oikein mihinkään sodan aikana,Saksa marssi Tanskaan ja tanskalaiset viikingit katsoivat kadunvierillä - se oli siinä.
Saksalaiset meni Norjaan ja eihän siinä mennyt kuin hetki ja Norjan viikingit antautui - ei ollut Norjan viikingeistä hommaan.
Ruotsi taas nuoli molempiin suuntiin,sekä Saksaan ja Neuvostoliittoon,myi siinä samalla rautamalmia ja kuulalaakereita sakuille - sakut maksoivat juutalaisten kullalla,sehän ei viikinkejä haitannut.Siellä pelle ja calle mussutti banaania,kun suomen miehet taistelivat - pelle ja calle toivoi että finjävelit pärjäävät,heistä kun ei sotaan olisi.
Kaikkein pelkurimaisin maa Pohjoismaissa on Ruotsi,mutta onneksi siellä nyt muslimit tekevät parhaansa saadakseen maan haltuun sisältäpäin - katsotaan montako vuosikymmentä menee.Mutta jatkuvasti muslimien valta on ruotsissa kasvanut.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Tosi miehet löytyi Suomesta.
Mutta turpiin tuli silti, kaksikin kertaa.
Ruotsalaiset olivat pelkureita jo toisen maailmansodan aikaan.Nyt ne ei pärjää edes maassaan rellestäville muslimeille.
Suomalaiset eivät pärjää edes Kataiselle.
Olaan ylpeitä, petimme aseveljemme, kuin luopiot konsanaan!
Yritimme siivellä ensin Suursuomea!
Mitä tanska olisi voinut miljoonaista huippuarmeija vastaan?
No Suomi pärjäsi pitkään maailman suurinta armeijaa vastaan - eli puna-armeijaa vastaan,heikolla aseistuksella.
Mutta skandinaaveista ei ollut hommaan.Olisi kyllä ollut hienoa että ryssät olisivat vallanneet ruotsin - se olisi ollut helppo homma.
Pärjäs? Saksan miljonaarmeija siellä pärjäs. Paljon Sakaslaisia Suomessa? Stukia?
Kuviteletko, että voitettiin venäjää?
Talvisodassa suomalaiset taisteli yksin ja pärjäs - sodan loppu tuloksen tietää jokainen.
Mutta Ruotsi pelkäsi,ja on tunnettu tosiasia että ruotsin johto sodan alla ilmoitti Suomelle,että jos sota syttyy - niin Ruotsi ei tule auttamaan.
Aiemmin kyllä ruotsi vei Suomelta miehet ja hevoset omiin sotiinsa,sitä se ruotsin valta oli.
Pieni armeijakunta tyri hyökkäystään. Silti Suomi olisi luhistunut parissa viikossa. Sanelurauha pärjääjälle!
Tule ruusunen unestasi..
Katos kummaa kun aika monta vuotta siihen meni,ennenkuin oli pakko luovuttaa.
Mutta sinähän olet tyypillinen epäisänmaallinen punikki - näkeehän sen.
Talvisota, turpiin parissa viikossa. Jatkosota, kuonoon, kun Atu alko saada munilleen..
Olen historioitsija, enkä mikään surke ropakannan uhri, kuten sinä pölkky!
"Talvisota, turpiin parissa viikossa."
Kyllä siihen sentään 100 päivää meni. Mutta lopulta ei mahdettu mitään, niin kuin ei vuoden 44 kesälläkään.
Oletko hullu? Misä vaiheessa pärjättiin?
Nyt jos venäjä hyökkää suomeen niin ruotsi sopii venäjän kanssa ja estää avun tulemisen ruotsin kautta. Sitten jakavat suomen keskenään koska onhan viellä vanhat rajat talessa esim täysinän raja.
Onneksi ei ole marskia sotkemassa sotaa.
Skandinaavit ovat heikkoja,ainoastaan tanskalaisilla on vähän munaa - ruotsalaisilla ei yhtään.
Ruotsalaiset on täysin pilalle menneitä hinttejä.
Eikä niillä ole kuin pieni ammatti-armeija enää,sivareita oli jo niin paljon että yleisestä asevelvollisuudesta siellä luovuttiin.