Taas solmitun vakuussopimuksen asiakirjat

Urpilainen taas näyttää tyhjiä A4 sivuja.
Pitää kansaa tyhmänä...kait onkin, kun tuo saa noin selitellä.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) vakuutti, että sopimus on "mahdollisimman julkinen".
Valtiovarainministeriö toimitti ainakin STT:lle, Ylelle ja Helsingin Sanomille viime perjantaina Espanjan kanssa solmitun vakuussopimuksen asiakirjat.

123 dokumenttisivusta 13 on kokonaan sensuroitu, minkä lisäksi dokumenteista on peitetty runsaasti yksityiskohtia, kuten esimerkiksi vakuusjärjestelyn asiamiehenä toimivan investointipankin nimi ja yhteystiedot.

Vakuussopimuksen solmimisen yhteydessä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) vakuutti, että sopimus on "mahdollisimman julkinen".

Kreikan kanssa tehdyn vakuussopimuksen salaamisesta nousi keväällä vilkas keskustelu, jonka yhteydessä oikeustieteilijät kritisoivat valtiovarainministeriötä julkisuuslain rikkomisesta.

Ministeriö myönsi myöhemmin tehneensä virheen ja toimitti huhtikuussa osittain sensuroidut sopimusasiakirjat niitä vaatineille tiedotusvälineille. Ministeriö salasi edelleen muun muassa sopimuskumppaneina toimivien pankkien nimet ja asiamiehenä toimivan investointipankin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nyt Espanja vailla 300 miljardia.

Taas alkaa Urpilais show joka maksaa miljardeja
Ainakin nekin pitää salata. Tyyliin " ei hän me vaan muut "

Äänestä

Kommentoi aloitusta


salaisia ? kirjoitti:

Urpilainen taas näyttää tyhjiä A4 sivuja.
Pitää kansaa tyhmänä...kait onkin, kun tuo saa noin selitellä.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) vakuutti, että sopimus on "mahdollisimman julkinen".
Valtiovarainministeriö toimitti ainakin STT:lle, Ylelle ja Helsingin Sanomille viime perjantaina Espanjan kanssa solmitun vakuussopimuksen asiakirjat.

123 dokumenttisivusta 13 on kokonaan sensuroitu, minkä lisäksi dokumenteista on peitetty runsaasti yksityiskohtia, kuten esimerkiksi vakuusjärjestelyn asiamiehenä toimivan investointipankin nimi ja yhteystiedot.

Vakuussopimuksen solmimisen yhteydessä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) vakuutti, että sopimus on "mahdollisimman julkinen".

Kreikan kanssa tehdyn vakuussopimuksen salaamisesta nousi keväällä vilkas keskustelu, jonka yhteydessä oikeustieteilijät kritisoivat valtiovarainministeriötä julkisuuslain rikkomisesta.

Ministeriö myönsi myöhemmin tehneensä virheen ja toimitti huhtikuussa osittain sensuroidut sopimusasiakirjat niitä vaatineille tiedotusvälineille. Ministeriö salasi edelleen muun muassa sopimuskumppaneina toimivien pankkien nimet ja asiamiehenä toimivan investointipankin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu