Miten muut suhtautuvat sinkkuuteesi?

Homona pidetään varmasti.

Nyt kun olen alkanut tykittämään Laasaslaista miesasiaa aina kun tulee tilaisuus, niin aihepiiristä ei enää kukaan halua kanssani keskustella.

Sukulaiset säälivät. Joskus tarttuu itsesääliksi asti. Vaistoan, että jotkut ihmettelevät aidosti, miksi olen sinkku. Aikanaan aina sanoivat, että kyllä se oikea kohta löytyy. Nyt ovat lakanneet sanomasta, erikoista nähdä kun sukulaiset ensin yrittävät ettei tulisi toivottomaksi ja sitten jotenkin he tulevat itse ja säälivät. Sain kerran erään lahjankin yhdeltä sukulaiselta siksi, että olen sinkku, kun en ole parisuhteessa ikään kuin korvaukseksi siitä, että paras ystävä oli vastikään kihlautunut. Ehkä tarkoitus oli hyvä, mutta loukkasi silti tai sitten se olikin tarkoitettu loukkaamaan. Törkeä temppu antaa lahjoja siksi, että "en ole vielä ollut edes parisuhteessakaan", se ikäänkuin alleviivaa sitä miten huono sitä on toisten silmissä.

Työpaikalla suurin osa on sinkkuja työpaikalla suurin osa luulee nuoremmaksi kuin olenkaan joten ei ihmettele.
Toisella työpaikalla kai olettavat että olen suhteessa. Olettakoot.
Tänikäisenä kaverit on pääpiirteissään sinkkuja kaikki. Itse koin aikanaan alemmutta ja huonoutta pariutuneiden kanssa ja omalta osalta otin etäisyyttä. Ja kun elämä muuttui heillä, se teki sitä lisää. En pidä paljon yhteyttä parillisiin ystäviin, en jaksa selittää, että ei ole (vieläkään) ketään ja en tule pariskuntien illallisille kavaljeerin kanssa, ei ole ketään.

Vanhemmat kuvittelevat?!?, että asia on itse valittu elämäntapa. Kuvitelkoot. voi olla liian raskasta myöntää, että heidän lapsensa ei vain ole sellainen, josta olisi suhteeseen kenenkään kanssa. Jotkut tuttavat ovat sitä mieltä, että pitää vian "ottaa" joku ja kyllä se rakkaus sitten jostain tulee.

"Miten muut suhtautuvat sinkkuuteesi?"

Ihan helvetin hyvin.

"Miten muut suhtautuvat sinkkuuteesi?"
Ihan normaalisti, koska tää on pysyvä olotila eikä näillä näkymin ole muuttumassa lainkaan. Mut joo kuiteskin niin taitaa ne pitää mua vähän outona, mitä oon kuullut juttui. Tosin harvoin on ylipäätään mitään keskustelua tästä kyseisestä asiasta mun kanssa, livessä siis.

Kaikki kaverit seurustelee, joten eipä heitä liiemmin kiinnosta pitää yhteyttä sinkkukaveriinsa.

Jossain määrin kai ihan hyvin, ei mitään vittuilua tms, jos joskus törmätään. Mutta toisaalta kaikki kaverisuhteet on etääntynyt sinkkuuden takia. Aikaa olis, mutta ketään ei vaan kiinnosta...

Eipä juuri mitenkään.
Ihmisillä on omat huolensa ja murheensa, varsinkin perheellisillä. Ei niitä kiinnosta sinkkujen elämät pätkääkään. Ja jos olisin heidän kengissään, niin varmasti ajattelisin ihan samalla tavalla.

Olen myös huomannut että kun parisuhteessa elävillä menee hyvin, niin silloin ne yrittää parittaa sinkkuystäviään eniten.
Eron partaalla taas kehutaan, miten hyvän ratkaisun olen tehnyt kun olen pysynyt kokonaan erossa parisuhde-elämästä. Mutta silti heti ensimmäisen mahdollisuuden tultua juostaan taas suin päin parisuhteeseen ja ollaan NIIN rakastuneita että :)
Mutta kaipa tuo on ihan normaalia käytöstä.

Muutama päivä sitten olin puolitutussa seurueessa, jossa naiset ja miehet juttelivat teini-ikäisten lastensa touhuista. Lopulta joku kysyi minulta, oliko minulla lapsia. Vastasin, että ei ole, kun ei ole oikeastaan koskaan ollut miestäkään niin pitkään, että olisin ehtinyt saman katon alle asumaan. Muiden reaktio oli selvästi häkeltynyt, eikä kukaan oikein keksinyt mitään sanottavaa ennen kuin tämä kysyjä keksi sanoa, että kyllähän jotkut vanhanakin (!) löytävät jonkun. Puheenaihe vaihtui näppärästi, eikä asiaa enää tuotu esille.

Minä en pidä olotilaani millään tavalla omituisena ja viihdyn ihan hyvin sinkkuna, mutta välillä pääsee vahingossa näkemään tilanteesta välähdyksen ulkopuolisen silmin. Olisi kiva tietää, mitä he oikeasti sitten ajattelevat, kun rupeavat miettimään. Niitä "mä en tajua miten sä voit olla sinkku" -juttuja kyllä kuulee ihan tarpeeksi usein, ja osaan pitää niitä kiltteinä mutta tyhjinä kohteliaisuuksina.

Joskus olen päätellyt puolesta sanasta tai huolimattomasta kommentista, että selkäni takana on käsitelty sinkkuuttani arvailupohjalta. On käynyt niinkin, että työyhteisö on pitänyt minua homoseksuaalina ja toisaalla taas muodostui käsitys, jonka mukaan minulla on takanani joko kauhea avioero tai muu traumaattinen kokemus esimerkiksi petetyksi tulemisesta. Hassuin luulo on se, että minulle "ei kelpaa kukaan". En menisi sanomaan noinkaan, vaan lähinnä niin, että ei nyt ole koskaan sattunut vastaan semmoista ihmistä, jonka olisin välttämättä halunnut kumppanikseni, ja jos ei parisuhde ole mikään välttämättömyys, ei liene syytä hankkiutua semmoiseen.

Otsikkosi kysymykseen vastaan yksinkertaisesti: en tiedä, koska ei siitä tule kovin usein edes puhetta.