Samaan aikaan kun Ruotsi pistää ennätyksiä uusiksi, Norjan hallitus on kaikessa hiljaisuudessa valmistellut turhien tulijoiden palautussopimusta Somalian kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että Mogadishusta ja muualta Etelä-Somaliasta tulevat turvapaikanhakijat voidaan palauttaa takaisin kotiin, vaikka he pistäisivät hanttiin.
Kuten muuallakin avokätisen sosiaaliturvan omaamissa maissa, somalit muodostavat Norjassa suurimman ryhmän turvapaikkaa halajavista. Viime vuonna maahan saapui 1.422 turvapaikanhakijaa Somaliasta.
Viime viikolla järjestettiin salainen tapaaminen oikeusministeriössä vaikuttavan valtiosihteeri Pål Lønsethin (Ap) ja Somalian sisäministerin Abdisamad Mo’allin Mohamudin välillä. VG oli etukäteen saanut vihiä tapaamisesta, mutta turvallisuussyistä asiasta kerrotaan vasta nyt kun ministeri on poistunut maasta.
Koko viime talven jatkunut Norjan pakolaispolitiikan ruotiminen hallituksessa, mikä käsitti mm pakkopalautukset Etiopiaan, on johtanut siihen, että palautussopimuksen valmistelu Somalian kanssa halutaan laittaa vireille.
“Minä haluan nähdä pakkokäännytysten käynnistyvän Somaliaan. Vastineeksi olemme luvanneet tukea hyviä hankkeita maassa”, kertoo valtiosihteeri Paul Lønseth.
Hän selittää, että pieniä viitteitä tilanteen rauhoittumisesta Somaliassa on ilmassa.
En laittanut linkkiä, kun ei näköjään muttaneitikään tarvitse sitä laittaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10799172

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.