Reutersin haastattelemat EU-lähteet epäilevät Kreikan kykyä maksaa nykyisiä velkojaan. Uutistoimiston haastattelemat kolme EU-viranomaista arvioivat, että maan velkoja tulee järjestellä uudelleen.
Troikan eli Euroopan keskuspankin, Euroopan komission ja Kansainvälisen valuuttarahaston tarkastajat ovat palanneet tällä viikolla Kreikkaan arvioimaan säästöohjelman toteutusta.
Velkojen uudelleenjärjestely tarkoittaisi, että Euroopan keskuspankki ja euromaat joutuisivat antamaan Kreikalle lisätukea. Maat ja EKP ovat haluttomia tukemaan Kreikkaa yhtään enempää.
"Kreikka on pahasti harhateillä. Velkakestävyysanalyysi tulee olemaan heikko", eräs viranomaisista kertoi Reutersille.
Kreikka ei ole toteuttanut ajoissa säästöohjelmansa vaatimuksia. Muun muassa verojenkierron valvonnan parantamiseksi suunnitellut toimenpiteet ovat jääneet toteuttamatta Kreikan kaksien parlamenttivaalien vuoksi. Myös ammattiliitot ovat vastustaneet uudistuksia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Juhlinut palstalla koko illan, töpöt!