Pahat pojat 2

Onkohan tulossa pahat pojat 2 elokuva? Materiaalia alkaa kyl oleen pian jatko-osaan.
125166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei hyvältä näytä.

Kaverit eivät ole saaneet rahahuoliaan ratkaistua, ja siten eivät myöskään ole muuttaneet tapojaan.

Jos tulee uusi elokuva, niin toivottavasti he saavat muutakin kuin t paidat.

Äänestä
  • Jatko-osaahan pojat taitavat suunnitella. Eiköhän Seiska taas kustanna pojille etelän-reissun palkaksi kun taas oikein kunnolla aikansa ryöstelevät.

    Äänestä

Pojille filmi kokemus oli ainutkertainen ?

Varmasti elokuva hommat kiinnostavat enemmän, kuin jotkut kotikunnan kioski ryöstöt.

Minusta he voisivat mennä opettelemaan filmi alaa, ja siten saada hieman kokemusta kameran takaakin.

Pojat varmasti nyt miettivät että mitä rupeavat tekemään, kunhan saavat suuriksi ensiksi.

Äänestä

...eiköhän jo ykkösosa tehnyt tavallisista pikkurikollisista (?) suomen kansan sankareita. näin näytetään nuorisolle mallia... =)

Äänestä
  • Elokuva oli vain jatke ns iltapäivä lehdille.

    Heidät oli tehty tunnetuisksi ulkopuolella itse Euran jo niinpaljon, että elokuva kertoi miten asiat etenivät siellä.

    On todella valitettavaa ettei positiiviset uutiset ylitä kynnystä, ja tälläinen Pahat pojat ilmiö on mahdollinen.

    Äänestä

E ole tulossa, ei ainakaan ole suunnitteilla. Lauri nimittäin kertoi, että hän keskittyy nyt vain Kumman Kaa-ohjelman ohjaamiseen ja juuri sai päätettyä apuohjaajan roolin Vares-leffassa. Lukekaa lopputekstit..Ja Nikon kaa kuulemma alkaa kuvaamaan jotain uutta sarjaa ensi vuoden puolella..

Äänestä

Minulla varma tieto tästäkin asiasta.
Pysykää housuissanne ja katselkaa odotellessanne muita hyviä elokuvia.

Äänestä

ei oo kuulunu vielkää mitää terveisin tulevaisuudesta

Äänestä

Eikä vieläkään

Äänestä
  • tuskin onkaan

    Äänestä

  • enää mitään kirjoitti:

    tuskin onkaan

    Toivossa on hyvä elää, ehkä joskus tulevaisuudessa jatkoa tulee :)

    Äänestä

Olis se kyl siistii, jos jatko-osa tulis... Vaikkakin näyttää aika epätodennäköiseltä. Just katoin Katsomosta leffan. 👍

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias kirjoitti:

Onkohan tulossa pahat pojat 2 elokuva? Materiaalia alkaa kyl oleen pian jatko-osaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu