Olen itse samoilla linjoilla tällä palstalla esillä olleen näkemyksen kanssa, että katolisen ihmisen velvollisuus - mikäli hän ei aio elää avioliitossa ja perustaa perhettä, on liittyä sääntökuntaan ja palvella sitä kautta kirkkoa ja uskovien yhteisöä. Tietystikin tämä edellyttää todellista kutsumusta ja pitkällista harkintaa.
Mutta millaiset käytännön mahdollisuudet suomalaisilla on liittyä ulkomailla, esim. Baltiassa ja muualla Euroopassa toimiviin sääntökuntiin? Miten maamme papisto yleisesti suhtautuu kutsumuksiin: ovatko he halukkaita kuuntelemaan, tukemaan ja opastamaan sääntökuntaelämään pyrkiviä löytämään etsimänsä?
Mutta millaiset käytännön mahdollisuudet suomalaisilla on liittyä ulkomailla, esim. Baltiassa ja muualla Euroopassa toimiviin sääntökuntiin? Miten maamme papisto yleisesti suhtautuu kutsumuksiin: ovatko he halukkaita kuuntelemaan, tukemaan ja opastamaan sääntökuntaelämään pyrkiviä löytämään etsimänsä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kävikö mielessä kysellä näistä asioista mieluummin joltain kirkolliselta taholta kuin tämän palstan maallikoilta? :)