Oliko tämä uutinen kovinkaan suuri yllätys, mutta nyt se kuitenkin on saanut virallisen vahvistuksen.
Vihreät on sitä vastoin suosituimpia heidän joukossaan, joten käytettävissä tehokas välineistö mielipiteenmuokkaukseen.
Tuskin kovin moni rohkenee väittää etteikö sillä olisi merkitystä äänestystuloksiin mitä erilaisissa tiedotusvälineissä kirjoitetaan, ja näitä toimittajien mieltymyksiä osaavat puolueet käyttää varmasti hyväkseen.
----
http://www.karjalainen.fi/fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/9724-kysely-toimittajat-pitavat-vahiten-perussuomalaisista
44 prosenttia Sunnuntaisuomalaisen kyselyyn vastanneista toimittajista ei äänestäisi missään tapauksessa perussuomalaisia. Kyselyyn vastasi 285 suurimmissa suomalaismedioissa työskentelevää toimittajaa. Yle, Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat kieltäytyivät vastaamasta.
Vihreät on puolestaan kyselyyn vastanneiden toimittajien keskuudessa suosituin puolue.
Vihreitä oli äänestänyt edellisissä vaaleissa 31 prosenttia niistä toimittajista, jotka kertoivat äänestyspäätöksensä. Toiseksi tuli kokoomus 22 prosentilla.
Viime eduskuntavaaleissa vihreiden ääniosuus oli 7,3 ja kokoomuksen 20,4 prosenttia.
Kyselyn perusteella toimittajat ovat muuta väestöä liberaalimpia sosiaalisissa kysymyksissä.
Esimerkiksi Taloustutkimuksen kyselyssä viime talvena 47 prosenttia kansasta kannatti avioliittolain muuttamista myös samaa sukupuolta olevia pareja koskevaksi. Toimittajista sukupuolineutraalia avioliittolakia toivoi 79 prosenttia.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Toimittajien äänet eivät paljon paina persujen jytkyssä, joten voit jättää tomittajien mielipiteet ihan omaan arvoonsa, toimittajathan ovatkin enimmäkseen vihreitä, koska heistä ei oikeisiin töihin olisikaan !
Late Lapista. SSSS Ry!
Aika hyvin kommentoitu.Kansa inhoaa vihreitä heidän kaksinaamaisen toimintansa takia.Myös kaikkea vastustava toiminta ärsyttää.Toimittajan ammatin lisäksi vihreät toimivat opettajina ja siksi kouluissa on viime vuosina ollut paljon ongelmia.Hyysäripolitiikka jättää tuo ongelmat julmillakin tavoin esiin.
esimerkiksi Haavisto menestynyt presidentin vaaleissa niin hyvin kuin tapahtui, mikäli nuoret viherpunikkitoimittajat ei olisi kuukausikaupalla työntäneet propagandaansa jokaiseen mahdolliseen tiedotusvälineeseen.
Monet toimittajat ovat olleet selvästi turkisterroristien mielistelijöitä, vaikka eivät ilkeäkään/voi kehua heidän tihutöitään julkisesti.
Vasemmistoliitto on myös turkisvihamielinen, ei ainoastaan vihreät. Kokkkareistakin muutamia löytyy.
-
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288485574419.html
Soini ei mielistele ketään!
Uutiset Perussuomalaisista tuo toimittajille leivän pöytään.
Onhan se tunnettua että tuo nykyinen Toimittajakunta on pääasiassa homoja, joiden kannattama puolue on nimenomaan Vihreät, koska heille on tärkeää ajaa sukupuolineutraalia lakia, joka antaa virallisen oikeuden homojen väliseen avioliittoon. Sehän tuossa tuli ensimmäisenä esille, vai mitä.
Törkeintä on nuo adoptiohaaveet. Ajatelkaas jos teidän lapsenne annettaisiin homoparin leikkikaveriksi.
Tai kuten homoilla on suht. yleistä, tehdään lapsi tai pari naisen kanssa, mutta eletään homoiluelämää ja nainen on vain kulissin ja lasten takia.
Nyt saisi sitten tuo homokaverinsa kanssa adoptoida lapsen, jolla olisi kaksi isää (sic! niin hullulta kuin kuulostaakin!) ihan virallisesti.
Siinä jos jossain tehdään koulukiusattuja, joiden lapsuus on yhtä kärsimystä. Voin sanoa koulukokemuksestani, että tuollaisen kamalan kohtalon uhri olisi ollut ei vain päivittäin vaan joka ainoa välitunti ja ison osan oppitunteja jatkuvan, täysin sairaaksi yltyvän kiusauksen ja varmasti jopa kidutuksen kohteena.
Muslimit riemuitsisivat, voisivat elää kuin muhammed Aishansa kanssa.
monet muutkin ryhmät eikä vain pelkästään eräät muslimit.
Itse olen sen verran hyväksi havaittuun kansanperinteeseen luottava, ettei mieleeni tulisi lyöttäytyä persiiseennussijoiden joukkoon ja vielä vähemmän alaikäisiin sekaantuminen. Molemmat on epänormaaleja vaikka erityisesti homostelun yritetään väittää olevan mukamas luonnollinen käyttäytymismalli. Ei varmasti ole, vaan se on päässä oleva pysyvä vika siinä missä eräät muutkin mielisairaudet.