Miksei Espooseen mene VR:n uudet lähijunat?

Ainoastaan osa A-junan vuoroista kuljetaan uusilla lähijunilla, mutta A-junallakin on vain kaksi asemaa Espoossa eli Mäkkylä ja Leppävaara.

Mutta miksi sitten kaikki muut Espooseen menevät lähijunat ovat niitä vanhanmallisia? Joka ikinen E, U, Y- ja L-juna.

Vantaalle menee melkein koko ajan uusia lähijunia, samoin Keravan suuntaan. Miksei Espooseen?
9378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

MM. Y junalla on pitkä reitti nii sen takia varmaan käytetään vanhempia, paitsi onhan K/N junat yleensä niitä uusia....

Äänestä

Olen ihmetellyt monesti VR:n konduktöörien kanssa, että miksi M-junat ovat 95% uusia "flirt"-junia, koska M-radalla junia töhritään ja tuhotaan tilastollisesti eniten. Ja M-rata on lyhyin rataosuus, S, U ja E junat uusiksi niin ei ole niin vaikeaa kulkea esim. rattaiden kanssa.

Äänestä

Valmistaudutaan jo metron tuloon.

Äänestä

Suuri osa espoolaisista on kotoisin maaseudulta, jossa he lapsena kulkivat hevosen vetämillä kärryillä. Heille vanhatkin junat ovat ISO edistysaskel kulkemisessa.

Äänestä

Totisinta totta! Olen kotoisin keskisuomalaisesta kirkonkylästä, kuljin siellä ihan jalkapatikalla ja polkupyörällä. Jostain ihme "autoistakin" kuulin joskus puhuttavan.

Äänestä

Talvella Espoossa voi kulkea potkukelkalla.

Äänestä

Espoo on Stadin lähiö. A-juna on käytännössä metro. Matka-aika on niin lyhyt, ettei elämä paljon Flirtillä parane. Saatte kohta sen metron Helsinkiin.

Äänestä

Metron myötä espoolaiset pääsevät nopeammin kaupunkiin.

Äänestä

Syy lienee yksinkertaisesti se, että uudet flirt-junat on hankittu käytettäväksi vain metromaisilla kaupunkiradoilla, eli niillä reiteillä, joilla tiheästi pysähtyvät ja tiheään liikennöivät metromaiset lähijunat (vähintään ruuhka-aikana 10-15 min) käyttävät omia, kaukoliikenteestä erotettuja raiteita ja laitureitaan. Näitä metroratoja (niitä ne todellakin ovat käytännössä) on Helsinki–Kerava (I, K- ja N-junat, muut lähijunat käyttävät kaukoliikenneraiteita), Helsinki–Leppävaara (A-juna) ja Huopalahti–Vantaankoski (rataosa rakennettiin alun perinkin HKL:n metroradaksi, mutta liikennöitsijäksi tulikin VR). E-junareitin parantamista kaupunkijunastandardiin on suunniteltu. Asemien uudelleen rakentamisen lisäksi se vaatisi rantaradalle kaksi uutta raidetta koko matkalla Leppävaarasta Kauklahteen. Ilmeisesti Espoon kaupunki ei ole toistaiseksi ollut valmis osallistumaan kustannuksiin. Luultavasti vasta tämä hanke toisi uudet kaupunkijunat ja tiheämmät vuorovälit E-reitillekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelen syvästi kirjoitti:

Ainoastaan osa A-junan vuoroista kuljetaan uusilla lähijunilla, mutta A-junallakin on vain kaksi asemaa Espoossa eli Mäkkylä ja Leppävaara.

Mutta miksi sitten kaikki muut Espooseen menevät lähijunat ovat niitä vanhanmallisia? Joka ikinen E, U, Y- ja L-juna.

Vantaalle menee melkein koko ajan uusia lähijunia, samoin Keravan suuntaan. Miksei Espooseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu