ARI VATANEN SANOI LOISTAVASTI TV:ssä

että,"Suomi on vain yhden totuuden maa",sitten kun joku on eri mieltä kuin muut - niin hänen päälleen hyökätään ja häntä syyllistetään.

Tämähän pitää täysin paikkansa,esimerkeiksi kelpaavat vaikka Soini tai Halla-aho.
1191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hyvä että on vielä ihmisiä jotka näkee tämän yhden totuuden läpi - eikä suoraan niele sitä.

Äänestä

Harva uskoo halla-aholaisten yhteen totuuteen. Ihmiset osaavat ajatella.

Äänestä

Näin toki on, ja jos otamme esimerkiksi Vatasen itsensä, niin olihan hänkin pyrkimässä joskus vuosia sitten Suomen MEPiksi EU:n parlamenttiin ja silloin hän syyllistyi aivan samaan asiaan.
Ari Vatanen kampanjoi nimenomaan kykenevänsä välittämään EU:n parlamentissa Suomen viestin, sillä hän osaisi sanoa sen ranskaksi. Vatanen ressukka siis ajatteli itsekin, että Suomella on yksi ainoa viesti Euroopan unionissa, jonka hän on armoitettu siellä välittämään.
Mahtoiko hän siellä onnistua ollenkaan, muistaakseni hänen suurin huolensa taisi olla bensiinin hinnan kohoaminen, mikä tietenkin haittasi yksityisautoilua.

Äänestä
  • Joka tapauksessa vatanen on nähnyt maailmaa monelta kantilta,joten sellaista kokemusta löytyy - toisin kuin näiltä nettireppanoilta,joilla ei näytä olevan mitään tajua mistään.

    Äänestä

  • ++++ kirjoitti:

    Joka tapauksessa vatanen on nähnyt maailmaa monelta kantilta,joten sellaista kokemusta löytyy - toisin kuin näiltä nettireppanoilta,joilla ei näytä olevan mitään tajua mistään.

    Ja huomattukin, jopa täällä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/2187757

    Äänestä

  • Nänyt on kirjoitti:

    Ja huomattukin, jopa täällä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/2187757

    Ari Vatasen ei todellakaan pitäisi antaa enää mitään haastatteluja, sillä tyhmyys loistaa hänestä hyvin kirkkaana. Eihän maailma todellakaan ole niin yksinkertainen, että rallikuski pystyisi tekemään politiikkaa ja hoitamaan meidän yhteisiä asioita.
    Ehkä hänen on parasta vain keskittyä niihin maallikkosaarnaajan hommiinsa.

    Äänestä

  • tyhmyys loistaa häne kirjoitti:

    Ari Vatasen ei todellakaan pitäisi antaa enää mitään haastatteluja, sillä tyhmyys loistaa hänestä hyvin kirkkaana. Eihän maailma todellakaan ole niin yksinkertainen, että rallikuski pystyisi tekemään politiikkaa ja hoitamaan meidän yhteisiä asioita.
    Ehkä hänen on parasta vain keskittyä niihin maallikkosaarnaajan hommiinsa.

    Katso nyt hintti kuka meillä on kulttuuriministerinä häh?

    Niin kommari anarkisti huligaani Arhinmäki,joka on hädin tuskin ylioppilas - tyyppi on täysi pelle.

    Ei ihme että sitä on haukuttu.

    Äänestä

  • hohohohoh kirjoitti:

    Katso nyt hintti kuka meillä on kulttuuriministerinä häh?

    Niin kommari anarkisti huligaani Arhinmäki,joka on hädin tuskin ylioppilas - tyyppi on täysi pelle.

    Ei ihme että sitä on haukuttu.

    Voisihan meillä olla kulttuuriministerinä vaikkpa Kike Elomaa, mutta eihän persut hallitusvastuuseen halua.

    Äänestä

  • No voi voi kirjoitti:

    Voisihan meillä olla kulttuuriministerinä vaikkpa Kike Elomaa, mutta eihän persut hallitusvastuuseen halua.

    Niin, persuistahan löytyy paljon ministeriainesta ;)

    Äänestä

"Suomi on vain yhden totuuden maa". Niinpä, jos persut saisivat vallan, niin juuri näin olisi. Olisi vain yksi totuus (niikuin tuntuuu persuilla olevan, kaikki muu on jotenkin kehitysvammaista) ja muut mielipiteet kiellettyjä.

Äänestä

KUTEN EDELLÄ OLEVASTA HYVIN NÄKEE SAIRASMIELISET NEETILUUSERIT JÄLLEEN VAUHDISSA

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkkää faktaa kirjoitti:

että,"Suomi on vain yhden totuuden maa",sitten kun joku on eri mieltä kuin muut - niin hänen päälleen hyökätään ja häntä syyllistetään.

Tämähän pitää täysin paikkansa,esimerkeiksi kelpaavat vaikka Soini tai Halla-aho.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu