Timo Soinin ehdotukset saavat täystyrmäyksen

Timo Soinin ehdotukset eurokriisin hoitamiseksi saavat täystyrmäyksen talousoppineilta.

Perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia on kritisoitu oman eurokriisivaihtoehtonsa pimittämisestä. Mies itse viittaa Wall Street Journalissa 9.5 julkaistuun kirjoitukseen, jossa vaihtoehtoinen malli on hänen mukaansa jo esitetty.

Nyt Soini on jälleen nostanut mallinsa esille verkkosivujensa blogissaan. Kaksi talousammattilaista, Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm ja Nordean pääekonomisti Roger Wessmann, arvioi Iltalehden pyynnöstä Soinin eurokriisilinjaa. Miltä kirjoitus talousammattilaisen silmään näyttää?

Roger Wessman (RW): Yleisarvioni on se, että esitys ongelmista on raa’asti yksinkertaistettu, ja esitetty ”ratkaisu” jättää vielä monta kysymystä avoimeksi. Värikkäät kielikuvat toimivat analyysin korvikkeena. Esimerkiksi kielikuva syöpänä leviävästä maksukyvyttömyydestä jättää avoimeksi sen, millä tavalla maksukyvyttömyys Soinin mukaan leviää ja millä tavalla Soinin ratkaisu pysäyttäisi leviämisen.

Pasi Holm (PH): Värikkäästi ilmaistu talouskehitys, joka on osittain toteutunut. Eurokriisi on sen jälkeen jatkunut jo puolitoista vuotta ja tulee jatkumaan akuuttina ainakin vielä vuoden.

Onko Soinin tulkinta kriisistä osuva?

RW: Väite, että Bryssel olisi kasannut kriisimaille velkoja maksettavaksi, on outo. Velkoja maat ovat keränneet vuosikausia elämällä yli varojensa joko yksityisen tai julkisen velanoton kautta.

PH: Osin artikkelin kuvaus on osuva. Mutta kaikissa talouksissa valtiolla ja pankeilla on kohtalonyhteys. Jos kansantaloudessa menee huonosti, myös valtiolla ja pankeilla menee. Valtion velkaantuminen lisää pankkien riskejä ja toisinpäin. Kreikan osalta velkajärjestelyjä on jo kahdesti tehty. Espanjan pankkituen edellytys, ainakin julkisuudessa esitettyjen puheenvuorojen mukaan, on huonojen pankkien alasajo.

Miltä Soinin ratkaisuvaihtoehdot näyttävät ja mitä niistä käsityksenne mukaan seuraisi?

RW: Käsitys siitä, että kriisivaltioiden velkojen alaskirjauksista ei tavallinen kansalainen kärsisi, on yksinkertaistettu kärjistys. Sijoitusrahastot sijoittavat asiakkaidensa rahoja ja tappiot välittyisivät rahastoihin sijoittaneille. Toki kriisimaiden taakkaa voisi helpottaa, jos Soinin ehdotuksen mukaan ne vain jättäisivät velkansa maksamatta. Velkojen anteeksiantaminen tarkoittaisi valtavaa lahjoitusta euroalueen velkojamailta kriisimaille.

PH: Artikkelissa ei kannateta tukipaketteja ja kriisimaiden talouden tehostamistoimia. Tukipaketit ja EKP:n epätyypilliset toimet, kuten hätälainat ja valtion velkakirjojen tukiostot, ovat omasta mielestäni jossain määrin olleet välttämättömiä. Elvytyspaketit ovat olleet mielestäni välttämättömiä.

Olisiko Soinin linja mahdollinen?

RW: Soinin ratkaisumallissa, jossa ongelmissa olevat valtiot jättäisivät velkansa hoitamatta, maksukyvyttömyys todellakin leviäisi valtavana konkurssiaaltona läpi Euroopan kaataen niin rahoituslaitoksia kuin yrityksiä.

PH: Kaikissa oloissa on vaihtoehtoja. Oleellinen kysymys on, ajaisivatko laajamittainen kriisimaiden velkajärjestely ja pankkien sulkemiset euroalueen ja ehkä koko maailmantalouden vuoden 2008–2009 finanssikriisiäkin pahempaan taloustaantumaan.
14193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Persut vinkuu aina "asiattomista" avauksista mutta kun tänne laittaa vakavan avauksen, se menee monta kilometriä normipersun hilseen yli ja eikun "monttu auki kahteloo" - ei osaa sanoa juuta eikä jaata.

Anustappi, piereminen, ruuttamopo yms. (sekä tietysti homostelu) ovat ainoita aiheita jotka herättävä't keskustelua - joskus vilkastakin. Siitä voi päätellä mitä perun mielessä liikkuu...

Analyysi Timo Soinin ehdotuksista on liian vaikea tänne - se on varmaan oikeassa - siinähän pari talousasiantuntijaa kertoo herrasmiesmäisesti että Soini on pönttö.

Äänestä

"Soini oli oikeiassa" nimimerkki: Eikö sinulla soiniWätys ole koskaan omia mielipiteitä? Soinilla niitä ei ainakaan tunnu olevan. Hän ei osaa sanoa edes; pitäisikö suomen erota eurosta vai ei?

EVVK kuin jotkut Kallen höpinät. Suunsoittajat ja vastuunkantajat ovat erikseen. Soini on pelkkä suunsoittaja.

Äänestä
  • Töppiksen ja heeheen kaltaiset keskiarvopersut ei yksinkertaisesti kykene ajattelemaan, siksi he ovat ulkoistaneet ajattelun Soinille. Soini taas haluaa vain kannatuksen nousua, ei silloin esitetä mitään epämukavaa. Jos Soini ehdottaisi jotain järkevää (luulen että tietoa kyllä on) populistin kannatus romahtaisi. Samasta syystä Soini ei uskalla tuomita hallaahon ääriporukkaa.

    Äänestä

SMP:n konkurssiherra Soini ei näköjään välitä, vaikka konkurssiaalto pyyhkäisisi yli Suomen? Ovathan Soinin rasismilla hankitut miljoonat mukavasti turvassa säätiön tilillä ja Soinin omistamissa luxuskiinteistöissä. Yhdetkään ravit ei jää Soinilta väliin sen vuoksi, vaikka muutama kymmenentuhatta yritystä menisi nurin 1990-luvun alkuvuosien tapaan. -Ja sehän on Soinille pääasia. "Lamat tulee ja lamat menee" -sanoo Soini ja hörppii naurhdellen kaljaa. Älytöntä.

Äänestä

Pelkkää tyhjää suun pieksäntää jälleen Soinilta. Soini on mennyttä miestä koska jauhaa samaa onttoa liturgiaa josta ei löydy ratkaisua mihinkään.

Soini kuittaa Nordean pääekonomistille blogissaan.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini tykittää blogissaan tylyä tekstiä Nordean pääekonomistille Roger Wessmannille.

Wessman kritisoi tänään Iltalehdessä Timo Soinin Wall Street Journaliin 9.5.2011 kirjoittamaa artikkelia.

Wessmanin arvion mukaan Soinin eurokriisiin esittämässä ratkaisumallissa ”maksukyvyttömyys leviäisi valtavana konkurssiaaltona läpi Euroopan”.

Nyt Soini lyö takaisin.

- Wessmanin jäljiltä täytyi heti tarkistaa, että lompakkoni oli paikallaan takataskussa. Ovatko rahani turvassa, jos palkkapankkini pääekonomisti ei ymmärrä markkinatalouden perusteita? W-linja vaarantaa varasi, Soini kirjoittaa blogissaan.

– Sitten ymmärsin, pankkimies suojelee pankkien intressejä. Puhuu pankin pussiin. Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Voisiko Nordean pääekonomisti tai valtiovarainministeriön virkamies muuta julistaa kuin euron menetystarinaa tai pankkien pelastamista pankkituella veronmaksajien piikkiin?

Äänestä
  • Kun itse viestiä ei oikein pysty kommentoimaan edes sopivan lystikkäällä soinismilla tai lastenlorulla, jää jäljelle viestintuojsn ampuminen.

    Äänestä

Persujen pitäisi oppia edes yksi perusasia:

Taloa ei rakenneta vaatimalla. Talo rakennetaan rakentamalla.

Liian vaikeaa persuille??

Äänestä

perssuuseen perssut, siinä teille työtä!

Äänestä
  • Kaikki perssukarvaperseäijät puskiin pershommiin, pois sotkemasta poliittista sektoria kautta maan?

    Äänestä

Mitä meillä oikein oli ennen kuin meillä persuilla oli Isä Timon miljoonia maksava pyhä pieru?

Äänestä

Taitaa Timo puhua siitä miten tietty osa kansasta asiat kokee, linja ei yhteneväinen bisneksen kannalta eli poliitikkojen.

Järki on unohdettu tämänpäivän päätöksenteossa ja kansa kiltisti maksaa laskut , mielialalääkkeillä toimivassa hyvinvointivaltiossa nimeltä suomi.
Eihän siinä mitään, kuka mistäkin pitää. . .

Äänestä

Despoottinen Soini on henkilökohtaisessa vallanhimossaan ja rahanahneudessaan todella pelottava. Espoon Hitlerin tavoitteena ajaa Suomi perikatoon, kuten hän teki SMP:lle ollessaan sen puoluesihteeri?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pönttö! kirjoitti:

Timo Soinin ehdotukset eurokriisin hoitamiseksi saavat täystyrmäyksen talousoppineilta.

Perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia on kritisoitu oman eurokriisivaihtoehtonsa pimittämisestä. Mies itse viittaa Wall Street Journalissa 9.5 julkaistuun kirjoitukseen, jossa vaihtoehtoinen malli on hänen mukaansa jo esitetty.

Nyt Soini on jälleen nostanut mallinsa esille verkkosivujensa blogissaan. Kaksi talousammattilaista, Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm ja Nordean pääekonomisti Roger Wessmann, arvioi Iltalehden pyynnöstä Soinin eurokriisilinjaa. Miltä kirjoitus talousammattilaisen silmään näyttää?

Roger Wessman (RW): Yleisarvioni on se, että esitys ongelmista on raa’asti yksinkertaistettu, ja esitetty ”ratkaisu” jättää vielä monta kysymystä avoimeksi. Värikkäät kielikuvat toimivat analyysin korvikkeena. Esimerkiksi kielikuva syöpänä leviävästä maksukyvyttömyydestä jättää avoimeksi sen, millä tavalla maksukyvyttömyys Soinin mukaan leviää ja millä tavalla Soinin ratkaisu pysäyttäisi leviämisen.

Pasi Holm (PH): Värikkäästi ilmaistu talouskehitys, joka on osittain toteutunut. Eurokriisi on sen jälkeen jatkunut jo puolitoista vuotta ja tulee jatkumaan akuuttina ainakin vielä vuoden.

Onko Soinin tulkinta kriisistä osuva?

RW: Väite, että Bryssel olisi kasannut kriisimaille velkoja maksettavaksi, on outo. Velkoja maat ovat keränneet vuosikausia elämällä yli varojensa joko yksityisen tai julkisen velanoton kautta.

PH: Osin artikkelin kuvaus on osuva. Mutta kaikissa talouksissa valtiolla ja pankeilla on kohtalonyhteys. Jos kansantaloudessa menee huonosti, myös valtiolla ja pankeilla menee. Valtion velkaantuminen lisää pankkien riskejä ja toisinpäin. Kreikan osalta velkajärjestelyjä on jo kahdesti tehty. Espanjan pankkituen edellytys, ainakin julkisuudessa esitettyjen puheenvuorojen mukaan, on huonojen pankkien alasajo.

Miltä Soinin ratkaisuvaihtoehdot näyttävät ja mitä niistä käsityksenne mukaan seuraisi?

RW: Käsitys siitä, että kriisivaltioiden velkojen alaskirjauksista ei tavallinen kansalainen kärsisi, on yksinkertaistettu kärjistys. Sijoitusrahastot sijoittavat asiakkaidensa rahoja ja tappiot välittyisivät rahastoihin sijoittaneille. Toki kriisimaiden taakkaa voisi helpottaa, jos Soinin ehdotuksen mukaan ne vain jättäisivät velkansa maksamatta. Velkojen anteeksiantaminen tarkoittaisi valtavaa lahjoitusta euroalueen velkojamailta kriisimaille.

PH: Artikkelissa ei kannateta tukipaketteja ja kriisimaiden talouden tehostamistoimia. Tukipaketit ja EKP:n epätyypilliset toimet, kuten hätälainat ja valtion velkakirjojen tukiostot, ovat omasta mielestäni jossain määrin olleet välttämättömiä. Elvytyspaketit ovat olleet mielestäni välttämättömiä.

Olisiko Soinin linja mahdollinen?

RW: Soinin ratkaisumallissa, jossa ongelmissa olevat valtiot jättäisivät velkansa hoitamatta, maksukyvyttömyys todellakin leviäisi valtavana konkurssiaaltona läpi Euroopan kaataen niin rahoituslaitoksia kuin yrityksiä.

PH: Kaikissa oloissa on vaihtoehtoja. Oleellinen kysymys on, ajaisivatko laajamittainen kriisimaiden velkajärjestely ja pankkien sulkemiset euroalueen ja ehkä koko maailmantalouden vuoden 2008–2009 finanssikriisiäkin pahempaan taloustaantumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu