Espanjan velka 1 780 miljardia euroa.

Saatta vielä Urpilaisen ja Arhinmäen naamat hyytyä peruslukemille.
Pyyntöjä tulee lisää ja lisää Espanjasta yksin.
Missä vaiheessa piikki kiinni ?
Ei he pysty koskaan makasamaa ainakaan pohjoille Suomelle joka on häntäpäässä saatavineen, sitten joskun 50 vuoden päästä aikaisisntaan.

Velkavipua koko talous

Selitys Espanjan keskuspankin tuoreista luvuista. Espanjan ulkoinen velkaantuminen nousi viime vuonna ennätystasolle 165,4 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Luku on korkeimpia maailmassa, kertoo El Pais -lehti toisessa artikkelissaan.

Espanjan bruttokansantuote oli vuonna 2011 reippaat 1 070 miljardia euroa. Espanjan keskuspankin mukaan espanjalaisilla onkin ulkomaista velkaa kaikkiaan noin 1 780 miljardia euroa.

Kyseessä on siis koko kansantalouden ulkoinen velka. Huomionarvoista on, että julkisen velan osuus valtavasta velkapiirakasta on vain 16 prosenttia.

Espanjan varsinainen velkaongelma muhii yksityissektorilla: kotitalouksissa, yrityksissä ja pankeissa, jotka yrittävät nyt henkensä hädässä lisätä säästämistään.

Vielä hysteerisempiä velka lukuja saadaan, kun huomioon otetaan myös maan sisäinen velkaantuminen. Espanjalaisen El Confiencial -lehden artikkelin mukaan kokonaisvelka on lähes 400 prosenttia bruttokansantuotteesta.
870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Yes. Katajainen kansa on hypännyt oikein kunnon kyytiin. Tai tänäänhän se klo 10 vasta tapahtuu. Mitäs sitä murehtimaan suomalaisten armeijasta, koulutuksesta, vanhusten huollosta tai teiden kunnosta? Me ollaan EU:ssa. Mikäs sen lystimpää?

Äänestä

Kunikaan kalsarit Urpon vakuudet

Äänestä

Lasten kouluruuastakin voi vielä nipistää.
Vaikka jokatoinen päivä vain ateria koulussa.

Pitäähän pankkiirit pelastaa.
Kun jopa vasemmsitoliittokin pelastustalkoissa mukana.
Ainakin siksi, että saa Audin kyytiä.

Äänestä

en ole katkera, mutta kuitenkin........ kärvistelkää kepuluuserit, kärvistelkää. Suomen kansa ei luota teihin enää ikinä ja se on hyvä asia, minä en ole koskaan luottanut kepulaisen sanaan.

Äänestä
  • Kepuko nyt on syytänyt Suomen rahoja Kreikalle ja Espanjalle? Tietääkseni Kepu ei ole edes hallituksessa. KokoomusKatainen petaa hyvää paikkaa EU:n johdossa ja sinnehän se Juttakin tietysti katoaa, kun Suomi on velkasaneerauksessa. Sinnepäin olemme menossa ja lujaa.

    Äänestä

  • UPDATE_9917543 kirjoitti:

    Kepuko nyt on syytänyt Suomen rahoja Kreikalle ja Espanjalle? Tietääkseni Kepu ei ole edes hallituksessa. KokoomusKatainen petaa hyvää paikkaa EU:n johdossa ja sinnehän se Juttakin tietysti katoaa, kun Suomi on velkasaneerauksessa. Sinnepäin olemme menossa ja lujaa.

    Mites edellisellä hallituskaudella?? Koita nyt luuseri muistaa Kiviniemen ja Vanhasesen teot.

    Äänestä

  • dfhjdj kirjoitti:

    Mites edellisellä hallituskaudella?? Koita nyt luuseri muistaa Kiviniemen ja Vanhasesen teot.

    Kuinka moneen maahan viime hallituskaudella kannettiin eurojamme?
    Kaikkein katalin konsti tapahtui, kun Suomi lähti euromaaksi ilman, että kansa sai sanoa mitään.

    Äänestä

Lissee Rahhooooooooooo!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hymy hyytyy kirjoitti:

Saatta vielä Urpilaisen ja Arhinmäen naamat hyytyä peruslukemille.
Pyyntöjä tulee lisää ja lisää Espanjasta yksin.
Missä vaiheessa piikki kiinni ?
Ei he pysty koskaan makasamaa ainakaan pohjoille Suomelle joka on häntäpäässä saatavineen, sitten joskun 50 vuoden päästä aikaisisntaan.

Velkavipua koko talous

Selitys Espanjan keskuspankin tuoreista luvuista. Espanjan ulkoinen velkaantuminen nousi viime vuonna ennätystasolle 165,4 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Luku on korkeimpia maailmassa, kertoo El Pais -lehti toisessa artikkelissaan.

Espanjan bruttokansantuote oli vuonna 2011 reippaat 1 070 miljardia euroa. Espanjan keskuspankin mukaan espanjalaisilla onkin ulkomaista velkaa kaikkiaan noin 1 780 miljardia euroa.

Kyseessä on siis koko kansantalouden ulkoinen velka. Huomionarvoista on, että julkisen velan osuus valtavasta velkapiirakasta on vain 16 prosenttia.

Espanjan varsinainen velkaongelma muhii yksityissektorilla: kotitalouksissa, yrityksissä ja pankeissa, jotka yrittävät nyt henkensä hädässä lisätä säästämistään.

Vielä hysteerisempiä velka lukuja saadaan, kun huomioon otetaan myös maan sisäinen velkaantuminen. Espanjalaisen El Confiencial -lehden artikkelin mukaan kokonaisvelka on lähes 400 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu