Halujen romahtaminen eron jälkeen

onnetonhaluton

Hei, saisiko jotain rohkaisua/ tietoa asiantuntijoilta.
Olen aina ollut halukas, monet miehet sanoneet jopa liiankin himokkaaksi ;)
Aiemmin halusin seksiä mielellään joka päivä, joskus montakin kertaa päivässä. Tuntui etten saa kyllikseni. Orgasmi tuli helposti ja oli voimakas useimmiten. Olen treenannut lantiopohjalihaksia ja panostanut seksiin pitämällä sen monipuolisena.
Pornoa tuli katseltua myös jonkinverran inttileskenä, mutta en masturboinut kuin 1-5 kertaa viikossa.

Eron jälkeen tuntui, että halut romahtivat :( En halua uutta poikaystävääni lähes ollenkaan, enkä myöskään muita miehiä tai seksiä ylipäätään. En ole ihastunut kehenkään yli 2 vuoteen, tosin exääni kohtaan minulla oli vahvat tunteet ja on edelleen, mutta ei varsinaista ihastumista. Sanoisin ennemmin rakkautta.

Minua ei kiinnosta miehet eikä naiset ja välillä seksi suorastaan etoo. Koen itseni hyväksikäytetyksi ja itsetunto on myös nollassa. Seksi on hyvin kiusallista ja en saa orgasmia enää niin helposti, se myös jää hyvin laimeaksi ja pelkästään fyysiseksi.

Mies haluaa paljon, joten minulla on syyllinen ja huono olo siitä, etten halua, vaikka aiemmin halusin, myös muutama vuosi sitten kun olin saman miehen kanssa suhteessa.

Miten ja miksi halut voivat yhtäkkiä loppua näin ja miten ne saisi takaisin? En haluaisi miksikään pihtariksi, ja seksuaalisuus on ollut muutenkin tärkeää ja ilon lähde, harmittaa että koko aihe ahdistaa nykyään.
En näe myöskään paljoa enää eroottisia unia, ja silloin kun näen, olen niissä halukas ja yllättynyt ja iloinen siitä. Joten unissanikin tavallaan tiedostan ongelman.

Olen kokeillut jopa halupillereitä mutta eivät vaikuta mitenkään.
Ehkäisymuotona on ehkäisyrengas, jota olen käyttänyt jo 2 vuotta joten ei luulisi siitäkään johtuvan.

Erosta on aikaa jo 4 kuukautta ja suhde kesti 2 vuotta, itse olen parikymppinen.

0

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

        Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
        Maailman menoa
        304
        3011
      2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        61
        2343
      3. Israel euroviisujen 2.

        Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
        Uskonnot ja uskomukset
        348
        2027
      4. Persujen puoluekokous 2026

        Missä ja Milloin pidetään ?
        Maailman menoa
        118
        1794
      5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

        Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
        Maailman menoa
        126
        1719
      6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

        Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
        Ikävä
        212
        1385
      7. Mikä kaivatussasi

        Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
        Ikävä
        65
        1347
      8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        66
        1337
      9. Mikä se viehättävin

        Asia on kaivatussasi?
        Ikävä
        68
        1263
      10. Rakas nainen ymmärsin

        Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
        Ikävä
        78
        1223
      Aihe