Jos Jäätteenmäki johti keskustan vaalivoittoon ja oli kaikessa niin erinomaisen kuin moni palstan kirjoittaja väittää, niin mistä syystä keskusta pani Jäätteenmäen erooamaan pääministerin ja keskustan puheenjohtajan tehtävistä?
Oma päätelmäni on, että vaalivoitot olivat liian niukkoja ja ettei Jäätteenmäki osannut johtaa keskustaa, mistä syystä hänet piti pakottaa siirtymään sivuun ennen kuin Jäätteenmäki olisi toimillaan ajanut keskustan takaisin oppositioon.
Eihän päteviä ihmisiä kehoiteta eroamaan tehtävistään? Noin tehdään vain epäpäteville, eikö?
Oma päätelmäni on, että vaalivoitot olivat liian niukkoja ja ettei Jäätteenmäki osannut johtaa keskustaa, mistä syystä hänet piti pakottaa siirtymään sivuun ennen kuin Jäätteenmäki olisi toimillaan ajanut keskustan takaisin oppositioon.
Eihän päteviä ihmisiä kehoiteta eroamaan tehtävistään? Noin tehdään vain epäpäteville, eikö?
Vastaukset 54
Vanhimmat
ajat sitten, että Anneli itse oli pyytänyt puoluetovereitaan "hylkäämään" hänet!!!
Selittäisiköhän Oiva itse muistimme virkistykseksi ja perjantai-illan ratoksi tarkemmin tuota teoriaansa.
Se oli muistaakseni ihan uusinnanarvoisen hauska kannanotto Oivalta!!!
Ja, jottei totuus unohtuisi, niin muistakaapa;
Keskusta on hauska, hyvin hauska puolue!
Anneli pelasti maan joutumasta suuriin vaikeuksiin Lipposen touhujen takia Irakin sodan tiimoilta paljastamalla nämä. Lipponen hävisi niidenseurauksena julistamansa pääministerivaalin ja menetti sitä tietä valtansa. Lipponen päätti kostaa nostamalla aina sossujen lalvelukseen valmiin Erkon lehdistön ja Kokoomuksen avulla ajojahdin Annelia vastaan. Kun sen päivän iltapaäivällä, jolloin Anneli antoi eduskunnalle pääministerin selonteon, Manninen antoi myöhemmin oikeudessa valheelliseksi todetun yllytysyytteen
julkisuuteen, moni eduskunnassakin uskoi sen pitävän paikkansa. Näin Annelilta saatiin ajojahtaajien toiveiden mukaisesti hetkellisesti uskottavuus pois ja demareiden ryhmänjohtaja Backman vaati kirjallisesti Annelia eroamaan vielä sen päivän aikana, koska esuskunta oli lähdössä lomalle.
Anneli pelasti tilanteen maan ja puolueensa kannalta pyytämällä eroa pääministerin tehtävästä uhraamalla itsensä. Näin hän pelasti hyvin alkaneen hallitusyhteityön Lipposesta irrottautuneen demariministeriryhmän kanssa.
Uudeksi pääministeriksi tuli vieläkin parempi, Vanhanen.
vaiheessa se oli, kun Anneli pyysi puoluetovereitaan "hylkäämään hänet"?
Kerro taas se!
Se oli hauska juttu se!
Tuo horinasi on luettu jo monesti, se ei enää jaksa huvittaa.
Mutta se, mitä talvella kertoilit tuosta Annelin pyynnöstä keputovereilleen, kerro siitä!
miten on mahdollista YHDEN ihmisen, olkoon se pääministeri tai vaikkapa presidentti rauhan aikana lähettää yhtäkään suomalaista sotilasta minkään koaliition mukana vieraalle maalle sotimaan!?
Vastaa kerrankin tähän yhteen kysymykseen.
...että Lipponenkaan siinä onnistui. Kun Anneli paljasti hänen puuhansa, kokoontui hallituksen turvallisuuspoliittinen valiokunta presidentin johdolla ja korosti Suomen kantaa, että hyökkäys Irakiin voidaan tehdä vain YK:n hyväksymänä. Bush oli koko ajan edellättänyt hyökkäyksen tapahtuvan riippumatta YK:n kannasta. hän yritti kyllä saada sen hyväksymisen, mutta monet merkittävät maat turvaneuvostossa sitä vastustivat, esim. Saksa, Ranska, Venäjä ja Kiina.
...häntä hylkäämään. Puoluetoverit olivat samaa mieltä, että nyt pitää pelastaa tärkein, maan kannalta hyvin alkanut hallituyhteistyö, kuin yksi henkilö. Lipposen ja Niinistön pitkäaikaisen hallituskauden jälkeen maassa oli paljon korjattavaa.
se juttu meni, kun Anneli pyysi puoluetovereitaan hylkäämään hänet!
Kerro nyt!
Anneli oli se, joka pyysi tuota asiaa (hylkäämään hänet) puoluetovereiltaan pelastaakseen hallitusyhteistyön.
Nyt väitätkin, että puoluetoverit hylkäsivätkin Annelin pyytämättä (ja arvatenkin yllätyksenä?)
Siis vielä kerran, väitit talvella aloitteen hallitusyhteistyön pelastamiseksi tulleen nimenomaan Annelilta siinä muodossa, että hän itse pyysi puoluetovereitaan hylkäämään hänet!
Ei kuulosta uskottavalta, mutta niin sinä kerroit!
Nyt kertoilet taas jotain ihan muuta.
Sitäpaitsi, asiasta toiseen.
Jos Anneli sanoi ettei hänellä ole mitään papereita IRAK-jupakkaan liittyen (sitaatteja Oivalle viestistä löytyy Annelin sanatarkka ilmaus asiasta),mutta myöhemmin joutuukin myöntämään, että hänellä on sellaisia, niin eikö noiden lausuntojen välillä ole sinun mielestäsi mitään ristiriitaa?
Nyt, jos saivartelet taas siitä, että Anneli tarkoitti sanomisillaan silloin näitä ja tuolloin noita papereita, niin se ei sinun eikä Annelin valehteluja tee taaskaan yhtään uskottavimmiksi!
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa/arkisto.shtml?2003/05/168029
"Jäätteenmäki kiitti puhemies Paavo Lipposta siitä, että tämä antoi hänelle torstaina neuvoja mm. siitä, miten EU:n huippukokouksessa toimitaan. Hän sanoi arvostavansa Lipposen ajankäyttöä. Ainakin hänen puoleltaan suhteessa Lipposeen vallitsee luottamus."
Tämä oli lainaus mtv kolmosen uutisarkistosta!
...nuoleskelua ja rähmällään oloa?
Wiljami
äläkä vedä Lipposia tai muitakaan henkilöitä esiin.
Kysymys on siis: kuinka voi YKSI ihminen YKSIN riippumatta asemastaan Suomen hallituksessa tai vaikkapa presidenttinä liittää Suomen mihinkään koeliition tai lähettää suomalaisia joukkoja mihinkään sotaan? Kyseessä on siis normaali rauhan aika Suomessa.
Jos jostain löydät tähän mahdollisuuden, kerro se ihmeessä kaikille. Siihen asti kaikki puheet, että "Anneli pelasti Suomen", on pelkkää paskaa ja sen on suurin osa suomalaisista tajunnut. Ainoastaan te annelistit luulette asian olevan toisin.
..., jos sanoo pyytää eroa virasta tai pyytää hylkäämään hänet tuon viran hoitamisesta?
Annelin papereista joudun toistamaan sen, että hän tarkoitti, ettei hänellä ollut ulkoministeriön salaiseksi luokittelemia papereita. Ei hän voinut kieltää, etteikö ollut jotain papereita, sillä hänhän väläytteli jupakan alkuaikoina niitä tv-toimittajillekin. Hänellä oli Mannisen tekemiä muistioita, joita Manninen lähetteli pyytämättä ja yllätyksenä. Muuta ei ole todistettu oikeudessakaan.
... pystykään kukaan poliitikko. Ei pystynyt Lipponenkaan. Oli kuitenkin paikallaan, että Lipposta viisaammat piirit puuttuivat asian pikaisesti; olihan olemassa vaara, errä Lipponen jyrää totuttuun tapaansa päätöksen hallituksessa niin, ettei presidenttikään ehdi hätiin. Julistihan Lipponen Itävallan boikottiin niin, ettei silloinen presidentti tiennyt asiasta.
Minä en sinänsä kannata sitä, että presidenttiä tarvitaan ulkopolitiikan hoidossa, mutta kun se on yhä perustuslaissa niin sitä on noudatettava. Pääministerin vastuu muulle valtioneuvostolle ja sen vastuu eduskunnalle korostuisivat, jos presidentti ei hänksläisi välissä.
... ja tyylikäs poliitikko. Ei provosoitunut Lipposen toiminnastakaan vaan kiitti, kun oli aihetta.
Annelihan nimenomaan kielsi hänellä olevan mitään papereita, hänellä oli vain kaksi korvaansa!!
Papereiden olemassaolon hän myönsi vasta, kun tajusi itsekin että, kun heiluttelee teevee-lähetyksessä jotain lappusia, niin ei ole kansan mielestä uskottavaa, jos hän väittää, ettei mitään papereita ole!
Käyppä Oiva taas lukemassa "Sitaatteja Oivalle" viesti.
Voit sieltä lukea Annelin omin sanoin kertomana;
mitään papereita ei ole!!!
Selitä sitten taas lisää.
Eli selitä, että Anneli ei tarkoittanut sitä, mitä sanoi, vaan hän tarkoitti ihan muuta mitä sanoi, niinkö?
Tuolla kepulogiikalla voi perustella sitten ihan mitä tahansa sanomisia, muutkin kuin keppanat!
Sanoo mitä sattuu ja tarpeen tullen sanookin, että kyllä minä sanoin niin, mutta tarkoitin ihan muuta!
Tuleekin sopivasti mieleen Väykkys Paavo, jolla oli usein haastatteluissa tapana sanoa, että "toimittaja on ymmärtänyt väärin" .
Toinen Väykyn lempilausahdus oli vastauksen alussa tällainen; "Jos nyt rehellisiä ollaan.."
Mitenhän tällainen pitäisi ymmärtää?
Oliko Väyrynen epärehellinen vastauksissaan, ellei hän erikseen ilmoittanut vastaavansa rehellisesti?
myös niin, että Anneli pyysi kohteliaisuuttaan Lipposta hallitukseensa ministeriksi?
Sanoithan sinä, Oiva kerran niinkin?
Ei ihme, että Annelin pääministerin ura loppui lyhyeen,kun ei muuhun kyennyt kuin pokkuroimaan itseään viisaampia ja kokeneempia poliitikkoja!
närkästynyt olevan jossain vaiheessa siitä, että omat puoluetoverit hänet hylkäsivät??
Jos kerran itse pyysi hylkäämään?
Kerro, Oiva, kerro lisää tarinoita Paronitar Von Münchausenista!
että Anneli muka pelasti jotain! Ei voi pelastaa asiaa, mitä joku ei voi tehdä. Jos olet edelleen samaa mieltä kuin tähän asti, voit siirtyä Seppo Lehdon kanssa samoille kirjoituksille leikkimään natsia. Hänhän myös "pelastelee" Suomea milloin mistäkin. Samansuuntaista henkilöön kohdistuvaa palvontaa oletkin jo harrastanut pitkään.
Oiva-insdingjööri tumputtaa Anneliaan asian vierestä. Jäätteenmäki sanoi seuraavasti:
"En ole saanut mitään papereita. Minulla on kaksi korvaa, ja olen kuullut kaikenlaista."
"Mitään paperia" tarkoittaa "ei ensimmäistäkään paperia", ei faksia, ei kopiota ei alkuperäistä. Oiva tumputtaa omaa paperiluokitteluaan. Hän tunnusti jo aiemmin, että Annelilla on ollut papereita käytettävissä, eli Oivan todistuksen mukaan Anneli valehteli. Kiitos Oiva sinulle siitä.
Aiemmin Oiva on yrittänyt todistella että "ei ole valehtelua, jos kertoo totuuden vastaisesti vain kerran"... onneton puuseetumppu... :-D
Siis: Oiva ja Anneli ovat molemmat isoja kepulaisvalehtelijoita!
Wiljami
...insdildoori-Oiva puhui taas itsensä pussiin. Hän myönsi että yksittäinen henkilö ei voi viedä suomea sotaan. Siis: koska lipponen ei voinut viedä suomea sotaan, ovat Annelin "pelastukset" ainoastaan rutsaisten kepulaisten sairaitten mielikuvitusten rapakusen hajuista smegmaa (eli lyhyesti sanottuna: keskustalaista sivistystä).
Wiljami
-Rakkautemme raivoavat rapahaudat - totuudellinen kronikka
Liekö tästä henkeni pitimiksi, spekuloin mielessäni tarkastellessani näköaistimillani paimiolaisen huoltamoyrittäjän lasivitriinistä valitsemaani kokkareisen munavoin hunnuttamaa karjalanpiirakkaa. Piirakan apea olemus retkotti edessäni kahvilapöydällä muistuttaen minua karjalaissyntyisen isoäitini edellistalvisesta kuolemasta ja ihmisen vallanalaisesta asemasta Kaikkeuden Suuren Leipurin väkeväsormisissa käsissä.
Keskeytin nämä perimmäisiä kysymyksiä koskevat pohdiskeluni, tartuin piirakkaan omilla vähäpätöisillä käsilläni ja aloin siirtää perinneruokaa kohti ääriasentoonsa avautunutta puru- ja nielukoneistoani, mutta tuolla päättäväisen toiminnan hetkellä minun silmäni kohtasivat sinun liehakoivat silmäsi, ja kaikki päättäväisyys minussa raukesi, enkä äkkiä tiennyt, olinko minä nielaisemaisillani tämän piirakan vai oliko jokin itseäni loputtomasti mahtavampi Kaikkeuden Piirakka nielaisemaisillaan minut.
Kauneus! Sulous! Aistillisen elämyksen tungetteleva hirmuvalta! Minä katsoin sinun kasvoihisi leukani ammollaan kuin jossakin fysiologiseen kaksimielisyyteen perustuvassa kaskussa, jäykistyneet sormeni rusensivat piirakkaa, munavoin kokkareet ropisivat paitani rinnuksille, ja paidan alla minun sisälmykseni velloivat rakkauden liemikauhan hämmentäminä. Ja kas! Kuin salaperäisiä voimiasi esitelläksesi sinä sekoitit kahviasi sirolla lusikalla ja minuun takaisin katsellen kasvatit nälkäisten sisälmyksieni vellontaa.
Nämä kuolaneritystä kiihdyttävät gastronomiset
Sinä joit nopeasti kahvisi minua enää vilkuilematta, nousit pöydästäsi ja kävelit kahvilasalin poikki, mutta ulko-ovella sinä kuitenkin pysähdyit, käänsit päätäsi ja katsoit minua vielä pitkään, pitkään, ja minä tunnistin katseestasi munaskuita tärisyttävän ikiaikaisen naaraankutsun, ja minun pohkeeni ja reiteni ponnauttivat minut pystyyn kuin miehekkään jouset, ja näiden maskuliinis-anatomisten jousien voimalla minä sinkouduin perässäsi kohti ulko-ovea, mutta puolivälissä salia muistin lukuisten romaanikäsikirjoitusteni saavuttaman kustannustoiminnallisen vastakaiun olemattomuuden sekä tästä olemattomasta vastakaiusta johtuvat ajoittaiset ravintotaloudelliset hankaluuteni, ja niin palasin nappaamaan lautasellaan nurinniskoin oleskelevan lounaspiirakkani, ja kallisarvoinen piirakka kourassani sinkouduin jälleen kohti ulko-ovea, kohti sinua.
Huoltamon pihalla näin sinun nousevan autoosi, ja niinpä minäkin nousin omaani. Pian me kiisimme peräkkäin halki laakeana kumpuilevan ja lannantuoksua uhkuvan lounaisen maalaismaiseman; sinä ajoit edelläni, ja sinun ajossasi oli sekä pakoa että huhtikuuhun heräävän maiseman innoittamaa ilkamoivaa kiusoittelua; sinä päästit minut välillä aivan lähellesi ja sitten taas kasvatit välimatkaamme; sinä valitsit välillä luotisuoran valtatien ja sitten poikkesit mutkitteluihinsa tikahtuville sorateille.
Tätä motorisoitua lemmenkisailua kesti koko päivän; ensin ajoimme halki keskipäivän, sitten läpi iltapäivän, ja illansuussa me yhä pysähtymättä kiertelimme hämärtyviä Paimion lähiseutuja, ja syömätön karjalanpiirakka edelleen sylissäni minä ihmettelin sekä omaa taipumatonta sinnikkyyttäni että vanhan autonromuni väsymätöntä sitkeyttä. Kaipuun polttoaineen tiedetään nyt siivittäneen niin ihmisiä kuin koneitakin.
Myöhäisen illan pimeydessä tämä kahdeksanpyöräinen esileikki interruptoitui äkillisesti. Sinä nousit edelläni loivaa ylämäkeä ja kasvatit välimatkaamme, ja nousun jälkeen minä kadotin sinut hetkeksi näkyvistäni tien kääntyessä jyrkästi oikeaan.
Painoin kaasun pohjaan ja ampauduin mutkaan, jonka jälleen oietessa suoraksi näin edessäni hirvittävän näyn: suuri uroshirvi ilmestyi tietä reunustavasta pimeydestä sinun autosi eteen, ja sinä yritit tehdä väistöliikkeen oikeanpuoleiselle tienpenkereelle, mutta sokaistunut eläin loikkasi suoraan sinun kulkureitillesi; minä kuulin moottorin jylinän yli kovan jysäyksen uroshirven iskeytyessä autosi konepeltiä ja tuulilasia vasten ja näin sinun autosi syöksyvän rytisten tietä reunustavaan ojaan, ja minä tein vaistomaisen väistöliikkeen kohti vasenta tienpengertä.
Ohittaessani ojaan päätyneen autosi yritin sivuikkunasta nähdä, kuinka sinun oli käynyt, ja yhä täydessä vauhdissa kuulin moottorini jylinän yli uuden jysäyksen törmätessäni tien vasemmalta reunalta eteeni loikanneeseen naarashirveen, jonka kookas pää iskeytyi tuulilasini läpi kuin hamuten sylissäni yhä nököttävää karjalanpiirakkaa, ja niin minun autoni puolestaan syöksyi rytisten vasemmanpuoleiseen ojaan.
Hiljaisuus. Hiljaisuus kuin äitini villasukitetut askeleet lapsuuden rauhattomina talviöinä. Tai kuin romaanikäsikirjoitusteni kustannustoiminnallinen vastakaiku. Täydellinen hiljaisuus. Tämän hiljaisuuden lumoamana minä tunnustelin sisäisiä luitani ja totesin niiden säilyttäneen entisen asemointinsa, eikä ulkoinenkaan luustoni tuntunut juuri järkkyneen. Mutta kuinka onkaan sinun luustosi laita, mietin kavahtaen ajatusta, että sinun luidesi laidat saattaisivat poiketa omistani.
Sytytin autoni ohjaamon kattovalon ja hämmästyksekseni huomasin, että jopa syliini asemoitunut piirakka oli tallella ja ehjä, tosin siihen oli hirven pään iskusta takertunut joitakin pitkiä kaarevia ripsiä. Astuin piirakka kämmenelläni autosta, vilkaisin muutaman metrin päässä hiljaa ja ilmeisen kuolleena makaavaa naarashirveä ja lähdin tien toisella puolella olevaa autoasi kohti.
Sinä istuit edelleen autossasi ja tuijotit tiukasti eteenpäin kohti ojan pohjaa, jossa sinun suurempi hirvesi makasi myös liikkumattomana kuin uutta saalista väijyen. Avasin kuljettajan puoleisen etuoven ja kosketin olkapäätäsi. Sinä käänsit kasvosi minun puoleeni ja taisit olla hieman sekaisin, sillä ensimmäiset sanasi minulle olivat: "Onko meillä kumisaappaat ja retkikeitin?" Minä autoin sinut ulos autostasi, ja me nousimme ojasta tielle. Seisoimme kasvotusten toisiamme hiljaa katsellen, ja minä tunsin poikkeuksellisten olosuhteiden voimistaman hellyyden aallon kasvavan sisälläni.
Pyyhkäisin hirvirouvan ripset piirakastani ja ojensin sen sinulle. Sinä haukkasit palan ja ojensit piirakan takaisin minulle, ja niin me keskellä äänetöntä, pimeää korpitaivalta vaihtovuoroin mutustellen vahvistimme piirakan ja munavoin symbolisesti sinetöimää feminiinis-maskuliinista ykseyttämme.
Yhtäkkiä hiljaisuus särkyi. Sinun suuri hirviherrasi alkoi korahdella, ensin hiljaa, kuin synkeistä hirvenunistaan vähitellen viroten, sitten yhä voimakkaammin; ja pian kauheiden kärsimysten raskauttama eläinparka alkoi piehtaroida ojan rapaisella pohjalla katkenneita raajojaan avuttomasti sätkytellen; se piehtaroi ja alkoi mylvähdellä järisyttäviä tuskantäyteisiä mölähdyksiä, jotka olivat kammottavalla tavalla inhimillisiä; sen ääntely oli kuin paimiolaisen kantabaarini asiakkaiden aamuöistä viinan- ja ahdistuksensakeaa monologia tehokkaan vahvistimen kautta lähetettynä; ja äkkiä tämä monologi muuttui dialogiksi, sillä myös minun hirvirouvani tien toisella laidalla alkoi mylvähdellä ja piehtaroida omassa rapakossaan; eläimet mylvähtelivät kuin olisivat soimanneet toisiaan kevytmielisen lemmenleikkinsä tuottamista julmista seurauksista; rouvahirvi mylvähteli korkeammalla äänellään ja herrahirvi vastaili käheämmällä ja kumeammalla bassollaan, ja molemmat polkivat vaurioituneilla raajoillaan ojiensa rapakoita kuin kaksi luontoäidin rampaa tehosekoitinta, joiden käyttövoimana toimi silkka raivoava animaalinen kuolonkauhu.
Me seistä jökötimme neuvottomina keskellä pimeää tietä, peitimme korvamme ja suljimme silmämme kuin olisimme suojautuneet oman yhteisen kohtalomme salaisuuden paljastumiselta, ja silti teeskennellyssä kuurosokeudessamme tiesimme todeksi tämän: nuo rapaisiin hautoihinsa langenneet sorkitetut olennot halusivat sietämättömällä mylvähtelyllään kertoa jotain meistä kahdesta.
2
Laatiessani tätä rakkautemme totuudellista kronikkaa olen kääntänyt sisäiset silmämunani kohti menneiden tapahtumien katkelmallista kuohuntaa ja olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että dosentti Aristoteleen Runousopissaan esittämä käsitys tragedian juonellisen kokonaisuuden jakautumisesta alkuun, keskikohtaan ja loppuun on täydellisen virheellinen.
Todellisuudessa voimme puhua vain tragedian juonikokonaisuuden sisältämistä moninaisista, vapaasti keskenään pariutuvista aluista ja lopuista, ja totuudelliseen tragedian esitykseen pyrkiessämme jokin erityinen keskikohta jää aina väistämättä tavoittamattomaksi, se ikään kuin hajoaa ilmaan epätodellisuuden usvankiehkuroina, ja äärimmilleen jännittyneet, totuudellisuutta isoavat sisäiset silmämunamme yrittävät turhaan kauhoa tätä hajoavaa usvaa.
Voin helposti perustella tämän näkemykseni, että vain pluralistis-hermafrodiittisesti käytetyt alun ja lopun käsitteet tarjoavat meidän tragedialuonnoksillemme totuudellista tarttumapintaa ja että meidän on hylättävä keskikohdan epätotuudellinen usvakäsite, ja jos kunnianarvoisa dos. Aristoteles sattuu lukemaan esitykseni ja haluaa sen luettuaan minulta vielä lisäselvityksiä, olen mielihyvin valmis antautumaan pitkällisiinkin aihetta koskeviin keskusteluihin.
Esitän aristotelista tragediakäsitystä kritisoivan argumenttini kahdessa osassa:
1.) Jotta voimme totuudellisesti puhua jonkin traagisen tapahtumasarjan muodostamasta juonellisesta kokonaisuudesta, meidän on kyettävä määrittämään tuon tapahtumasarjan ajallis-paikallinen sijainti maailmanhistoriallisen huminan hämmentävän laajassa moninaisuudessa, ja aristotelinen keskikohdan usvakäsite osoittautuu tässä tapahtumasarjan maailmanhistoriallisen sijainnin määrittämisessähyödyttömäksi kahdesta syystä.
Ensinnäkin tapahtumasarja X:n sijainnin määrittäminen voi perustua vain siihen, että kykenemme antamaan X:lle ajallis-paikalliset rajat (esimerkiksi näin: aika - vuoden 199X huhtikuusta saman vuoden lokakuuhun; paikka - Paimion kunnanrajan sisäpuoli - näitä traagisen tapahtumasarjan rajakriteerejä kykenemme luonnollisesti tarkentamaan loputtomiin, pyrin tässä antamaan vain karkean havaintoesimerkin); tapahtumasarja X:n sijainnin määrittäminen ei voi perustua mihinkään epätarkkoihin arvailuihin X:n aristotelisen keskikohdan mahdollisesta sijainnista, sillä X:n keskikohtahan voi saada hypoteettisen olemassaolonsa vasta suhteestaan X:lle annettuihin rajoihin, joiden ensisijaisuus sijainnin kriteereinä johtuu siitä, että ne ovat X:ää laajemman maailmanhistoriallisen huminan sanelemia.
Toiseksi nämä X:n sijaintia määrittävät rajat koostuvat vain X:n alkamisesta ja jonkin toisen tapahtumasarjan Y loppumisesta (tai yhtä hyvin toisin päin); mitään keskikohtaa emme kaksin kourin penkomallakaan voi tästä X:n ja Y:n rajasta löytää, jos oletamme, että kyseessä on todellinen raja eikä minkä tahansa alikehittyneen aluetuotannon kyhäämä väljä hökötys.
Konkretisoin edellisen sinänsä kiistattoman väitteeni vielä seuraavasti: Kuvitellaan, että paimiolainen perheenisä matkallaan töistä kotiin poikkeaa paikalliseen supermarkettiin ostamaan lihamurekkeen ateriaksi lapsilleen, vaimolleen ja itselleen. Kotona isä laskee lihamurekkeen keittiön pöydälle, ja nälkäisenä ateriaa kärttävä perhe kerääntyy hänen ympärilleen. Jos tämä täysin kuvitteellinen isä nyt haluaa määritellä perheelleen lihamurekekokonaisuuden tarkan paikallisen sijainnin suhteessa muuhun keittiöön, hän ei pyri ensin epämääräisesti osoittamaan lihamurekekokonaisuuden keskikohtaa ja sitten vaikkapa pöytäkokonaisuuden keskikohtaa jne., vaan hän täsmällisin, määrätietoisin elein osoittaa, missä sijaitsevat ne rajat, joissa pöytäkokonaisuus loppuu ja lihamurekekokonaisuus alkaa (tai yhtä hyvin toisinpäin; muistakaa alkujen ja loppujen vapaamielinen pariutuminen), ja niin hänen perheensä saa rauhoittavan tiedon päivän aterian koostumuksesta ja sen paikallisesta sijainnista joutumatta kuulemaan sanaakaan epämääräisistä keskikohdista.
Ja jos perheen mielenrauha vaatii lihamurekkeen paikallisen sijainnin lisäksi myös sen ajallisen sijainnin osoittamista, tämä kuvitteellinen isä voi lihamurekkeen pöydälle laskiessaan huudahtaa esimerkiksi Hep! osoittaakseen murekekokonaisuuden alkamista edeltävää aikaa ja ns. murekeaikaa erottavan rajahetken ajallisen sijainnin, ja aterioinnin lopuksi viimeisenkin murekemurusen kadottua nälkänsä tyydyttäneen perheen puru- ja nielukoneistoihin isä huudahtaa Stop! osoittaakseen murekeaikaa ja murekekokonaisuuden loppumisen jälkeistä aikaa erottavan rajahetken ajallisen sijainnin.
(Paimiossa asumieni kahden vuoden perusteella uskallan väittää, että sikäläiset perheenisät suorittavat aterioinnin yhteydessä lähes poikkeuksetta sekä ateriakokonaisuuden paikallisten että ajallisten rajakohtien osoittamisen turvautumatta aristoteliseen keskikohdan usvakäsitteeseen, ja uskon myös, että monet naimattomat ja yksinasuvat paimiolaiset toteuttavat itsekseen tätä samaa toimintatapaa, ja tunnustan vielä, että minäkin Paimioon muutettuani aloin satunnaisesti noudattaa tätä paikallistapaa.)
Edellä kritisoin fil. yo. Aristoteleen keskikohdan käsitettä hieman triviaalisti vain niiden tapausten osalta, joissa sitä pyritään käyttämään tietyn traagisen tapahtumasarjan ajallis-paikalliseen erottamiseen muusta "maailmanhistoriallisen huminan hämmentävän laajasta moninaisuudesta". (Äskettäisessä ensitapaamisessamme prof. Aristoteles ylisti näiden ammoin kirjoittamieni sanojen runollisuutta, ja siksi siteerasin hänen mielikseen itseäni siltä varalta, että myös tämä rakkautemme totuudellinen kronikka päätyy aikanaan kreikankielisenä käännöksenä FM Aristoteleen käsiin.) Nyt seuraa antiaristotelisen kritiikkini varsinainen ydin.
2) Aristotelinen keskikohdan käsite on hyödytön myös jäsennettäessä tietyn ajallis-paikalliseksi kokonaisuudeksi jo rajatun traagisen tapahtumasarjan osien sisäisiä suhteita, sillä jos nimeämme tapahtumasarjan A-B-C osan B keskikohdaksi suhteessa osiin A ja C ja kohdistamme herpaantumattoman huomiomme tuohon niin sanottuun keskikohtaan B, totuudellisuutta isoavat sisäiset silmämunamme pakottavat meistä heti esiin sen kaltaisia kysymyksiä kuin " Mitä uutta saavutettiin siirryttäessä A:sta B:hen?" ja "Mistä vanhasta on luovuttava jatkettaessa edelleen B:stä C:hen?"
Näiden kysymysten herauttama uteliaisuuden kuola on tuskin ehtinyt kostuttaa sisäisiä suitamme, kun jo huomaamme tempautuneemme keskelle pluralistis-hermafrodiittisten alkujen ja loppujen kiihkeän ennakkoluulotonta pariutumiskisailua, ja tuo aristotelisen sementoituneeksi olettamamme keskikohta B on hajonnut sisäisiä silmämuniamme kirveltäviksi epätodellisuuden usvankiehkuroiksi.
Ja jos nyt aristotelista tragediateoriaa umpimielisesti näpelöiden yritämme pitää sisäisen helleeninpäämme ja pyrimme soveltamaan alku-keskikohta-loppu -rakenneperiaatetta jakamalla hätäisesti tuon jo olemisen rajamailla usvankiehkuroina häilyvän "keskikohta" B:n edelleen tapahtumasarjaksi B1-B2-B3 ja keskitämme herpaantumattoman huomiomme tuohon ns. toisen tason keskikohtakandidaattiin B2, huomaamme edellä jo kuvailemani usvaisen hajoamisprosessin toistuvan myös tällä kakkostasolla, eikä sisäiselle FT Aristoteleellemme lopulta jää muuta vaihtoehtoa kuin emansipoitua alakuloisen yksitoikkoisesta keskikohtafetisismistään pluralistis-hermafrodiittiseksi alkujen ja loppujen kanssapariutujaksi.
Konkretisoin edellisen sinänsä kiistattoman väitteeni vielä seuraavasti: Kuvitellaan, että paimiolainen perheenisä on määrittänyt kotiin kantamansa lihamurekeaterian ajallis-paikallisen sijainnin perheelleen, joka malttamattomana odottaa, että tämä tinkimättömästä oikeudentajustaan tunnettu perusrehti suomalainen isä määrittää perheelleen nyt myös lihamurekeaterian sisäisen rakenteen, ts. jakaa sen perheenjäsenten kesken.
Kysymys kuuluu: Jakaako isä kullekin osansa osoittamalla lihamureketta ja toteamalla esimerkiksi: " Tuossa on Pirkko-äidin osan keskikohta ja tuossa Liisa-tyttären keskikohta ja tuo taas Erkki-isän, eli siis minun"? Ei tietenkään, moinen usvainen puhe kullekin kuuluvien murekeosien keskikohdista saattaisi perheen vain riitaisan hämmennyksen valtaan. Isä jakaa lihamurekekokonaisuuden rajojen sisäisen, pääasiassa sian- ja naudanlihasta, korppujauhoista, kananmunasta ja mausteaineista koostuvan maukkaan aterian osoittamalla kullekin perheenjäsenelle kuuluvan osan alun ja lopun rajakohdat, jotka isä sopivin apuvälinein on yksinkertaisilla matemaattisilla operaatioilla paikallistanut.
Jo jos nyt (isän jo veitsi kädessä valmistautuessa murekkeen oikeudenmukaiseen viipalointiin) Liisa-tytär äkkiä innosta palavin poskin huudahtaa: "Isä, isä, minä haluan keskikohdan!" voi isä antaa suuresti rakastamalleen tyttärelleen arvokkaan opetuksen. Isä ojentaa veitsen Liisalle ja sanoo: "Hyvä on Liisa, leikkaa itsellesi murekkeen keskikohta."
Paavo-pojan sisarensa saamaan etuoikeuteen kohdistamista kovaäänisistä protesteista välittämättä Liika leikkaa veitsenkäyttöön harjaantumattoman lapsen hellyttävän haparoivin ottein itselleen murekkeen keskikohdaksi arvelemansa osan ja valmistautuu ahmimaan sen suihinsa. Mutta isä yllättääkin Liisan osoittamalla tämän murekeviipaletta ja toteamalla: "Mutta Liisa, keskikohtahan jäi tuonne veitsesi tavoittamattomiin, yritäpä uudestaan." Ja hieman epävarmana Liisa kohottaa veitsen ja jakaa viipaleensa kahtia isän osoittamasta kohdasta ja kääntää sitten kysyvän katseensa isään.
"Keskikohta näyttäisi edelleen olevan tuolla, mistä et onnistunut leikkaamaan. Sitä paitsi olisikohan sinulla niitä nyt lautasellasi jo kaksi kappaletta? Se on kyllä vähän epäreilua, Paavo pahastuu." Ja niin Liisa turhautuneella vimmalla silpoo murekeviipalettaan yhä pienempiin osiin, kunnes hymyilevä isä tarttuu veistä heiluttavaan hentoon tytönkäteen ja sanoo: "Liisa, mitään keskikohtaa sinun veitsesi ei tule lihamurekkeesta löytämään, mutta huomaatko: olet hienosti rajannut murekkeen pieneen sisäiseen suuhusi sopiviksi paloiksi?"
Olen edellä perustellut antiaristotelista tragediakäsitystäni peräti kahdellasadalla tiiviin asiapitoisella sivulla, jotka sisältävät sekä täsmällistä analyysia että kuvitteellista paimiolaisesta kotitalousympäristöstä noudettua monipuolista havainnollistavaa ainesta, ja silti viime tapaamisemme aikana kävi ilmi, ettei fil. kand. Aristoteles joko ollut ymmärtänyt lukemastaan mitään, tai sitten hän ei ollut lainkaan vaivautunut lukemaan sitä perusteellista kritiikkiä, jota olen hänen tragediaa koskevista ajatuksistaan esittänyt.
Tämän lisäksi tarjoamani kossukolan vaikutuksesta voimakkaasti päihtynyt leht. Aristoteles käytti riitaisan tapaamisemme aikana minusta niin epäakateemisen sopimattomia nimityksiä, että olen pakotettu tästä hetkestä lähtien täydellisesti sanoutumaan irti kaikista suhteistani häneen: "Vedä Afroditeen vittu päähäsi, senkin keskikohtia nuuhkiva
Jokaiselle tämän totuudellisen kronikan hiemankin vireä-älyiselle lukijalle lienee edellä sanotun perusteella päivänselvää, miksi en tässä kolmilukuisen kronikan toisessa luvussa ole pyrkinyt esittämään meidän traagisen rakkaustarinamme "keskikohtaa". Mutta niille kronikkani lukijoille, joille Kaikkeuden Suuri Leipuri vireä-älyisyyttä jakaessaan ei ole antanut aivan väkeväsormisen kouransa täydeltä, voin vielä selventää asiaa mahdollisimman suorasanaisesti: meidän rakkautemme traaginen tarina ei sisällä mitään "keskikohtaa".
Kuten maailman rakkaustarinat aina, myös tämä meidän paimiolaisella paikallisnäyttämöllä näytelty tarinamme sisältää ns. Suuren Alun (jonka olen totuudellisesti esittänyt kronikan luvussa 1) sekä Suuren Lopun (jonka tulen yhtä totuudellisesti esittämään luvussa 3). Näiden Suuren Alun ja Suuren Lopun lisäksi meidän rakkaustarinamme monisyinen ja pohjimmiltaan traaginen tapahtumasarja koostuu lukemattomista pienemmistä aluista ja lopuista, jotka punoutuvat toisiinsa niin erottamattomalla tavalla, että mikä tahansa rakkaustarinamme tapahtuma, joka yhdestä näkökulmasta katsottuna näyttää jonkin alulta, osoittautuukin toisesta näkökulmasta nähtynä jonkin muun lopuksi, ja yhtä hyvin toisin päin.
Ja jos meidän sisäisten silmämuniemme havaintokyky joskus olikin niin emotionaalisten usvien hämärtämä, että epätotuudellisesti kuvittelimme elävämme jonkinlaisessa tarinamme keskikohdan seesteisessä suvannossa, on meille viimeistään rakastuneiden usvankiehkuroiden jo kauan sitten hälvettyä käynyt päivänselväksi, ettei mitään keskikohdan seesteistä suvantoa ollut; oli vain väkivaltaisen pitelemättömästi virtaava alkamisen ja loppumisen kymi, joka toisinaan kiidätti meitä oudon kauniin kaartuvien kossukolataivaiden lempeää valoa hymisevien tähtihimmelien alla ja jonka sysimustien syövereiden mätivänä räyhäävä hammaskalusto taas toisinaan tuntui repivän meidän sisäiset jäsenemme irti toisistaan.
Me olimme aina aloittamassa ja lopettamassa; Kaikkeuden Suuri Leipuri ei suonut meille keskikohdan rusinantuoksuista pullahetkeä.
Kun nyt tämän kronikkani toisen luvun lopuksi tarjoan muutaman välähdyksenomaisen vilautuksen sisäisten silmämunieni sinusta ja minusta tallentamien kuvien albumista, pyydän lukijaani kunkin kuvan kohdalla esittämään itselleen nämä kaksi kysymystä: "Mitä he aloittivat?" ja "Mitä he lopettivat?" (Ja mikäli fil. lis. Aristoteles kuuluu yhä tämän kronikan lukijakuntaan poistumiskehotuksestani huolimatta, pyydän häntä esittämään itselleen tämän huomautuksen: "Liukastu sfinksinpaskaan, senkin sukusi rutsaama peripateettinen kameli.")
Kuvia sinusta ja minusta:
Pieni huone, jonka ikkunaruutuja huuhtelee vihmainen huhtikuinen sade. Peltikatto kumahtelee tuulessa kuin säännöttömästi takova Kaikkeuden Kiihtynyt Sydän, kun kaksi alastonta nuorta vartaloa ujon uteliaina kietoutuu vuoteella syleilyyn, joka pyyhkii pois näiden vartaloiden yksilölliset rajapinnat ja saa ne avartumaan yhdeksi kesäpäivän valoa peilaavaksi tyynten huokausten lammeksi; ja nyt lammen pinta alkaa aaltoilla, huokaukset voimistuvat, aallokko nousee nopeasti, pelottavan nopeasti, ja äkkiä on kuin hätäinen pikaveneilijä olisi kaahannut lumotun lammen poikki säikäyttäen nautinnon aran kahlaajalinnun siivilleen. Puoliminuuttisen yhteensulautumisensa jälkeen nuoret vartalot eriytyvät jälleen rajapintoihinsa ja makaavat vaitonaisina. "Ei se mitään, meillä on vielä koko ilta aikaa", hennompi vartaloista san... mutta hetkinen, hetkinen; tämän sisäisen albumini kuvan täytyykin olla joltain kaukaiselta yli-innokkaan kokemattomuuden kaudelta paljon ennen sinua - pahoittelen sekä sekaannusta että ammoista yli-innokkuuttani.
Toukokuussa meidän yhteisen pienen lemmenpiparkakkumökkimme pihaan ilmestyy kaksi koditonta kissaa, jotka me adoptoimme ja joille me ensitapaamisemme muistoksi annamme nimet Piirakka ja Munavoi; Piirakka ja Munavoi ovat älykkäitä teräväkynsitettyjä olentoja, jotka rakastavat metsästämistä, ja eräänä aamuna, kun me kaksi vielä makaamme sylikkäin lemmenvohvelivuoteessamme sisäiset ja ulkoiset jäsenemme lerpallaan kolm... seits... yhdeksän tuntia kestäneestä raisusta rietastelusta, Piirakka ja Munavoi kantavat vuoteeseemme kaksi yhä hengissä räpistelevää hiirtä, jotka me pelastamme ja joille me rakennamme yhteisen lemmenleivoshäkin. Hiiret saavat nimikseen Sämpylä ja Nakki. Sinä ja minä, Piirakka ja Munavoi, Sämpylä ja Nakki - me olemme Paimion kaunein perhe, mikä ei tietysti ole kovin paljon sanottu.
Kesäkuussa minä alan työstää uuttaa romaanikäsikirjoitusta, joka saa nimekseen Navetan ja rautatien välissä. Romaani on sinun minulle kertomiesi maalaismuistojen innoittama, ja se kertoo hyvin nuoresta Liisa-nimisestä karjakkotytöstä, joka hoitaa päivisin lehmiä ja öisin kuuntelee kaukojunien kolketta ja vihellystä rautatieltä sekä unelmoi elämästä kaukana suurkaupungissa. Tytön lisäksi romaanin henkilöitä ovat mm. Erkki-isä, Pirkko-äiti ja Paavo-veli. Kun iltaisin luen sinulle päivän aikana innostuksen kuumeessa kirjoittamiani sivuja, sinun mykistyneisyytesi vakuuttaa minut siitä, että tällä kertaa kustannustoiminnallinen vastakaiku ei tule pettämään minua. Tämä on minun Paimion renessanssini, minä ajattelen ja suutelen sinua, provinsiaalista muusaani.
Heinäkuussa me puramme huhtikuisessa tuplahirvikolarissa ajokelvottomiksi romuttuneet kaksi autoamme osiksi ja kokoamme osista yhden melko omituisen näköisen mutta hienosti toimivan ajopelin, joka saa nimekseen Hirviö. Me ajelemme Hirviöllä Piirakan, Munavoin, Sämpylän ja Nakin kanssa pitkillä iloisilla eväsretkillä, joilla meillä on yleensä eväinä munavoipiirakoita, nakkisämpylöitä ja kossukolaa, kunnes heinäkuun lopulla ajamme hirvikolarin, jossa sekä Hirviö että hirvi romuttuvat täydellisesti. Suureksi suruksemme myös sekä Sämpylä että Nakki menehtyvät kolarissa.
Elokuussa palatessamme vakavan vaitonaisina Sämpylän ja Nakin haudalle tekemältämme vierailulta koemme järkytyksen; meidän pieni mökkimme on poissaolomme aikana täyttynyt miljoonilla mustilla vaellusmuurahaisilla, jotka nakertavat sen piparkakkuseiniä niin että rouske tekee kaiken keskustelun mahdottomaksi. Me yritämme aluksi karkottaa muurahaiset, mutta niiden valtava, jatkuvasti kasvava lukumäärä saa meidät vajoamaan epätoivoiseen toimettomuuteen. Sinun on hankittava unilääkkeitä, jotta kykenet öisin nukkumaan muurahaisten nakerruksen rouskeessa, ja lääkkeidesi tyrmäävä vaikutus interruptoi meidän raisut rietastelumme lyhyeen joka ainoana elokuisena yönä.
Syyskuussa alkavat Paimion sateet, ja meidän muurahaisten reikäiseksi nakertaman piparkakkumökkimme seinät ja katto alkavat sateesta pehmenneinä uhkaavasti lerppua ja vajota. Minä makaan öisin sinun syvän tajuttomuutesi vierellä ja kuuntelen kaukojunien kolketta ja vihellystä rautatieltä sekä unelmoin elämästä kaukana suurkaupungissa. Ja minun on tunnustettava itselleni, että unelmoin toisinaan sopimattoman tulisesti Navetan ja rautatien välissä -romaanissani nyt jo perheensä luota kaupunkiin karanneesta nuoresta Liisa-nimisestä reitevästä karjakosta.
3
"Hep!" minä huudahdin ponnettomasti antaessani ainaisen hirvenlihamurekeaterian taas kerran läjähtää pöytää vasten. Murekkeen pönäkän raatomainen olemus jökötti meidän välissämme muistuttaen minua unelmiemme muinoin hunnunkeveiden kudosten väistämättömästä rasvoittumisesta sekä paimiolaisen kollektiiviuunin yksilöön kohdistamasta hiiltävästä korvennustoiminnasta. Ajattelin myös, että Navetan ja rautatien välissä -romaanin kirjoitusprosessini oli harhautunut pahasti, sillä kynästäni oli viime aikoina vuotanut lähinnä toinen toistaan mauttomampia paimiolaisvitsejä, ja epäilin, että kustannustoiminnallisen vastakaiun kunniankukko jättäisi laulunsa jälleen kerran laulamatta.
Tuon päivän paimiolaisvitsejä olivat mm. seuraavat: Karhupariskunta kulki Paimion Vistantiellä. Uroskarhu tunki vähän väliä kuononsa naaraskarhun persvakoon ja nuoleskeli rouvansa hännäntöpön alla muikistelevaa jykevää suolensulkijarengasta. "Voisitko lopettaa", naaraskarhu kivahti kyllästyttyään puolisonsa käytökseen, "tuo on erittäin kiusallista." "Anteeksi vain", uroskarhu sanoi, "mutta söin äsken nälissäni kaksi paimiolaista ja nyt yritän saada maun pois suustani." "Voi sinua raukkaa. Ole hyvä vain", naaraskarhu heltyi, levitti tassuillaan persettään ja turautti reilun nokareen karhunpaskaa puolisonsa suunraikastimeksi.
Ja toisena: K: - Mihin ehkäisyvälineeseen tai -välineisiin sukukypsä paimiolainen todennäköisimmin turvautuu? V: - Persoonallisuutensa ja ulkonäkönsä pettämättömän varmaan yhdistelmään. Ja kolmantena: Lihava ja laiha mies istuivat autiossa paimiolaisbaarissa ja ryyppäsivät vaitonaisina kossukolaa. Äkkiä laiha mies pomppasi seisomaan ja karjaisi: "Kaikki paimiolaiset ovat äidinnussijoita!" Myös lihava mies nousi ja sanoi uhkaavasti: "Tuo oli loukkaavaa. Peru sanasi." "Taidat olla paimiolainen", laiha totesi hieman anteeksipyytävän näköisenä. "En helvetissä. Minä olen äidinnussija", lihava vastasi ylpeänä.
Minun Paimion renessanssini on toden totta päättynyt, ajattelin tarkastellessani sinua, räytynyttä provinsiaalista ex-muusaani, joka lapioit haluttomasti hirvenlihamureketta puru- ja nielukoneistoosi, ja minä päätin hieman säälinsekaisin tuntein yrittää piristää sinua. Kun olimme aterioineet, huudahdin "Stop!" ja otin esiin Navetan ja rautatien välissä -romaanikäsikirjoitukseni, josta tosin näyttikin muodostuvan lähes tuhatsivuinen paimiolaisvitsien kokoelma, ja sanoin ystävällisellä äänellä: "Voisin lukea sinulle, mitä olen tänään saanut aikaan."
Silmäsi muljahtelivat hetken kallossasi kuin autokolarin ajaneella hirvellä, sitten kaivoit unilääkepurkkisi taskustasi, tyhjensit sen sisällön kämmenellesi ja aloit mylvähdellä sietämättömästi: "Jos luet vielä sanankin sitä sontaa, minä vannon että tapan itseni syömällä kaikki unilääkkeeni! Tapan varmasti! Kuoleminen on tuhat kertaa viihdyttävämpää kuin kuunnella sinun tylsiä fantasioitasi jostain karjakosta tai törkeän mauttomia ´vitsejäsi´. Lue sanakin niin tapan heti itseni!"
Olin haavoitettu ja hetken aivan sanaton. Sitten löysin sanat ja aloin lukea niitä kovaan ääneen romaanikäsikirjoituksestani. Sinä paiskasit unilääkkeesi ympäri huonetta, peitit korvasi käsilläsi ja huusit suoraa huutoa, jottet kuulisi ääntäni. Hetken luettuani lopetin ja karjuin vuorostani: "No, mikset jo tapa? Anna mennä, elämä sinun kanssasi olisi yhtä viihdyttävää kuin nykyisin vaikka olisitkin kuollut; ei se olisi viihdyttävämpää, sillä sitten ei tarvitsisi syödä sinun yököttäviä murekkeitasi. Tapa jo itsesi! Tapa! Tapa! Ta-pa! T-a-p-a!..."
Ja koko illan me raivosimme, karjuimme, solvasimme ja loukkasimme - me häpäisimme täydellisesti sekä toisemme että itsemme, ja kuitenkaan kumpikaan meistä ei jostain käsittämättömästä syystä ollut tarpeeksi rohkea kävelemään ulos pienen kotimme ovesta. Piirakka ja Munavoi olisivat kenties olleet tarpeeksi rohkeita, mutta ne eivät voineet, sillä ovi oli lukossa, ja niin ne joutuivat ahdistuneen ja pelokkaan näköisinä luikkimaan pois meidän raivomme tieltä ja luimistelemaan milloin minkäkin huonekalun suojissa.
Lopulta meidän raivomme ehtyi uupumukseen, ja me kaaduimme vuoteellemme ja vajosimme raskaisiin unennäköihin, jotka omalla kohdallani kohdistuivat jälleen kerran tiettyihin karjakonreisiin.
Aamulla heräsin karjakkounistani oudon hyväntuulisena, päätin yrittää hieroa välillemme hieman hellää sovintoa ja ujutin tunnustelevan käteni sinun peittosi alle, ja - hopsis! kuinka ollakaan! - minun sormeni osuivat suoraan sinun mirrisi tuuheaan karvoitukseen, ja koska et häätänyt kättäni, ujutin sitä hieman edemmäs ja herättelin sinun yhä raukeana torkkuvaa mutta lupaavan aamukasteenkosteaa mirriäsi alati vaateliaammiksi käyvin ottein, kunnes kauhukseni yhtäkkiä tunsin rivin neulanteräviä hampaita uteliaan sormeni ympärillä. "Hyvä Suuri Leipuri! Oletko sinä julmassa kieroutuneisuudessasi jo kasvattanut hammaskaluston jalkoväliisi?" minä ajattelin ja tempaisin peiton yltäsi.
Peiton alla sinun vieressäsi makasivat Piirakka ja Munavoi, ja minun sormeni oli syvällä Piirakan irvistävässä kissansuussa. Outoa kyllä Piirakka ei tuntunut mitenkään häiriintyvän sormeni tungetteluista.
Vedin sormeni Piirakan suusta ja ravistelin kissaa. Se makasi hengettömänä, ja kun ravistelin Munavoita, huomasin sen olevan aivan yhtä kuollut. Hetken järkyttyneenä tilannetta tutkittuani ravistelin myös sinua, mutta kissoista poiketen sinä käänsit kasvosi puoleeni ja kysyit: "Mitä nyt?" "Piirakka ja Munavoi ovat tehneet kaksoisitsemurhan. Ne ovat meidän ainaisen riitelymme synnyttämässä epätoivossaan syöneet lattialta kaikki sinun eilen viskomasi unilääkkeet, ja nyt ne ovat kuolleita", minä sanoin silmämunat kyynelten virrassa ajelehtien.
Ja totta se oli; meidän ihmisparisuhteemme raivokkaiden tuhoutumiskouristelujen seuraaminen oli aiheuttanut noissa kahdessa voimakkaasti myötäelävässä kissansielussa niin ristiriitaisia jännitetiloja, että ne olivat paimiolaisen yön lohduttomassa autiudessa yhteistuumin päätyneet tuohon eksistentiaalisista ratakisumalleista äärimmäisimpään: omien yhteenlaskettuina kahdeksantoista henkiriepunsa vapaaehtoiseen paketoimiseen ja lähettämiseen Kaikkeuden Suuren Leipurin osoitteeseen asiakaspalautuspostina.
Me tutkimme huoneemme tarkasti siltä varalta, että Piirakka ja Munavoi olisivat jättäneet jälkeensä jonkinlaisen itsemurharatkaisuun päätymistä selittelevän kirjeentapaisen, mutta ainoa viestiksi mahdollisesti tulkittava ilmiö oli se, että minun Navetan ja rautatien välissä -romaanivitsikokoelmani päälle oli kustu. (Olen kuitenkin nykyisin taipuvainen ajattelemaan, ettei tuo kusi ehkä ollutkaan peräisin kissanrakosta, vaan että minun tuona viimeisenä yhteisenä yönämme karjakonreisistä uneksiessani sinä olet kavunnut pimeässä omat reitesi harallaan kirjoituspöydälleni esittääksesi nestemäisen mielenilmauksesi minun taiteestani; mutta oliko todella näin, sitä sisäiset silmämunani eivät koskaan tule tietämään.)
Me tiesimme erehtymättömällä varmuudella, mitä Piirakan ja Munavoin itsemurhat meidän parisuhteemme kannalta merkitsivät, sillä olimme usein kuulleet tämän paimiolaisen kansanviisauden: "Riitaisakin parisuhde on aina kovalla työllä pelastettavissa, paitsi jos pariskunnan molemmat kissat tappavat itsensä." Niinpä me vääjäämättömän Suuren Lopun varjossa värjötellen pukeuduimme, ja minä hain ulkovajasta raskaan lapion, ja sitten me otimme kumpikin hengettömän kissan hellästi käsivarsillemme ja lähdimme ankarassa lokakuisessa sateessa kohti Vähäjokea, jonka savisella törmällä sijaitsee Paimion lemmikkieläinten hautausmaa.
Minä kaivoin Sämpylän ja Nakin matalan haudan viereen toisen, syvemmän haudan, eikä kaikki kaivuutyöni aikana haudan pohjalle tipahteleva kosteus suinkaan ollut peräisin harmaan taivaan pilvien kyynelkanavaista. Me suutelimme kissojemme sateenkostuttamia turkkeja ja laskimme ne varovaisesti haudan rapaiselle pohjalle sydäntäsärkevään viimeiseen syleilyyn, ja tuolla hetkellä meistä kumpikin varmasti lausui hiljaa itselleen joitakin tämän kaltaisia koruttomia sanoja: "Tässä me seisomme kaksin Vähäjoen törmällä ja hautaamme saveen jotain, mitä emme tule enää uudestaan löytämään."
Pitkän alakuloisen hiljaisuuden jälkeen minä katsoin sinua silmiin, ja sinä nyökkäsit minulle, ja niin minä tartuin raskaaseen lapioon luodakseni haudan umpeen; mutta lapio lipsahtikin savisista sormistani ja lennähti terä edellä suoraan hautaan, josta kuului hirveä rääkäisy, ja kun kurotuin katsomaan, näin miten unilääketokkurastaan lapionterän katkaiseman häntänsä tuskaan herännyt Munavoi puhkoi sekavassa kauhussaan kynsillään molemmat silmät Piirakalta, joka puolestaan havahtui silmien menetyksen kipuun ja sokeutuneena rääkyen riekaloi Munavoin kummatkin korvat; ja korvaton Munavoi ryhtyi silpomaan Piirakan kuononpäätä, minkä seurauksena Piirakka upotti hampaansa Munavoin kollinjalkoväliin; kivun ja unilääkkeiden hullaannuttamat kissat antautuivat ahtaan rapaisen haudan pohjalla kehämäiseen silpomistoimintaansa; ne eivät kyenneet enää tunnistamaan toisissaan elinkumppaniaan vaan raastoivat, repivät ja riekaloivat toistensa elimiä mielipuolisen vimman vallassa kuin aikoen lopullisesti hajottaa osiin sen feminiinis-maskuliinisen ykseyden, jonka symbolin mukaan ne oli nimetty; minä yritin erottaa savisia ja veren tahrimia raivopäisiä kissoja toisistaan mutta olin menettää peukaloni, ja niin minä vain suljin silmäni ja painoin kädet tiiviisti korvilleni eristääkseni itseni tuosta piinallisen tutusta kauhunäytelmästä.
Kun minä tuona sateisena lokakuun päivänä lopulta jälleen avasin silmäni, kissojemme haudassa oli hiljaista, ja sinä kuljit pienenä ja etäisen Vähäjoen alajuoksulla, etkä sen koommin eteeni ilmestynyt. Paitsi näinä sisäisten silmämunien öinä, joina - kuten nyt tätä kronikkaa kirjoittaessani - katson sisälle itseeni kuin syvään omien alkujeni ja loppujeni hautaan, ja sinä olet äkkiä edessäni. Ja minä muista paimiolaisen huoltamoyrittäjän ylihintaisen, nopeasti eltaantuvan munavoin muinaisen maun.
Kaikki Lipposen käymien keskustelujen sisältö oli ollut tiedossa jo joulukuussa 2002. Vuodatetuissa muistioissa ei ollut mitään uutta tietoa, joka ei olisi tullut esiin jo silloin, kun Lipponen antoi matkastaan selvityksen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle ja piti sen johdosta lehdistötilaisuuden.
Jäätteenmäki siis ei tehnyt mitään paljastusta maaliskussa 2003, vaan ainoastaan yritti johtaa äänestäjiä harhaan vihjaamalla valheellisesti, että joulukuussa 2002 olisi ollut puhe siitä USAn sotakoalitiosta, joka oli maaliskuussa 2003 irtautunut YK:n turvaneuvoston käsittelystä.
Kun siis ei ollut mitään paljastettavaa, ei ollut itään paljastuksiakaan, joten ei ole voinut olla mitään kostettavaakaan.
Jäätteenmäki aiheutti itse omat sotkunsa, joutui omasta syystään median hampaisiin, seloili sanoissaan, joutui valehtelemaan medialle ja menetti luottamuksensa kaikkien silmissä.
Jopa keskustan edustajat - mm. tv:ssä Pekkarinen, Kalli - ovat moneen otteeseen kieltäneet, ettei keskustaa ole painostettu mihinkään. Siispä puheet demareiden painostuksistakin ovat täyttä valhetta, Oiva.
Sitäpaitsi käräjäoikeus totesi lausunnossaan täysin yksiselitteisesti toteennäytetyksi, että Jäätteenmäki oli pyytänyt manniselta taustapapereita Mama Rosan tapaamisessaan. Pyyntö ei kuitenkaan ollut rikollista yllyttämistä, koska manninen auliisti suostui siihen, joten syyte raukei, mutta pyytäminen tuli näytetyksi toteen.
Tästä seuraa, Oiva, että Jäätteenmäen lausuma eduskunnassa "...pyytämätä ja yllätäen...", oli silkka valehtelua, mistä aivan oikein seurasi eduskunnan luottamuksen menetys ja myös koko keskustapuolueen eduskuntaryhmän luottamuksen menetys, sillä ainutkaan kekustan kansanedustaja ei asettunut Jäätteenmäen puolelle tuolloin eikä ole asettunut myöhemminkään.
Demareiden ryhmäpuheenjohtaja Backman ei ole koskaan vaatinut kirjallisesti Jäätteenmäen eroa. Hänen lappunsa oli pelkkä muistutus siitä, että SDP:n ja keskustan eduskuntaryhmät olivat jo aiemmin yhdessä ja yksimielisesti sopineet, että Jäätteenmäki eroaa oma-aloitteisesti ennen eduskunnan kesälomaa. Mediassa vahvistettujen tietojen mukaan tuo lappu oli vain muistutus jo sovitusta asiasta, kun keskustan ryhmäkokouksessa nostettiin esiin ehdotus, että Jäätteenmäen ero tulisi käsitellä vielä kekustan puoluehallituksessa, mille ei aiemmin sovitun prosessin puitteisa enää ollut aikaa.
Painostamalla Jäätteenmäen eroamaan keskusta todellakin pelasti punamullan ja oman halliytuksessa olemisensa ja alistui nöyrästi polvillaan kontaten jo toistamiseen siihen, ettei demareiden kirjoittamaa hallitusohjelmaa edes yritetä muuttaa ja että kaikki hallituksen avainpaikat edelleen pysyvät demareiden käsissä, kun vain pääministeriä vaihdettiin.
En olisi koskaan osannut kuvitella, että keskusta voi alentua noin surkeaan tilaan, ettei sillä ole politiikassa enää mitään omaa poliittista tehtävää, vaan ainoastaan hallituksessa olon tarve, vaikkapa vain toteuttamassa sitä samaa Lipposen politiikkaa, mitä keskusta koko oppositioaikansa kritisoi.
Kun keskusta voitti vaalit sillä mielikuvalla, että se olisi vaihtoehto aiemmalle Lipposen politiikalle, niin vaalien jälkeinen keskustan toiminta on niin katastrofaalisen suuri äänestäjien pettäminen, kun keskusta on myynyt aivan jokaisen oman tavoitteensa demareille päästäkseen heidän apupuolueekseen hllitukseen.
Uskon vakaasti, että tämä toiminta näkyy kunnallisvaaleissa keskustan karmeana tappiona.
lähettämiseen pysty. Siispä ota Oiva nyt lusikka kauniiseen käteen ja myönnä, ettei Anneli pelastanut yhtään mitään. Hän ainoastaan ja vain TÖPEKSI käyttäessään aivan väärää asetta oman poliittisen pyrkyryytensä tukena. Lisäksi yrittäessään pelastaa omaa nahkaansa, hän joutui vielä pöytäkirjan väärentäjäksi. Sekin homma paljastui.
Viimeinkin aito maalaisliittolainen rapakusenmakuinen kulttuuriteko! Piirakkaa, munaa, rapakusta oikeaan keskustalaiseen henkeen. Finlandia ainesta, veliseni. Aitoa Finlandia-ainesta!
Nuorisoseura-aate elää!!!
Wiljami
jokaiseen Timo R:n kirjoitukseen. Sopivan mittainen ja yhtä paljon asiaa kuin hänelläkin.
... saa tästä lähtien kirjoitella ja käyttää sopimatonta kieltä minun häiritsemättä.
Minä en olekaan sanonut, että Lipponen olisi vienyt meidät sotaan. Siihen tarvitaan eduskunnankin hyväksyntä. Lipposella oli vain siihen aikaan niin kova ote puolueestaan, hallituksesta ja sitä tietä eduskunnastakin, että oli heti lopettaa hänen sotaiset puuhansa.
Annelin väärentetämisellä tarkoittanet sitä, että hän puheenjohtajana korjasi puoluetoimiston virkailijan tekemää pöytäkirjaluonnosta eräästä puoluehallituksen työvaliokunnan kokouksesta ennenkuin pani siihen nimensä. Systeemi oli semmoinen, että seuraavassa kokouksessa jokaisella kokouksen osanottajalla oli oikeus moittia pöytäkirjaa ja mikäli saa kannatusta riittävästi, pöytäkirja oikaistaan. Tiedätkö korjattiinko pöytäkirja seuraavassa kokouksessa? Ja vaikka olisi korjattu, ei olisi ollut kyseessä väärennöls, vaan näkemysero kokouksen kulusta.
...omatunto kolkuttamaan? Vanhalle miehelle on raskasta sepustella valheita työkseen... Etenkin kun sinun valheet pystytään yksi kerrallaan ampumaan TODISTEIDEN avulla alas. Käyppä Oiva puuseessä vähän rentoutumassa välillä. Kerro terveisiä muillekin kepukavereillesi!
Wiljami
Olet moneen kertaan todennut, että Lipponen oli liittämässä suomea sotakoalitioon. Turhaan yrität valehdella ja kääntää takkiasi.
Annelin asiakirjaväärennös oli selkeä. Asiakirjassa mainittu kokous oli pidetty kaksi kuukautta ennen sen väärennöstä. Väärentämistä ennen oli ollut keskustan eduskuntaryhmän kokous, missä alkuperäinen pöytäkirja oli hyväksytty. Merkittävää oli, että Anneli muutti pöytäkirjaa sen hyväksymisen jälkeen. Se tarkoittaa että hän väärensi jo hyväksyttyä pöytäkirjaa.
Lankia totesi, että pöytäkirjaa oli muutettu sen hyväksymisen jälkeen. Lisäksi Anneli valehteli että hänen nimikirjoituksensa oli väärennetty.
Siis Oiva: taas valehtelet kuin pieni possu!
Wiljami
Eipäs kun juupas.Vinku Wiljamin sairasta saivartelua, jolla ei ole mitään merkitystä tämän päivän
elämässä.
Lipponen on entinen vallanmies.Omatkin koirat jo purevat.
Jäätteenmäki sai enemmän ääniä Eu-vaaleissa kuin kolme läpimennyttä sossua yhteensä ja on Eu- parlamentissa seuraavat vuodet.
Nykyinen hallitus hallitsee suositumpana, kuin mikään toinen ennen sitä.
Näin se juna kulkee ja koirat tietenkin räkyttävät radan varressa,sekin kuuluu asiaan.
niin olet väittänyt kuitenkin Annelin estäneen Lipposen sitä tekemästä. Asia on ihan sama. Olet siis väittänyt Annelia "pelastajaksi" ja sehän on pelkkää sontaa.
Tuo "*****" olikin näköjään ihan oikeassa verratessaan sinua ja tuota palstojen suurhäirikköä Seppo Lehtoa toisiinsa. Te keksitte olemattomia uhkia, joita sitten "pelastetaan". Tällä samalla tavalla voisin väittää estäneeni kolmannen maailmansodan. Ja olisin yhtä oikeassa kuin Anneli sotakoaliitioinen.
Jotenkin tosiaan tulee mieleen sekä uskontojen että politiikan pahimmat ilmiöt natsismeineen fundamentalismeineen, kun moista henkilökulttia seuraa.
... vastata noihin Jäbän (Näin on)jäbätyksiin. Olen niihin niin monesti jo vastannut.
Vain yhden uuden valheen korjaan. Oikeus ei todennut Jäätteenmäen pyytäneen Manniselta taustapapereita Mama Rosan tapaamisessa. Se vain totesi, että vaikka olisi pyytänytkin, ei se olisi ollut yllytystä. Eihän oikeus ryhdykkään todistelemaan sellaista, mikä ei ole rikos.
Jäbänkin pitäisi huomata, että minä en aloita enää kirjoittelemaan Irak-jupakasta, mutta olen luvannut vastata koklipien hyökkäyksiin Annelia vastaan. Nyt pitänee harkita luopumista siitäkin tarpeettomana. Te koklipit olette saaneet sellaisen trauman Annelin ja kepun vaalivoitosta, ettette pysty juuri muuta vieläkään ajattelemaan, vaikka tapahtumista on jo puolitoista vuotta.
Väittänet olevan kunniakkaampaa luopua kuin lopultakin myöntää olevansa väärässä.
Jäit taas kerran solmuun omien luulottelujesi kanssa ja nyt et enää jaksa! Onko tuo muka luopumista? Ei ole, vaan pakon edessä häipymistä.
valeet muutu tosiksi, vaikka aikaa olisi kulunut 15 vuotta!
Ei myöskään sinun valeet.
Eikä sinun kannatakkaan aloittaa keskustelua Annelista tai vastata Annelin valehteluja koskeviin viesteihin, kun olet itse samanlainen selittäjä, joka sotkentuu omiin selityksiinsä.
Sen jälkeen yrität paikkailla niitä valehtelemalla lisää.
Voi sinua ja Anneliasi!
Paljonko Annelisi muuten saikaan ääniä kvestorivalinnassa?
lopetat palstalla valehtelemisen?
Et varmasti malta lopettaa!
Ja mille me muut sitten nauramme, jos emme saa lukea sinun kepulogiikkaan ja Annelirakkauteesi perustuvia päättömiä selityksiäsi valehtelija-Annelin "niin totta kuin osaan" tarinoista?
...reilu parikymmentä ääntä vähemmän kuin se hullu. Siinä on meidän äänikuningatar. :-D
Wiljami
että sulla näyttää eturatas viippaavan jo melkosesti.
Älä mene rähmälleen, tulee poliittista asfaltti-ihottumaan ja leimaudut.
Se oli pieni tapaus Annelin elämässä, mutta Wiljami ei ole sen jälkeen saanut nukutuksi.
Minä en luovu. Luopujia ovat olleet tällä ja muillakin palstoilla monet nimimerkit, joiden kanssa minä en ole katsonut tarpeelliseksi jatkaa keskustelua. Monet teistä koklipeistä ovat varmaan niitä samoja ihmisiä, mutta olette vaihtaneet nimimerkkiä. Surkeimpia ovat kirjoittajat, jotka vaihtavat joka kirjoituksessa nimimerkkiään osana aloitettua lausetta. Ei tuommoisten kanssa kannata keskustella. Rekisteröinti pitää saada aikaan.
Minusta Keskustaa kritisoivat vakiokirjoittajat esiintyvät tyylillä, vaikka keskustalaiset kirjoittajat tälläkään palstalla eivät sitä ansaitse. Keskustalaisten vulgääri tapa tuoda mielipiteensä esiin, ruokkii mielikuvaa sivistymättömästä ugrilaisesta.
Surkeimpia ovat ne, jotka valehtelevat ja selittelevät mitä sattuu!
Eli sinä ja Annelisi.
Mutta jatka vain Annelisi puolustamista, se on jo ylittänyt sen rajan kauan sitten, että kukaan enää sitä ottaisi muuta kuin huumorin kannalta!
Ja muista ,Oiva;
Keskusta on hauska, hyvin hauska puolue!
Ja sinä olet hauska, hyvin hauska rakennusinsinööri
Irak-tapaus on harvinaisen selvä ja yksinkertainen. Siinä ei ole todellakaan kyse mistään muusta kuin Jäätteenmäen vilpillisestä vaalihämäyksestä, jonka hän teki vastoin mm. Esko Ahon suositusta ja epäonnistui yrityksessään.
Minun kirjoitteluissani ei siis ole koskaan ollut kyse mistään hyökkäilyistä, vaan tapahtumien kuvaamisesta niin kuin ne todellisuudessa tapahtuivat.
Kun siis Jäätteenmäki toisti kahteen kertaan, että Mannisen paperit tulivat "yllättäen ja pyytämättä" antaessaan pääministerin ilmoitusta eduskunnalle, niin hän todellakin valehteli, Oiva. Siitä ei nyt vaan pääse mihinkään.
Ja käräjäoikeus todellakin vahvisti tämän, koska se antamassaan lausunnossa aivan yksiselitteisesti totesi toteen näytetyksi, että Jäätteenmäki oli pyytänyt Mama Rosassa Manniselta taustatietoja nimenomaan Irak-kysymyksestä.
Minä muuten en ole koskaan väittänyt, että tuo Jäätteenmäen pyyntö olisi rikos. Kirjoitin jo paljon ennen koko oikeudenkäyntiä, ettei Jäätteenmäen tuomitsemiselle ole edellytyksiä, koska Manninen itse halusi avustaa Jäätteenmäkeä eikä häntä tarvinnut siihen millään tavalla painostaa tai yllyttää, koska pelkkä pyyntö todellakin riitti.
Jäätteenmäki siis pyysi papereita, sai niitä, töpeksi papereittensa kanssa, valehteli, jäi kiinni ja menetti poliittisen asemansa koko eduskunnan ja koko keskustankin luottamuksen puutteeseen.
Hyväksy jo nyt vihdoinkin nämä tosiasiat, Oiva, niin minunkaan ei enää tarvitse toistaa tosiasioita niill muutamalle tämän palstan keskustalaiselle, jotka edelleenkin jaksavat jankuttaa vääriä käsityksiään Jäättenmäestä.
Näin on, sanoisi Jäbäkin.
Jäätteenmäki valehteli papereista alusta alkaen. Se on kiistatta paljastunut jälkikäteen.
Kun Jäätteenmäki oikeudessa väitti luulleensa, että hänet oli otettu mukaan presidentin kanslian tiedotuslistalle, niin olisihan hänen ollut helppoa kertoa tuo totuus jo alun pitäen, jos se olisi totuus ollut.
Totuus vaan valitettavasti on, että Jäätteenmäki pyysi Manniselta papereita, sai niitä toista tuhatta sivua, joukossa myös salaista tietoa, jonka käyttämisessä Jäätteenmäki oli niin onneton tunari, että paljasti itsensä ja joutui paljastamaan myös Mannisen.
Ja sitten se valehtelun kierre: ei minulla ole papereita, minulla on kaksi korvaa... ei minulla ole salaisia asiakirjoja, minulla on vain briefing papereita... en ole tuollaista pöytäkirjaa nähnytkään enkä muutellut, en ainakaan muista nähneeni... olen puhunut koko ajan niin totta kuin osaan... en voi paljastaa tietolähdettäni... paperit tulivat minulle pyytämättä ja yllättäen - yllättäen ja pyytämättä...
Kaikki tuo on siis jälkikäteen osoitettu valehteluksi ja epätoivoiseksi selittelyksi, jolla Jäätteenmäki yritti räpistellä irti niistä tiedoista, jotka median ja poliisitutkimusten ansiosta vähitellen paljastuivat.
ihabn piruuttaankin tässä yhteydessä. Olen oman nimimerkkini jo rekisteröinyt tulevaa pakollista käyttöä varten ja olen rekisteröinnin vankkumaton kannattaja ollut jo pitkään juuri siksi, ettei paskanpuhujat muut vastaavat väärinkäyttäisi toisten nimimerkkejä. Oma nimi ei ole yhtään parempi tai arvostetumpi vaihtoehto rekisteröidylle nimimerkille. Samat lainalaisuudet koskevat kumpaakin ihan samalla tavalla.
Mutta sitten varsinaiseen asiaan, jos ja kun Annelin valehtelu on todettu sekä virallisissa että epävirallisissa yhteyksissä, olisi sinuknkin viisainta ottaa lusikka kauniiseen käteen ja myöntää tosiasiat ja lopettaa tuo turha jankkaaminen. Sekoitat aivan selvästi kaksi asiaa, keskustalaisuuden ja annelistisuuden. Niillä kun ei ole mitään yhteistä. Keskustalaisuus on puoluepolitiikkaa ja koskee aika isoa osaa kansasta. Annelistisuus taas oli yhden asian liike, jonka ainoanan tavoitteena oli keinoja kaihtamatta nostaa yksi ihminen muiden yläpuolelle. 63 päivää sitä onnea kesti, kunnes tilanne tuli liian vaaralliseksi keskustapuolueelle. Onneksi Suomelle vaihdossa tuli Vanhanen, hän ajaa sentään yhteisiä asioita eikä omiaan.
Luovu pois, keskusta voittaisi sillä tavalla.
Dementiakohan vaivaa tätä totista torvensoittajaa.
Alempana on jo lukemattomia kertoja todettu syy pääministerin eroon.
Tasavallan ppresidentin kanslian(silloin vielä arvossa pidetty) perustuslaki asiantuntija esitti julkisen väitteen, että Jäätteenmäki on yllyttänyt häntä vuotamaan salaisia asiakirjoja hänen käyttöönsä vaalitaistelun aikana. Tiedät kai sen, että yllytys ja varsinainen teko ovat yhtä raskauttavia lain edessä.
Pääministeri teki ainoan oikean ratkaisun, erosi ja jäi odottamaan oikeuden päätöstä.
Oikeuden päätöstä jäi odottamaan myöskin puolue.
Oikeuden päätöksen tietänet, jos mainitsemani sairaus (poliittinen dementia) ei ole muistiasi tuhonnut.Ja Manninen osoittautui kurjaksi valehtelevaksi kostajaksi, säälittävä loppu hänen uralleen.
Jäättemäki sai kansalta enemmän kannatusta ja äänia EU-vaaleissa, kuin kolme läpimenyttä sossua yhteensä.
tuollainen "Tasavallan ppresidentin kanslian(silloin vielä arvossa pidetty) perustuslaki asiantuntija"?
Onko se joku titteli tai virka?
Arvatenkin kuitenkin henkilönä kepulainen?
Arvailenko väärin?
Kepu on aina kepu.
Tasavallan ppresidentin kanslian(silloin vielä arvossa pidetty) perustuslaki asiantuntija esitti julkisen väitteen, että Jäätteenmäki on yllyttänyt häntä vuotamaan salaisia asiakirjoja hänen käyttöönsä vaalitaistelun aikana.
-----
niin teki, kun Jäättenmäki hänet kärytti jäätyään itse kiinni siitä, että pyysi tietoja, jotka siis eivät koskaan olleet tulleet "pyytämättä, yllättäen".
Tiedät kai sen, että yllytys ja varsinainen teko ovat yhtä raskauttavia lain edessä.
----------
viis tuosta juridiikasta, mutta pyyntö (Jäätteenmäki) ja pyyntöön suostuminen (Manninen) eivät todellakaan ole rikoksia, eikä tästöäole ollenkaan kyse kun arvioidaan Jäätteenmäen poliittisia hölmöilyjä.
Pääministeri teki ainoan oikean ratkaisun, erosi ja jäi odottamaan oikeuden päätöstä.
Oikeuden päätöstä jäi odottamaan myöskin puolue.
Oikeuden päätöksen tietänet, jos mainitsemani sairaus (poliittinen dementia) ei ole muistiasi tuhonnut.
---------------
seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli,
Ja Manninen osoittautui kurjaksi valehtelevaksi kostajaksi, säälittävä loppu hänen uralleen.
---------
seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli, seli,
Jäättemäki sai kansalta enemmän kannatusta ja äänia EU-vaaleissa, kuin kolme läpimenyttä sossua yhteensä.
------
Jäätteenmäki hävisi yhteensä yli 10 000 ääntä niissä vaalipiireissä, joissa oli aiemmin ollut ehdolla.
lohduttele sinä sääliäänillä itseäsi, mutta luikku-annikki on tähän asti Suomen suurin poliittinen luuseri, joka itse kompastui omiin sukkahousuihinsa ja haukkasi pelkkää paskaa.
Sinulta reppanalta on palanu puuro pohjaan jo aikapäiviä sitten...koita kuitenkin pärjätä.
Sitä on sinulle turha selittää. Keskustapolitiikka tulee olemaan sinulle aina käsittämätöntä.
noin kahdeksallekymmenelleviidelle prosentille kansasta käsittämätöntä!!
Plus sitten nuo kepun kannattajat, jotka äänestävät kepua vastoin omaa etuaan, eli noin kahdeksantoista prosenttia!
Jäljelle jäävä kuutisen prosenttia kannattajista on se osa, joka voi perustellusti väittää kepun olevan paras,(heidän etuunsa nähden!)
Koska täällä muutamamien ropelihattujen päissä tosiasiat tuntuvat kääntyneen päälaelleen taannoisen "Irak-jupakan" suhteen, annetaanpa puheenvuoro Mikko Elolle. Hänen, jos kenenkään luulisi tietävän, mistä oli kysymys.
Elo: Irak-asian sisällöstäkin pitäisi pystyä keskustelemaan
Lipposen Irak-puheista jo joulukuussa 2002 kirjallisen kysymyksen tehnyt kansanedustaja Mikko Elo (sd) toivoo, että vihdoin puhuttaisiin myös itse asian sisällöstä.
Irak-kohu nousi viime talven eduskuntavaalien teemaksi maaliskuun 6. päivä, kun keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki otti MTV3:n vaalitentissä aiheen esiin. Jo kolmisen kuukautta aiemmin eli joulukuussa 2002 kansanedustaja Mikko Elo (sd) oli tehnyt kirjallisen kysymyksen pääministeri Paavo Lipposen (sd) Yhdysvalloissa antamista Irak-lausunnoista.
Elo seisoo tänäkin päivänä kysymyksensä takana.
- Kyllä kirjallinen kysymys oli aiheellinen. Varsinkin kun myöhemmin paljastui ne keskustelut, joita Lipponen oli Bushin kanssa käynyt.
Bushin kiittämisessä
mentiin liian pitkälle
Monien mielestä keskusta voitti vaalit Irak-kortilla. Voiton jälkeen Anneli Jäätteenmäen hallitus kaatui Irak-asiaan ja ex-pääministerin edessä on vielä Helsingin käräjäoikeus, joka pui asian juridisen puolen.
SDP:n ulkopoliittisen kaaderiin kuuluva porilainen kansanedustaja Mikko Elo toivoo, että Irak-asian juridinen puoli saadaan mahdollisimman nopeasti päätökseen.
- Meidän pitäisi Suomessa pystyä keskustelemaan myös siitä sisällöstä, että kuka Suomen ulkoasianhallinnossa oli tehnyt sellaisen johtopäätöksen, että pääministeri kiitti Bushia johtajuudesta, ja että Suomi arvostaa tätä johtajuutta.
Elo sanookin, että pääministerin esittämä lausunto, oli se sitten kenen tahansa arvio, oli väärä.
- Katson kyllä henkilökohtaisesti, että siinä Bushin kiittämisessä johtajuudesta mentiin liian pitkälle.
Mitä koalitiota
tarkoitettiin?
Tiedot Lipposen puheista USA:n presidentin George W. Bushin kanssa joulukuussa 2002 kantautuivat nopeasti eduskuntaan asti. Vielä samassa kuussa kansanedustajat Mikko Elo, Jaakko Laakso (vas) ja Anni Sinnemäki (vihr) tekivät yhdessä kirjallisen kysymyksen. Siinä he tiedustelivat: "Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta pääministeri Paavo Lipposen Washingtonissa antamista Irak-lausunnoista ei synny sellaista kuvaa, että Suomi on näyttämässä vihreää valoa Yhdysvaltain Irakia vastaan suunnittelemille sotatoimille."
Kysymyksen perusteluosassa kansanedustajakolmikko kirjoitti myös, kuinka "Pääministeri Lipposen ilmoitus valmiudesta osallistua Yhdysvaltain hyökkäyksen tuhojen korjaamiseen tuntuu oudolta tilanteessa, jossa YK:n asetarkastajat ovat vasta aloittaneet työnsä Irakissa. Asetarkastajien työlle on annettava kaikki tuki. Lipposen ilmoitus voidaan tulkita myös vihreän valon näyttämiseksi itse sotatoimille."
Elon mukaan hän on saanut selityksen, että Lipponen tarkoitti USA:ssa puhuessaan terrorismin vastaista koalitiota, jonka muodostaminen alkoi 11.9.2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen.
- Mutta tietysti tällaisella suurella epäilijällä kuin minä olen, herää kysymys, miksi joulukuussa 2002, kun maailmalla oli selvästi nähtävillä, että USA on valmistautumassa Irakin sotaan, niin miksi silloin olisi puhuttu koalitiosta joka oli jo yli vuoden takainen koalitio. Miksei tarkoitettu sitä koalitiota, jota oltiin muodostamassa.
Elo muistuttaakin, ettei Irakista ole vieläkään löytynyt Bush väittämiä joukkotuhoaseita, eikä yhteyksiä terroristiverkostoihin.
- Tätä taustaa vasten tuntuu aika käsittämättömältä, että ollaan kiitetty Bushia johtajuudesta.
Lähde:
Lalli / Kim Huovinlahti
Jos tarkastellaan henkilöitä, poliitikkoja Mikko Elo, Jaakko Laakso ja Anni Sinnemäki Suomalaista yhteiskuntaa vasten, joudutaan tekemään havaintoja.
Jaakko Laakso on taistolaiskommunisti, joka häpeällisesti (itse tietysti toverillisen ovelasti) lymyää Vasemmistoliiton tunnusten alla. Surkea poliittisen arvostuksen mädättäjä.
Anni Sinnemäki pääsi Eduskuntaan tehtyään legendaarisia teoksia Ultra Bra:n sanoittajana. Itsekin kävin Tavastialla viimeisimmässä (kunnes tuli viimeisin) jäähyväiskonsertissa. Anni Sinnemäki on prototyyppi USA- vastaiselle, kettutyttöjen elämäntapaa-ihannoivilla protestille, joka ei oikeasti luo mitään, noh hengailua.
Mikko Elo on ollut aina sivuraiteilla. Toisaalta hovikin on pieni. Pienellä miehellä on isot ajatukset.
Tuo sitaatti korosta hyvin selkeästi sitä, että Lipposen puheet olivat täysin tiedossa jo joulukuussa 2002, koska niistä oli käyty eduskuntakeskustelukin.
Se, että Jäätteenmäki lämmitti asian uudellen 3-4 kuukauden kuluttua osoittautuu tuonkin valossa pelkäksi vaalitempuksi ja todellakin koalitio-käsitteen merkityksellä hämäämiseksi.
Pitää muistaa, että syksyllä ja vielä joulukuussa 2002 koalitio-käsitteellä tarkoitettiin yleisimmin juuri terorismin vastaista koalitiota ja marraskuussa 2002 USA oli muuttanut aiempaa politiikkaansa Irakin Sodan aloittamisesta ja oli aikeissa viedä asian YK:n turvaneuvoston käsittelyyn.
Siitä, että USA oli päättänyt kuitenkin hakea sota-aikeilleen YK:n hyväksymisen, oli joulukuussa 2002 syytäkin kiittää Bushin johtajuutta.
Ikävä vain, että Venäjällä, Kiinalla, Saksalla ja Ranskalla oli Irakissa Saddamin kanssa omia bisneksiään, mistä yystä nämä maat ilmoittivat, etteivät aio kannattaa USA:n ehdotuksia. Kun tämä prosessi tapahtui Bushin ja Lipposen keskustelujen JÄLKEEN, niin se antoi Jäätteenmäelle mahdollisuuden vihjailla tv:ssa siitä koalitiosta, joka maaliskuussa 2003 oli jo valmistelemassa sotaa, ja johon Suomi siis ei todellakaan ollut missään vaiheessa eikä millään tavalla kytkeytymässä.
On myös syytä muistaa, että USA:n viralliselta taholta on saatu useitakin lausuntoja siitä, ettei siellä ollut koskaan mitään epäselvyyttä Suomen Irak-politiikan linjasta: siitä, ettei Suomi hyväksy eikä tue mitään voimatoimia muuta kuin YK:n päätöksellä.
Tämän tosiasian tiesi Jäätteenmäkikin hämäykseensä ryhtyessään, mikä teki hänen tempustaan todella ikävän, sillä lopultahan kyse oli tietoisesta väärän tiedon levittämisestä, Suomen ulkopolitiikalla leikittelystä, joka hämmensi maailmaa ennen kuin väärät vihjailut osoitettiin mediassa vääriksi.
Kun Jäätteenmäki ei koskaan suostunut tunnustamaan vaalitemppuiluaan vaalitemppuiluksi, vaan viimeiseen saakka intti, että "kyllä siellä jotain epäselvää oli, joka sitten onneksi saatiin selvitetyksi", niin hän ei myöskään koskaan saanut palautetuksi Lipposen ja demareiden luottamusta itseensä.
Poliisitutkinnan paljastamat tiedot ja valehtelu eduskunnan edessä "pyytämättä ja yllättäen", sitten vei keskustan ja muidenkin puolueiden luottamuksen Jäätteenmäkeen.