Yli 80% rypyistä muodostuu rusketuksen yhteydessä.

Rypytön mies 60v2kk

Tästä ja potkukelkanjalaksista oli palstalla juttua noin vuosi sitten.
Siitä huolimatta matkustatte yhä enenevissä määrin Turkin sekä Kreikan
aurinkorannoille. Kertokaa miksi ?

9

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voihan sinne mennä muutenkin kun aurinkorannoille.
      Vaikka menisin maihin joihin yleensä mennään rannoille makaamaan niin minun aikani kulkea noissa maissa on silloin kun niissä ei hellettä ole.
      Paljon kaikkea mielenkiintoista löytyy esim. historian puitteissa.
      Ja olen huomannut että matkustaminen avartaa.
      Oikeasti nähdä ne unelmamaat ja ihmiset ja elämä niissä.
      Nyt on muuten ollut täällä suomessa ihan minun kesäni, olen todella nauttinut kun ei ole ollut hellettä vaan ihan juuri sopivaa.

    • meeriamanda

      Kukin tehköön tavallaan, mitäpä se muille kuuluu?

      Aurikoakin voi ottaa maltillisesti, ja epäilenpä että yli kuuskybä jaksaa maata rannoilla tuntitolkulla.

      Ryppyisyydelle on konstinsa, täälä eletään ja haudassa niillä ei ole merkitystä.

    • vanha juttu jo

      Matkoilla ei ole mikään pakko grillata itseään. Kun tulin rantalomalta Egyptistä, olin vain hiukan ruskettunut, enkä yhtään palanut, koska nautin keskipäivän lämmöstä varjossa ja käytin aurinkosuojia, joissa oli kerroimina 15 ja 20. Pieni altistus auringolle parantaa ihon toimintoja, mutta 70-lukulainen grillaaminen vahingoittaa ihoa rankasti. Se nyt on ollut tiedossa jo 1980-luvulta alkaen. Sitäpaitsi ihon tummuminen liittyy vanhenemiseen, raikas vaaleus nuoruuteen.

    • rutturi

      Karmean näköisiä ihoja näkee englantilaisessa TV-sarjassa, jossa nuorennetaan lookia.
      Huomisen ohjelmasta näytettiin kasvoja, joista lekuri sanoi, että niissä on jo kaikkea muuta paitsi ihosyöpä.
      Eräässä ohjelmassa naisella se olikin.
      Kaikkien harraste on ollut yletön auringonotto, ja useinmiten ilman suojavoiteita.

      Media uutisoi vasta amerikkalaisesta äidistä, joka säännöllisesti käytti 5-vuotiasta pikkutyttöään solariumissa?

      Emme muuten matkusta aurinkorannoille. Lapissa käytiin viimeksi.

    • Korppis*

      Olen rypytön auringonpalvoja.

    • Ikinä en menis minnekään aurinkorannoille makoilemaan, on siellä porukkaa ilman minuakin itseään ruskettamassa.
      Paljon mukavampaakin puuhaa löytyy, eikä tarvitse mennä edes etelään.

    • Pirre*

      Auringossa itsensä polttaminen on vaarallista, mutta tuota ryppyjen aiheuttamaa hysteriaa en oikein ymmärrä, kukahan täällä ei vanhene...

      • Vaaleaihoinen

        Sinun pitäisi nähdä, vuosikaudet uimavalvojana työskennellyt nainen.

        ITKISIT !


    • Aurinkoisiin rantalomakohteisiin matkustamiseen löytyy varmaan monia erilaisia syitä. Itse olen matkustanut niihin siksi, että matkoja on aina myyty niihin paljon edullisemmin kuin vähemmän turisteja houkuttaviin kohteisiin. Lisäksi rantalomakohteista on yleensä hyvät liikenneyhteydet eri puolille maata. Autovuokraamoita on usein enemmän kuin lähikaupungeissa ja hintakilpailukin koituu turistien eduksi.

      En ole koskaan makaillut rannoilla ulkomailla, mutta Suomessa hankimme nuorina aikuisina rajatonta rusketusta aina keväisin. Nahan polttamista emme onneksi kuitenkaan harrastaneet silloinkaan.

      Omassa tuttavapiirissä ryppyisimmiksi ovat muuttuneet terveitä elämäntapoja ja reipasta ulkoilmaelämää harrastaneet ihmiset, jotka eivät ole välittäneet hoitaa ihoaan kosteuttavilla eivätkä muillakaan voiteilla. Johtuupa tulos johtuu geeneistä tai ihonhoidon puutteesta, ihmiset ovat edelleen hyväkuntoisia ja mielestäni ihan yhtä ihastuttavia ihon rypistymisestä huolimatta.

      PS: Millaiseksi elämä muuttuisikaan, jos jokainen meistä alkaisi tehdä valintojaan tälle palstalle kirjoitettujen viestien perusteella? ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1093
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe