"Jos Italian pääministeri Mario Monti ja Espanjan pääministeri Mariano Rajoy kuvittelivat, että Euroopan keskuspankki karauttaisi niiden tueksi ja alkaisi ostaa pikaisesti maiden velkapapereita niiden korkotasoa laskeakseen, eilinen oli varmasti karvas pettymys.
EKP:n pääjohtaja, italialainen Mario Draghi oli nostanut monien odotuksia viime viikolla, kun hän oli puheessaan varomattomasti heittänyt ilmoille, että keskuspankki on valmis tekemään "mitä vain" pelastaakseen euron.
Torstaina Draghi joutui hieman täsmentämään sanojaan. Keskuspankki on siis valmis tekemään "mitä vain" - saksalaisten määräämien toimivaltuuksiensa rajoissa. Ja se "mitä vain" ei sisällä sitä, että setelikoneet pyörähtävät käyntiin ilman ehtoja.
Ensin Draghi ampui alas Mario Montin vielä keskiviikkona elättelemän fantasian, että Euroopan pysyvä hätärahasto EVM saisi "aikanaan" pankkiluvan, jonka avulla se voisi saada rajattomasti lainaa EKP:ltä. Ei tule tapahtumaan, Draghi sanoi kylmästi. Nykymuodossaan EVM ei ole kelvollinen vastapuoli EKP:lle.
Kun lehdistötilaisuuden edetessä Draghin koukeroisten puheiden sisältö alkoi hiljalleen selvitä, paljastui, että EKP ei aio päästää valtioita helpolla. EKP:n linja on, että se voi ehkä ostaa Espanjan ja Italian velkakirjoja jälkimarkkinoilta. Mutta sitä ennen kyseisten maiden pitää pyytää apua ja alistua ehdolliseen lainaohjelmaan. Se tarkoittaa etelän maille melkoista ylpeyden nielemistä, jos ne joutuvat alistamaan taloutensa ulkopuoliseen ohjaukseen
"

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jykä ja Jutta kuvitteli, että EKP jyräyttää painokoneen kolmivuoroon euroja painamaan. Sitten nämä jakaa niitä rekoilla!