Keskusta, avain ihmisyyteen

Vaikka kaikki puolueet ovatkin pakon edessä markkinavoimien sanansaattajia, katson kuitenkin Keskustalla olevan parhaat mahdollisuudet ihmiarvon saattamiseksi jälleen kaiken päättämisen keskipisteeksi.

Ihmisyyden jääminen taka-alalle näkyy täällä ja myöskin koko maassa, jota meistä riippumattomat tahot johtavat kohti lopullista päämäärää, henkistä ja materialistista tuhoa.

Rahan ylivallasta kärsii erityisesti kehä kolmosen ulkopuolinen Suomi. Se ilmenee monin eri tavoin. Sisäpuolella taas kärsitään huumeista, väkivallasta, saasteista, teennäisistä sekä luonnottomista ihmissuhteista.

Ruotsin Television mukaan maaseudulla, jossa on paljon työttömyyttä ja muuttotappiota kärsitään yleisen ilmapiirin synkistymisestä, joka johtaa mm. itsemurhiin.
Pahiten asiasta kärsii Värmlanti, joka on eräs Ruotsin kauneimpia seutuja, kuten kuuluisa ruotsalainen tenori Jussi Björling´kin lauloi.
Siellä pahoinvoinnin aikaansaaminen on keskusjohtoista, kuten alkaa monista merkeistä päätellen olla Suomessakin koska Keskusta on vallankahvasta sivussa.
1166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Varohan vaan kapi ottaa kohta nikikseen sapiens ali-dux...;)

Äänestä

Kyllähän maaseudun pahoinvoinnin suurin syy on Kepu:n aikaansaama negatiivinen mieliala, joka tuutista sekä valtakunnalliset että paikalliset Kepu.poliitikot lietsovat tätä tappiomilialaa. Toinen syy on elintasokuilu manviljelijöiden ja muiden välillä, maanvilejlijöillä menee taloudellisesti hyvin kun muu maaseutu kärsii köyhyydestä, nykyinen suurtilojen tukeminen miljardeilla estää tehokkaasti maaseudun muuta elinkeinotoimintaa.

Äänestä
  • Olet osittain oikeassa koska maanviljelyä on kehitetty bulkkipohjalta. Siinä meillä ei ole kilpailukykyä, elleivät maat muualla tyystin muutu viljelykelvottomiksi.
    Keskustan tulisi nyt ottaa vahva rooli maanviljelyn suuntaamiseksi takaisin selkeään perheyrittämiseen. Myös tuet tulee suunnata pääasiallisen tulonsa maataloudesta saaville, painotettuna perheyrityksille.

    Äänestä

Paloheinän ali-dux oppi ettei kannata tulla palstalle takki auki, kun pohjana on vain rottakoulu..

Äänestä

Viljelyn viljan osalta suomen on oltava omavarainen.
Esim USA:n kuivuus ja huono sato siellä pitäsi toimia hälytysmerkkinä.

Äänestä

Kepulla voi olla avain ihmisyyteen, mutta se on sillä lukinnut ihmisyyden oven eikä ole suostunut sitä enää avaamaan.. Muiden puolueiden on täytynyt sinne murtautua saadakseen ihmisyyden yleiseen käyttöön.

Sanot tuossa totuudenkin: ”Ihmisyyden jääminen taka-alalle näkyy täällä”. Niin näkyy, näköjään jo tällekin avaukselle on tullut näyttöjä ”sivistysliike keskustan” tuottamasta.

Äänestä
  • Komea arvonimi ääliölle?

    Äänestä

Kapin munakarvakuva oli huippu suoritus heikkolahjaisen evp aliupseerin sivistyksestä...;)

Äänestä

””Rahan ylivallasta kärsii erityisesti kehä kolmosen ulkopuolinen Suomi””

Pitää vähentää kehä kolmosen sisäpuolelta ulkopuolelle työnnettävää rahaa, jotta se ei saai siellä ylivaltaa.

””Sisäpuolella taas kärsitään huumeista, väkivallasta, saasteista, teennäisistä sekä luonnottomista ihmissuhteista.””

Suhteessa väkilukuun huumeet ja väkivalta on monilla pienillä paikkakunnilla yleisempää kuin kehä kolmosen sisäpuolella. Luonnollisia ihmissuhteita ulkopuolella on enemmän, miehet harrastaa seksiä vain oman sukunsa kanssa.

Äänestä
  • Pääkaupunkiseudun huumeiden käyttäjät ovat Parikkalassa saakka aineidensa perässä koska itänaapurista näyttää pääsevän aineita yhä enemmän rajan läpi.

    Tuo insesti on yleinen ongelma, ei mihinkään ryhmään leimallisesti liittyvä vaikka sillä leimata halutaankin.

    Äänestä

  • Toimittaja Tollero kirjoitti:

    Pääkaupunkiseudun huumeiden käyttäjät ovat Parikkalassa saakka aineidensa perässä koska itänaapurista näyttää pääsevän aineita yhä enemmän rajan läpi.

    Tuo insesti on yleinen ongelma, ei mihinkään ryhmään leimallisesti liittyvä vaikka sillä leimata halutaankin.

    punikit panee pentujaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sapiens dux kirjoitti:

Vaikka kaikki puolueet ovatkin pakon edessä markkinavoimien sanansaattajia, katson kuitenkin Keskustalla olevan parhaat mahdollisuudet ihmiarvon saattamiseksi jälleen kaiken päättämisen keskipisteeksi.

Ihmisyyden jääminen taka-alalle näkyy täällä ja myöskin koko maassa, jota meistä riippumattomat tahot johtavat kohti lopullista päämäärää, henkistä ja materialistista tuhoa.

Rahan ylivallasta kärsii erityisesti kehä kolmosen ulkopuolinen Suomi. Se ilmenee monin eri tavoin. Sisäpuolella taas kärsitään huumeista, väkivallasta, saasteista, teennäisistä sekä luonnottomista ihmissuhteista.

Ruotsin Television mukaan maaseudulla, jossa on paljon työttömyyttä ja muuttotappiota kärsitään yleisen ilmapiirin synkistymisestä, joka johtaa mm. itsemurhiin.
Pahiten asiasta kärsii Värmlanti, joka on eräs Ruotsin kauneimpia seutuja, kuten kuuluisa ruotsalainen tenori Jussi Björling´kin lauloi.
Siellä pahoinvoinnin aikaansaaminen on keskusjohtoista, kuten alkaa monista merkeistä päätellen olla Suomessakin koska Keskusta on vallankahvasta sivussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu