Vihaatko vai rakastatko politiikkoja?

Keväällä aloittaessani entistä enemmän poliittista työtäni en voinut aavistaa, kuinka paljon ihmiset välittävät politiikasta. Saan kuulla yhä usemmalta ihmiseltä, kuinka aktiivista työtä olen tehnyt kunnallisvaaleissa. Kuinka kirjoitukset tuntuvat niin tosilta ja asioiden olevan juuri niin. En ollut miettinyt kuinka monet haluavat samoja asioita kuin minä, mutta eivät ole löytäneet väylää kertoa mielipiteitään eteenpäin. Onneksi olen aina ollut tarkkaavainen, kun havannoin ympärilläni olevaa yhteiskuntaa. Tosin luulen monen sanovan vain omia ajatuksiaan, mutta sitähän se politiikka on! Kaikki pyrkivät omista lähtökohdistaan luomaan hyvää ympärilleen, oli puoluekirja sitten minkä puolueen tahansa. Hyvän yhteistyön ansiosta asumme hyvinvointiyhteiskunnassa, kun olemme vetäneet yhtä köyttä. Esimerkiksi olemme peruskoulujen oppimistuloksissa kärkimaa. Antamalla mahdollisuuden niille ihmisille, jotka haluavat vaikuttaa hyvinvointiin ympärillänsä, voimme ylläpitää nykyistä hyvinvointia.

Mitä enemmän sinusta pidetään, sitä enemmän saat vihamiehiä

Aluksi kaikki palaute oli lähinnä positiivistä tai naljailua positiivisessä mielessä. Mutta mitä enemmän puhun asiaa ja enkä taivu muiden mielipiteiden edessä, niin sitä enemmän koen saavani negatiivista palautetta. Tiedän tämän tarkoittavan hyvää, en ole vain se hymyilevä mies, vaan itsenäinen ajattelija. Minua sanotaan itsepäiseksi taistelijaksi, joka ei taivu aiheissa, jotka ovat minun sydäntäni lähellä. Allekirjoitan tämän täysin, en voi mitenkään suvaita heikoimmassa asemassa olevien ihmisten syrjintää. Joskus saatan käydä liian kovilla kierroksilla ja sanon suoraan mitä ajattelen, mutta iän myötä olen oppinut käsittelemään asioita rauhallisemmin. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö välittäisi enää yhtä paljon, vaan olen huomannut asioiden etenevän paremmin, kun en itse samaistu vastapuolen alatyylisiin argumentteihin. Olen sitten heidän mielestään kommunisti tai äärioikeistolainen. En ole kumpaakaan, olen Wigeliuksen Ari, duunari Tampereelta. Miksi puolueeseen kuuluminen laittaisi minut johonkin lokeroon? Mielestäni luon Sosialidemokraattista politiikkaa, jolloin on luontevaa kuulua siihen puolueseen, joka on valmis tukemaan minun ajatuksiani. Lisäksi olen aina pitänyt ammattiliittoja suuressa arvossa, työ on se, millä tätä hyvinvointiyhteiskuntaa pidetään pystyssä, ei perustulolla.

No Viha vai Rakkaus? Se mikä minulle jää enemmän mieleen näistä vaaleista, on sinusta kiinni. Toivon, että huomaatte haluni vaikuttaa asioihin, yhteistyössä muiden vaikuttajien kesken. Viha tappaa ihmisen ajatukset, rakkaus antaa mahdollisuuden niille.

Ari Wigelius – Vaikuttamalla välität
(http://ariwigelius.fi/2012/08/06/vihaatko-vai-rakastatko-politiikkoja/)
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ari_wigelius kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu