junakuski joka sai vain 5498 ääntä kuvittelee olevansa

kansan tuntojen tulkitsija. kuitenkin alle viisi ja puolituhatta kansalaista (luvusta täytyy vähentää sukulaiset ) oli vaaleissa tämän junakuskin kanssa samaa mieltä. minä kysyn onko junakuskina toimininen seurausta vammasta.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/07/1588765/kansanedustaja-vertaa-homoutta-kehitysvammaan

Kansanedustaja vertaa homoutta kehitysvammaan

Kansanedustaja James Hirvisaari (ps.) kirjoittaa Hommafoorumilla, että homoseksuaalisuus ei ole "varsinainen sairaus vaan vamma". Hän selittää kirjoitustaan luonnonjärjestyksellä.

- Tarkemmin sanoen olen esittänyt kysymyksen, ”olisiko homoseksuaalisuudessa kyseessä jonkinlainen seksuaalinen kehitysvamma, jos henkilö ei kehity luonnonjärjestyksen mukaisesti”. Motiivini on ihmettely ja pyrkimys ilmiön ymmärtämiseen. Luonnonjärjestyksellä tarkoitan lisääntymistä.

Koetteko itsenne valtaväestön oikeuksien ja tuntojen tulkiksi, kun kirjoitatte, että niiden loukkaamista ei pidä jatkaa?

- Lähtökohtani on henkilökohtainen, mutta toki olen myös kanava ja äänitorvi kansalaismielipiteelle eli niille, jotka ovat kanssani samaa mieltä asioista.

Minkälaiset puheet tai kirjoitukset homoseksuaalisuudesta loukkaavat teitä itseänne? Onko avioliitto-oikeuden vaatiminen sellaista?

- Avioliittoinstituution laajentaminen toki loukkaa minua henkilökohtaisesti, mutta erityisen loukkaavaa on se, että yhteiskunnassamme poikkeavuuksia ylipäätään pyritään normittamaan ei-poikkeavuuksiksi. Se on mielestäni valheellista tosiasioiden kieltämistä.

Kirjoitatte, että "vähemmistöterrorismi on jo saavuttanut järjettömät mittasuhteet". Mitä kaikkia vähemmistöjä tarkoitatte?

-Tarkoitan kaikenlaista propagandaa ja ”positiivista syrjintää”, joka tapahtuu esimerkiksi sukupuolisen suuntautumisen tai etnisen taustan perusteella. Moniarvoisessa yhteiskunnassa erilaisuus on hyväksyttävä, mutta vähemmistöjen ei pidä antaa sanella yhteiskunnan normistoa.

Hirvisaari vastasi Suomen tietotoimiston kysymyksiin sähköpostitse.
4131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vihreet halua nusssia siskojen ja veljijiensä kanssa. On ne pervoja hyi saaatana

Äänestä

onneksi asiasta on jo tehty rikosilmoitus. huomatkaa muuten ettei raiskaaja putkonen halua kommentoida junakuskin huippuälykästä kirjoitusta

http://www.hs.fi/politiikka/Kansanedustaja Hirvisaari vertaa homoutta kehitysvammaan/a1305588347689

Äänestä

Persut ilmeisesti laskevat, että miljoonatuloilla voi vapaasti pilkata kehitysvammaisia, onhan kyseessä vähemmistö joka tuskin edes äänestää persuja.

Äänestä
  • me persut ei mitään lasketa vaan kirjoitetaan kännissä mitä oksennus suuhun tuo. nyt ottelen keppanaa ja ylistän isä timoa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ruuttamopo-persu kirjoitti:

kansan tuntojen tulkitsija. kuitenkin alle viisi ja puolituhatta kansalaista (luvusta täytyy vähentää sukulaiset ) oli vaaleissa tämän junakuskin kanssa samaa mieltä. minä kysyn onko junakuskina toimininen seurausta vammasta.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/07/1588765/kansanedustaja-vertaa-homoutta-kehitysvammaan

Kansanedustaja vertaa homoutta kehitysvammaan

Kansanedustaja James Hirvisaari (ps.) kirjoittaa Hommafoorumilla, että homoseksuaalisuus ei ole "varsinainen sairaus vaan vamma". Hän selittää kirjoitustaan luonnonjärjestyksellä.

- Tarkemmin sanoen olen esittänyt kysymyksen, ”olisiko homoseksuaalisuudessa kyseessä jonkinlainen seksuaalinen kehitysvamma, jos henkilö ei kehity luonnonjärjestyksen mukaisesti”. Motiivini on ihmettely ja pyrkimys ilmiön ymmärtämiseen. Luonnonjärjestyksellä tarkoitan lisääntymistä.

Koetteko itsenne valtaväestön oikeuksien ja tuntojen tulkiksi, kun kirjoitatte, että niiden loukkaamista ei pidä jatkaa?

- Lähtökohtani on henkilökohtainen, mutta toki olen myös kanava ja äänitorvi kansalaismielipiteelle eli niille, jotka ovat kanssani samaa mieltä asioista.

Minkälaiset puheet tai kirjoitukset homoseksuaalisuudesta loukkaavat teitä itseänne? Onko avioliitto-oikeuden vaatiminen sellaista?

- Avioliittoinstituution laajentaminen toki loukkaa minua henkilökohtaisesti, mutta erityisen loukkaavaa on se, että yhteiskunnassamme poikkeavuuksia ylipäätään pyritään normittamaan ei-poikkeavuuksiksi. Se on mielestäni valheellista tosiasioiden kieltämistä.

Kirjoitatte, että "vähemmistöterrorismi on jo saavuttanut järjettömät mittasuhteet". Mitä kaikkia vähemmistöjä tarkoitatte?

-Tarkoitan kaikenlaista propagandaa ja ”positiivista syrjintää”, joka tapahtuu esimerkiksi sukupuolisen suuntautumisen tai etnisen taustan perusteella. Moniarvoisessa yhteiskunnassa erilaisuus on hyväksyttävä, mutta vähemmistöjen ei pidä antaa sanella yhteiskunnan normistoa.

Hirvisaari vastasi Suomen tietotoimiston kysymyksiin sähköpostitse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu