raskaanako?

menkkamaiset kivut jonkin aikaa ja kirkasvuoto veriviiru eilen ja tänään paperiin pyyhitäessä. mitä tää on? ei aikaisemmin ollut tällaista.

menkkojen pitäisi alkaa 3 viikon päästä, mutta mulla alkoi menkat jo kaksi viikkoa sitten vaikka piti tulla vasta viikko sitten.
481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

nosto

Äänestä

Miksi arvelet olevasi raskaana? Raskaustestillä se selviää. Vatsakivut ja pieni vuoto kierron puolivälissä johtuu yleensä ovulaatiosta, kuukautiset tulee siitä 14 päivän päästä. Tietysti kivuissa voi olla muustakin kyse, esim. sukupuolitaudista, jos olet harrastanut suojaamatonta seksiä.

Äänestä

oireillut ja se on vissiin kiinnittymisvuoto. menkat on epäsäännöllistä. miehenikin huomautti eilen että olenkohan raskaana.

no teen raskaustestiä myöhemmin, ovulaatio tuli yli viikko sitten ja olimme yhdynnässä viime tiistaina.

meillä on kaksi lasta, ei ollut kiinnittymisvuotoa aikaisemmin.

Äänestä

Öö, kuukautiset alkoi kaksi viikkoa sitten, ovulaatio oli yli viikko sitten? Silloin sun kierto olisi siis noin 20-päiväinen tai lyhyempikin.

Ei vissiin hirveästi hyödytä täällä kysellä, että onko raskaana. Jos oli ovulaatiokipu, kuukautiset tulee kahden viikon päästä. Odota pari-kolme viikkoa, jos ei tule kuukautisia, niin tee raskaustesti. Sillä se selviää. Ja jos et halua tulla raskaaksi, niin kannattaa hommata joku ehkäisy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nikittä kirjoitti:

menkkamaiset kivut jonkin aikaa ja kirkasvuoto veriviiru eilen ja tänään paperiin pyyhitäessä. mitä tää on? ei aikaisemmin ollut tällaista.

menkkojen pitäisi alkaa 3 viikon päästä, mutta mulla alkoi menkat jo kaksi viikkoa sitten vaikka piti tulla vasta viikko sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu