Aiemmin euromaiden kulttuurien ja instituutioiden eroja oli tasoittamassa talouden luontainen mekanismi, valuuttakurssi. Euroalueen keskeisin ongelma onkin, että heterogeenisten talouksien väliltä puuttuu tämä elintärkeä tasapainotusmekanismi. Valuuttakurssi myös heijastelee talouden tilaa, ja sen puuttuessa ainoastaan valtion lainojen korot (ja CDS:ien arvot) kuvaavat markkinoiden luottamusta valtion talouden hoitoon. Valuuttakurssiriski siis muuttuu maksukyvyttömyysriskiksi valuuttaunionissa. Tästä Euroopan Komission omat ekonomistit varoittivat jo ennen euroalueen luomista. Euron kaltainen erilaisista talouksista koostuva yhteisvaluutta-alue voikin toimia ainoastaan, mikäli se on myös tulonsiirtounioni. Toisin sanoen euron toimivuus vaatii, että kaikki Suomen ja Saksan kaltaiset ylijäämämaat ovat valmiita tekemään vastikkeettomia tulonsiirtoja alijäämämaille. Tämä voidaan toteuttaa inflatoimalla (ks. ”Euroopan H-hetki”) tai esimerkiksi eurobondien, tai muiden vastaavien järjestelyn kautta, joissa osa alijäämämaiden rahoituskustannuksista siirtyy ylijäämämaiden kannettaviksi. Jos tähän ei Pohjois-Euroopassa olla valmiita, eurolla ei ole tulevaisuutta nykymuodossaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei Euroopassa voisi olla toimivia valuuttaunioneita. Valuuttaunioniin osallistuvien talouksien tulee vain olla rakenteiltaan riittävän homogeenisia ja kilpailukykyisiä siten, että niiden välille ei synny haitallisia kaupan epätasapainotiloja. Myös työvoiman liikkuvuuden pitää olla parempi kuin nykyisellä euroalueella. Suomi sattuukin olemaan yhden sellaisen vapaakauppa-alueen jäsen, joka täyttäisi nämä ”optimaalisen” valuuttaunionin ehdot. Se vapaakauppa-alue on Pohjoismaat.
TALONPOJAN TAPPOLINJA JATKUU EUROTALOUDESSA
PS INFO
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
eli kävit sitten kopioimassa tuomas malisen tkestejä, laita edes linkki kun varastat.
Voisiko tuota enää selvemmin sanoa.
Kannatan Pojoismaiden yhteistä liittoa.
Pakkoruotsin kanssa, vai ilman? ;)