Oikeuskansleri tutkii EVM-petoksen lainmukaisuuden

Oikeuskansleri on alkanut selvittää eduskunnan tekemän EVM-päätöksen lainmukaisuutta.

Oikeuskanslerin virasto selvittää asiaa yksityishenkilön tekemän kantelun perusteella. Kantelussa pyydetään selvittämään, oliko eduskunnalla kaikki olennainen tieto käytettävissä päätöstä tehtäessä. Kiistaa on ollut siitä, saako pysyvä kriisirahasto aina lainoilleen etuoikeutetun velkojan aseman.

http://www.iltalehti.fi/talous/2012073015897062_ta.shtml

Kaikki tietävät, että hallitus puhui muunneltua totuutta eduskunnalla, tapaus on niin ilmiselvä ettei oikeuskansleri voi tehdä muuta päätöstä todeta EMV-päätöksen laittomaksi ja sopimus joudutaan käsittelemään uudelleen eduskunnassa.

Mitä tekee Vasemmistoliitto? Aikovatko puolueen "kansan"edustajat edelleen toimia äänestejiensä tahtoa vastaan ja äänestää edelleenkin sopimuksen hyväksymisen puolesta, vaikka Urpilaisen ja Kataisen puheet sijoittajien vastuun toteutumisesta ovat osoittautuneet törkeäksi valheeksi?!
765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sinä uskot ennemmin eurokomissaari Olli Rehniä kuin Suomen valtiojohtoa? Suomi ei ole ollut luopumassa ensisijaisuudesta missään vaiheessa.

Äänestä
  • Jutta Urpilainen on

    Iltasanomat 22.7.2012:

    "Eduskunta hyväksyi EVM-sopimuksen 28. kesäkuuta. Hallitus esitti sopimuksen hyväksymistä sanomalla, että "EVM:llä on sama etuoikeusasema yksityisiin velkojiin nähden kuin IMF:llä".

    Eurovaltioiden VALTIOVARAINMINISTERIT päättivät kuitenkin perjantaina YKSIMIELISESTI PERUA Espanjalle annettavasta hätälainasta EVM:n ensisijaisen velkojan aseman."

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288485574419.html

    Äänestä

  • Mutta... kirjoitti:

    Jutta Urpilainen on

    Eiköhän nyt jokainen tajua että Rehn on pikkaisen paremmin perillä EU-asioista kun nämä meidän valehtelevat ministerimme!

    Äänestä

  • Mutta... kirjoitti:

    Jutta Urpilainen on

    Iltasanomat 22.7.2012:

    "Eduskunta hyväksyi EVM-sopimuksen 28. kesäkuuta. Hallitus esitti sopimuksen hyväksymistä sanomalla, että "EVM:llä on sama etuoikeusasema yksityisiin velkojiin nähden kuin IMF:llä".

    Eurovaltioiden VALTIOVARAINMINISTERIT päättivät kuitenkin perjantaina YKSIMIELISESTI PERUA Espanjalle annettavasta hätälainasta EVM:n ensisijaisen velkojan aseman."

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288485574419.html

    Millä valtuuksilla Jutta on voinut mennä tuollaista sopimaan?

    Tässähän alkaa olla aineksia jopa valtakunnanoikeuden koolle kutsumiseen.

    Äänestä

  • Mutta... kirjoitti:

    Jutta Urpilainen on

    Iltasanomat 22.7.2012:

    "Eduskunta hyväksyi EVM-sopimuksen 28. kesäkuuta. Hallitus esitti sopimuksen hyväksymistä sanomalla, että "EVM:llä on sama etuoikeusasema yksityisiin velkojiin nähden kuin IMF:llä".

    Eurovaltioiden VALTIOVARAINMINISTERIT päättivät kuitenkin perjantaina YKSIMIELISESTI PERUA Espanjalle annettavasta hätälainasta EVM:n ensisijaisen velkojan aseman."

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288485574419.html

    Suomi lähtee siitä, että ensisijaisuus on tai Suomi ei ole mukana. Ei ole mitään väliä, mitä muut maat päättävät omalta kohdaltaan. Ei muiden maiden tarvitse vaatia ensisijaisuutta vaikka Suomi omalta kohdaltaan vaatii ensisijaisuuden tai vakuudet.

    Äänestä

  • Itsenäinen Suomi kirjoitti:

    Suomi lähtee siitä, että ensisijaisuus on tai Suomi ei ole mukana. Ei ole mitään väliä, mitä muut maat päättävät omalta kohdaltaan. Ei muiden maiden tarvitse vaatia ensisijaisuutta vaikka Suomi omalta kohdaltaan vaatii ensisijaisuuden tai vakuudet.

    " Suomi lähtee siitä, että ensisijaisuus on tai Suomi ei ole mukana. Ei ole mitään väliä, mitä muut maat päättävät omalta kohdaltaan. Ei muiden maiden tarvitse vaatia ensisijaisuutta vaikka Suomi omalta kohdaltaan vaatii ensisijaisuuden tai vakuudet. "

    Vai että Itsenäinen Suomi.

    Jutta on sopinut että ensisijaisuutta ei ole. Vakuudet Suomi maksaa itse, Espanja laittaa vain pienen siivun Suomelta saamistaan rahoista johonkin veroparatiisiin - tai mitä lie on 30 vuodeksi salaiseksi julistetussa sopimuksessa sovittu. Ei sitä tiedä kansanedustajatkaan.

    Äänestä

Toisaalta, EMU on vetänyt perustan pois EVM sopimukselta. Nyt ei ole olemassa sellaista EVM-järjestelmää jonka eduskunta olisi hyväksynyt. Mutta kerran petturi aina petturi. Kyllä siimesläiset äänestävät rahavallan puolesta vaikka mitä vastaan tulisi. Pankkituki Paavo on taaskin kehunut pankkitukeen osallistumisen autuutta.

Eihän siihen ois mitään sanomista jos huseeraisivat vassin rahoilla, tai omillaan.
Sehän tässä vain mättää kun huseeraavat toisten rahoilla kuten mitkä tahansa varkaat, näpit toisten taskuilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

?????????????? kirjoitti:

Oikeuskansleri on alkanut selvittää eduskunnan tekemän EVM-päätöksen lainmukaisuutta.

Oikeuskanslerin virasto selvittää asiaa yksityishenkilön tekemän kantelun perusteella. Kantelussa pyydetään selvittämään, oliko eduskunnalla kaikki olennainen tieto käytettävissä päätöstä tehtäessä. Kiistaa on ollut siitä, saako pysyvä kriisirahasto aina lainoilleen etuoikeutetun velkojan aseman.

http://www.iltalehti.fi/talous/2012073015897062_ta.shtml

Kaikki tietävät, että hallitus puhui muunneltua totuutta eduskunnalla, tapaus on niin ilmiselvä ettei oikeuskansleri voi tehdä muuta päätöstä todeta EMV-päätöksen laittomaksi ja sopimus joudutaan käsittelemään uudelleen eduskunnassa.

Mitä tekee Vasemmistoliitto? Aikovatko puolueen "kansan"edustajat edelleen toimia äänestejiensä tahtoa vastaan ja äänestää edelleenkin sopimuksen hyväksymisen puolesta, vaikka Urpilaisen ja Kataisen puheet sijoittajien vastuun toteutumisesta ovat osoittautuneet törkeäksi valheeksi?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu