Oletko huomannut sinä hellariuskova mitään negatiivistä suhteessasi muihin uskoviin, varsin männeinä vuosina, nykyään kai ollaan suvaitsevaisempia?
Rehellistä pohdintaa toivotaan niiltä joita kysymys etupäässä koskettaa.
Rehellistä pohdintaa toivotaan niiltä joita kysymys etupäässä koskettaa.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Lapsuudessa mielestäni hellari äiti hieman nuivasti sanoi evankeelisesta sukulaisesta.
Olen varmaan itsekkin epäröiden joskus varhaisempina aikoina suhtautunut..onneksi on tullut ymmärrystä asiaan.
Kurjaa että ollaan varmaan monesti oikeaoppisuudessa noustu muiden yläpuolelle.
Näitä asioita on hyvä tunnustaa ja myöntää.
Miksi on parempi olla vääräoppinen kuin oikeaoppinen ?
kumpaa Paavali suositteli kirjeissään ?
Sinä fariseus joudut helvettiin, jos et tee parannusta. Sinulla ei ole paljoa elinaikaa.
Perämelalla todella hyvä kysymys miksi uskoa Helluntaiseurakuntaan kun vain Usko Jeesukseen pelastaa.
Ei OLE muita uskovia.
Uudestisyntyneitä uskovia on eri kirkkokunnassa. Mielestäni on epäsopivaa vähätellä tai jopa epäillä heidän Jumalan lapseuttaan.
"Parempi aito vihollinen kuin epäaito ystävä."
Kuka on vihollisesi?
Jos yhtään tajuaa Jumalan suuruuden ja ihmisen pienuuden, ei voi kyllä omaa porukkaa pitää ainoana oikeana. (Helluntai)seurakunnalla ei ole mitään merkitystä pelastuksen kanssa.
Tietysti mietin, että jos on vain itse oikeassa oleva (lestaadioilaiset), niin miten harhassa on mutta se on Jumalan käsissä. Ja ei seurakunta ratkaise vaan oma sydän.
Eli jätän Jumalan käsiin sellaisen kristinuskon, johon itse en voi yhtyä.
Oliko aasian seitsemällä seurakunnalla mitään merkitystä pelastuksen kanssa ?
jos ei ollut, miksi mikään Jumaslan antamssa ilmestyksessä ei puhu sellaisen puolesta ?
eikös ilmestys olisi ollut yksinkertainen sanoessaan esm; turhaan te niihin kuulutte, ei niillä ole mitään merkuitystä pelastuksen kanssa.
ok, jos esm helluntailla ei ole kirjoittajanmukaan mitään merkitystä, kuka olisi tehnyt sen lähetystyön ynnä kaiken muun valtavan työn mitä helluntaiseurakuntien kautta on tehty ?
Jumalako vaiko joku, kuka ? kuinkamonta lähettiä on tehnyt työnsä ilman seurakuntien tukea ?
Ei seurakunta ketään pelasta, voit oppia seurakunnassa kuka pelastaa.
Helluntailaiset eivät tunnusta uskoviksi muutoin kuin upotuskastetun ja heidän omat oppinsa tunnustavan käännynnäisen.
Lukemalla pelkästään tätä foorumia, kuin muitakin helluntaiuskonnon foorumeita, sekä toisaalla kristillisiä foorumeita, tämä asia kyllä selviää.
He tuomitsevat kristilliset kirkot ja niiden opit kadottavina, joiden kautta ihminen ei voi pelastua. He eivät tunnusta kristillisten kirkkojen jäseniä tosiuskoviksi.
Kysyn perämelalta ihan selvyyden vuoksi, ovatko luterilaiset uskovat sinun veljiäsi ja sisariasi?
Niin kauan kuin he puhuvat olevansa luterilaisia he tunnustavat kirkkonsa harhat korkeammalle kuin Jumalan sanan.
siksi suhtaudun heihin hengellisinä lapsina, enkä kovin kummoiseen tunnustamiseen lähde mukaan.
Kiitos vastauksesta, asia selvä. Pidät onneksi heitä uskovina.
Kristinusko on nk. pääsiäisuskonto.
Helluntailaiset korostavat helluntaita ihmisen pelastuksessa, eivät niinkään ristintyötä, vaan karismaattisia kokemuksia, joilla mitataan ihmisten usko ja muka "uudestisyntymä". Pääsiäinen kylläkin mainitaan ja siihen vedotaan silloin kun heidän omat tekonsa eivät riitä, mutta karismaattinen kokemuksellisuus on helluntaiuskonnon varsinainen "uskon" mittari, tätä nimitys "helluntailaiset" kuvaakin.
Herra Perämela. Missä muussa seurakunnassa kuin Helluntaiseurakunnassa on niin paljon virheitä Suomessakin 1700 luvulla Helluntailaiset olisi saaneet Kuolemantuomion Jumalan pilkasta. Luterilainen sl pappi kirjoitti 60 luvulla kirjoitti kirjan pahimmat harhaopit suomessa ensin oli Helluntailaiset ja heti sen jälkeen Jehovan todistajat
Perämelä on itsetyytyväinen paskakasa.
Olen mielessäni alkanut pohtimaan helluntailaisuuden korostuksia. Onko jokin mikä ei ole niin tärkeällä paikalla opissa mikä tulisi olla. Onko Jumalan armo suurempi ja rakkaus mitä olen ymmärtänyt. Monesti itsessäni olen kokenut niin että Jumala jeesaa siinä mihin en millään itse pysty..vai jeesaako, pääsenkö lopulta ikinä sisälle helmiporteista.
Jumala ei jeesaa siinä missä et itse pysty.
Me emme pelastu omien tekojemme kautta, eikä Jumala parantele meidän tekojamme.
Koko pelastus lähtee Jumalasta, jatkuu siinä ja Jumala myös vie sen päätökseen.
Hän ei ihmisapua tarvitse, Hän ei edes huoli sitä.
Ihmisavun tarjoaminen Jumalalle on Jumalan voiman aliarviointia ja epäuskoa.
Kristitty polvistuu Jumalan eteen ja antaa itsensä Jumalalle, kaikkinensa ja sallii sen jälkeen Jumalan Itsensä tehdä kaiken työn.
Tätä helluntailaiset pilkkaavat kristityissä "passiivisuudeksi", vaikka tämä nimenomaan on uskoa, heidän omat tekonsa taas kieltävät kaiken uskon.
Seurakunnassa usein tunnen että olen ainoa joka ei pysty täyttämään mittoja, harvoin kokee että tämä on vajavainen joukko ja Jumalan armo on valtava.
Mielellään kerrotaan vuolaasti niitä syntiretkiä ennen uskoontuloa mutta harva tuo esille asioita joista on joutunut uskovana tekemään parannusta.
En mainosta henkilöä mitenkään mutta otan hänet esimerkiksi, Joyce Meyer usein kertoo omista mokistaan ja epäonnistumisistaan uskovana sekä taisteluistaan. Tällaista en juuri ole Suomen helluntaissa itse nänhyt, tai olen ollut väärässä paikassa tai laput korvilla.
Siksi tulee mielikuva onnistuneesta porukasta.
Luther tiivisti raamatun sanoman lauseeseen: "Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen teon kautta."
Jeesus on suorittanut koko pelastustyön meidän puolestamme: Hän sovitti ristillä meidän syntimme, voitti Kuoleman, kuolleistanousevien esikoisena, myös me kerran pääsemme ruumiimme ylösnousemukseen. Hän lahjoittaa meille oman vanhurskautensa, jonka uskon kautta ja uskossa otamme vastaan. Hän nousi Taivaaseen meidän edellämme. Helluntaipäivänä Hän lähetti luoksemme Pyhän Hengen, joka lohduttaa ja muistuttaa meitä kaikesta Jumalan sanasta ja tekee meidät eläviksi, kaikkine PH:n armolahjoineen, uskon kautta. Jumala lahjoittaa meille myös uskon, omin voimin me emme kykene oikeinuskomaan.
Tämän kaiken Jumala lahjoittaa meille täydestä rakkaudestaan ja armostaan, ilman mitään meidän omia ansiotekojamme, sillä Jeesus poissulkee ansiot. Joka julistaa ihmisansioita, poissulkee Jeesuksen lahjavanhurskauden.
Rukoilemme: Isä meidän...
Olisiko syytä vähänmiettiä mitä se usko todella mahtaa olla.
onko se siis sit passiivisena istumista jolloin jumala tekee kaiken työn, minkä työn pitää kysyä ?
mitä Jumala tekee kun uskova istuu paikallaan. Odottaa, että hänen omansa alkaa toimia niinkuin hänen lapsensa toimivat, eikö ?
mietitäänpä !
ok, kun nyt se parjattu helluntaiuskova menee nimismiehen puheille ja tunnustaa salakaatonsa hirvimetällä, kenen asialla hän silloin on ?
onko hän siis omien tekojensa kautta nyt mitätöimässä uskoaan kuten yllä ollaan mieltä vai mitä ?
tai kun se helluntaiuskova lukee raamatusta, älä varasta, niin hän heti lakkaa varastamasta. onko hän silloin omien tekojensa kautta mitätöimässä uskoaan vai ?
ja samaa listaa voi jatkaa kilometrin.
missä noissa siis helluntaiuskova on omien tekojen kautta mitätöimässä uskoaan ?
ajatteletteko te yleensä ollenkaan mitä te kirjoitatte, kun noita tuollaisia "omien tekojenkautta uskoaan mitätöimässä .." fraaseja kirjoitatte.
Sakkeushan sanoi antavansa takaisin ja korvaavansa yllin kyllin kaikki väärintekemisensä sen jälkeenkun Jeesus oli hänen kodissaan vieraillut, eli voimme sanoa Sakkeuksen tulleen uskoon.
oliko Sakkeus siis mitätöimässä oikeaa uskoa omien tekemisisensä kautta jne...hohoijaa.
Hohoijaa itelles.
Uskova kylläkin tekee tekoja, mutta Jeesuksen ja PH:n vaikuttamana.
Jumalalle kelpaavat ainoastaan Kristuksen teot.
Juuri näistä teoista Jumalan sana sanoo: "usko ilman tekoja on kuollut".
Uskon teot eivät siis tapahdu tarkoituksessa miellyttää Jumalaa, jolloin Jumala sitten kiittäisi ja "armahtaisi" tämän ansion mukaan, vaan Jumalan armotekona uskovassa.
Kun lakkaa tekemästä omia tekojaan ja laittaa tumput ristiin, niin Jumala saa mahdollisuuden alkaa vaikuttamaan hyviä tekoja uskovassa. Mutta jos henkilö jatkuvasti häärää, pyrkien harjoittamaan jumalanpalvelusta omilla teoillaan, hänestä on vain vahinkoa Herran työlle. Ja tuskin hän edes on aito uskova, sillä hän uskoo enemmän itseensä kuin Jumalaan.
Mitä sanoo Raamattu: Room.4:5. Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman. Sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Emme ole uskovinakaan, Jumalan " sätkynukkeja".
Sanompa Sinulle perämela, että jos uskova on ennen uskoontuloaan syyllistynyt esim. hirven salakaatoon tai johonkin muuhun rangaistavaan tekoon, niin vaikka hän saa Jeesuksen nimessä ja veressä julistetun syntien anteeksiantamisen kautta Jumalalta anteeksi tuon rikkomuksensa, hänen on mentävä selvittämään asiat myös viranomaisten kanssa ja otettava vastaan raastuvanoikeuden tuomio siitä..
Ei se, että synnit julistetaan Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi meinaa sitä, että uskova olisi sen seurauksena syyntakeeton esim. vanhassa hirvensalakaatojutussaan ja pääsisi asiasta ilman seuraamuksia, vaan se meinaa nimenomaan sitä, että asia on anteeksiannettu Jumalan kasvojen edessä. Ja uskoon tulleella on velvollisuus tehdä tili tekemisistään viranomaisten kanssa, jos hänellä on jotain sellaista kontollaan, joka on selvitettävä viranomaisten kanssa..
Oletko sä myös lukutaidoton, vai etkö ymmärrä lukemaasi?
Lue juuri laittamasi lause uudelleen ja hitaasti.
"Joka ei töitä tee... vaan uskoo Häneen... joka vanhurskauttaa jumalattoman (!)... sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi."
Teillä on meistä kristityistä, sekä Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta mielenkiintoinen näkemys: olemme "Jumalan sätkynukkeja".
Tätähän te aina hoette. Haluatte itse hallita itseänne.
Itseasiassa pilkkasit myös juuri Jumalaa.
No enkös minä justiinsa sitä kirjoittanut, että jos menee ja tunnustaa virakavallalle, , onko sekin niitä kammottavia omia tekoja joista oli puhetta !?
kuinka oikein luette, samaan syssyyn otinmonta esimerkkiä mm Sakkeuksesta, eikö siinä ole tarpeeksi viitteitä mitä tarkoitin !
Jumalalle tunnustetaan kaikki rikokset ja niiden aikomuksetkin, ja yhteiskunnan edessä lain rikkomukset.
näitä tekee uskova, ja kaikki tekemiset lähtee Jumalan vaikutuksesta.
se on sitä uskoa käytännössä.
uskoontulo on pelkkä syntymä, ja siitä alkaa vaellus ja kasvu kohti hengellisitä aikuisuutta. ja se elämä on aivan taatusti tekoja, joilla ei Jumalaa lepytetä, vaan ne lähtee toisesta näkökulmasta.
ettekös ole koskaan lukeneet raamatusta Apostolien tekoja ?
Jumala vaikutti, ja apostolit tottelivat. se ei paljoa kaipaa sanan selityksiä.
Kun menee tunnustamaan tekojaan viranomaisille kannattaa muistaa suomessa on pahasti korruptoitunut Poliisi ja oikeuslaitos. Jos nyt kyseessä hirven salakaato sitä nyt ei kannata mennä viranomaisille kertoon.
En ole helluntailainen, niinkuin en vapaakirkollinenkaan, mutta vieraillessani em. seurakunnissa, olen pannut merkille sen, että jos joku on vaihtanut esim. helluntailaiseurakunnasta vapaaseurakuntaan ja päinvastoin, niin jotkut tykkäävät siitä kyttyrää ja suhtautuvat asiaan vihamielisen halveksivasti..
Esim. tuolla Koillis-Savon pienillä paikkakunnilla olevissa helluntaiseurakunnissa jotkut suhtautuvat erittäin nuivasti niihin, jotka ovat eronneet helluntaiseurakunnasta ja liittyneet vapaaseurakuntaan. Ja samankaltainen suhtautuminen on myös vapaaseurakunnassa niitten suhteen, jotka ovat eronneet vapaaseurakunnasta, mutta eivät ole liittyneet toiseen seurakuntaan. Väärät todistukset ja löperöpuheet seuraavat eronnutta jatkossa vuosikaudet ja jopa vuosikymmenet..
NokiaMissiosta kiistellään edelleenkin..
Koska tällaista on uskovaisuus nykyaikana monissa härmålandin seurakunnissa, niin ei voida sanoa, että se olisi ns. "ennenvanhaan" ollut varsinainen vitsaus ja ikäänkuin jatkuvaa tukkanuottasilla oloa kaikkien uskovaisten kohdalla..
Itse olen Adventtilainen ja olen totisesti saanut kokea Helluntailaisten ja tosin Lestadiolaisten vihan Jeesukseen uskovia kohtaan.
Itse olen kokenut aika ehdollisena Jumalan armon, jos et sitä ja tätä täytä.
Ei niiden syntien tarvitse olla hirvensalakaatoja, eikö ihminen jätä tekemättä hyviä tekoja, eikö ole ahnekkin, ihminen himoitsee, on vääränlaiset asenteet muita kohtaan, ylpeyttä, itseriittoisuutta, itsesääliä, rikkinäisyyttä, petollinen sydän, elämän ahdistusta ja ihminen varastaakin Jumalalta.
Miten sitten olen tarpeeksi pyhittynyt kelvatakseni, en tiedä.
Raamattuhan sanoo että pyrkikää...jne.
mitä on pyrkiminen ?
onko se passiivista amossa makaamista, vai olisiko se aktiivista ojentautumista sen mukqaan kuin Jumalan Henki sisikunnassa vaikuttaa.
nämä ovat KRISTILLISTÄ ELÄMÄÄ, ei niillä mitään pelastusta hankita. se on jo hankittu.
Niin.. Kaikenlaiset vääryydenteothan ne ovat syntiä Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan..
Otin tuon hirvensalakaatojutun ihan vaan sen vuoksi, koska perämela viittasi mielipiteessään siihen. Ja se on näkyvä esimerkki sellaisesta, josta täytyy tehdä selvitys viranomaisten kanssa, koska kyseessä on julkinen metsästysrikkomus..
Uskoon tulleen tiliselvitys viranomaisten kanssa koskee kaikenlaista lainrikkomiseen liittyvää konnuutta, joka on yhteiskunnallisesti säädetyn lain mukaan rangaistava teko..
Kun jokainen uskova uskoontultuaan tutkistelee syntien anteeksisamisen jälkeen sisintään; ja ellei se "koira asioissa enää hauku" eli omatunto ei asioissa kolkuttele, niin asia on selvää pässilihaa ja Isä Jumalan mielen mukaisessa järjestyksessä..
Tuossa on jo mihin tarttua.
Armon osuutta kilvoituksessa saisi helluntaipiireissä korostaa enemmän, muuten uskonnollisuus soluttautuu mukaan ja se on perk.eleestä.
Room.4:5 Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman. Sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Eräät voivat ajatella, että pelastumisen rinnalla tarvitaan tekoja. Vanhurskauttamiseen ei tarvita tekoja ihmiseltä, vaan tekoja tarvitaan rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistämme. Meidän tulee peljätä ja rakastaa jumalaa ennen kaikkia siksi, että rakkaus lähimmäisiimme toteutuu. Me saamme uskoa vain, että Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan pelastanut meidät - ilman meidän tekoja.
Kyllä synti voitetaan itse yrittämällä. Eikös tämä ole selvä teille henkellisille lapsosille? Jumala ei kykene, vaan ihminen itse voittaa himonsa ja suoltaa sitten pahan olonsa suomi24 foorumilla.
Miten selitätte kohdan jonka sanasta luemme, mm;
pukekaa päällenne Kristuksen koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa...
ja edelleen, täyttykää Hengellä, niin ette lihan himoa täytä..
niin, eikös asia ole päivänselvä.
Jumala tankkaa , ja ihminen starttaa . vai onko jollain asia jotenkin toisinpäin ?
Vaikuttaa sille, että Jumala ei ole päässyt alkuunkaan edes tankkaamaan, kun lukee tätä foorumia. Pelkkää napinaa muiden uskon huonoudesta ja julistusta ihmisen valinnoista. Jeesuksesta tuskin sanaakaan.
Kyllä olisi Herralle töitä.
Voisko joku pyytää ketjun poistoa, itse en osaa. Ketju on mennyt riitelyksi ja helluntailaisten haukkumiseksi.
Mitä väliä on jos joku arvostelee, ehkä Jumala on lähettänyt hänet siihen tehtävään.
hellari8
Oon huomannu sen että ne vihaa messiaanisia. Ainakaan helluntailaisten foorumissa, Netmissionissa, ei saa kirjoittaa messiaanisuudesta mitään, heti tulee bannia, tai ainakin aletaan puhua "judaismista ja muusta" messiaanisuuteen kuulumattomasta.
Eri asiayhteyksiä netmissionissa myös mielivaltaisesti yhdistellään, jotta saadaan messiaanisuus näyttämään lukijoiden ja toisten keskustelijoiden silmissä erittäin pahalta, jopa harhaopilta.
Raamatussa messiaanisuus on alkuperäisin usko.
Onpa erikoista jos olet kokenut jopa vihaa hellareiden taholta messiaanisia kohtaan, mikä siinä sitten voisi olla taustalla?
Mikään viha ja halveksunta ei sovi kenellekkään uskovalle.
opin jo lapsena ja nuorena että vapislaiset ovat toisen luokan uskovia. Lutterit vielä huonompia.
Myöhemmin olen joutunut tekemään parannusta tuosta asenteesta. Eihän sitä seurakunnassa suoraan sanottu mutta jotenkin se sieltä rivien välistä tuli.
'Helluntailaisuus on kaikkein eniten Raamatun mukaista uskoa maailmassa. Suomen helluntaiseurakunnat ovat erityisesti sitä, koska ovat järjestäytyneet Raamatun mallin mukaisesti'
hyi olkoon tuota hurskauden määrää..
Mihinkkäs luokkaan Paavali kuuluu sen jälkeen kun hän julkaisi sen opillisen määritelmänsä ?
Kyllä sitä pilkkaa on saanut kuulla ihan omiksi tarpeiksi, kun ei kuulu hellareihin. Siinä ei auta se, että itse haluaa olla ystävä ja saman Herran palvelija.
Pelkkää mollaamista ja uskon mitätöintiä. Joitain poikkeuksia on.