Onko Maailmankaikkeudessa muuta elämää?

Alex esitti toisessa ketjussa, että Raamatun mukaan myös muualla on elämää, kuin vain meidän Maapallollamme.

>> Sitä paitsi Raamatun mukaan elämää on muuallakin kuin maapallolla. >>

Itse olen eri mieltä siitä, mitä Raamattu esittää, mutta nyt oletamme, että palstan viisaimman ja parhaimman raamatuntuntijan esittämä asia on totta ja mitä siitä seuraa.

Jos Marsista löytyisi nyt elämää, joka olisi tietenkin ollut kovin alkeellista ja tuhoutunut jo aikoja sitten, ehkäpä miljoonia tai miljardeja vuosia sitten, niin mitä se tarkoittaisi Raamatun perspektiivistä?

Raamatun mukaan koko luomakunta kärsii ja tästä lienee myös Alex samaa mieltä.

Mitä Jumala mietti, jos Hän loi elämää Maapallon ulkopuolella, jolla elämällä ei ole tietoisuutta tai moraaliarvoja?

Tämä voi nyt hämmentää Alexia, mutta pidämme asiayhteydessä mielessä sen, että KOKO luomakunta KÄRSII.

Miksi ihmeessä Jumala loi elämää muualle, jos ja kun koko luomakunta kärsii?

Mikä oli Jumalan tarkoitus luoda kärsivään luomakuntaansa elämää, jolla ei ole moraaliarvoja saatikka tietoisuutta?

Ei anna taas Jumalasta kovin fiksua ja älykästä kuvaa, mutta ei sitä Kaikkivaltiaaltakaan voi kaikkea vaatia, voisi sanoa.

Tämä hyvin visaisen ongelman myötä lähes kaikki Raamattuun edes jollakin tapaa uskovat väistävät ongelman sillä, että heidän mielestään Raamatun mukaan elämää ei vain voi olla missään muualla, ei edes alkeellista.

Muutoin me emme voi järkevästi selittää Jumalan mielenliikkeitä ja Hänestä tulisi taas aika julma jumala.

10

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaa :) Tarkoitatko Bushmanni, että Jumalakin elää maanpäällä? tai että Jumala ei ole elämä ?? Vain noin esimerkiksi.. mutta jos Marsissa on elämää tai ei ole - siitä minulla ei ole harmaata aavistustakaan.. Eikä se edes paljon kiinnosta..

      Niinkuin tuossa jo mainitsin sinulla on noita ennakkoluuloja ja siksi keskustelut kanssasi tuppaavat mennä pelkäksi kinaamiseksi..

      Kuten jo aikaisemnmin sanoin Raamatun mukaan on muuallakin elämää kuin maan päällä - esimerkiksi sanoo Raamattu maata Jumalan astinlaudaksi..

      Toinen asia on sitten mitä erilaiset lahkot tai kirkot mahdollisesti sanovat... ja niitähän on vaikka minkälaisia - mutta jos pysytään Raamatun sanassa.. niin näin se on....

      Ap. t. 7:49
      'Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta; minkäkaltaisen huoneen te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, tai mikä paikka olisi minun leposijani?

      Näin se on - joten lakkaa nyt hyvä mies höpöttämästä .. miksi sinä yrität väittää ihmisten näkemyksiä toisiksi ?? Normaalistihan aikuiset tuovat keskusteluissa ilmi omat ajatuksensa ASIOISTA (ei IHMISISTÄ) ja antavat saman oikeuden muille..

      Olisko niin että sinulta alkaa argumentit mennä vähiin :))

      alex

      • >> Jaa :) Tarkoitatko Bushmanni, että Jumalakin elää maanpäällä? >>

        En

        >> tai että Jumala ei ole elämä ?? >>

        Öö?

        >>> Vain noin esimerkiksi.. >>>

        Sinulla niitä riittää!

        >>> mutta jos Marsissa on elämää tai ei ole - siitä minulla ei ole harmaata aavistustakaan.. Eikä se edes paljon kiinnosta.. >>>

        Eikö? Luulisi kiinnostavan, kun olet niin kiinnostunut Jumalan ominaisuuksista.

        Miksi ihmeessä Jumala loi elämää muualle, jos koko luomakunta kärsii?

        Kiusallaanko ja kiusatakseen elämää Jumala loi sitä myös muualle kärsimään ilman moraalitajua tai tietoisuutta?

        >> Toinen asia on sitten mitä erilaiset lahkot tai kirkot mahdollisesti sanovat... ja niitähän on vaikka minkälaisia - mutta jos pysytään Raamatun sanassa.. niin näin se on.... >>>

        Niin rakas Alex. Jokainen kirkko tai lahko on lähes jokaisesta asiasta eri mieltä. Mitä se kertoo sinulle sen Jumalan ilmoituksesta, jota kukaan ei kykene ymmärtämään samalla tavalla?

        >>> Näin se on - joten lakkaa nyt hyvä mies höpöttämästä .. miksi sinä yrität väittää ihmisten näkemyksiä toisiksi ?? >>>

        Väitin, että mielestäsi elämää on myös muualla kuin täällä. Oletko nyt sitten eri mieltä?

        >>> Olisko niin että sinulta alkaa argumentit mennä vähiin :)) >>>

        Niin kummalla meistä?

      • bushmanni kirjoitti:

        >> Jaa :) Tarkoitatko Bushmanni, että Jumalakin elää maanpäällä? >>

        Jaa-a koko ihmiskunta kärsii - mutta silti Jumala loi meidät.. :)
        Kun te syyttelette Jumalaa milloin siitä ja milloin tästä - te teette sen aina omien päättelyjenne seurauksena. Jumala loi elämää - ja elämä' on Jumalan lahja.. koetrahan joskus nähdä asia siltä kannalta.

        Kyllä se olet sinä jolla argumentit ovat vähissä et vain huomaa sitä - tai ole huomaavinasi - tapoasi mukaan teet Jumalalle säännöt - ja purnaat kun Jumala ei elä sinun sääntöjesi mukaan. Nyt on kuitenkin niin että sinun viisaudellasi ja säännöilläsi ei kukaan voisi elää.

        Piet. 2:12
        Nuo ihmiset herjaavat sellaista, mitä eivät tunne. Siinä he ovat kuin järjettömät eläimet, jotka luonto on tarkoittanut pyydystettäviksi ja tapettaviksi, ja eläinten lailla he myös tuhoutuva..

        Sanoo siis Raamattu..

        ---
        Raamattu siis sanoo että eläimiä ei ole luotu iankaikkiseen elämään ja siksi eläimillä ei ole iankaikkista elämää, niillä ei kertakaikkiaan ole siihen tarvittavia ominaisuuksia.. jokainen joka ei ole jonkinlaisen teorian vanki tajuaa, että iankaikkinen elä on sekin seurausta jostain aivan samalla tavalla kuin kuolema..

        Kuten sanottu olet yhtä paljon jonkinlaisten keksittyjen teorioitten vanki kuin ne jotka uskovat olevansa itsessään kuolemattomia - vaikka heillä ei ole siihen minkäänlaisia edellytyksiä. on ihmisiä jotka valehtelevat minkä kerkiävät ja kuitenkin ovat olevinaan kuolemattomia.

        Jumala On - ainoa jolla on kuolemattomuus itsessään, se tarkoittaa että jos joku haluaa että iankaikkinen elämä tulee hänelle mahdolliseksi, hänen täytyy elää siten että se tulee mahdolliseksi - eli Jumalan tahdossa - sillä kenenkään muun tahdossa ei ole iankaikkista elämää.

        Synti ei ole joku teko kielletyssä luettelossa vaan jokainen teko joka tekee iankaikkisen elämän saamisen mahdottomaksi..

        Ihminen istuu samalla oksalla jota sahaa poikki ja riitelee turhuuksista kunnes oksa katkeaa.. toiset jopa väittävät että kun oksa katkeaa he eivät putoa alas.
        Jos nyt ymmärrät kuvakieltä?

        Usko on sitä, että uskoo iankaikkisen elämän mahdollisuuteen ja siihen lupaukseen joka on Raamatussa. Siis siihen luopaukseen MIKÄ ON RAAMATUSSA - ei usko kuin usko anna iankaikkista elämää.. Jos et esimerkiksi sinä usko että iankaikkinen elämä on mahdollista - kuinka voisit silloin toimia niin että se tulisi sinulle mahdolliseksi??

        Jokainen elämä on Jumalan lahja - lyhytkin - mutta Jumala haluaisi että se ei lopu - ja se ei tosiaan lopu jos ottaa vaarin siitä mitä Raamattu sanoo - eikä luota omaan iankaikkisuuteensa joat ei edes ole ...

        Tie Jumalan yhteyteen on Jeesus Kristus.. sillä Jeesus Kristus on sen Jumalan tahdon täyttäjä jossa ainoastaan iankaikkinen elämä on..

        Kuitekin - koska myös vapaaehtoisuus (vapaus) on yksi iankaikkisen elämän ominaisuuksista sekin - orjuudessa ei ole iankaikkista elämää - voi ihminen kieltäytyä ja tyytyä siihen ajalliseen elämään jonka on saanut - jos niin haluaa - mutta kieltäytymisestään hän ei voi syyttää muita .. sillä joka sulkee korvansa ja kieltäytyy näkemåästä ja kuulemasta.. saa syyttää itseään .. (Jumala on kuitenkin se oikeudenmukainen tuomari - joka näkee jokaisen ihmisen sydämmeen )

        Raamattu sanoo:

        Luuk. 12:10
        Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.

        Miksi? Juu - koska sitä Jumalan viisautta joka on välttämätön iankaikkisen elämän saamiseksi ei voi saada ilman Pyhän Hengen vaikutusta (opetusta) ihmisessä.

        Pyhä Henki on kuin silta Jumalan yhteyteen - jos sen pilkallasi katkaiset - olet ulkona.

        Raamattu sanoo:
        Vihollisista VIIMEISENÄ voitetaan kuolema..

        Siis vasta VIIMEISENÄ .. Miksi? No koska kaiken >kuolemaan johtavan epätäydellisyyden täytyy olla poissa, ennen kuin kuolemattomuus on saavutettu.

        Luulet puhuvasi paljon Raamatusta - mutta kovin harvoin teet sen - koska et ymmärrä Raamatusta paljon mitään.

        alex

      • alex.kasi kirjoitti:

        >>> Luulet puhuvasi paljon Raamatusta - mutta kovin harvoin teet sen - koska et ymmärrä Raamatusta paljon mitään. >>>

        Ja sinä luulet? No hienoa, että osaat ainakin itsesi ylentää!

        Mutta tuo sekava diipaduupa ei vastannut yksinkertaiseen kysymykseen:

        Miksi ihmeessä Jumala loi elämää muualle, jos koko luomakunta kärsii?

        Kiusallaanko ja kiusatakseen elämää Jumala loi sitä myös muualle kärsimään ilman moraalitajua tai tietoisuutta?

        Onko sinun jumalasi sadisti?

    • >>> Ap. t. 7:49 'Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta; minkäkaltaisen huoneen te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, tai mikä paikka olisi minun leposijani?

      Saa olla todella sekaisin jos tuon lainauksen perusteella väittää, että elämää on Raamatun mukaan maapallon ulkopuolellakin. Eihän tuossa mainita sanallakaan mistään sellaisesta! Hah hah haa! :-D

      T: Iloinen nauraja

    • ## Alex esitti toisessa ketjussa, että Raamatun mukaan myös muualla on elämää, kuin vain meidän Maapallollamme. ## --bushmanni--

      Ensin pitäisi määritellä, mitä elämä on. Sillä ei ainakaan tämä ihmisen hetken kestävä ahdistus, kestoltaan korkeintaan 120 vuotta, mitään elämää ole. Se on vain hetken häivähdys ja kuin virvatulta, kadonneen paratiisin toivotonta etsintää.

      Ps. 90:10
      Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus,
      sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois.

      Mitä Jumalaan tulee, niin Hän on reilu vilpittömille, mutta vilpillisille ei välttämättä.

      Ps. 18:26 (18:27)
      puhdasta kohtaan sinä olet puhdas, mutta kieroa kohtaan nurja.

      • sevlvä jo Raamatussa

        "Ensin pitäisi määritellä, mitä elämä on."

        Tehty.

        1. Moos. 2:19 Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen ELÄVÄV OLENTO sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui.

    • Saturnuksesta on löydetty elämää!
      Eräs amerikkalainen rouva on nähty siellä vilkuttelemassa morfiinipiikki käsivarressa vilkkuen. Hän mm. määräsi perustamansa kultinkin pyhittämään saturnuksen päivän lepopäivänä.

    • Rojalteja!

      Huomasitko muuten, että James White ei ollut mukana Saturnuksessa?

      Olisi luullut, että James olisi kirjoittanut muutaman kirjan, ihan vain todistaakseensa, että hänelläkin on jotain sanottavaa?

      James White ei ilmeisimmin halunnut sotkeutua kahjon vaimonsa puuhiin, kun huomasi kuinka höperöitä kirjoitelmia hänen vaimonsa kirjoitteli.
      Ei hän kuitenkaan kieltänytkään vaimoaan, koska 1850-luvun tietämättömyys oli hyvää pohjaa hörhöjen mielipiteille ja upposi hyvin aikalisten tajuntaan ja mitä enemmän höynäytettäviä, sen tuottoisampi business.
      Rojalteja! Rojalteja!

    • Totuuden pasuuna

      Adventismi on yksi USA:sta lähtöisin oleva uususkonto ja kultti, joten se on vain liiketoimintaan keskittynyt ja muita rahastava liikelaitos, kuten adventistipäättäjät siitä nimitystä mielellään käyttävätkin; Adventtiliike.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      107
      3741
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      317
      1970
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1757
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      104
      1667
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      442
      1599
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1560
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      432
      1466
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1230
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      43
      1137
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      385
      1096
    Aihe