Isän ikävä lapsiaan kohtaan

Neuvokeskus auttaa lapsiperheen erossa.

Neuvokeskuksen sivuilta löytyy apua, tukea ja neuvoja.

Tutustu sivustoon, ota yhteyttä.

http://www.neuvokeskus.fi/neuvokeskus
--------------

Ei se ole koskaan enää sama, kuin mitä se oli perheenä. Lapset karsastaa. Olisivat halunneet olla normi lapsia, eivätkä eronneen perheen kasvatteja, ja näyttävät sen myös puolueellisuudellaan. Ainakin meillä.

Suosittelen harkitsemaan vielä kerran. Jälki on lopullista.

Ette sitten huomanneet 1 v 3 kk sitten että:

"Me ei vaan sovita yhteen pariskuntana. "

Pari vuotta sitten eronnut ja meillä on lapset vuoroviikoin vanhempien tykönä on toimiva systeemi ja lapset tykkää. Toki edellyttää että vanhemmat asuvat suhteellisen lähellä toisiaan.

Ap on nainen.

Jos mahdollista, ole lastesi kanssa usein, varsinkin, kun ovat noin pieniä!!
Ei siis vain esim.joka toinen viikonloppu tai harvemmin....Älä erota itseäsi lapsista vaan vaimosta.
Kyllä lapset selviytyvät erosta, siitä älä ota syyllisyyttä. Harvoin otetaan
huomioon sitä vaikutusta, joka on esim.riitaisesta kodista lapsille.
Äiti on äiti ja isä on isä, erosta huolimatta.
Rakasta ja huolehdi lapsistasi ja anna heille aikaasi, se on tärkeintä!

Minusta tuli ahdistuslääkkeiden syöjä ja ne lapset todellakin unohtaa isukin. Että elää nyt sitten loppuelämä erillään lapsista. Sitä se tulee olemaan.

äitinsä luna

Hei.

Olen itse eronnut kahdesti. Minulla on kaksi lasta itsellänikin. Poikani kasvatin yksin nuorena yh-isänä yksin nyt jo aikuiseksi. Tyttäreni äidistä erosin n. 9 vuotta sitten ja olen siitä lähtien ollut päinvastoin kuin poikani kera juuri ns. viikonloppuisän roolissa.

Kyse ei ole koskaan kuitenkaan ajasta, vaan laadusta. Kyse ei ole koskaan siitä etteivätkö lapset rakastaisi, kaipaisi ja molempia vanhempiaan arvostaisi. Mutta arvostus, kunnioitus ja etenkään rakkaus ei ole koskaan kenellekään itsestäänselvyys ja automaattisesti ansaittu elementti elämässä.

Eli, mitä nopeammin juuri sinä pystyt ymmärtämään sen että eroat lapsiesi äidistä, et lapsista. Mitä paremmin juuri sinä käännät sen ainaisen erotuskan ja odotuksen ja etenkin luopumisen sille tasolle että se on välttämätön paha, ei vallitseva olotila joka heijastuu lapsiisi, ja etenkin kaikkeen siihen yhdessäoloon lapsiesi kera sitä paremmin juuri sinä selviät, ja paremmin lapsesi juuri sinunkin luonasi voivat ja viihtvät.

Lapsien rakkauden omiin vanhempiin kuin ei voi ryssiä kuin me vanhemmat itse.

Tsemit sulle :)

Ystävällisesti,

Petri

Tunnen nuoren isän joka erosi vaimostaan . Kaksospojat jäi äidille . Tämä isä kertoi että hän itki 2 viikkoa yksin asunnossaan eron jälkeen .. Kyllä hän tapaa poikia ja tekee kaikkea heidän kanssa . Pojat ovat myös viikonloppuina isän luona .

Ikävöinti kuuluu eroon. Luotat puolisoosi, että hän hoitaa lapset hyvin? Jos olet hyvä isä ja rakastat lapsiasi, teette puolisosi kanssa kirjallisen sopimuksen tapaamisista tai yhteishuoltajuudesta. Kun teette sopimuksen yhteishuoltajuudesta sinulla on oikeus päätöksen tekoon jatkossakin lapsienne asioissa kunnes lapset täyttävät 18 vuotta. Pelkkä rakkaus lapsiin ei tee hyvää isää, vastuun ottaminen myös kasvatuksesta tekee sinusta hyvän isän.
Harmillista, mutta totta, että vaikka erotaan "ystävinä", niin useimmiten tulee kateus ja katkeruus mukaan kuvioihin ja jo pian lapsia pompotellaan sekä etenkin isommat lapset / lapset jotka asuvat toisen vanhemman luona ottavat kiristyksen etenkin raha-asioissa käyttöön. Mikä on sitä, että se puoliso jonka luona lapset eivät asu, huonon omantuntonsa vuoksi ostaa mitä lapset/nuoret haluaa, jotta välit lapseen säilyvät.
Etenkin nuoret ovat ottaneet tämän valttikortin käyttöönsä, mikä johtaa siihen, että ei mm tarvitse tehdä töitä kun iskä ostaa ja jos iskä ei osta niin mutsi ostaa, jotta iskää harmittaa kun ei ostanut. Harmillista!!!

Hei,
Multa ex-puoliso ja viranomaiset ovat vieneet lapset täysin pois elämästä valheellisilla lausunnoillaan... lasten toiveet valehdeltu käräjäoikeudelle,
hovi ja korkein oikeus kieltäytyi järjestämästtä oikeudenkäyntiä mm. lasten
oikeyuksien vastaisesti, lapsia manipuloitu alusta asti isää vastaan kaikin
mahdollisin tavoin... katkaistu kaikki lasten yhteydet minuun, vanhempiini ja sukulaisiini... lapsilla ja isällä ei ole mitään oikeuksia, mikäli lasten äiti niin katkeruuttaan haluaa käyttäessään lapsia häikäilemättömästi koskton väli-
neenä avoerossa.

"Me ei vaan sovita yhteen pariskuntana."

Miksi hel**tissä menit tekemään lapsia naisen kanssa joka ei ole sinulle sopiva? Kannattaisiko ensin tutustua kunnolla, niin lasten ei tarvitsisi kärsiä typeryydestänne. Mikä ihme ihmisiä vaivaa nykyään, kun ei osata pysyä yhdessä, siinä liitossa mikä kerran on solmittu. Ei ihme kun nykyään on niin paljon pahoinvoivia ihmisiä, pahoinvointi alkaa sieltä lapsuudesta asti.

Meillä ainakin on mennyt hyvin. Pari vuotta erosta. Tosin siirryin 4 päivän työviikkoon, jotta sain lisää aikaa olla tytön kanssa. Yhteishuoltajuus ja tyttö on aikalailla puolet mun luona. Lapsenhoito on tietenkin välillä raskasta. Toisaalta niin on jatkuva riitely aviopuolisin kanssakin.

Sitten kun tyttö on äidillään on vapautta ja aikaa tehdä omia juttuja.

sellaista ja voi aloittajaa joka ei tunnusta tosiasioita

Tulevaisuus kohdallasi menee todennäköisimmin näin: Ero tulee voimaan ja sovitte
lapsien huoltajuudesta ja tapaamisoikeuksista jne..... Sitten aikaa kuluu hiukan, niin
tapaamiset muuttuvat aina vaikeammiksi eri verukkeilla joita saat kuulla. Muijasi
menee "uusiin" naimisiin ja vieraannuttaa sinut parhaansa mukaan lapsistasi, mikäli
tarve vaatii niin mustamaalaten "isukin" vaikka millä keinoin.

Muutaman vuoden kuluttua lapsesi eivät enää edes muista sinua ja myöhemmin,
kun he aikuistuvat, heille on päähän isketty ja pinttynyt mielikuva "isästä" joka
hylkäsi vaimonsa ja lapsensa.

Näin on käynyt ennen ja tulee aina käymään. Jos ei miehet muutu, eivät muutu
naisetkaan, se vaan on kylmä tosiasia. Parempi kun et kuvittele liikoja ja totut
ajatukseen, niin et myöhemmin koe asian tiimoilta pahempia pettymyksiä.

Kirjalliset sopimukset ovat yhtä pitäviä ja luotettavia kuin se, että narkomaani
raitistuu ja pystyisi korjaamaan täydellisesti aiheuttamansa suorat ja välilliset
vauriot ihmisile ja yhteiskunnalle.

..Nainen saa aina pitää lapset eron yhteydessä?

Alku on pahinta. Minä itse jäin kotiimme ja vaimo ja lapsi lähtivät, oli tosi vaikeaa esim. viikolla mennä lapseni huoneeseen ja nähdä tyhjän sängyn, lelut yms...

Meillä lapseni on joka toinen viikonloppu luonani ja silloin tehdään aina kaikkea kivaa yhdessä ja nopeasti opin menemään myös viihteelle silloin kun minulla oli ns. vapaa viikonloppu. Tästä kaikesta on nyt jo 6 vuotta aikaa ja lapsenikin on jo nuori aikuinen, viikonloput menee aivan rutiinilla ja tietysti myös kaverit vievät. Se auttaa paljon kun löytää uuden ihmisen siihen itelle rinnalle ja voi aloittaa kaiken tavallaan puhtaalta pöydältä. Aina se ei kuitenkaan onnistu ja itsellänikin vasta kolmas kerta toden sanoi.

Nyt meillä on jo yhteinen 9kk ikäinen pikkupoika ja elämä kukoistaa. Tsemppiä sinulle :)

Naisena ja kahden lapsen äitinä täytyy todeta, että yrittäkää vielä. Nyt pojat 3v 3 kk ja 1v 8 kk. Molempien kohdalla olen ollut kaikista väsynein juuri puoli vuotta synnytyksestä. Hormoonit ovat silloin heittäneet häränpyllyä ja tuntui, että kaikki mättää. Lähimmät ihmiset ovat saaneet kestää kiukuttelua ja nipottamista.

Mutta mihinkä sittenkin päädyttekin, niin voimia.

Suomi on naisten maa, eli menetät lapsesi! Miesten ei kannata tehdä lapsia Suomessa niin kauan, kun oikeus ja sossu määräävät lapset aina äidille! Oikeuden ja sossun mielestä isä on vain velvollinen maksamaan äidin ja lasten elämän. Älkää isät enää tehkö lapsia/menkö naimisiin Suomessa!

Minäkin olisin sitä mieltä, että kannattaisi sopia, että ette eroa esimerkiksi ennen kuin nuorin on vuoden ikäinen. Vaimosi tarvitsee apua lapsen hoidossa ja varmasti itsekin haluat nähdä nuorintasi sen verran usein, että hän ei ala vierastamaan sinua.

Sanoisin sellaisen varoituksen sanan, että jos vaimosi on lähihuoltaja, niin hänellä on oikeus muuttaa vaikka toiselle puolelle maapalloa. Varmaankaan hän ei nyt ole lähdössä minnekään, mutta jos hän tapaa uuden miehen ja hänen kanssaan vaihtaa paikkakuntaa, niin sellaisessa tilanteessa saatat huomata, että tapaatkin lapsiasi esim. kerran vuodessa.

Olen itsekin eronnut lasteni isästä joitakin vuosia sitten. Vaikka itse noudatan samoja tapoja ja sääntöjä lasteni kanssa kuten ennenkin, niin en voi kuitenkaan vaikuttaa mitään siihen, mitä lasten isän luona tapahtuu ellei nyt kyseessä ole lapsille haitallisesta ympäristöstä. Niin kauan kuin lasteni isä oli sinkkuna, lapset hoidettiin kohtuullisen yksimielisesti ja lapsille oli selvää, että heillä on kaksi kotia eli isän ja äidin koti. Kun ex-mieheni meni naimisiin, isän kotiin tulikin ulkopuolisen ihmisen säännöt. Lapsiani alettiin kasvattamaan heidän isänsä uuden vaimon toimesta. Tämä on ollut minulle kova paikka eron jälkeen. Eron jälkeen ei voi vaikuttaa asiaan, vaan ulkopuolinen ihminen pääsee tuputtamaan omaa arvomaailmaansa ja asenteitansa lapsilleni.

Yrittäkää siis jaksaa edes joitakin kuukausia lastenne takia. Voitte varmaankin laittaa omat tarpeenne syrjään hetkeksi ja tehdä aselevon, jotta olette toisillenne asiallisia. Teidän itsenne takia olisi hyvä käydä parisuhdeterapiassa, jotta ette toista samoja virheitä tulevissa uusissa parisuhteissanne. Myös uusiin suhteisiin on helpompi lähteä, kun vanha on puitu kokonaan ja tiedät, että missä suhteenne meni mönkään.

PS omalla kohdallani ikävä lapsia kohtaan kesti noin 2 vuotta. Sen jälkeen aloin hyväksyä sen, että lapseni eivät ole aina luonani ja aloin rentoutua ja nauttiakin siitä, että oli omaa aikaa. Toisaalta kannattaa pitää mielessä, että jos hommaat uuden parisuhteen, niin silloin sinulla ei mahdollisesti ole lasten (sinun ja uuden vaimosi yhteiset lapset tai uuden vaimosi vanhat lapset) takia sitä omaa vapaa-aikaa enää ollenkaan. Entisen ja uuden vaimon tarpeiden yhdistäminen voi myös olla haastavaa.

Yhteen sopivuutta ei heti huomaa, ikävä kyllä. Ehkä kannattaa kuitenkin vielä hetken katsoa ja keskustella mikä suhteessa on vialla.Lapsenne ovat pieniä ja olette väsyneitä.

No asia on ikävä ja kenkku. Been there, done that.

Huonot uutiset:Sydän meinaa ensin revetä

Hyvät uutiset: Lapset tarvii kummatkin vanhemmat ja onneksi nykypäivänä saa ihan erilaisia kuvioita huoltajuuteen. Sovitte ! yhteishuoltajuudesta ja niin rankka kuin se onkin, niin toisessa kodissa on ns. vakinainen asuinpaikka. MUTTA nykyään muodostetaan nuo tapaamisoikeudet ihan eritavalla, kuin ennen. Sovitte joko vuoroviikot tai pidät lapset joka vkl, niin tein itse. Suhde pysyy suht normaalina lapsiin ja itsellä on parempi olla. Lapset tottuu nopeasti uusiin järjestelyihin, niin lapset tekee. Ovat pakon edessä yllättävän sopeutuvaisia.

Mitä enemmän kykenette keskenänne sopimaan sen parempi, käräjöinti on kallista lystiä. Been there, done that. Ja mitä ikinä keskenänne kinaatte, toista vanhempaa ei tehdä huonoksi ja puhuta rumasti lasten kuullen. Itse en siedä eksääni kuollaksenikaan, mutta ikinä en lasten edessä hauku. Lapsista ei tapella puolin jatoisin oikeus kumpaankin vanhempaan.

Jos rakkaus hiipuu niin lapset eivät ole se korjaustyökalu millä puolisot saatettais taas yhteen.Lapsille kumpikin vanhempi on ainutkertainen ja on aikuisten tehtävä pitää välinsä sellaisina että lapsilla on hyvä olla.

Lapset luottaa molempiin aikuisiin,näin pienet lapset ei ymmärrä vielä aikuisten riidoista mitään ja vaikka olisi vanhempiakin lapsia,niin rakkaus on ainut asia mikä auttaa vaikeimmankin ajan ylitse.Jokainen ihminen kaipaa tuttua ja läheistä ihmistä ympärilleen,mutta se ei tarkoita sitä etteikö elämästä voi selvitä ilman heidän jatkuvaa läsnäoloa.Olla olemassa,olla tarvittaessa,elää yhdessä,kokea ja jakaa.On paljon asioita joita voit jakaa,lapsi muistaa,aikojenkin päästä.

Toivon sinulle, että onnellisesti suhteesi lapsiin kehittyy.
Olen itsekin eronnut nuorena ja meillä oli 2 lasta, mutta sovimme, että
isä ottaa nimilleen toisen ja minä toisen lapsen. Hyvin on jo 50 vuotta mennyt, lapset käyvät luonani molemmat usein ja ovat toistensa parhaat kaverit.
tunnut vastuuntuntoiselta isältä ja luota siihen, että kaikki menee hyvin kun itsekin tahdot ja pohdit sitä. Pitäkää toisistanne ystävyydellä huolta ja lapsennekin saavat rakkautenne silloin ehjänä.

Ajatelkaa vielä kerran, kannattaako erota!
Miksette huomanneet, ettette sovi pariskuntana jo ensimmäisen lapsenne jälkeen? Sitä ihmettelen tässä.
Mutta kerrot, että sinulle tulee ikävä lapsiasi, mutta silti olet ikäväsi kanssa aikuinen, mutta entä sitten lapsesi, se pikkuinen 2.5 vuotias?
Arvaappa vaan, osaako hän käsitellä ikävää isäänsä, kuin aikuinen, ei osaa!
Miksi te toiset vanhemmat ajattelette vain itseänne, kun se koskee teidän lapsianne kaikkista eniten!
Lapset ovat eniten niitä kärsijöitä!

lapset unohtaa sut ja sä ruikutat kotonasi yksin ikuisesti...

säilyttäkää välit keskenänne ja sopikaa kohtuulliset .....maksut kummallekkin eikä mitään elareita,jotka ovat kohtuuttomat tänä päivänä.jos pienituloinen.sopikaa puolet kuusta toiselle yms.. kyllä se elämä hymyilee ja lopettakaa heti alkuun mustasukkaisuus ja myöskin lapsellisuudet lapset aina ensiksi eikä teidän väliset ongelmat

Samaa sanon kuin edellinekin, eli tuo vaihe kun lapset ovat alle 3v on raskain vaihe ja kaikilla on voimat lopussa. Kannattaa kuitenkin puristaa tämä vaihe läpi niin sitten helpottaa kun lapset ovat yli 3 vuotta. Kaikki joilla on lapsia joutuu menemään tämän vaiheen läpi.

Meilläkin oli tosi raskasta tuo vaihe ja molemmilla oli kaikenlaisia ajatuksia mitä tehdä. Kannattaa yrittää olla moittimatta/riitelemättä toisen kanssa turhista vaikka voimat on lopussa. Nyt kun lapset on meillä yli 3v on paljon helpompaa. Ajatukset on myös kirkkaammat ja olen erittäin tyytyväinen ettei päädytty aiemmin esim. eroon vaan puskin vaikeat ajat läpi.

Se on paljon sinusta kiinni. Oma isäni oli meille tosi läheinen, kun erosivat äitini kanssa, koska asuimme siellä puolet ja hän soitteli melkein päivittäin, jne. kyseli kaikkea. Monien ystävieni isät ovat mukavia, mutta jääneet heille tosi etäisiksi kun ovat kasvaneet eri kodissa ja isä ei ole niin paljon pitänyt yhteyttä/osannut puhua. Sinusta kiinni.

Ei se ikävä katoa koskaan, mutta niin kuin ihminen tottuu kaikkeen, ihminen tottuu myös ikävään ja sen kanssa pystyy elämään. Lapsilla ei voi mun mielestä olla koskaan kahta tasavertaista kotia, mutta eron jälkeenkin vanhemmat voivat silti olla tasavertaisia. Näin ainakin meillä.

Tärkeintä mun mielestä on se, että lapset eivät koe syyllisyyttä mistään, eivätkä ikinä saa kokea olevansa riitojen välikappaleita. Näytä rakkautta, välittämistä ja huolenpitoa niin kyllä suhde lapsiin säilyy hyvänä. Mä en ole kuitenkaan kohdellut lapsiani silkkihansikkain, koska elämän realiteetit täytyy mun mielestä myös olla selvillä, tottakai lapsen iästä riippu millä tavalla.

Mun lapset on nyt molemmat täysi-ikäisiä ja molempien elämä on hyvällä mallilla. Kannattaa silti varautua siihen, että vieläkin tulee tippa joskus iltaisin silmään, kun ajattelee aikoja jolloin koko perhe oli vaikkapa työviikon jälkeen perjantaina kotona ja tohinaa riitti. Nykyään ne tipat silmäkulmassa muuttuu onneksi aika nopeasti iloisiksi muistoiksi ja voimavaraksi oman elämän hyvään elämiseen.

Lapsilla ei ole kuin yksi isä ja äiti äidit koittavat erottaa isät lapsista ilmeisesti huono itse tunto isästä tulee puoli rikollinen sos ja oikeus järjestelmä jonkun ajan päästä on hekisesti loppu kaipaus lapset ikävä kaikkien painostus et olet joku paska kukaan ei auta muuta kuin et saa jalat alta tässä oma kokemus toivottavasti selviät helpommalla jos riita alkaa luovuta ajoissa jos meinaat pysyä järjissä jos haluat vertais tukea liity ILA T:ML

Mulla on ainakin exään niin hyvät välit,että pikkuneiti on mulla lähes joka päivä =)) joko yökylässä,kun menen iltavuoroon töihin klo 13 tai toisella viikolla,kun olen töissä 5-13 niin haen p-kodista päiväksi luokseni!! Mikään ei voita sitä,kun katsoa oman lapsen kasvavan!!! =))) Mä koen olevani etuoikeutettu saadessani olla lapseni kanssa lähes joka päivä =))

Taitaa olla vähän vikaa asenteessa kun ilmaiset että "tulee muutto omaan kotiin",
Luovutat ehkä helposti?
Kukaan ei voi korvata sinua noin pienten lasten isänä. jäitä hattuun..

Hei, vastaan sinulle eroäitinä. Minulla saman ikäisiä lapsia aika lailla oli silloin kun lasten isä päätti lähteä. 2,5v tulee varmasti ikävöimään sinua, mutta kun käyt säännöllisesti häntä katsomassa niin hän sopeutuu varmasti. Puoli vuotias ei varmasti vielä voi viikonloppuja olla erossa äidistään, mutta toivottavasti saat ja voit käydä häntä kuitenkin hoitamassa säännöllisesti, sen ikäinen unohtaa ja kiintymys katoaa. Tärkeintä on että käyt säännöllisesti tapaamassa, ikävä varmasti sinulle tulee, mutta se on aikuisen kuitenkin kestettävä. Toivoisin itse sydämessäni että lasteni isä kaipaisi minun lapsiani, näin ei ole ja hänelle ei ole minkäänlaista halua tai tarvetta olla lastensa kanssa. Olen tarjonnut lukuisat kerrat mahdollisuutta olla viikonloppuja lasten kanssa, ei ole halunnut, ei kuulemma ehdi. Vaikka vuosi kulunut niin eron aikaan 2,5 v kaipasi pari kuukautta rajusti (mutta hän ei nähnytkään isäänsä), mutta koska isä ei oikeasti anna aikaa heille ei hänen poissaolonsa enää tunnu missään, niin kamalaa kuin onkin. Pienempi ei tajua isän olevan edes olemassa, tunnistaa kun näkee, mutta siinä kaikki.
Kerro lapsillesi miksi muutat (siis isommalle) ja että tulet näkemään usein, hän pieni mutta ymmärtää yllättävän paljon. Kun tapaat kerro hänelle sanoin tulleesi tapaamaan, näin hän oppii että isä on välillä poissa ja tulee takaisin hänen luo tasaisesti.
Voin kertoa kokemuksesta, jos vain mitenkään pystyt niin säilytä hyvät välit äitiin ja ole hänen apuna jos vain voit, arki on aika rankkaa ja unettomat yöt vievät voimat. Se on lasten hyväksi, anna äidille vaikka mahdollisuus joskus mennä vaikka vain kampaajalle, tarjoa sitä. Minä hoidan lapsia 24/7 ja jos jotain toivoisin niin sitä että isä olisi oikeasti lasten elämässä mukana, oikeasti rakastaisi ja näyttäisi sen.
Voimia sinulle, taisi tulla vähän kysymystesi ohi myös kirjoitettua, pahoittelut siitä.

eronneena äitinä, neuvon , tapaa lapsiasi säännöllisesti , muulloinkin kuin vain joka toinen viikonloppu ja koululomilla.
Mikäli mahdollista asukaa mahdollisimman lähellä, jolloin lapsilla pysyy samat kaverit ja mahdollinen tukiverkosto, isoimmille lapsille soittakaa, puuhastelkaa kaikkea mahdollista arkistakin hommelia , yhdessä puuhasteleminen luo hyhteishenkeä ja lapsenne huomaa ettei vanhemmat niin erillaisia olekaan, eikä koeteta pistää ex:ää paremmaksi, ei siis käytetä manipulointia, lahjontaa hienoilla peleillä, tilpetöörillä eikä reissuilla, vaan rajat ja rakkautta, mahdollisimman samanlaiset kumpasenkin vanhemman luona, luo turvallisuutta lapsillenne.
Näyttäkää tunteenne , kertokaa ikävästänne ja että te vanhemmat erositte ette te ja lapset.kertokaa ettei eronne ole lasten syy.

Ja olkaa mukana myöhemmin esim. harrastuksissa, kannustakaa ja kuljettakaa vaikka yhdessä tai vuoronperään , näyttäkää että lapset ovat teille rakkaita, sopikaa kaikki tarkasti paperille,pitäkää niista sopimuksistanne kiinni ja sopikaa uudet pelisäännöt kun lapsenne kasvaa vaikka puolueettoman kolmannen osapuolen kanssa ja mikä tärkeintä ilman riitaa , kaikki vain teidän rakkaitten lastenne parhaaksi, ei ex:n kiusaksi.
koettakaa aina jatkossakin sopia lapsianne koskevista asioista aikuismaisesti , älkääkä koskaan lastenne kuullen puhuko negatiiviseen sävyyn toisesta vanhemmasta.
Muistakaa että teillä vanhemmilla molemmilla on ns. omat heikot hetkenne tukekaa ja tsempatkaa toistenne vanhemmuutta.
vaikkette enää eläkään kimpassa , teillä kuitenkin on ne ihanat rakkauden hedelmät ,joista teidän tulee pitää huolta vielä monta vuotta eteenpäinkin yhdessä.
Vaikka toisillenne tulisikin uusi kumppani, älkää antakoo sen katkeroittaa mieliänne. lapsenne ovat teille molemmille lojaaleja ja ajatelkaa vain rikkautena että teidän lapsillanne on useampi aikuinen tukena ja turvana elämän ja tulevaisuuden haasteiden edessä.
Jos teillä ex-kumpanianne kohtaan jotain kaunaa menneistä ,on silti parasta kaikille pitää mölynne ja kiukkunne sisällänne ja jutelkaa jollekin luottoihmiselle tai vaikka ammatti-ihmiselle , älkää antakoo sellaisen asian rikkoa väliänne lapsiin.
Eronneille on paljon tukiryhmiä ja aina niitä ns. kohtalokavereitakin löytyy usein aikas läheltäkin, aina ei vain kannata niitä kovin katkeroitujen ihmisten neuvoja kuunnella.
Muista pitää itsestäsi huolta , niin jaksat pitää myös niistä kullanmuruistasikin., tsemppiä ja iloa elämääsi.

Olen itse kokenut vanhempien avioeron ollessani suunnilleen saman ikäinen. Toki se on outoa, että vanhemmat muuttavat erilleen. Alku on aina hankala käsittää, mutta tunteet eivät muutu missään kohdassa. Vaikka saattaa tuntua, etteä lapset pistävät kampoihin aina vaihdossa niin se menee ohi. Lapset saattavat muutaman kerran alussa tehdä tämän, mutta siksi etteivät ymmärrä mitä tapahtuu. Miksi jän äidin luokse? Missä isi on? On ne yleisimmät kysymykset. Kuitenkin kun vuosia tulee lisää tilanne tasoituu ja kaikkien on helpmopaa ymmärtää nykytilanne.
Aidot tunteet kestävät sekä myötä-, että vastoinkäymiset ja lopusssa kiitos seisoo. Lapsien tunteet sinuun eivät muutu vaikka itse sitä saatat epäillä.

Mulla on samanlainen tilanne viitisen vuotta sitten samanikäisten lasten kanssa. Koita järjestää 50-50 asuminen yhteishuoltajuudessa, jos mahdollista. Mutta vaikka ei onnistuisi kuin viikonloput, niin älä mieti, että miten lapset nyt ottavat vaan keskity olemaan isä siinä kuin ennenkin. Ei isän asema ja merkitys mihinkään muutu, jos vaan pysyy lasten elämässä ja on isä siinä missä ennenkin. Kyllä ihminen ja lapsi tottuu siihen, että ei näe joka päivä. Jos taas uskot, että tilanteessa on jotain väärää lapsia kohtaan tai syyllistyt jostain, niin kyllä lapsikin huomaa sen.

Muista, että isyys on vahva side. Itse ajattelen, että kyllä sen sitten lasten kasvettua aikuisiksi tietää vasta, miten isyys onnistui. Saattavat olla lapsina kiukkuisia vuosia vielä eron jälkeen, kun eivät heti saa sitä mitä luulevat tarvitsevansa, mutta sekin on vaan merkki siitä, että isyydellä on merkitystä. Jos lapset taas eivät välittäisi isästään ja isän näkemättä jääminen ei paljon hetkauta, silloin olisin jostain huolissani.

Täällä on asiallisten vastausten joukossa tosi masentavia ja tylsiäkin kommentteja. Kun kaksi aikuista päättää, että on parempi erota, on kyse tosiaankin näiden kahden erosta parisuhteessa, ei kummankaan erosta lapsiin. Toki tilanne on uusi teille kaikille, kun ette enää asu saman katon alla. Mutta te olette edelleen yhdessä vanhemmat. Jos teillä on välit hyvät, kannattaa kokeilla tehdä juttujakin niin, että teette yhdessä.

Omat vanhempani erosivat ollessani kaksi. En muista aikaa, kun olimme perhe saman katon alla, mutta minulla oli aina kaksi yhtä rakasta vanhempaa. Isä asui lähellä ja vaikka oli "tapaamisajat", oli myös joustoa puolin ja toisin. Kasvaessani vanhemmaksi sain itse esittää toiveitakin myös, että missä haluan olla milloinkin. Minun vanhempani osasivat ajatella minun ja siskoni parasta, ja pistää sen aina etusijalle. Kun äitini ja hänen uusi miehensä lähtivät lomalle, isä tuli meille kotiin siksi aikaa.

Isäni vietti joulut meidän luonaan. Vaikken usko, että se vanhemmista tai äidin uudesta miehestä koskaan tuntui täysin normaalilta tilanteelta, minulle ja siskolleni se oli normaali perhejoulu.

Isäni kuoli auto-onnettomuudessa ollessani yläasteella. Se oli kova paikka myös äidilleni. Vaikka äiti ja isä eivät sopineet yhteen parina, he ymmärsivät säilyttää ainutlaatuisen siteen (me lapset) välillään kauniina asiana, emmekä koskaan joutuneet keskelle kurjia riitoja tms.

Tahtoisin siis sanoa, että kyse on paljon siitä, miten erotaan. Kaikkea tsemppiä teille kovasti paljon! Ja jos tosiaan eroatte ns. hyvissä väleissä, jutelkaa molempien tunnoista ja ajatuksista. Ero on harvoin helppo kummallekaan osapuolella, yhdessä siitä voi selvitä helpommin.

Älä jätä lapsia vaan ota itsellesi ja alat yh-isiksi!
Minulta se jäi yrittämättä ja kaduttaa vieläkin....

Oletteko käyneet perheneuvolassa ? Oletteko keskustelleet ulkopuolisen auttajan kanssa? Ennen kuin teette päätöksiä niin keskustelkaa. Unohda seksi vähäksi aikaa, unohda oma itsesi, vaimosi on noin pienten kanssa tosi kovilla, sen voin kokemuksesta kertoa. Auta vaimoasi, huomioi häntä paljon, auta häntä, nouse öisin myös jos lapset valvottaa, tilaa jalkahoito vaimollesi, päästä lenkille hymysuin tai kampaajalle. Jos vaimosi on yhtään niin kuin minä olin pienteni kanssa niin nämä olisi olleet niin mielettömän rakkauden osoituksia, että olisin jaksanut. Kun sain vain moitteita, työtaakka, unettomat yöt, itsekäs puoliso, niin rakkaus kuoli ja toinen alkoi inhottaa, pettymyksiä pettymyksien perään.
Yrittäkää, jos vain voitte, teidän pienet ansaitsevat sen, he ovat vielä niin pieniä, kenenkään pienten lasten vanhempien ei pitäisi erota, koska ovathan he vuosi aikaisemmin rakastaneet, ei sen rakkauden pitäisi loppua, se vaan kaikessa hulinassa ja väsymyksessä unohtuu, mutta jos sitä ei tajua niin lopulta se loppuu kyllä.

Ennen muinoin mentiin avioon tarkoituksena elää yhdessä kuolemaan saakka. Elettiin perheelle, ei itselle. Kunnioitettiin puolisoa ja tehtiin kaikki yhteiseksi hyväksi niin hyvässä kuin pahassa . Nykyään eletään itselle ja etsitään nautinnot kodin ulkopuolelta ja perhe kärsii. Ei viitsitä edes yrittää. Muutos lähtee itsestä, toista ei voi vaatia muuttumaan.

no meillä oli vuoroviikot ja toimi hyvin, sitä kesti reilu puolivutta Sit pojan äiti halus muutaa n100km päähän ja poika ite sai sitten valita et kumman tykönä se haluaa asua ja se sitten halus asua minun kanssa ja nyt käy äidillään joka toinen viikonloppu ja joka toiset juhlat joulu,uudetvuodet ym... on vuorotellen esm nyt joulun on mun tykönä äidillään uudenvuoden ym... Näin jälki käteen voin sanoa et oli lapselle pehmeä lasku kun kummiskin sai ite rauhassa tottua eroon Mut kukin tyylillään

Ehdottaisin, että molemmat vanhemmat hankkivat oman kotinsa lähistöltä ja pojat jäävät asumaan omaan nykyiseen omaan kotiinsa. Vanhemmat hoitavat vuoroviikoin täysipainoisesti lapsia, kunnes saavuttavat täysi-ikäisyyden.

Itse myös sitä mieltä että ehdottomasti elettävä perheelle eikä ajateltava vain pelkkiä omia tunteita, ei siinä vaiheessa kun on lapsia. jos alkaa toisen naama pänniä kun on lapsia eikä aikaa suhteelle ole enää niin paljoa niin voi voi.. miehillä on juurikin tapana (no ei kaikilla tietenkään) vaihtaa naiseen jolla ei lapsia ole kun oma perhe elämä alkaa pännimään.. harmillista mutta hyvin usein paikkaansa pitävää... Miksi ei nähdä perhettä koko naisuutena vaan pitää ajatella VAIN omia tunteitaan.. minusta pitäisi tehdä kaikki perheen ja etenkin lapsien eteen ja jos ei sen jälkeenkään toimi niin sitten yhdessä sovittava mitä tehdään.. mutta ei hetken mielijohteesta saa perhettä rikkoa. !!!

En ymmärrä sitä ajatuskulkua, joka täälläkin suurimmalla osalla näkyy; "ei lapset kärsi erosta", "erotaan puolisosta, ei lapsista", "ei se määrä, vaan laatu" jne. Tuollaiset ajatukset ovat itsepetosta ja oman elämänvalinnan puolustelua. Suurin osahan kirjoittajista on eronneita ja tuollainen ajattelu vähentää omaa syyllisyyttä. Miten kukaan "parhaat vanhemmat mitä voi olla" tekevät lapsilleen niin, että riistävät heiltä kokonaisen perheen.

Tosiasia on se, että lapset kärsivät erosta (ellei kuvioissa nyt ole väkivaltaa tms. jota aloittajan parisuhteessa ei ilmeisesti ole). Tosiasiassa erotaan myös lapsista, ei etävanhempi ole lapsen arjessa mukana. Ei mikään pari päivää viikonloppuisin, vaikka olisi kuinka laadukasta, korvaa koskaan sitä, ettei toinen vanhempi ole arjessa mukana. Lapset pakkaavat laukkujaan ja heitä heitellään sinne tänne. Kuinka moni aikuinen haluaisi elää tuollaista elämää.

No, mikäs on nykyään "hyvien vanhempien" tapa hoitaa ongelma? No hei, kun kaikki muukin jaetaan, niin jaetaanpas lapsetkin siten, että sää otat tän viikon ja mää seuraavan. Ja "lapset tykkää ja kaikki menee hyvin". Tottakai menee, kun lapset eivät halua loukata vanhempiaan/ tykkäävät kuitenkin kummastakin / eivät uskalla sanoa mitä todella ajattelevat.

Kukaan ei kuitenkaan kysy niiltä lapsilta, MITÄ LAPSET HALUAVAT, TOIVOVAT JNE. Merkitystä vanhemmille on ainoastaan sillä, että "me ei sovita yhteen" tai jotain muuta soopaa, joka tarkoittaa, että pääasia on olla itsekäs ja omakeskeinen. Lasten tekeminen tarkoittaa kuitenkin myös vastuuta, josta suurin osa vähät välittää. "Kyllä lapset pärjäävät". Ja sitten kuvitellaan, että ollaan niin kovin hyviä vanhempia, kuitenkin "hyvä vanhempi" kantaa vastuunsa, vaikka joskus olisikin helvetin tylsää siinä vanhassa parisuhteessa.

Itku tulee joka kerta kun viet lapset isäviikon jälkeen äidille. Lopulta huomaat että lapset eivät katoa minnekkään. Ja myös sen että lapsesi rakastavat sinua ihan yhtä paljon kuin äitiään. Ei mitään hätää!

On kyllä outoa, kun toiset kirjoittelee, että "rupea yh-isiksi". Ihan kuin tapeltaisiin, kumpi saa auton. Ja voihan etävanhempi nähdä niitä lapsiaan vaikka joka pv, vaikka yönsä viettäisivätkin lähivanhemman luona. Itse en ainakaan jaksaisi vkon välein vaihtaa kotia. Miksi siis lapsen täytyisi jaksaa? Ja turha sanoa, "ettei meillä ole ko. asiassa mitään ongelmia". Mistä voitte tietää tuleeko jatkuvasta kodin vaihtamisesta ongelmia? Voi olla, että ongelmat näkyvät vasta esim. murrosiässä tai aikuisiällä parisuhteita luodessa.

Ja usein kyllä ihan pienet lapset ovat viettäneet äitinsä kanssa suurimman osan ajastaan, niin onko välttämättä lapsen etu tehdä isästä lähivanhempi? Riippuu niin tapauksesta. Pääasia kai olisi pitää arki mahdollisimman samankaltaisena kuin ennenkin.

No joo. Itselläkin luultavasti ero tulossa, en vaan jaksaisi enää hetkeäkään tätä elämää, jossa mies voi työpäivän jälkeen viettää illan vaakatasossa sohvalla netin&tv:n äärellä. Tai sitten on kännykkä kädessä kun lapsi tulee isiltä hakemaan huomiota. Samoin en jaksaisi olla vastuussa kaikesta täällä kotona, esim. kaikki kieltämiset hoidan minä ja isi on se kiva tyyppi, jonka kanssa katsellaan vähän netistä autovideoita. Sitten saan kuulla valitusta, miten haluan lapsestamme avioero-lapsen. Joo ihan välttämättä haluan. Mutta kyllä tässä alkaa olla tunteet kuolleet. Ja esim. kertaakaan ei mies ole herännyt öisin lapsen takia,

Äsken herra huusi kovalla äänellä (vaikka lapsi nukkuu seinän takana), milloin meinaan lähteä täältä, että hän pääsee etsimään uutta tyttöystävää. Pyysin häntä olemaan hiljaa, niin herra sanoi tähän (kuten aiemminkin), että tietääpähän lapsikin missä mennään. Kyseessä siis reilu 2v lapsi. Eli hyvä, että kuulee isänsä huutoa, niin tajuaa mikä kusipää äiti on...?

Lisäksi saan kuunnella joskus, miten mies haukkuu minua lapselle. Voin sanoa, ettei meillä ainakaan mies ajattele monessakaan asiassa lapsen parasta. Sitten sitä ihmetellään, kun tulee mitta täyteen. Ja ihmetellään kun ei seksi kiinnosta. Ei kiinnosta edes puuttua toiseen, niin pitäisi vielä seksiäkin harrastaa. Huhhuh. Ymmärrän, että lapsellekin on parempi elää erolapsena, kuin jatkuvien riitojen keskellä. Mutta ei se lähteminen niin helppoa ole, kokee tekevänsä väärin kun lapsi ei saa elää enää isän kanssa joka pv.

Lasten kannalta mahdollisimman kivuttomaan eroon vaaditaan molemman vanhemman järjellinen käyttäytyminen, ei paljon auta lasta, jos toinen katkerana myrkyttää lapsen mielen ja ajaa vain omaa etuaan.

Ja kun joku kommentoi ylempänä, miksi teette lapsia tällaisten puolisoiden kanssa: Minä kuvittelin tuntevani mieheni, enkä osannut ennakoida näitä ongelmiamme. Tietenkin minussakin on vikaa (tai miehen mielestä vika on VAIN minussa, ja ongelmat ratkeaisivat, kun alkaisin käyttäytyä normaalisti), olen ainakin muuttunut melko katkeraksi, johtuen varmaankin suurelta osin vastuun kantamisesta yksin. Huomaan nykyään ajattelevani, että olisi helpompaa asua lapsen kanssa kaksistaan. Sekin kyllä pelottaa, että mitä jos lapsi haluaakin kasvaessaan muuttaa isänsä luokse? En tiedä miten kestäisin sitä. Joten ymmärrän, miten pahalta tuntuu jäädä etävanhemmaksi.

Jaa, meni vissii vähän aiheen vierestä...

Minäkin neuvoisin, että yrittäisitte nukkua pahimman väsymyksen pois, olisitte kohteliaita toisillenne ja katsoisitte vasta jonkin ajan kuluttua, mitä haluatte. Pikkulapsiaika ON vaativaa parisuhteelle. Jos puolison kanssa on oikeasti paha olla, on ero oikea ratkaisu. Jos kuitenkin puoliso tuntuu tällä hetkellä vieraammalta esim. väsymyksen vuoksi, kannattaa olla kärsivällinen. Älkää tehkö hätiköityjä ratkaisuja!
Minun lasteni isä ei jaksanut perhe-elämää lasten ollessa pieniä, vaan lähti toisen naisen matkaan. Nyt hän valittaa yksinäisyyttään, kaipaa lapsia ja haluaisi perheensä takaisin... Ei kiitos. Minä en halua.
Miettikää tarkoin, mitä teettekin! Elämässä ei ole undo-nappulaa, jolla saisin tehdyn tekemättömäksi.

Kyllä se on vaikeeta varsinkin iltaisin kun tulee niin kamala ikävä lapsosia! Itsellä kolme iältään 9,7,6. Erossa vaikeinta on sovittaa elämä lasten kannalta hyväksi. Mutta aika auttaa ja opettaa jotenkin sitä on vaan jaksettava lasten takia! Totuus on nyky yhteiskunnassa että isät jää kyllä todella yksin eron hetkellä ja kyllä ne sosiaali tantat on aina naisen puolella kun ne ite ovat aina käytänössä naisia, mitenkään naisia syylistämättä kuitenkaan. Itse soitin pahimman tuskan ja ahdistuksen keskellä kirkon kriisi puhelimeen vaikka en ole mitenkään uskonnollinen niin sieltä sattu vastaa onneksi mies joka oli itse kokenut eron ja hänellä oli myös lapsia. Hän myös kertoi samaa kuinka isät jäävät yksin erotilanteessa ja meitä isiä varten ei juurikaan ole mitään esim. tuki ryhmiä ainakaan täälä maaseudulla. Voimia sinulle kuitenkin kaiken keskelle kyllä sinä saat nauttia lastesi seurasta edelleen vaikka ero tuli! Nimimerkillä eroisä-78

Oho. Meinasin saada slaagin kun näin kirjoitukseni etusivulla. Kiitos vastauksista vaikka joukossa on aivopierujakin.

Vastaampa vähän kysymyksiin mitä on tullut. Mutta motiivini vastaamiseen ei ole, että vuodatan elämäni tässä ketjussa sensaatiohakuisuudella tjms.

Lapset tuli aikaisin suhteessamme. Se on totta. Silloin halusin isäksi, kun ajattelin, että heti kun löydän täyspäisen naisen ja hänkin, niin teemme lapsen. Ei olla kaduttu asiaa. Lapsemme ovat mitä rakkaimpia meille.

Olen vastuuntuntoinen isä. Sen ovat puolisoni nähnyt, sukulaiset, kaverimme, vanhempamme jne. Hoidan lapsia siinä miten puolisoni, teen kotitöitä vähintään yhtä paljon kuin hän, en käytä alkoholia pl. joskus ruokajuomana yksi kalja ja viihteellä ollessani kerran kuussa enemmän. Opiskelen ja hankin ammattia. Molemmat meistä pystyy viettää omaa aikaa, mutta myönnän sen, että puolisoni vähemmän.

Olemme käyneet perheneuvolassa terapeutilla jo vuoden ja muualtakin vastaavista instansseista ollaan saatu hyvin apua. Olen tämän asian tiimoilta itsekin hakenut henk. koht. apua. Ja sain sitä.

Meillä molemmilla on oma erilainen väsyttävä sairaus jotka ovat rasittaneet suhdetta ja tätä arkea "normaalia" enemmän. Olemme tosi väsyneitä kokoajan.

Miksi sitten parisuhdeterapeutilla vaikka uusi suhde?

Meille tarjottiin tätä terapiaa. Ja suostuttiin siihen. Ja olemme olleet siitä kiitollisia. Olemme saaneet heti alussa purkaa solmuja tuoreessa suhteessa puolueettoman ihmisen parissa. Oikeestaan ne ovat olleet ihan normaaleja parisuhdeongelmia ja entisen elämän asioiden uudelleen selvittämistä.

Mutta tänään olemme keskustelleet, että me yritettäisiin vielä jatkaa suhdetta. Molemmat meistä haluaa. Kun sain henk. koht. apua niin se avasi silmiäni paljon miten itse voin vaikuttaa tilanteeseen...myönteisellä tavalla. Ja mulla on ollut omia mörköjä menneisyydestä, mitkä ovat vaikuttanut negatiivisesti ajatteluuni puolisoani kohtaan.

Emme haluaa rikkoa toimivaa perhettä sen takia, että emme osaisi luopua itsekkäistä, loukkaavasta käytöksestä toisiamme kohtaan. Sen me nyt molemmat tiedostamme ja yritämme kasvaa ihmisinä. Tänään on ollut hyvä ja onnellinen päivä perheenä ja se on antanut nyt minulle potkua toimia samalla tavalla jatkossakin.

Ei avioero mene jälkiä jättämättä osapuoliin. Ikävä kyllä erityisesti lapsiin. Mutta nykyisinhän joka toinen avioliitto päättyy avioeroon.

Miten se tulee aikanaan näkymään heidän elämässään. Sitä voi vain arvailla. Koulukiusaajat ja ja heidän uhrinsa, huumehörhöt, työttömät siivelläeläjät, hyväksikäyttäjät ja hinttarit. Millaisista kotioloista he ovat lähtöisin.

Mutta nauttikaa elämästänne. Kyllä yhteiskunta pitää hyljätyistäkin huolen.

Ei minusta mennyt aiheen vierestä vaan ihan aiheesta. Tilanne on täällä sama mutta päinvastoin. Mies on se täällä altavastaaja ja äiti vetää raivareita lasten kuullen. Itse olen ollut sen verran heikko että olen lähtenyt tähän riitelyyn mukaan ja jälki on sen mukaista...ei voi tässä muuta kuin puhallella. Ero on parempi vaihtoehto lapselle kuin kuunnella riitaa JOKA päivä. En pysty olemaan hyvä isäkään kun jatkuvasti saa toisen v..tuilua kuunnella....

Ei se koksaan ole helppoa. Sinulta jää paljon näkemättä. Olin samassa tilanteessa ja 4 vuoden jälkeenkään ei ole helppoa.
Yritä nauttia joka hetki heidän kanssa, sillä niitä ei saa takaiin.

eipä voi muuta sanoo ku kokemuksesta elämä on ihan vitusta kotosin abaut 5v sit ku siihen luulee tottuvansa nii huomaa et valehtelee itselleen ja joutuu toteamaan et kyl elämä on täyttä paskaa varsinki ku kaikki vitun akat luulee et eroamalle ne asit järjestyy ja monesti niinku minullakin ero syy oli ihan lapsellinen mut joo WHO GIVES A FUCK I DONT ANYMORE :D

Ongelmia tulee tapaamisissa y.n.s. jos nainen on tyhmä. Eroja on monenlaisia, samoin myös naisia. Minun molemmat ex:ät ovat sieltä tyhmimmästä päästä.
He estivät tapaamiset ja yhteiskunta oli siinä mukana estämässä. Ja se niistä tapaamissista eli kun ei, niin ei.

Poikaani toisesta avioliitostani en ole tavannut ainakaan kuuteen vuoteen. kuka hän on ja missä hän on, ei hän ole minun poikani, mutta elatusmaksu ((250 euroa/kk) kyllä peritään minulta joka ikinenkuukausi.

Mutta mitäs sitä itkemään. - Niistä nenäsi ja ole mies.

Tämän vinoutuneen, ja miesten vihaajien (sossu ämmät ja naistuomarit) "tuulimyllyjä vastaan" ei kannata taistella. Se on turhaa.

Parempi kanavoida energiansa ja rahansa kokonaan muuhun.
Pitäisi panna loppu yhteiskuntamme vinoutuneelle ja sairaalle kehitykselle, jossa suonalainen mies nitistetään ja poljetaan maan rakoon, kun taas kaukaa tänne muuttanelle kyllä riittää täällä ymmärrrystä ja uutta elintilaa.

Tänään homotkin ovat paremmassa asemassa Suomessa kuin eronnut suomalainen mies, joka pannaan maksamaan paitsi tuntemattomien lastensa
elämä, mutta myös kaukana olevien tuntemattomien ulkomaalisten elämä hänen kovalla työllä mankkimiensa verorahojen kautta.

Homot tuskin elatusmaksuja maksavat, mutta suurta meteliä he itsestään pitävät. Se pitäisi lopettaa, ja homous Suomessakin kieltää.

Samoin narkomaaneille pitöisi rakentaa piikkilangalla eristetty "pössätys leiri", ja sinne heille puutarha. Heidät tulisi eristää muusta yhteuískunnasta, ettei heidänkään takia suomalaisen kunnon kansalaisen tarvitse kärsiä.

Heitäkin yhteiskuntamme "hyysää" , ja heidänkin asemansa on parempi Suomessa kuin eronneen yksinäisen miehen, jolle sanotaan: - Jätä naapurisi rauhaan. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka nämä häiritesevät hiljaista elämääsi ja vahingoittavat autoasi.

Mutta kun suomalaisen miehen viha vuosien epäoikeudenmukaisuuden takia kasautuu ja kasautuu, sitten íhmetellään, kun tulee pahaa jälkeä.

Yhteiskuntamme tarvitsee "puhdistuksen", ja paluun entiseen ja jaloon, jolloin suomalainen mies oli arvokas. Viime sotien aikana jokaista miestä tarvittiin.

Sotaa ei kukaan halua, mutta ei silloin koti nurkkasi kuhissut narkomaaneja. Homouskaan ei ollut mikään ongelma. Ja se mitä täällä tienatttiin ja rakennettiin, se jäi tänne.
Ei meillä täällä ollut Afrikasta tänne tulleita värillisiä Suomea puolustamassa. Suomalainen mies eestiläisen miehen kanssa Suomea puolusti, ja viimeiseen asti. Ja Saksa Suomea auttoi, koska muut eivät auttaneet.

Heilläkin oli silloin unelma yhtenäisestä Euroopasta, ja sen eteen silloinkin taisteltiin. Mutta tuo unelma ei ollut samalainen kuin tuo "sekasikiö", jota Euroopan Uniksi kutsutaan, tuo "lapamato" joka ulottaa nyt Bryssselistä lonkeronsa Euroopan joka kolkkaan ja imee meidät kuiviin.

Mutta selkä suoraksi, jos olet suomalainen, ja jos olet mies, etkä mikään "lökäpöksy". On täällä ennekin taisteltu. On hävitty, mutta on myös monta taistelua voitettu. Ja taistelija on ollut suomalinen mies.

Mitä sitä itkemään, jos vaimo ja lapset hylkää. Se on pieni asia niiden taisteluiden rinnalla, joita isämme joutuivat kokemaan.

Pikku hiljaa alkaa olla miehen mitta täysi, mutta se voi olla muutoksen alku.
On niitä vallakumouksia ennekin tehty, mutta asialla on ollut mies.
Suomessakin.

Suomalainen mies ei ole yhtään huonompi kuin muutkaan miehet, vaikka tämme tulee lisää miehiä maailman joka kolkilta "suomalisuuttamme" sekoittamaan.

Ja ulkomailta ne tänne ovat tulleet tänne huumeetkin. Kannbis ei ole alinperin kuulunut luontoomme. Nyt tänne tulee paljon kaikienlaista saastaa muista maista, kun rajat ovat auki.

Ja poliisinkin määrärahat lähetetään vastalahjaksi pois Suomesta milloin mennekin. Niinpä poliisikaan ei enää jaksa tai välitä, ja sairaan hoitomme
kärsii jatkuvasta rahapulasta.

Mutta jos mies ei toimi, mikään ei muutu. Saksasta ne ovat aatteet ennekin tänne tulleet.

On jo olemassa unelma "Pohjoisesta Unionista". Siihen voisi kuulua myös Saksa. Itse asiassa sellainen on jo ollutkin "Hansa kauppiaiden" aikaan.
Taisi siihen kuulua silloin myös Hollanti ja Belgia.

Miten tahansa, mutta mies alennustilasta kunniaan samoin kuin suomalisuus kin.

Ne hylkää sut ja on vihasii koko loppuelämänsä

jonka luulisi olevan vahvin, pelkää ja kyselee, miten selviää ikävänsä kanssa? Eikö pitäisi huolestuneena kysellä, miten noin pienten lasten äiti ja ne lapsireppanat selviää ikävänsä kanssa?

Voiko olla sairaampaa luettavaa!!!...

itse kokenu tuon saman..mullakin 2 lasta,erosin 4 v sitten..jäin itse yhteiseen kotiin,ex lähti lasten kanssa..lapset on sopeutuvaisia ja isänä pitävät niinkun ennenkin tietysti.itsellä meni vuosi tai puoltoista paskaa fiilistä,itku oli kurkussa aina kun lapset lähti äidilleen.mutta kaikkeen tottuu,mulla nykyään huippuhyvät välit lapsiin,viihdytään yhdessä 1/3 kuukaudesta..soitellaan ja nähdään muutenkin harrastusten parissa...lapset on sun aina ja naisia on maailma on täys....tietty ikävä aina välillä on vieläkin,mut se on normaalia.ja asioilla on tapana järjestyä.

Voithan säkin hakee huoltajuutta, mulla on mun mukelot ollu erosta asti

jotkut lapset selviää erosta jotkut ei paljon riippuu kuin selviätte kun uusi suhde tulee kuvioon sehän on kuitenkin väistämätön mut lapset selviää ja sä jos ette ala riidellä lapset syytää ikuisesti itseään miks en kelvannut meillä kävi niin toisin isi ei halunnut nähä lapsiaan mut muistakaa kaikki lapset viattomia kärsimään ei heidän syyet syntyneet maailmaan vaan meidän vanhempien

........

Tosi naurettavaa valittaa ikävää jälkeenpäin.... Itse olen kaksi lasta hoitanut aikuiseksi eron jälkeen joka tapahtui jo 2004....Jos yhtään olet kiinnostunut lapsistasi niin taistele ja ole kunnon isä..Ainakin itse olen sitä mieltä et kun lapset on tehty niin kyllä niistä pitää myös huolehtia....Vaikka sit mitä tapahtuis...

Erosimme kun lapset olivat 1 ja 2v neljän vuoden jälkeen. Ei sovittu yhteen pariskuntana myöskään. Erovuosi oli 1999. Nyt lapsukaiset ovat teinejä jo. Voin iloksesi kertoa, että tulet aina olemaan lastesi isä. Sitä paikkaa ei kukaan muu vie. Se on lasten ja isän välinen juttu!

Miksi muuten luotat vaimoosi. Eihän hän enään ole luotettava, kun eroat! Sopivaa lastenvalvojalla paperille asiat! Käytä ammattiapua kuten työterveyslääkärit, psykiatrit ja sosiaalitoimistosta pyri lastenvalvojan juttusille. Tarvitset neuvoja, jotka ovat ammattimaisia.

Ei kukaan epäile, ettetkö rakastaisi lapsiasi. Ikävästä selviää kyllä. Ala elämään omaa elämääsi. Pidä itsestäsi huolta, ja pyri säännöllisesti olemaan lapsillesi läsnä. Ole täsmällinen, jos mahdollista. Lapsesi ovat kyllä niin pieniä, että sun parhaat hetkesi tulevat olemaan siinä viiden vuoden kuluttua, tai sitten kun he ovat teinejä! Ne ovat iskälle otolliset hetket!

Mulla on messenger, jos haluat jutella. [email protected]. Tonne voit myös kirjoittaa mulle.

Muista. Alun tuska väistyy kyllä kun opit hyväksymään, että elämä jatkuu. Mitä nopeammin palaudut, sen parempi se on itsellesi, tulevalle puolisollesi ja lapsillesi.

Jos jotain tekisin toisin nyt, niin olisi se, etten olisi muuttanut seuraavienkaan tyttöystävien kanssa yhteen. Nimittäin ei se suhde toimi naista vaihtamallakaan! Voi seurustella ja asua erillään. Ota yhteyttä, jos siltä tuntuu!

Helpompaa on kun hyväksyt vain että sinulla on nyt ex vaimo ja ex lapset. Tuntuu kovalta, mutta on totta.

Nuo selitykset siitä että kyllä "lapset sopeutuu jne" ovat eronneiden ihmisten selityksiä jolla yrittävät parantaa omaa mieltään. Tosiasia on se että lapset eivät koskaan selviä täysin erosta. Vanhempien menettämisen pelko on suurin sisäänohjelmoitu ikiaikainen kauhu. Vasta muutamia vuosikymmeniä lapsi on selvinnyt hengissä menetettyään vanhempansa. Miljoonia ja miljoonia vuosia aikaisemmin se on johtanut väistämättömään kuolemaan.

Kunnollista "isää" sinusta ei voi enää koskaan tulla. Olet vain viikonloppuhoitaja tai rahoittaja tai jotain, mutta et enää koskaan isä. (Jos ei lasketa siis sitä geneettistä yhteyttä). Yhteiskunta omalta osaltaan huoletii siitä että olet "etävanhempi". Et isä.

Hanki itsellesi uusi nainen, älä "kasva erilleen" (suurin selitys-vale mitä maailmasta löytyy), tee uudet lapset. Ole niille isä. ÄLÄ EROA

Kannattaa

Eroisiä on n. 150 000 Elatusvelvollisten tieto.
Heistä 90 000 heivaa myös lapsensa kunnan elätettäviksi.
Elatustuki velkaa kertyy toistakymmentä miljoonaa vuosittain.

Joudut kyllä sielunpainiin maksujen kanssa, jollet unohda sitä ettei sinun oikeutesi ole kontrolloida X-vaimon taloutta tai menoja.

Jos pyrit "ostamaan" lapsia he oppivat pian mistä pyytää kun jotain haluavat. Nyt mittasi aikuisena vastuuntuntoisena ihmisenä joutuu punnittavaksi ainaiseen..

.

Kylmä fakta on nyt kyllä se, että ISÄ JA ÄITI PYSYKÖÖN YHDESSÄ, kun ovat kerran menneet yhteen ja hommanneet yhteisiä lapsia!!!

Aikuisten ihmisten pitää unohtaa omat tappelut ja eroamiset ym. ja ajateltava LAPSIA ja unohtaa itsensä ja omat kotkotuksensa!!

Pysykää tontut yhdessä, kun kerran menitte yhteen! Erota EI saa!

PISTE!

Viitisen vuotta sinnittelin ja taistelin ristiaallokossa, erotako vai kestää lasten takia. Järjestin useita eri terapioita mutta parisuhdekierre ei oiennut vaikka hetkellistä helpotusta niistä tuntui olevan. Terveys alkoi oireilla. Lopulta oli pakko riuhtaista itsensä irti terveytensä ja mielenterveytensä takia. Se oli tuskallista sillä lasten kanssa oli mukava touhuta ja he ryntäsivät pieninä syliin kun tulin töistä.
Aluksi ei ollut mitään selvää mistään. Exä riitautti selvän elatusasian. Vuoden päästä minun piti hakea käräjäoikeuden tapaamispäätös. Kertaakaan sitä ei ole noudatettu. "Me ei haluta. Et voi pakottaa kun ollaan yli 12v."

Parikin kertaa kun sitten kävivät syömässä, kotiin lähtiessä oli mahat kipeänä. Silloinkin minä olin sitten syöttänyt pilaantunutta ruokaa vaikka eilen olin sen ostanut tuoreena....

Olin ostanut liput erääseen tapahtumaan. Edellisen päivänä reilu 10v kysyy minulta kylmällä äänellä: "Vaikuttaako tämä lipun hinta alentavasti elatusmaksun määrään?" On hienoa että minulla on fiksuja lapsia. Eivätkä tulleet.
Olen yrittänyt järjestää milloin mitäkin yhteistä ja välin kysynytkin heiltä mitä haluaisivat. Ei ehdi, ei sovi, ollaan reissussa, ei haluta...

Viisi vuotta tätä on kestänyt. Harva asia on jonka osaan tehdä oikein. Paitsi silloin kun taivun juuri siihen mitä he haluavat. Muuten se on pahasta. Niinpä.

Alan olla väsynyt tähän yrittämiseen, olla se hyvä ja vastuuntuntoinen etäisä. Paskat, olkaa omissa oloissanne, hyvästi. Keskityn elämään omaa elämääni ja totean että vaikka kuinka yritin, en onnistunut saamaan perhe-idylliä.
Ja nyt joku näsäviisas siellä, juu jotain olisi varmaan voinut koettaa toisin. En väitäkään olevani täydellinen. Enempää en vain siinä hetkessä osannut tehdä toisin.
Tälläkin palstalla on kirjoitellut näitä syyllistäviä ja vähä-älyisiä olmeja jotka tietävät toisten asiat paremmin kuin ao. henkilöt itse ja joilla on valmis parenttiratkaisu kaikkeen, pysykää yhdessä. Menehtynyt isä on lapselle varmasti vielä huonompi kuin huonokin etäisä.


Tunne on kuin olisi menettänyt perheensä auto-onnettomuudessa, vaikka he fyysisesti ovat kaikki elossa. Mutta niitä ihmisiä joita aikanaan muistan ei ole enää olemassa. Ehkä joskus vuosikymmenien päästä alkavat ajatella omilla aivoillaan mutta mitään varmuutta siitä ei ole. Se kuitenkin on että jokin varasti minulta osan lasten nuoruudesta ja kehityksen seuraamisesta ja sitä ei koskaan saa enää takaisin.

Useimmat avioerot ovat turhia ja lapsille ne ovat aina vahingollisia. Ettekö vielä voisi sopia?

Kun lapset ovat noin pieniä, ette voi sopia vuoroviikkohoidosta, joten osasi tulee ainakin alussa olemaan ns tapaajavanhemman osa. sovi, että saat tavata lapsesi joka viikko, eikä vain joka toinen viikonloppu. Esim parillisilla viikoilla olisi lyhyempi tapaaminen, parittomilla viikonlopun mittainen tapaaminen. Näin yhteys lapsiin säilyy parhaiten. Ikävästä en osaa sanoa mitään, kun en ole eronnut vanhempi.

Käypä tutustumassa toimintaamme:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/95067-uusi-isajarjesto-ajaa-lapsen-oikeutta-molempiin-vanhempiin

http://www.isätlastenasialla.fi/

Foorumin löydät myös johon voit rekisteröityneenä vieraana käydä lukemassa karua totuutta suomesta. Kehottaisin myös miettimään liittymistä. Jäsenmäärä on nykyisellään jo todella valtava ja kasvaa joka viikko!

Moni täällä kirjoittelee ihan älyttömiäkin juttuja kun eivät tunne eivätkä tiedä asiasta ehkäpä juuri mitään. On monia tapauksia joissa isä on oikeusmurhalla syrjäytetty lastensa elämästä myöntämällä äidille yksinhuolto mihinkään tosiasiaan perustumatta. Siitä alkaa huoltokiusaaminen ja tapaamisten estäminen sekä lasten vieraannuttaminen kostoksi toisesta vanhemmasta, yleensä isästä. Tämä on totuus!

Ap:lle kyllä nyt sanoisin, että älä hyvä mies edes ajattele eroa, sillä kerrot että toinen lapsesi on vas puolivuotias. Etkö sinä hyvä ihminen ymmärrä, että äiti on vielä toipumassa synnytyksestä ja tarvitsee kaiken mahdollisen avun lapsen hoitoon ha itsensä huomioimiseen.

Jos tässä vaiheessa olet lähtemässä, olet todellinen raukka. Tuskin tässä teidän elämässä on nyt muuta kuin rakausaika ja raskauden jälkeinen rankka aika molemmille. Älkää tehkö lapsillenne ja toisillenne tätä hirvitysä.

Kuin kerran lehdestä artikkelin, jossa oli pariskunta, joka oli eronnut. Välit olivat edelleen hyvät, olivat ystäviä, päättivät että lapset asuvat yhdessä ja samassa asunnossa ja aikuiset vaihtoivat kodin ja kämpän välillä. Oli siis 2. asunto, kaksio, jossa vanhemmat yöpyivät vuorotellen ettei lasten tarvinnut vaihtaa kotia. Loppujen lopuksi aina ei kotona ole muutenkaan kaikki aikuiset, joten lapsille muutos oli minimissä. Aikuisilta se vaatii tietenkin vaivaa, mutta helpompaa kuin aina siirrellä lasten tavaroita ja kun aina se mieleinen lelu on siellä toisessa kodissa. Ratkaisu on ideaali, mutta aika radikaali.
Toinen vaihtoehto on niinkuin jotkut kirjoittajat ovatkin jo aikaisemmin sanoneet, tavata lapsiasi mahdollisimman paljon. Pienistä lapsista puhuttaessa joka toinen viikonlopu ei riitä. Kannattaa sopia äidin kanssa etukäteen tapaamisista vaikka muutaman päivän välein. Jos kummankaan koti ei ole mieleinen paikka, niin käy lasten kanssa vaikka puistossa. Rohkeasti vain juttelemaan ja sopimaan asioista, kysyvä ei ainakaan mitään häviä :). Tsemppiä!

Kyllä vaikeeta on ollu, kevyesti sovitut tapaamiset lasten kanssa eivät alkuun onnistunut millään (exä esti ja keksi kaikkea sontaa) sitten tuomari hoiti oikeusteitse tapaamiset kuntoon. Elikkä tee sossussa mahdollisimman kattava tapaamis sopimus.

Lähes sama tilanne oli reilu vuosi sitten. Ensimmäinen lasten luovuttaminen äidille oli varmaan silloin kamalinta mitä olen kokenut. Mutta selvisin siitä ja pikkuhiljaa aloin osata nauttia siitä omasta ajasta mikä siinä tuli. Ikävä toki edelleen aina lapsia mutta sen kanssa on oppinut elämään eikä tule ajateltua asiaa kun kuitenkin usein näen lapsia. Useammin kuin viikon välein. Hyvin on mennyt kun muistaa ja osaa joustaa ja tehdä kompromisseja, puolin ja toisin. Lasten ehdoilla mentävä ja olla jatkossakin parhaat vanhemmat mitä lapsille voitte kuvitella!! Vastatkaa kaikkiin lasten, tai lähinnä vanhemman kysymyksiin teidän tapauksessa, mitä vain ikinä jaksaa kysellä. puhukaa ja selittäkää mitä tapahtuu. Kääntäkää lapsille kahdenkodin järjestelmä niin hyväksi asiaksi kuin pystytte. Niin me tehtiin ja ei ole lapset kärsiny. onnellisia ovat ja viihtyvät iskänkotona sekä äidinkotona. Ei ole tarvittu käräjiä kun molemmilla oli heti alkuunsa selkeenä mielessä että lasten hyvinvointi on etusijalla. Ja muista että lapset pitää sua isänä aina vaikka mikä olis. ei ne isäänsä unohda. Tsemppiä Eroisälle! Hyvin se lähtee rullaamaan!

Ei pitäisi mitään eropäätöksiä nuijia pöytään miehen aloitteesta ns. lapsivuodeaikana eli alle puolen vuoden vauvan syntymästä. Ei oikeastaan alle kolme vuotta synnytyksestä. Se mitä moni mies pitää "naisen todellisen kenkun luonteen paljastumisena" on hormonivajeen (estrogeeni) ja univajeen/uupumisen ilmentymä.

Nainen yhtäkkiä ei enää palvo ja palvele miestä, vaan hänen huomionsa fokus on täysin lapsessa, siinä nuorimmassa. Siinä täytyy sekä miehen että vanhempien lasten ymmärtää tyytyä avustavan perheenjäsenen rooliin. Ei kertakaikkiaan kannata pistää riitaa pystyyn milloin mistäkin, viisasta vanhemmuutta olisi miehen myönnellä vaan kaikessa "joo, joo" vähän kuin tilapäisessä mielenhäiriössä olevaa henkilöä hoivaisi. Ja järjestää vaimolle virkistäytymistä ilman lapsiakin, jos hän raatsii lähteä vaikka lenkille tai kavereita tapaamaan.
Kyllä nämä superäidit sitten hitaasti palaavat taas normaalielämän piiriin vauvan varttuessa. Mies on siihen mennessä joko luikkinut pakoon tai kasvaneena ihmisenä kestänyt ja pysynyt kuin puu myrskyssä juurillaan.

kaikissa tapauksissa se yhteishuoltajuus EI vaan ole sopiva ratkasu lapsia ajatellen.

tylynä esimerkkinä otettakoon vaikka se että vanhemmista toinen osapuoli on niin syvällä viina/huume-kierteessä, rypee taloudellisissa ongelmissa eikä pysty huolehtimaa edes itestään ja näin ollen ei myöskään lapsista niin silloin se huoltajuus myönnetään sille osapuolelle vanhemmista jolla vielä järki-kulta on tallella ja on kykeneväinen huolehtimaan sekä itestään että lapsista.

tämänhän varmaan tajuaakin jokainen vanhempi jolla se järki vielä on tallella, mutta sekin on tyly tosi-asia että ihan kaikki vanhemmista ei tätä joko tajua tai ei halua tajuta.

Jos sinussa on miestä .niin miksi et ajatellut jo ennen lapsien hankkimista kauaskantoisemmin 4 vuotta ja 2 lasta ja ei muuta erotaan.Sitten muka kehdataan vielä lasten ikävöimisestä valittaa.jos olet vastuusi tunteva , niin ei muuta kuin perhettä kokoamaan ja eheyttämään jo lastenkin tähden jos ne on tärkeät. EI KAI SE RAKKAUS KUOLE 4 VUODESSA .

Nimenomaan kannattaa etsiä se omalle perheelle/lapsille sopiva ratkaisu eikä jumittua sulle/mulle-periaatteisiin. Jokainen perhe on omanlainen ja jokainen jäsen on yksilö. Vaikka se ratkaisu ei olisikaan ihan perinteinen niin pääasia, että homma toimii!

mun vanhemmat eros ku olin pari vuotias...olin viikon äitillä ja viikon iskällä kunnes koulut alko...sen jälkeen joka toinen viikonloppu iskällä ja välillä tehtiin jotain yhdessä ihan arki-iltasinkin...hyvin se suju eikä mulla oo ikinä ollu ongelmaa erottaa kumpi on se "koti", tiesin ainakin että on aina paikka minne mennä :) kovempi isku isälle oli se kun olin jo täysikänen ja parisuhteessa enkä enään käynyt siellä viikonloppusin, mut hyvä suhde meillä on siitä huolimatta...toisin on mun siskolla ja sen isällä (joka ei koskaan halua tehdä mitään tyttärensä kanssa, vaan haukkuu ja syrjii tätä koko ajan koska uuden naisystävän kanssa oleva yhteinen lapsi on tärkeämpi) !!!! se on ihan vanhemmista kiinni mikä toimii ja mikä ei...hyvin olen itse ainakin elämässäni pärjänny vaikka kaks kotia on ollukkin ja on vieläkin oman kämpän lisäks tietty ^^

Lapsille tarvii antaa terve itsetunto ja olla aikuinen, ei tarvi siirtää huonoja arvoja :)
Itsellä ex-vaimoni hoiti asiat hienosti, menneisyytensä nähden :))
Tosin vit....ihan erkkinä kun lastenvalvoja loi riitaa väliimme :(
Pidin puoleni, olin rehellinen, ja venyikin, nyt kiittää :)
Kyllä hyvät ystävät ja sisarukset oli hieno juttu :)
Niin ja puhu sen eukkos kanssa :)

Olet varmasti huomannut että erotilanteessa monenlaiset pelot ja huolet nousevat pintaan, ja yksi niistä on selvästi tämänkin ketjun taustalla. Olet varmasti myös huomannut että mielessäsi pyörii kaikenlaisia ajatuksia, ja että mieli on tämän takia hämmentynyt. Paras minkä voit lapsillesi tehdä, on että ymmärrät miten ajatukset toimivat ja selkeytät tuon hämmennyksen, sillä tasapainossa oleva vanhempi on tärkein mitä lapsella voi olla. Voit olla varma siitä, että exäsi on samassa tilassa kuin sinä. Älä kuitenkaan ota turhaa stressiä, vaan hoida itsesi kuntoon ja käytä siihen tarvittava aika. Hyvä kirja joka toimii työkaluna, ja joka toimii muutenkin selkeyttävänä löytyy täältä: www.alkuajatus.org

Tsemppiä!

Lapsille on pahempaa nähdä onnettomat yhdessä asuvat vanhemmat erossa asuvat. Pidä jaksamisestasi huolta, pyri pitämään hyvä suhde exääsi ja ole alotteellinen lastesi tapaamisessa, varsinkin jos huoltajuus jää suurimmaksi osaksi äidille. Älä koskaan puhu pahaa lasten toisesta vanhemmasta, vaikka ajattelisit ex puolisosi näin tekevänkin. Lapset kyllä selviävät erosta vanhempiensa tuella. Tärkeintä on että lapsilla on turvallinen ja luottamuksellinen suhde molempiin vanhempiin ja tieto siitä että heistä erosta huolimatta välitetään ehdoitta.

Yhteishuoltajuus sekä molemmille vanhemmille yhden lapsen lähivanhemmuus. Yleensähän tässä käy niin, että äidistä tehdään ns. lähivanhempi ja isästä maksaja. Lähivanhemmuuden avulla on oikeutettu elatusapuun toiselta vanhemmalta ja valitettavasti se ajaa toisen vanhemman taloudellisesti huonoon tilanteeseen. Tai ainakin se tekee sen, että elatusmaksujen jälkeen etävanhemmalla ei ole esim. mahdollista asua siten, että voi tarjota järkevän asuin ympäristön lapsilleen kun he ovat etävanhemman luona. Muutenkin elatusmaksu on aika armoton koska sen on oltava tiettynä päivän lähivanhemman tilillä.

Jaettu lähivanhemmuus tarkoittaa myös kulujen jakamista, jolloin kummallakin vanhemmalla on mahdollisuus osallistua lasten elättämiseen sekä antaa mahdollisuuden jaksottaa kaikkia hankintoja rahatilanteen mukaan.

Itselläni lapset ovat käytännössä vuoroviikoin ja systeemi toimii koska asumme exän kanssa samalla paikkakunnalla. Koulun käynti yms. jutut eivät häiriinny olivat lapset kumman luona tahansa.

Jos joutuu maksamaan elatusapua, niin kannattaa pitää mielessä se, että ei lähde mukaan lasten avulla tapahtuvaan rahastukseen. Lähivanhempi saa elatusmaksun sekä lapsilisät jotka ovat tarkoitettu kattamaan lasten kuluja. Monesti käy niin, että elatusmaksun lisäksi pyydetään rahaa kaikennäköisiin menoihin käyttäen lapsia verukkeena kun samaan aikaan lähivanhemmalla on rahaa tehdä ulkomaan reissuja. Etävanhempi taas joutuu miettimään rahan käyttönsä hyvin tarkkaan.

itse koin vanhempieni eron ollessani 7 vuotias, ero sinänsä ei tuntunut kurjalta vaan se että isää näki vain 2päivää kahdessa viikossa, mutta kotona oli moni asia paremmin, kun se muuttui rauhalliseksi, ei tarvinnut kuunnella toistuvia riitoja samoista aiheista. Itselleni teki myös jälkeenpäin ajatellen hyvää kun "jouduin" ottamaan miehen paikan talossa melko nuorella iällä (ruohonleikkuu, lumityöt, pikkuremppa hommat, saunan lämmityksen, klapien teon jne. jne.) Nyt olen itse eronnut vaimostani (joka ei ole vielä 29v kasvanut aikuiseksi, johtuen mielestäni "liian" hyvistä kotioloista. Siis suoraan sanoen syntynyt kultalusikka suussa) vuosi sitten, lapsemme 4 ja 6v asuvat 50/50 molempien luona ja minusta ainakin tuntuu että he ovat sopeutuneet hyvin. Tiedän monta lasta joka joutuu asumaan rikkinäisessä kodissa molempien vanhempien kanssa kuunnellen riitoja, nähden alkoholismia jopa väkivaltaa. Heistä pitäisi olla mielestäni enemmän huolissaan!

Aloittajalle. Poikani erosi 3-vuotta sitten ja hänellä on 3 lasta , jotka oli silloin iältään 1, 4 ja 5 vuotiaan....eli nyt he on 4,7 ja 8 vuotiaita. alkuun pojallani oli tosi vaikeeta kun oli jatkuva ikävä lapsia, mutta nyt on pari vuotta mennyt ihan ok kun tapaamiset sujuu paremmin ja ovat sovussa lasten äidin kanssa. Lapset on joka toinen viikonloppu isällä sekä nyt parhaillaan on isommat pojat ollut 2vko ja vielä reilu viikko edessä. Ovat siihen asti kun koulu alkaa 13 pvä. Nuorin lapsista on tarhassa nyt, mutta nuo isommat odottavat isin luona koulun alkua :) Ihan hyvin menee. Poikani exä halusi yksinhuoltajuuden eikä poika jaksanut alkaa tappelemaan asiasta että saivat jonkinlaisen sovun aikaseksi, mutta hyvin on toiminut nyt homma näinkin.
Poikani exä oli aika päälle päsmäri, joten vuoden kesti eron jälkeen että saivat jonkinlisen sovun aikaseksi...alku oli tosi hankalaa kun exä veti herneet nenuun joka ikisestä asiasta ja uhkaili ja kiristi lapsilla ja heidän tapaamisilla, mutta nyt sujuu ihan hyvin...kunhan ei sano exälle poikkipuolista sanaa. Lasten takia on pakko yrittää. Vanhin poika haluaisi isin luokse asumaan, mutta ainakaan vielä se ei ole mahdollista, ehkä sitten kun lapsi itse voi asiasta päätää niin on aika miettiä sitäkin vaihtoehtoa :)

Hienoa isän ikävä lapsiaan kohtaan. Luin tätä pariinkin kertaan ja tuli mieleeni oman elämäni käänteisenä. Sinä ikävöit ja mietit asiaa etukäteen, minä en saa lasteni isää osallistumaan lasten elämään "kirveelläkään", syynä lienee uuden emännän kanssa harrastettava alkoholipitoinen elämä. No, enpä edes päästäisi sinne. Kaikin puolin sain kirjoituksestasi sellaisen käsityksen, että eronne on sopuisa. Uskon että onnistutte tässä asiassa. Lapsilla on edelleen isä ja äiti ja kaksi kotia, mutta loppu riippuu täysin teistä vanhemmista ja uskon että te onnistutte tässä tilanteessa loistavasti.

Alkuperäiseen kysymykseen miten selviää ikävästä - itse rupesin urheilemaan, ei ehdi ajatella liikoja kun puuhaa jotain:).
Sittemmin lapsi muutti luokseni jonka jälkeen ikävä tokia katosi, mutta makkarat tulivat vyötärölle - vaihto sopi hyvin.
t. Lähi-isä.
ps. eli ehdottomasti yhteishuoltajuus, ehkä viikko-viikko systeemi voisi olla kokeilemisen arvoinen jos teillä synkkaa / asutte lähekkäin, kaikki sopimukset paperille ml. elarit niin vältetään turhat riitelynaiheet heti alkuun

itse erosin n 1.5v sitten.. lapset asuvat n 800m päässä, näen lapsiani muutaman tunnin viikossa melkein joka päivä ja tietenkin joka toinen viikonloppu:)

silti esim juuri äsken iski aivan hillitön kaipuu lasten luo, miten mukavaa olisikaan ottaa poikani syliin ja pörröttää hänen päätään ja kertoa kuinka paljon hänestä välitän.. ja tietysti tyttärilleni myös..

no näillä mennään ja yritetään tarpoa tätä elämän suota eteenpäin..päivä kerrallaan!

No isät, jotka olette jättäneet perheenne ja juosseet omia suoksujanne silloin kun olisi se mahdollisuus olla kotona lasten ja puolison kanssa. Tuliko vietettyä poikauiltoja useinkin ja tuliko käytä pettämässä, seksin etsinnässä.
Eihän teillä ollut halua silloin hoitaa ja olla lastenne kanssa.
Sitten kun ero tulee, olette vinkumassa isön oikeuksia ja marisette elatusmaksuista.

Monestihan lopulta käy niin, että se puoliso etsii toisen ja laittaa teidät lähtemään, kun olette aikanne täysin väheksyneet puolisonne ja laiminlyöneet kaikenlaiset kodin velvollisuudet, kavereiden seura on ollut paljon tärkeämpää ja harrastuksia on pitänyt kerätä lähes joka illalle.
Ei silloin tulleet lapset mieleen ja se mitä menetättä, sitten syytätte vielä puolisoitanne pettämistä, jonka hän on hyvin monesti mennyt tekemään syvässä ahdistuksessan, kun olette hänet täysin laiminlyoneet, piikana pitäneet.

jos välit lasten äitiin ovat hyvät, niin silloin ei ole hätää.... Minulle ikävä oli alussa pahin vihollinen, mutta sen kanssa pärjää. Lastenvalvojalla kannattee tehdä laaja tapaamis sopimus, vsrsinkin jos et muuta kovin kauas. Näin voit tavata lapsia mahdollisimman usein.
Kun itse erosin lapseni äidistä, niin meille kaikki oli alusta-asti selvää ”lapsella on saman arvoinen oikeus molempiin vanhempiin”. Niimpä teimme tapaamis sopimuksen jossa lapsi tapaa isäänsä joka toinen viikko sunnuntsista sunnuntaihin.
Tälläisellä sopimuksella menimme vuoden, jonka jälkeen vaihdoimme lähivanhemmuutta, mutta laaja tapaamis oikeus säilyi silti. Nyt tietenkin äidillä.

Ps: edellyttää että välit lapsen äidinkanssa säilyy, näin säilyy isän suhde lapseen. Ynteishuoltajuus tai osittainen yhteishuoltajuus