Suomalainen mies ei ilmaise tunteitaan

Ei päde minuun.
Haavoittuva sisimpäni on jo avattu, mutta täällä veresliha parantuu hyvin.
Millä palstoilla sinä olet vieraillut?
Kun noin paljon, taas, sattuu sieluusi.

H.

Ei kai nuo vastakohdat ole ainoita mahdollisuuksia. Meillä ukko on puhuvampi, ja tuntuu, että herkempikin, kuin minä.
Mutta aina on puhuttu keskenämme, muille sen verran kuin on meistä tarpeellista.
Ei kai ihmisen tarvi olla huvikseen mykkä, eikä taas mikään puhekone?

Minä en usko mihinkään kansalliseen ominaisuuteen. Kansa koostuu yksilöistä.

"korvalehtinen"

Jahas, tämä aloitus onkin avioliitto-tilitys.
Taas kerran.
H.

Höpö höpö, kyllä nämä suomalaiset rämpivät tunteissaan ihan liikaa. Humalassa nyt varsinkin, mutta myös muuten.

Voisi täälläkin keskustella rennosti, small talkin hengessä, eikä panna peliin heti koko elämää...

Positiiviset tunteet voisivat kasvaa ja negatiiviset kutistua, jos niitä voisi jakaa avoimesti puhumalla läheistensä kanssa. Voisi säästyä pahalta ololta ja monelta väärinkäsitykseltä, jos alkaisi kertoa tunteistaan ja tuntemuksistaan - ennen kuin ne patoutuvat ja johtavat ehkä vakaviinkin seuraamuksiin.

Uskon, että moni väkivallanteko ja itsemurha olisi jäänyt tekemättä, jos ihmiset uskaltautuisivat kertomaan tuntemuksistaan. Terapiajonotkin lyhenisivät, jos ihmiset voisivat purkaa edes osan ongelmistaan puhumalla empaattisten kuuntelijoiden kanssa.

Minusta näyttää siltä, että me suomalaiset alamme vähitellen oppia puhumaan, ja moni näkyy olevan valmis jakamaan tunteitaankin jopa julkisesti. Mutta osaammeko me kuunnella? Maltammeko pysähtyä kuuntelemaan lähimmäisiämme?

Luulen, että meillä jokaisella on vielä paljon opittavaa molemmilla alueilla.

Jos klisheihin uskoo, varmaan asia on juuri niin kuin kirjoitat. Silti joillakin päälle kuusikymppisistä on silmät, korvat ja muutkin aistit tallella ja niitä käytetään tolkku mukana. Silloin saattaa huomata yllättäen, että ihmiset, joihin luen toistaiseksi myös suomalaiset, ovat erilaisia jokainen erikseen. Ja tunne-elämät ne vasta poikkeavatkin toisistaan.

Rieku ihmeessä tai ole riekkumatta, valinta on sinun, mitäpä siihen muilla on sanomista eikä se ole sen epäsuomalaisempaa kuin muukaan. Kuka toisen tunnetilasta hyötyy? Tietyn alan lääkärit toki, mutta hyötyy lääkäristä myös tunnetilansa poteva, joten kahden kauppa. Hyötyykö rakastunut kumppaninsa tunnetilasta, noh, ehkä pesää irtoaa helpommin.

Olen sen havainnon tehnyt, että kuuntelijan osa on paitsi raskas, harvinaisen epäkiitollinen enkä ainakaan itse ole hyötynyt siitä mitään, menettänyt aikaani kyllä ja ollut pakotettu kuuntelemaan sekalaisia tunnetilityksiä sosiaalisuuden nimissä. Suomi on nykyisin täynnä itseään ja tunne-elämiään julkisesti purkavia ä (myös tällä palstalla ja juuri nyt), joten enpä sanoisi,että kovin umpimielisiä ollaan. Meillähän on lisäksi ahkerassa käytössä kännykkä, tuo kaikkien tunnetilojen purku-, pesu- ja kuivauskone. Jollet tavoita, tekstataan, ettei vaan jää kertomatta miltä nyt tuntuu parin minsan välein.

Palaisin tunne-elämien kirjon ja avoimuuden suhteen mieluummin jonnekin viiskytluvulle, jolloin tunteista ei juuri puhuttu mitään, saati että niistä olisi kailotettu kaikkialla. Varsinkin alkomahooli ja muut nautintoaineet, joita lähes jokainen hölvää surutta itseensä iästä, ajasta tai paikasta välittämättä, avaa viimeisetkin salvat. Joku voisi keksiä rypytyskoneen, jolla avoimimmatkin suut suljetaan. Suomessa kun ollaan, onhan meillä tietysti aina käytössä luuvitonen.

"Miksi muka pitäisi avautua ja paljastaa haavoittuva sisimpänsä?"

Siksi, että sisin puhdistuu, tuulettuu ja sinne kerääntyneet möykyt lentävät tiehensä.
Ikävät kokemukset saavat tarkoituksen aivan kuten hyvätkin kokemukset.

Avauduin viime viikolla, huusin sisimpäni puhtaaksi tuskasta. Tuskalla oli tarkoitus se muutti elämääni kuten tuskan tuottajankin elämää paremmaksi.

Nyt olen onnellinen kokemastani.

Älähän yleistä. Kyllä lempi leiskuu, mutta suljettujen ovien takana.

On kovin rasittavaa elää tunteidensa armoilla.Kiitää ylös vuorenhuipulle ja tipahtaa aallonpohjaan, masentua, innostua, antautua, haavoittua.
En jaksa, jos totuus pitää sanoa.En jaksa,
On helpompi elää realistisesti jalat maassa arkielämää ja unohtaa vouhottaminen.

Voisimpa sanoa jotain.

Viha on tunne.

onko suomalaisella naisella sama asia?

Voisimpa sanoa.

Meidän liitto loppuu ainakin tähän kesään, miehestä ei saa kuin ilmanaikuista höpinää ulos, sellaista, mikä on tarkoitettu kaikille.
Sitten marttyyria esittää, kun sängyssä en lämpene, kuin on olo kuin marketin kassalla, sorkka vaan tavaraan, vehe sisään ja se oli siinä.
10 viimestä vuotta ollu kuin paha mieli koko miehestä. Yhtään mukavaa sanaa ei ole irronnut kuin alkuaikoina yli 20 v sitten. Tästä puheliaasta naikkosestakin tuli seuran myötä mykkä.

@Kassi pakattuna

Sitkee mammahan sinä oot ollu kun 10 vuotta olet kärvistelly karvanaaman kanssa huonossa suhteessa. Hanki itsellesi elämä ja pistä äijä kiertoon. Kyllä se sunkin puhekyky palautuu kun ei hapannaamaa tarvitse katsella.

"Eespäin vaan"

Voiskohan tällaisia kommentteja rajoittaa?
Yhtä yleisiä ovat kuin lääkkeen otto.
Näillä ei älykkyys parane, lehmänhäntää vain seuraavat.
Reikään asti.
H.

"Eespäin vaan"

Vaikeaa on välttää sanaa: sinä.

Mutta minun kohdallani se ei haittaa.
Eikä varmaan estä myöskään myöhenpiäkin kommentteja.
Odottelenkin lyhyttä kommenttia, joka viittaa miespuolisiin poikkeusyksilöihin.
H.

Hitaus ja vaiteliaisuus tulkitaan tyhmyydeksi. Joidenkin temperamenttisempien toimesta.

Olemme elämäni sulostuttajan kanssa helposti kipinöiviä yksilöitä.

Kummallakin on omat, "ehdottomat" alueensa.

Onneksi särmämme osuvat eri kohtiin. Se mihin minä reagoin voimakkasti on vaimolle vähemmän tärkeää joten eipä synny ristiriitoja.
Sama myös toisin päin. Jo vuosia olen hallinnut ilmeeni iltaruskoni lämmön hilseillessä jossakin hänelle tärkeässä asiassa.

Ilmaisemme spontaanisti tunteita puolin ja toisin.
Joskus, ollessani kanssakäymisissä ulkopuolisen kanssa, harkinta ei ehdi mukaan.
Vaimo on tuossa suhteessa maltillisempi.

Ei sen enempää, kuin suomalainen nainenkaan. Jokaisen miehen äiti on yleensä nainen. Suomalaiset ovat zombeja.

Pidähän panssarisi, eihän sitä kannata hylkiä - vaan ole onnellinen niistä vaivaisista onnen rippeistä jota elämäsi ehkä tiellesi erehtyy antamaan.

Tuo on niin Aatamin aikuinen teesi ettei tosikaan, Kylläpä on muuttunut jörrikät ja paljon, tämä on taas saverikon aikaa... pysy karskina - ystävät pysyvät loitolla, tuskin sinulla sellaisia onkaan?

23v tulee pian yhdessä oloa ja minä enempi hiljainen olen kuin kaverini. Sellaista asiaa ei ole mistä en voisi keskustella, mut tietoisesti vältämme joitain aiheita.

Uskon asiat ja politiikka on kummankin omia, väitellä ei niistä haluta.

Puhumattomuudella ja masennuksella on selvä yhteys suomessa. Jos ihmiset osaisivat puhua ongelmistaan, olisi suomi ihan toisellainen. Ja aloittaja ei se ole heikkoutta näyttää sisintään, vaan vahvuutta. Jos uskallat olla kokoajan avoin, se on todellakin vahvuutta mihin moni ei pysty. Sitten kun siihen ei pystytä, paha olo kasvaa sisällä. Sitä hyvää, eli sisintään aletaan suojaamaan pahalla ja rakennetaan suojamuuritkin, koska ei olla tarpeeksi vahvoja. Lopulta kun ongelmat käy suuriksi ja elämässä tulee esimerkiksi jokin vastoinkäyminen tai muuta vastaan, mikä on aivan normaalia elämää. Niin samantien tartutaan pulloon, koska sillon saatetaan jopa osata puhua. Mutta ei se mitään auta kun tuhannenpäissään on jotain sanonut, mitä ei edes muista enään. Uskaltakaa olla vahvoja, uskaltakaa olla omanlaisianne. Uskaltakaa näyttää itsenne ja olla oma itsenne!!

Minä voin ollakin melko jurokin ja hiljainen.
Mutta ainakaan mun lähipiirissä ei olla mitenkään tuollaisia.
Kyllä sitä puhetta piisaa ja tarinan kertomista.
Jopa niin paljon että välillä täytyy sanoa kesken puheitten asiansa ettei kerkee välillä mennä jo monta muuta juttua.
Kun olen sellainen hitaanpuoleinen puhumaan, (usein pitää miettiä mitä sanoo ja mitä mieltä oikeasti on asioista) niin monesti jää asiat sanomatta, tai sitten pitää mennä sinne monen jutun taakse.
Varsinkin kun on isompi sakki, mie oon jossain ensimmäisissä jutuissa ja muut menee jo kymmenettä asiaa.

Ja siinä kun puhutaan ummet ja lammet niin usein saan kuulla myös niitä tunteellisia asioita. Niin miehiltä kun naisilta.
Eli tahdon vain sanoa että taas paha yleistys.

Olet ehkä oikees siinä et miehet ei suomessa kokoajan itke käsikaulaa toistensa kanssa.
Kumminkin äijä porukassa jossa tunnetaan toisemme osataan heti sanoa jos jotakuta ketuttaa,hetken pääs aletaan kyselemään et mikä on?
Pikkuhiljaa se vaiva saaraan puheenaiheeks ja yleensä myös klaarattua.
Ei varmaankaan kaikkien sääntöjen mukaan mut kumminkin hoiretaan pikku rosoisuuskin saattaa olla puheissa mut aitoa välittämistä kumminkin päälimmäisenä.

Eipäs yleistetä.Meissä on monenmoista niin naisissa kuin miehissäkin.
Mutta nämä iänikuiset kyselyt "millainen on suomalainen mies tai nainen" luo jo itsessään paineita kun kuvitellaan että kaikkien pitäisi olla jonkun formin mukaan sitä tai tätä.
Olkaamme omia itsejämme,jos ei yhdelle kelpaa niin sitten toiselle.
Mitä tuota jauhaa aina samoja asioita.
Jos joku haluaa uskoutua suhteestaan ,siitä vaan,mutta ei tarvitse yleistää että kaikki on samanlaisia miehiä tai naisia.

oma avopuolisoni ei puhu mistään mikä mietityttää ja vetää naaman ihan mutrulle. silti vuosien saatossa olen huomannu millonka jokin painaa ja kysynyt asiasta. mutta ei mitään... vaihtaa vaivihkaan puheenaiheen ja thats it! kai se on se perinteinen suomalainen mies sitten.. ite ku mökötän niin huomaa heti inttää ja inttää mikä hätänä ja kerron kaiken.. kyllä siitä kertomisesta tulee niin saamerin hyvä olo ja etenkin kun toinen ymmärtää.. vaan miks ei tämä asia päde toisin päin? miks mies ei osaa kertoa yhtään mitään, vaikka selvästi jokin painaa mieltä?

Ap.lle. Ei sitä sisintään kaikille kannata paljastaakaan. Mutta jos ei uskalla kenellekään, niin kyllä on elämä sisäisesti köyhää. Minusta suomalainen mies on hyvinkin herkkä ja tunteellinen. Eivät tietysti kaikki, kuten eivät kaikki naisetkaan ole lainkaan tunteellisia, vaikka usein niin oletetaan. Monet naiset ovat hyvin, jopa liian, realisteja, eivätkä suostu edes uskomaan, että on olemassa myös sellaista kuin suuri rakkaus. Monet kiltit miehet eivät uskalla näyttää herkkyyttään kuin hyvin, hyvin harvalle ihmiselle. Silloin kyseessä on suuri luottamus toista kohtaan. Sen sijaan kännisten baari-ym.t itkut eivät ole osoitus aidosta tunteidenosoituksesta. Ne voi jättää omaan arvoonsa. SIIS: ei ole pakko avata sisimpäänsä kenellekään, mutta jos kohtaa ihmisen kenelle voi sen tehdä, on taatusti helpompi elää.

Kyllä suomalainen mies osaa ilmaista tunteitaan, silloin kun on siihen tarve.
Eipähän ole turhan riekkuja, mutta silloin kun kantaa lapsensa arkkua, kasvoilla näkyi tunteita.
Silloin kun hän saa lapsenlapsensa ensimmäistä kertaa syliin, silloinkin näin hänen kasvoillaan tunteita.
Ja kun hän katsoo kauniisti ja rakastavasti, niin silloinkin...
Näitä tilanteita on paljon.