Ihmiset on jaettu niihin keillä on ja niihin keillä ei ole. Jokainen elää kuitenkin vain senverran kuin ravintoa pystyy saamaan. Sitten eläminen loppuu.
Se on aivan eriasia, että olisiko niillä keillä on, jonkinmoinen yhteisvastuullisuus tai osallistumisen vastuu niiden elämään keillä ei ole.
Aika usea heistä keillä on todella runsaasti, kuitenkin monien eri projektien ja muiden toimien kautta antavat niille keillä ei ole.
Ainoa kysymys, joka on syytä esittää on se, että tulisiko lakia ja asetuksia muuttaa niin, että ne ihmiset ketkä haluavat syödä voisivat saada oikeuden tehdä töitä. Vaikkapa auttamalla vanhuksia, leikkaamalla nurmikoita, luomalla lumia, hiekottamalla katuja ja pihoja, keräämällä roskia yms.
Tai vaikkapa tekemällä oman alansa ammatillisia tehtäviä mikäli osaaminen tai mielenkiinto niihin riittävät, siten, että työsuoritusta vastaan voisi saada ravintoa. Ja yöpymisoikeuden sisätiloissa.
Sisätilojen tulisi olla kuitenkin ihmisarvon takaamiseksi puhtaita. Ja liian monia ihmisiä ei saisi laittaa samaantilaan. Myöskään mielenterveyden potilaiden ja alkoholistien palveluita ei tulisi yhdistää nälkiintyneiden ja aliravitsemuksesta kärsivien ihmisten palveluihin.
Tulisiko avun olla yksittäisten ihmisten lahjoituksia ja avustuksien varassa? Vai tulisiko avustamisen olla kunta ja valtiovetoista? Siitä voidaan olla montaa erimieltä. Mutta varmaankaan ketään ei voi haitata tiettyyn rahasummaan asti tehtävä lahjoitusten verovähennysoikeus kuitteja vastaan. Koska ihmisten tulisi itsekin kansalaisaktiivisuuden lisäämiseksi saada osallistua nälkää näkevien maanmiestensä auttamiseksi.
Aika ei ainakaan lyhyellä tähtäyksellä poista nälän ongelmaa maastamme. Pikemminkin päinvastoin.
Syytä toivonsa menettämiseen ei kuitenkaan ole. Vaikka maailmalla erilainen ruokapankki ja ruokaosuuskuntatoiminta onkin lisääntynyt rajusti. On meidän kuitenkin kotimaista nälkää ja nälänhätää hoidettaessa muistettava maamme suhteellisen vähäinen ja pienissä taajamissa harvakseltaan asuva väestörakenne. Joka itsessään ei mahdollista monestikaan riittävää toimijoiden määrää, että ravinnon saanti tätä kautta olisi suoraan muiden maiden mallia apinoimalla mahdollista.
Tästä syystä nälkä onkin meillä paljon vaikeammin hoidettava ongelma. Ja suurin esim. tulottomien ryhmän ongelmista. Ratkaisu ongelmiin (myös nälänhädän ja aliravitsemuksen lisääntymiseen) on niiden, jotka asiassa toimivat, toisenlainen toimintatapa, joka ongelman on luonut. Tai sitten toimijoiden uusiminen.
Se on aivan eriasia, että olisiko niillä keillä on, jonkinmoinen yhteisvastuullisuus tai osallistumisen vastuu niiden elämään keillä ei ole.
Aika usea heistä keillä on todella runsaasti, kuitenkin monien eri projektien ja muiden toimien kautta antavat niille keillä ei ole.
Ainoa kysymys, joka on syytä esittää on se, että tulisiko lakia ja asetuksia muuttaa niin, että ne ihmiset ketkä haluavat syödä voisivat saada oikeuden tehdä töitä. Vaikkapa auttamalla vanhuksia, leikkaamalla nurmikoita, luomalla lumia, hiekottamalla katuja ja pihoja, keräämällä roskia yms.
Tai vaikkapa tekemällä oman alansa ammatillisia tehtäviä mikäli osaaminen tai mielenkiinto niihin riittävät, siten, että työsuoritusta vastaan voisi saada ravintoa. Ja yöpymisoikeuden sisätiloissa.
Sisätilojen tulisi olla kuitenkin ihmisarvon takaamiseksi puhtaita. Ja liian monia ihmisiä ei saisi laittaa samaantilaan. Myöskään mielenterveyden potilaiden ja alkoholistien palveluita ei tulisi yhdistää nälkiintyneiden ja aliravitsemuksesta kärsivien ihmisten palveluihin.
Tulisiko avun olla yksittäisten ihmisten lahjoituksia ja avustuksien varassa? Vai tulisiko avustamisen olla kunta ja valtiovetoista? Siitä voidaan olla montaa erimieltä. Mutta varmaankaan ketään ei voi haitata tiettyyn rahasummaan asti tehtävä lahjoitusten verovähennysoikeus kuitteja vastaan. Koska ihmisten tulisi itsekin kansalaisaktiivisuuden lisäämiseksi saada osallistua nälkää näkevien maanmiestensä auttamiseksi.
Aika ei ainakaan lyhyellä tähtäyksellä poista nälän ongelmaa maastamme. Pikemminkin päinvastoin.
Syytä toivonsa menettämiseen ei kuitenkaan ole. Vaikka maailmalla erilainen ruokapankki ja ruokaosuuskuntatoiminta onkin lisääntynyt rajusti. On meidän kuitenkin kotimaista nälkää ja nälänhätää hoidettaessa muistettava maamme suhteellisen vähäinen ja pienissä taajamissa harvakseltaan asuva väestörakenne. Joka itsessään ei mahdollista monestikaan riittävää toimijoiden määrää, että ravinnon saanti tätä kautta olisi suoraan muiden maiden mallia apinoimalla mahdollista.
Tästä syystä nälkä onkin meillä paljon vaikeammin hoidettava ongelma. Ja suurin esim. tulottomien ryhmän ongelmista. Ratkaisu ongelmiin (myös nälänhädän ja aliravitsemuksen lisääntymiseen) on niiden, jotka asiassa toimivat, toisenlainen toimintatapa, joka ongelman on luonut. Tai sitten toimijoiden uusiminen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ruoka kuuluu suomessa vain rikkaille ja jämät voi heittää vaikka ikkunasta köyhille. Tulevaisuus tuskin muuttaa suuntaa, kerran päättäjien mahat on ravittu.
Eräässä kulttuuriohjelmassa tälläviikolla vieras valitsisi demokratian, kun se on niin hyvä. Diktatuuri on niin paha. Vaikka onkin osittain oikeessa, ei demokratia toimi missään oikeen.
Osta on päivän sana ja ostaa pitää vaikka ei olis tarvetta. Enemmän rikkaiden ongelma, kun köyhien, jotka ostaa vain sitä välttämättömämpää.
Se on aivan tosiasia, että olisiko niiden keillä ei ole, jonkinmoinen yhteisvastuullisuus tai osallistumisen vastuu niiden elämään keillä on.
Eli soppapummit voisi siis hyvin alistaa kotiapulaisiksi kaikille työssäkäyville avustamaan kaikissa kodin askareissa, kuten siivous, ruoanlaitto, kaupassa käynti jne....