikaa ovat hereillä ja täydessä touhussa... Luulis tuota maailmassa vakavempiakin asioita olevan kun toi että valvooks joku yöt ja nukkuu päivät vai miten sen tekee... :))) Enkä mää kyllä mielestäni mitenkään syrjäytyny oo vaikka yötyötä teenkin... Ei baarityöskentelyssä voi olla syrjäytyny!!!!

    • mooses2

      Mätäkuun juttu. Höpöä koko homma.

    • jhkhhk

      Ei enää ikinä vuorotyötä.

      Edellisessä työpaikassa oli keskeytyvä vuorotyö jossa tehtiin aina viikko yhtä vuoroa ja viikonloput oli vapaata. Ei siinä viikonlopussa ehtinyt toipumaan.

      Samaa paskhaa yö, ilta, aamu, yö, ilta, aamu yö....Kyllä oli elimistö ja pää usein ihan sekaisin jonkun parin tunnin unien jälkeen.

    • *____*

      Unen tarve on täysin yksilöllinen juttu.

    • hoitoala

      Niinno.. Itse teen tällä hetkellä 2 vuorotyötä, mutta tykkäisin myös tehdä yötyötä. Itsellä kun unenlahjat sen verran hyvät, että joskus kun 3 vuorotyötä tehnyt niin pystyin nukkumaan ihan normaalisti myös yövuoron jälkeen ja palauduin nopeasti eikä mulle ainakaan tullut mitään rytmihäiriöitä tms. Toisille sopii ja toisille taas ei. Itse nyt muutenkin valvon pitkään ja aamuherätykset on yhtä tuskaa niin varmaan pitäisi siirtyä kokonaan yötyöhön :P Kaikki on hyvin yksilöllistä

    • JK

      NIINKÖ

    • Boss Pornainen

      Haistakaa perse ja menkää töihin nukkumaan.

    • JEKKULI SENTÄÄN

      Yöllä käydään lepäämässä ja päivät tehdään oikeita töitä,näin se menee

    • poikkeustapaus

      Mun luonnolinen unirytmi on sellainen että nukun parhaiten aamuisin ja päivisin, en osaa nukkua alkuyöstä ollenkaan. Ei oo ongelmia hormonitoiminnan kanssa, ei väsytä, en syö epäterveellisesti, oon hoikka jne. Ei siis mitään ongelmaa, mutta ehkä mä oon jollain tavalla erikoinen.

    • gernau

      Niin, itse yötyötä tehneenä sos. ja terv. alalla, palkka parempi, työ yöllä kevyempää, päivällä suht hyvin nukuin, vapaatakin riittävästi, ei valittamista. Toki tiedän tutkimukset, et yö duuni lyhentää elinikä ennustetta, mitä sitten?

    • harmaata parrassa

      Jääty hiljan eläkkeelle 32 vuoden hoitotyöuralta, josta noin 60% tehdyistä työvuoroista on ollut yövuoroja. Terveys ei ollut häävi kun eläkeaika alkoi, mutta jo runsaassa vuodessa tilanne on parantunut roimasti, verenpaine hallinnassa ja sokerit, rasvat yms perusarvot ihan normaalin ylärajoilla vielä, mutta parantuneet
      suuresti. Rytmihäiriöt jääneet pois, painoa pudonnut, muistikin tuntuu paremmalta.
      Parasta on kuitenkin kipujen vähentyminen ja tasainen mielenlaatu, uskon että näihin vaikuttavat elämän säännöllistyminen.
      Pahinta omassa yötyössäni oli turvattomuuden tunne,koskaan ei tiennyt mitä yö tuo tullessaan ja millaisia ihmisiä joutuu kohtaamaan. Kaikkein vaikeinta on silloin jos ei täysin voi luottaa työtoverin työkuntoon ja motivaatioon, seikka joka selvästi lisääntyi uran viimeisinä vuosina kun pullamössö-sukupolvi tuli töihin roikkumaan netissä palkkaa vastaan, luottaen siihen että vanha hoitaja tekee kaiken työn.

    • Töissä aina öisin

      Noh, tuota, 25 vuotta yövuoroa tehneenä, voin sanoa, ettei tähän kuole...

    • samu-.

      Minun mielestäni pitäisi kehittää yötyön palkkausta. sillä nämä tämmöiset ongelmat hoidetaan aina potenssista muuhun hormoonitoimintaan.

      • Käsitysongelma ?

        Miten raha vaikuttaa hormoneihin saatika potenssiin?


    • ennenolikivaa

      Jos yleensäkin ajatellaan fiksusti niin ei ihmistä ole ylipäänsäkään tarkoitettu alunperin tekemään mitään säännöllistä työtä. Ennen elettiin luonnon mukaan ja ihmiset eli sen mukaan. Elämä oli ankeaa kun kato vei sadon ja rutto tappo lapset mutta se ei ollut niin iso asia aikoinaan vaan pyrittiin vain säilymään hengissä. Onnellista elämää se oli muinaisuudessa. Muutaman lyhyen ihmishistoria ajan ihminen on vain tehnyt säännöllistä työtä mihin sitä ei ole suunniteltu alun alkaenkaan.

    • uupunut uurastaja

      Olen yrittäjä ja teen 16-tuntistä työpäivää - lähes joka päivä. 16 vuotta on mennyt ilman lomia. Tämä on tietenkin hullun hommaa. Nousen joka aamu klo 7-8 ja teen töitä siihen asti kunnes työntekijäni lähtevät. Pidän parin tunnin tauon. Sen jälkeen jatkan töitä klo 12-04 asti. joskus jopa siihen asti kun työntekijät tulevat töihin.

      Olen saanut sydänvian tästä valvomisesta ja työn paljoudesta ja valvotuista öistä. Eli tämä varmaan minut tappaa.

      Joku voi ihmetellä miksi en palkkaa enemmän työntekijöitä. Yrityksen budjettiin ei mahdu kovin monta työntekijää ja esim. itse nostan yrityksestäni pienempää palkkaa mitä maksan työntekijöilleni. Lisäksi tuntuu siltä että työntekijöillä on nykuisin vain oikeuksia mutta ei velvollisuuksia.

      Paras olisi lopettaa koko työnteko - mutta - olen niin tyhmä ollut kun olen vain pienen palkan nostanut, etten saa päivärahaa juuri mitään ja jos olisi mahdollisuus eläkkeelle jäädä, olisi eläke niin pieni, ettei sillä elä.

      Olen aloittajan kanssa samaa mieltä että työaikasuunnitteluun pitäsi kiinnittää huomiota ja antaa yrittäjänkin levätä. Jos maatalousyrittäjälle kunnat järjestävät lomituspalvelut, miksi muut yrittäjät jäävät siitä paitsi?

      Joten - olen samaa mieltä että liian vähä nukkuminen tai valvotut yöt lisäävät kuolemia ja sairauksia. Töitä pitäisi saada tehdä sen verran kuin tuntee jaksavansa (palkka sen mukaan!!!)

      Jos olisi työaikalaki myös yrittäjälle, saisin pitää muutaman vuoden peräkkäin vapaapäiviä. On sitä sen verran työtunteja tehty "sisään".

    • leipuri hiiva

      9v tehnyt leipurin hommia.herätys 3.00..eli n.4-5h unet.enkä ole ollut 3v kipeänä.toiset kestää...

    • mummo neuvoo

      Ihmiset valvovat nykyaikana liikaa. Pelaavat tietokonepelejä, surffaavat netissä, katsovat leffoja, istuvat kaljalla yms. Kuinka jaksaa opiskella, tehdä töitä, olla hyväntuulinen, jos on valtava univaje. Liikenneturvallisuus vaarantuu, kun seassa on tokkurainen autoilija, pyöräilijä, kävelijä. Tauditkin iskevät paremmin rääkättyyn kehoon.

      Uskon, että jotkut viimeaikaisista väkivallanteoista selittyvät osittain univajeella.
      Nukkukaa riittävästi hyvät ihmiset.

      • sanoppa muuta

        Jep, illat istutaan koneella tai telkkaria tollottamassa ja samalla tissutellaan alkoholia. Sitten ollaan aamulla väsyneitä ja uuvutaan töihin.

        Alkoholijuomat pois ja kymmenen uutisten jälkeen nukkumaan, niin ei kuulkaas ole stressiä, eikä väsytä.

        Nyt olen lomalla ja nukun sekä valvon miten lystää.


    • DreamMan

      Miksi joku tekee 16 -tuntisia päiviä? Eikö keksi elämään muuta sisältöä kuin työnteko. Harrastuksistakin voi tienata rahaa. Onko jotenkin hienoa huhkia lähes vuorokauden ympäri? Kahdeksan tuntia on normi ja se riittää minulle. On muutakin tekemistä.

      Mutta siis siihen mistä täällä keskustellaan, nukkumisesta yöllä. Suurimmaksi osaksi nukun yöni hyvin. Riippuen paikasta. Joissakin paikoissa kuten mökillämme, nukun parhaiten maailmassa. Siellä vallitseva hiljaisuus on kuin musiikkia korvilleni. Tunnen olevani paratiisissa. Ja sitä se kyllä onkin.

      Sitten taas kun olen kaupungissa, nukun katkonaisesti. Täällä on huonot seinät, muuten hyvä kämppä ja sopivan kokoinen yhdelle ja asun yksin. Naapurissa perheitä tai pariskuntia, jotka pitävät enemmän ääntä kuin minä. Välistä herään niihin. Käyn nukkumaan usein 23,30-1 ja herään aamulla kellon soittoon 8-10. Jos tuon verran nukun yössä, olen pirteä päivällä jos vähemmän saatan olla pahatuullinen ja kärttyisä:). Kahdeksasta kymmeneen tuntia on loistava määrä unta.

      • tarve vaihtelee

        Paljonko tienaat vuodessa?

        Itselläni on konttorilla liukuvat työajat. Voin herätä töihin ilman kelloa, kunahan teen keskimäärin sen 37,5h viikossa. Todella kevyttä ja helppoa.

        Mutta sitten kun alkaa käyttöönotto, niin töitä tehdään armotta kunnes laitos on käyttökunnossa ja voidaan luovuttaa tilaajalle. pari kertaa vuodessa tulee sellainen rutistus että tehdään kuukausi tai pari töitä 16h päivässä ja viikot on 5-6-7 päiväisiä, riippuu siitä miten hommat sujuu.

        Tällä vastuunkannolla saa keskiasteen koulutuksella noin 70 tonnia vuodessa.

        Pärjään muutaman viikon 5-6 tunnin yöunilla, mutta jos saan nukkua vapaatsti, niin unet on noin 8 tuntia. Raskaan jakson jälkeen tarvitsen jopa 11 tunnin unia muutaman yön.


      • OKT-porho

        "Sitten taas kun olen kaupungissa, nukun katkonaisesti."

        Rakenna kivitalo. Asun aika lähellä lentokenttää, mutta koneen äänet ei kuulu sisälle, ellei ikkuna tai ovi ole auki. Naapurista ei todellakaan kuulu mitään.


    • Elämä on muutakin

      Jotkut pystyvät valvomaan enemmän, toiset vähemmän. Olisiko ihmisen fysiikasta kiinni vai mistä lie, että toiset kestävät valvomisen kuormituksen paremmin, jotkut eivät ollenkaan. Lienee jossakin määrin myös tottumiskysymys. Ja mielen puolikin tulee mukaan, se, kuinka stressaavaksi ja raskaaksi kokee valvomisen ajatuksen. Luonnollisintahan on, että yö nukutaan.

      Kaikilla muilla elämäntavoilla on myös iso merkitys aiheessa. Säännölliset ja terveet taipumukset omaava jaksaa paremmin ja pysyy terveenä pidempään. Sellainen, joka valvomisen lisäksi tupakoi, kännää, ei syö terveellisesti ja oikein eikä liikunta maistu, ei pääse terveenä keski-ikään, puhumattakaan, että vanhuus koittaisi valoisana.

      "Uupunutta uurastajaa" kehoitan panemaan elämän asiat ja arvot uudelleen harkintaan. Vaikka työ onkin elämän suola ja monille sen ainoa tarkoitusperä, niin terveyttään sille ei kannata uhrata.

      • Tarpeen mukaan

        Pisin tekemäni työpäivä on 34 tuntia... ihan hullua mutta näin on käynyt. Olen myös tehnyt yli 400 tuntia töitä kuukaudessa ja peräti kaksi kuukautta peräkkäin. Näitä tuntimääriä ei passaa ilmoitella työsuojelupiiriin.

        Mutta vastapainoksi voin tehdä hyvin kevyttä ja joustavaa työtä, silloin kun ei ole kiire.


      • Hah !
        Tarpeen mukaan kirjoitti:

        Pisin tekemäni työpäivä on 34 tuntia... ihan hullua mutta näin on käynyt. Olen myös tehnyt yli 400 tuntia töitä kuukaudessa ja peräti kaksi kuukautta peräkkäin. Näitä tuntimääriä ei passaa ilmoitella työsuojelupiiriin.

        Mutta vastapainoksi voin tehdä hyvin kevyttä ja joustavaa työtä, silloin kun ei ole kiire.

        Just-jooo. Kahdenkymmenen (20) tunnin yhtäjaksoinen valvominen aiheuttaa aivoissa ja elimistössä samanlaisen tilan kuin yhden (1) promillen humala. Mahtoi tulla työt 'hyvin' tehtyä.


    • parikkalan pekka

      Maalle asumaan, kauas keinotekoisista valoista. Keho rytmittää itsensä auringon ja kuun valon mukaan, niin kuin parhaakseen näkee. Siinä voi toki tämä nykyaikainen 22~08 --------- 8h unirytmi jäädä pahasti jalkoihin. Voisi olla mielenkiintoista elämää! Haluan vielä joskus kokea senkin!

    • Näin on

      Puhut asiaa. Minun kaveri teki yötyötä monta vuotta. Hän pääsi lopulta päivätyöhön. Sen jälkeen ei mennyt montakaan vuotta kun terveys petti. Yötyö vaurioitti hänen terveyttä pysyvästi.Yötyö on joskus välttämätöntä. Serkkuni on palomies. Toivon, että hänen terveys kestää yövuorot.

    • Pimiä Taxi

      Niin,vuorotyöhän on omistajien keksintö.Duunarit vaan painaa niska limassa ja on tyytyväisiä ku saa pari euroo tunnille extraa yöllä.
      Eihän vuorotyössä mitään järkee ole jos terveyden kannalta aattelee.Köyhien ja kipeitten touhua koko vuorotyö.

    • huonossa kunnossa

      Itse tehnyt paljonkin yötöitä aikoinaan. Söin masennuslääkkeitä, kun tein öisin työtä.

    • vuorotyötä tekevä

      Mielestäni yötöiden jälkeen riittää se nukkumispäivän lisäksi kaksivapaata.

    • Silmät ristissä

      Taksissa yövuoro 14-17 tuntia (17-07/09),on todella turvallinen kyyti aamulla..
      Yksi vapaa ns. nukkumapäivä ja sitten 6:ksi töihin, ei ole paljon palautumista.
      Ja jos satut olemaan koulukuski, niin aamulla ajetaan "tuoreilla" silmillä pirpanoita turvallisesti kouluun yövuoron jälkeen...
      Jos 12 tunnin valvominen vastaa yhden promillen humalaa, niin kännisiä ollaan kaikki kuskit aamuisin.

      • Väsyneen vierestä

        Yeap, ja lailla höösätään kaikenlaista pilipalia, tärkeät eli törkeät jäävät silloin huomiotta.


    • ehkä, ehkä ei

      Tein nuorena kolmivuorotyötä, ei ollu potenssiongelmia.

      Nyt nelikymppisenä teen työtä jossa on liukuvat työajat. Voin mennä töihin ilman herätyskelloa. Eikä todellakaan ole potenssiongelmia. Pitäisi oikeastaan hankkia viriilimpi kumppani.... tai sivusuhde.

    • ajattele omalla pääl

      Töitä kun ei ole kenenkään pakko tehdä!! Ja varsinkaan noita yötöitä..

    • hj545j

      Jos nykyaikana on trekemisissä ihmisen kanssa päiväsaikaan niin se on vahingollisempaa kuin yöllä valvominen. Nymyajan ihminen on Saathanan kätyri, huorintekijä ellei sitten ole tosipoikkeus.

      Jonna huorasi teininä. Myi tussuunsa alkoholista ja tupakasta.

    • ei voi kieltää

      Jos yötyöt kiellettäisiin lailla niin miten luulet terveyden- ja sairaanhoidon, sekä vanhusten hoidon ja palo- ja pelastustehtävien sekä yleisen turvallisuuden käyvän? Ei yötöitä voi kieltää lailla koska monen ihmisen henki ja turvallisuus on kiinni siitä. Sen sijaan toisilla aloilla esim. ryyppypaikat vois kyllä sulkea yöksi, kenenkään ei tarvii ryypätä rafloissa yötä myöten.

    • löu87t

      ei elämästä selviä hengissä

    • tehty

      Yötyö pitäisi kieltää, se vain ei onnistu sormia napsauttamalla.

    • en osaa nukkua

      nii minä kyllä nukun vaikka haudassa ------------------------

      • Välttämätön 'paha'

        Yeap, ja oletkin siellä tosi nopsaan, jos et "osaa" nukkua.


    • Onhan uni tarpeellista, mutta on aivan sama milloin sitä nukkuu.
      Unen tarve on lisäksi yksilöllinen.
      Useimmat maapallon toisella puolella asuvat nukkuvat aivan päinvastaiseen aikaan kuin me...

      • Älä leiki terveydell

        No kyllä ne Australiassakin yöllä nukkuu, vaikka niillä on nyt yö kun me valvotaan.
        Unentarve on kyllä joo yksilöllistä ja nuorena pärjää vähemmälläkin unella. Eri asia on, että kannattaako nuorena kasvuikäisenä vavoa, kun unessahan ihminen kasvaa ja kehittyy? Tarpeeksi kun tekee yötöitä ja on väsynyt, niin sitä tulee laitettua esimerkiksi. leukemiasta johtuva väsymys yötyön piikkiin ja sitä turruttaa itsensä sellaiseen c-luokan elämään jossa ollaan aina väsyneenä. Nuorena jaksaa - se tosi, mutta sitten tulee se 30 v plakkariin ja ei enää jaksakkaan, ja kun lopettaa yötyöt kun ei jaksa, epäsäännölliset 3-vuorotyöt, niin ohhoh, väsymys ei poistukkaan, vaan diagnoosi on: krooninen työaikojen aiheuttama väsymystila, ja siitä sitten kärsitään koko loppuelämä!

        Suomessa on niin järjetöntä tämä yötyö-politiikka. Kiinassa on huonot työolot, kyllä joo, mutta siellä ihmiset nukkuvat yöt!


    • 3+19

      Aivotyöläisellä työt kulkevat kokoajan mukana 24/7 eli tulevat uniin eli voimakas jatkuva henkinen ponnistelu syö ihmistä takuuvarmasti, koska niistä on vaikea ottaa lomaa ettei kosketus asiaan katoa. Ihan vaan vertailun vuoksi toin tämänkin pointin esiin ja oon tehnyt nuoruudessa sekä 2- että 3-vuorotyötä ja omasta kokemuksesta sanoisin että rytmiä ei ole hyvä vaihtaa eli joko tekee kokoajan iltaa tai aamua mutta ei sekaisin eli ei mitään rytmin muutoksia vaan siirtyy kokonaan yöeläjäksi tai päivähommiin. Molemmissa on hyvät puolensa, esim. useat ilta- ja yötyöt on paljon kevyempiä tai hommia joissa vaan istuskellaan.

    • Eräs työpaikka

      Veeär- Transupointti on sellainen persereikä, että älkää ikinä menkö! Siellä menee rytmit sekaisin ja päät on sekaisin. Ne lähtee ketkä osaavat muuta ja vielä jotakin älyävät.

    • elämä tappaa

      Miun mummo sen sijaan oli vakaasti sitä mieltä, että koko elämä on hengenvaarallista. Siihen kuoleen jokainen, ikään ja sukupuoleen yms. statukseen katsomatta ennen pitkää.

    • Ent. Yötyöllinen

      Itse olin joskus muutaman vuoden yötöissä ja täytyy myöntää että se oli parasta aikaa elämässäni.

    • 6+5

      Parasta olisi jos yöllä työtä tekevä saisi niin halutessaan olla aina yövuorossa. Jatkuva vuoron vaihtuminen se on joka tappaa.

    • Yötyö tappaa!

      Kirjoittakaas Googleen hakusanaksi "yötyön terveyshaitat". Täältä löytyy runsaasti otsikkoja yötyön terveyshaitoista.

      - http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01013
      - http://www.tyosuojelu.fi/fi/yotyo
      - http://www.laakariliitto.fi/files/yotyo_opas.pdf
      - http://www.ttl.fi/fi/tyohyvinvointi/tyoaika/tyoajat_terveys_hyvinvointi/sivut/default.aspx

      Naisilla mm. rintasyöpäriski moninkertaistuu. Raskaana olevilla naisilla keskenmenoriski kasvaa. Yötyö altistaa sepelvaltimotaudille, sydämen rytmihäiriöille ja diabeteksen puhkeamiselle. Yötyön haittoja ovat myös ylipaino, närästys, vatsakivut ja vatsahaava.

      Yötyö on monilla aloilla erittäin huonosti palkattua. Niin - kannattaako altistaa terveytensä ja hyvinvointinsa yötyön takia??? Jos tienaa vain muutaman euron enemmän työvuoronsa aikana??!!

    • jees jees =)

      Anteeksi, mutta näin autonkuljettajana jokseenkin huvittaa ehdottomuutesi yötyön tekemisestä. Tavaroiden tulee olla perillä mahdollisimman pian, koska asiakas eli kuluttaja ei halua odottaa tavaroita pitkään. Jos jokin tavara on päivänkin myöhässä, se tuntuu olevan katastrofi ja yleensä se kuljettaja joka sen tavaran vie kauppaan saa kuulla siitä aika karuillakin sanoilla. Ja tällä kuljettajalla ei 99,99% tapauksista ole osaa eikä arpaa myöhästymisen kanssa.

      • Vi tu olette tyhmiä!

        Vittu se on ihan sama milloin tavaroiden tulee olla perillä, mutta ihminen on rarkoitettu nukkumaan yöllä ja vähintäänkin säännöllisesti. Tajutkaa nyt stnan vatipäät! Jos se totuus yö- tai vuorotyön tyhmentämään päähänne ei mene, niin tehkää vuorotöitäjha kuolkaa nuorins pois, se on meidän muiden etu ja saadaan ne tuoreet lehdet ja sämpylät aamukahvipöytään. Terveelliseksi se ei sitä tee!


    • Paha yötyö

      Yötyötä pitäisi tehdä vain, kun se on ehdottoman välttämätöntä ihmisten ja yhteiskunnan turvallisuuden ja hyvinvoinnin vuoksi. Esimerkkeinä sairaalat, vanhainkodit, hälytyskeskukset, vartiointi, tieauraus talvella, poliisi ja palokunta.

      Ravintolat voisivat olla kiinni yöllä. Viihderavintoloilla on aivan älyttömät aukioloajat - jopa klo 05 asti aamuyöllä! Ruokakauppojen ei tarvitse olla auki klo 22 tai klo 24 asti. Kodeissa on hyvät pakastimet ja jääkaapit, joten ruoka säilyy hyvin. Jos on niin laiska ja tampio, ettei viitsi tehdä ruokaostoksiaan klo 8-21 välillä, niin omapahan on vikansa!

      Teollisuudessa ja palvelualoilla tehdään paljon täysin turhaa yötyötä! Yötyö on tekijälleen vaarallista ja yhteiskunnalle kallista. Samat työt voidaan tehdä päiväsaikaan turvallisemmin, tehokkaammin ja taloudellisemmin.

      Yöllä kuormia ajava, univelkainen ja rättiväsynyt autonkuljettaja on vaaraksi liikenteessä itselleen ja muille. Suurin osa työtapaturmista sattuu, kun ihminen on väsynyt ja keskittymiskyky herpaantuu.

      • vnuumi

        "Yöllä kuormia ajava, univelkainen ja rättiväsynyt autonkuljettaja on vaaraksi liikenteessä itselleen ja muille."

        Tietysti on jos ei ole nukkunut päivällä tai illalla, kuten yötyössä olevat yleensä.


      • Hyvä yönukkuja
        vnuumi kirjoitti:

        "Yöllä kuormia ajava, univelkainen ja rättiväsynyt autonkuljettaja on vaaraksi liikenteessä itselleen ja muille."

        Tietysti on jos ei ole nukkunut päivällä tai illalla, kuten yötyössä olevat yleensä.

        Jos univaje on kroonista, niin päivä- ja / tai iltaunet eivät juurikaan asiaa auta aamuyön tunteina - yleensä. Hyvin monet yötyötä tekevät eivät nuku normaalisti ja hyvin päivällä tai illalla ja tällainen henkilö on aina, eli kroonisesti, väsynyt.


    • 87k

      Itselläni on nykyinen työaika 22:00-5:00 ja viis päivää viikossa, ja en todellakaan vaihtaisi pois.

      Yön aikana on muutamia pysähdyksiä aina 2h välein eli työ on lisäksi leppoisaa.

      Itse olen ainakin aina ollut "rättiväsynyt" töiden jälkeen joten mikäs sen kivampi kuin viiden aikaan mennä nukkumaan hyvällä omallatunnolla ja herätä siinä 14:00 aikoihin kun muut rupeaa pääsemään töistä kotiin

      Lisäksi palkkaakin saa ihan kivasti

    • Yö-Työ (¤_¤)

      Se leiville lyö.
      Yö-Työ, mua syö (0_0)

    • mami18

      Entisessä työpaikassa oli kuuden päivän työpäivät, kaksi päivää aamu vuoroa, kaksi päivää ilta vuoroa, ja kaksi päivää yötä ja 3 vapaata.
      En valittanut, oli ihan mukava rytmi.
      Perheen lisäyksen jälkeen ei se enää sopinutkaan kun puolisokin jo valmiiksi teki 2-vuorotyötä.

      Täytyy nostaa hattua niille yökyöpeleille jotka tekevät kokonaista viikkoa yövyoroa

    • mansenikki

      6 vuoroa yötä 2 vapaata. Aika usein toisen tai molemmat vapaat menettää kun joku on kipeenä. Palkkaahan tuosta ei juuri saa, justiinsa vuokran maksaa ja sähkölaskun.
      Kyllähän tuota tekee, vaikka päivisin on aina niin väsynyt ettei mitään muuta jaksa touhuta. Onneksi sentäs on kesälomat olemassa niin saa nukkua kunnolla ja levätä, mut harmi että sen vastineeksi joutuu talvella koko yön ulkona rymytä kylmissään :(
      Ainoa palaute mitä koko vuoden aikana työstään kuulee ja lukee, on negatiivista, mut siihenkin tottuu.

      • hshblkldkubbhs1

        Taidat olla lehdenjakaja? Sun ei ole pakko tulla töihin vapaapäivinä. Siihen ei ole pomolla mitään vastaansanomista. Saahan sillä hiukan paikattua tuota alentunutta palkkaa.


      • Rymytä kylmissään...

        ...joo-o...

        Semmonen vinkki sulle, että jos jakotyössä palelet -> vaihda ihmeessä alaa...

        Ei vittu...


    • sdads

      Kiitoksia kun perustelit väitteesi tieteellisillä tutkimuksilla.

      Masennusta on yhtä paljon kun aina ennenkin, sitä vaan diagnosoidaan enemmän.

    • hoitaja

      Olen tehnyt hoitoalalla 12 vuoden aikana kolmivuorotyötö ja pelkkää yötyötä. Nyt putkeen jo viisi vuotta pelkkää yötyötä. Minulle yötyö sopii, koska nukun yövuoron jälkeen todella sikeästi. Ilmeisesti nukkumiseen vaikuttaa sekin, että päivällä saan nukkua yksin. Kukaan ei kuorsaa vieressä :) Makuuhuoneessa pimentävät verhot.

      Yövuoroissa on sekin hyvä puoli, että yövuorolisät saa halutessaan vapaana. Näin voi tehdä ns. vajaata työaikaa.

      Kolmivuorotyötä en kestänyt. Siitä tuli kauheat univelat ja rytmihäiriöt. Hoitotyössä on vieläkin käytössä ihmeellinen vuorosysteemi. Kun tekee iltavuoron klo 21.30 saakka joutuu tulemaan seuraavana aamuna klo 7.00 töihin. Iltavuoron jälkeen en saanut unta kuin joskus klo yhden aikaan yöllä. Sitten olikin jo noustava klo 5.30. Olin vielä ihan puhki edellisestä iltavuorosta ja muutama tunti unta ei todellakaan riittänyt siitä toipumiseen. Olen onnellinen, että sain jäädä vakituiseksi yököksi.

    • Varo yötyötä!

      Yötyö on terveydelle vaarallista. Jos haluatte tutustua asiaan tarkemmin, tutkimusaineistoa yötyön terveyshaitoista löytyy pilvin pimein.

      Myös rahallinen korvaus eli yötyöstä maksettava vuorolisä on kehno; työn fyysiseen ja psyykkiseen kuormittavuuteen verrattuna. Osa vuorotyöntekijöistä nukkuu päivällä todella katkonaisesti ja tekee yövuorojakin jatkuvassa, pahassa univelassa.

      On myös aivan naurettavaa, että jopa KAUPAT ovat yöllä auki! Niinpä - kenen tarvitsee päästä yöllä tai yömyöhään kauppaan??? Siwat ovat auki klo 23 asti. Kaikki kaupat voisivat sulkea ovensa klo 21 mennessä, jotta myyjätkin pääsisivät ajoissa kotiin.

      Perheellisillä vuorotyöntekijöillä on omat ongelmansa. Ongelmia tulee, jos sekä äiti että isä ovat työelämässä ja molemmilla on kummalliset työajat. Alle kouluikäiset lapset joutuvat vuoropäivähoitoon. Pienet lapset joutuvat jopa viettämään päivähoitopaikassa öitä.

    • herkkuva

      Namihommaa, kohta taas kotiin.

    • oiiiiioooopppp

      Kolmivuorotyö=Helvetti. Alan taas seuraamaan mol.fin sivuja :)

      • Vaihda alaa

        Puhelinmyyntiä riittää, siistiä sisätyötä päiväsaikaan ja koulutusta saati kokemusta ei tarvita!


      • Anonyymi

        Yövuoron jälkeen hermot ja pinna tiukilla. Zombiemainen olo ja lähinnä itkettää ja vituttaa. Taas tuli palvelua porvaria olemattomalla yölisällä.


    • valvova silmä

      Mä teen myös yötöitä, tosin niitä on harvakseltaan, epäsäännöllisesti. Yleensä yövuoro on kerran viikossa, välillä kerran kahdessa viikossa, eli ei kovin usein. Yövuoroni alkaa yleensä klo 23-02 välisenä aikana, ja loppuu 5-8 välisenä aikana aamulla. Usein työssä on mahdollisuus nukkua esim klo 3-4 välisenä aikana noin tunti. Monesti ajatukset vielä pyörii työssä, eikä 3-4 välisenä aikana ehdi kuin hetkeksi torkahtaa, niin kello jo soi.

      Palautuminen on ollut suurin ongelma. Ennen nukuin kotiin päästyäni jonnekin klo 12-13 saakka, ja sitten oli aivan krapulainen olo koko päivän, eikä saanut sitten seuraavana yönä unta ennen aamu 4:ää. Nyt olen kuitenkin tehnyt niin, että yövuorosta tullessani esim klo 7 jälkeen, menen ottamaan ns aamutorkut, ja herään jo klo 9 tai vähän yli. Eli vajaa parin tunnin yöunet yövuoron jälkeen, eikä yhtään enempää. Ei ole krapulainen olo, vaan vähän sama kuin olisi huonosti nukuttu yö. Sitten joskus iltapäivän puolella jos väsyttää, niin sellainen vartin päivätorkku, niin helpottaa jaksamista. Ja unettamaan alkaa sitten illalla sopivasti, jolloin pääsee klo 22 normaaliin aikaan nukkumaan, ja saa nukuttua ns "ehjän yön". Nyt on toki ikää yli 30, joten unentarve on vähäisempi mitä nuorempana, en osaa nukkua yli 8:aa tuntia. Eli jos menen klo 22 nukkumaan, niin heräilen kyllä jo aamukuudelta itsestään. Käytännössä nukahdan klo 23, ja heräilen 7:ltä.

      Tämä toimii siis minun kohdallani, ei välttämättä kaikkien muiden. Mutta kannattaa kokeilla. Olen ajatellut asian niin, että yöt on nukkumista varten, ja päivällä ei ihmistä ole tarkoitettu nukkumaan. Tällä ajatuksella olen pärjännyt yötöistä huolimatta hyvin, ja palautumiseen päiväkausia kuten ennen. Myöskään sitä nukkumista ei kannattaisi liikaa stressata, tai laskea jäljellä olevia tunteja, ennen herätyskellon soimista.

      Kokeilin joskus myös melatoniinitabletteja. Mutta ne ei sopineet minulle, tuli liian vetelä olo, ja päässä suhisi. Se että yrittää joka vuorokausi nukkua 8 tuntia, eri kellonaikoihin, niin siitä ei tule kyllä mitään. Ei se niin vaarallista ole, jos joku yö jää ns nukkumatta, tai se pari tuntia torkkuu aamulla. Nukkuu sitten niitä ehjiä öitä kunnolla. Sitten tietysti jos on enemmän yötyötä, ja peräkkäisiä öitä, niin silloin tämä konsti voi tulla turhan raskaaksi. Mutta minulle se sopii, kun yövalvomisia tulee noin 3-5 per kuukausi, riippuen vähän kuukaudesta.

      Talvella yötyö on raskaampaa kuin kesällä.

    • Yötyöpiinaa

      Pitää kyllä hyvin paikkansa. Itse kokeillu vähä aikaa rekkakuskin hommia työssäoppimisessa ja voin sanoa, ettei tossa ammatissa ole mitään järkeä. Joudun lähtemään jokaiselle ajokeikalla klo 24-06 välisenä aikana ja pahimmat päivät ovat olleet 20 tuntisia. Aivan sekopäistä hommaa. En pysty nukkumaan yhtään ennen yöllä alkavaa ajokeikkaa, joten yhtäjaksoista valvomista tulee helposti se 36 tuntia. Siinä sotkeutuu elimistö totaalisesti eikä jaksa välipäivinäkään harrastaa mitään järkevää.

      Onneksi on jo muita hommia kiikarissa kun löytyy koulutusta ns. päivähommiin.

      Rekkakuskin hommia ei voi kellekään suositella juuri tuon yötyön vuoksi. Ammatti on raskas jo itsessään kaikenlaisen vittumaisen oheistyön ja huonon kelin ja ajoneuvon vikojen aiheuttamien vaikeuksien vuoksi ja yötyö tekee siitä painajaista.

      Rekkakuskina voisi tehdä maksimissaan yhden pitkän keikan viikossa. Täystyöllistettynä ammatti vie vääjämättä terveyden ennen aikojaan.

      Päivätyö, here I Come again!

    • Jelluellu

      Sain mahtavan mahdollisuuden tehdä pelkästään yötöitä, ja en kyllä vaihtaisi. Teen 12-tuntisia vuoroja, ilta kahdeksasta aamukahdeksaan. Nukun täysin hyvin päivisin, herään virkeänä noin klo 18 - 19. Aamulla ennen nukkumaanmenoa ehdin hoitaa kauppa-asiat yms. En kyllä tällaista täydellisen hyvää työvuorojuttua vaihtaisi mihinkään! Ja jos joku tulee länkyttämään siitä, että miten ehdit kavereita tapaamaan, kysyn vain, että mitä vitun kavereita. Onhan tässä jo about 10 vuotta kulunut, että minulla olisi kavereita kylässä käynyt Ei siis tarvitse kovasti sisustaa.

    • Jos yötyöläinen hoitaa nukkumisen mahdollisimman hyvin: pimentää huoneen pimennysverhoilla ym, tuulettaa kylmää huoneeseen ennen nukkumaanmenoa ja ehkä sinä aikanakin jos valoa ei pääse, pitää tehokkaita kuppikuulonsuojaimia ja muutenkin rauhoittuu pimeässä ennen nukkumaanmenoa, niin yötyö on silloin vähän sama kuin että muuttaisi maapallon toiselta puolelta tänne asumaan.

      Siinä on sellainen asia kuin circadian rhythm, googlettakaa. En tiedä tarkemmin, mutta ihan yleisesti tiedossa ettei tee hyvää kellekään vaihtaa unirytmiä niin radikaalisti. Siihen on ainakin yksi kikka, muistaakseni paastoaa jossain vaiheessa ennen yötyön aloittamista tai toiselle puolelle maapalloa muuttoa, ja rupeaa syömään tiettynä aikana ekasta päivästä. Se muokkaa hermoston toimintarytmiä jotenkin. Siinä mielessä Wim Hof:in hengitysharjoitus voisi olla aika hyvä yötyöläiselle.

    • Anonyymi

      Moro.

      Täällä kans lastenkodissa pelkkää yövuoroa tekevä mies, 21.15 - 07.15 ja 5 tai 6 yötä putkeen tehdään ja sen jälkeen 4 tai 5 vapaata.

      Ilman unilääkettä en unta saa, hyvää tässä on ettei tarvitse vittumaisten työkavereiden narinaa kuunnella kun saa olla yksin yössä. Palkka on ok ja teen tätä nyt vielä ainakin vuoden, että saan kaikki velat maksettua pois. 3 ½ v tätä hommaa nyt tehnyt

    • Anonyymi

      Mielummin olen työtön kuin kolmivuorotyössä.
      Mielummin olen työtön kuin vuokrafirman kautta töissä.
      Mielummin olen työtön kuin paskaduunissa eli huonolla palkalla jolla ei tule toimeen.
      Mielummin olen työtön kuin huonomaineisessa firmassa jossa on huono henki ja huonoa johtamista.

      Siinä suomalaisen työelämän suurimmat ongelmat. Jos joku näistä osuu kohdalle niin voin vakuuttaa ihan kokemuksesta, ettei ole sen arvoista.

    • Anonyymi

      Juu. Eihän suomalaiset saa tehdä yötyötä:) Tulee paljon avioeroja. Että yhteiskunta voisi pyöriä vain ma-pe klo 8-16. Tehtaat ja kaupat vaan kiinni klo 16. Samoin lääkäreiltä, poliiseilta jne. työt loppuisivat klo 16. Vai mitä?

    • Anonyymi

      Hei,

      Teen etätyötä tietokoneellani ja voin tehdä sitä missä vain, milloin vain, myös niin paljon tai vähän kuin haluan. Yritykseen haetaan nyt lisää työntekijöitä, joten jos sinäkin haluaisit tehdä töitä tällä tavalla niin ota yhteyttä.

      http://asiakas-palvelut.com/signup-form/?ref=FI1454

    • Anonyymi

      Yövuoroa voisi jotenkin sietää jos työaika olisi vain 4 tuntia eli 22-06 välillä olisi kaksi vuoroa. Sama palkka kuin päivävuorossa 8 tuntia.
      8-tunnin yövuoro on suorastaan murhaa perkele. Eikä tietenkään makseta riittävää korvausta sen haitallisuuteen nähden!

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3100
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1747
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1617
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1450
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1437
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1333
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1189
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1093
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      340
      942
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      270
      928
    Aihe