Kannbisnarkkari ei viitsinyt huolehtia lapsesta

Oululaismiestä syytettiin siitä, että hän oli polttanut kannabista, silloin, kun hänen olisi pitänyt huolehtia lapsesta.
Mies kiisti syytteen heitteillepanosta, mutta myönsi samassa yhteydessä tapahtuneen huumausaineen käyttörikoksen.

Oululaisäiti jätti 2010 marraskuussa 1,5-vuotiaan poikansa poikaystävänsä huostaan lähtiessään muutamaksi päiväksi Helsinkiin. Nainen lähti torstaina ja kuuli lapsensa äänen puhelimessa vielä lauantaina.

Kun hän palasi kotiin maanantaina 15. marraskuuta, vastassa oli pimeä huoneisto, shokissa oleva lapsenvahti ja sänkyynsä yön aikana kuollut poika.
Syyttäjä vaatii syytetylle ehdollista vankeusrangaistusta heitteillepanon, huumausainerikoksen ja kiinnioton yhteydessä tapahtuneen virkamiehen vastustamisen lisäksi useasta eri rikoksesta.

Hän oli syytettynä myös tammikuussa 2011 tapahtuneesta näpistyksen yrityksestä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja laittomasta uhkauksesta sekä syyskuussa 2010 tapahtuneesta huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

IS.

"Kivaa" porukkaa nuo kannbiksen vapauttajat.
1481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Yhen pikkujutun jätit copy/pasteematta tuosta jutusta:

"Kun lapsen kuoleman syyksi varmistui sydänlihastulehdus, syytenimike vaihtui lapsen heitteillepanoksi viime vuoden maaliskuussa."

Ja lapsihan oli jo nukkumassa ja kuoli sydänlihastulehdukseen.Eli eipä sillä ganjabiksella ollut tuon kanssa mitään tekemistä.

Koetas keksiä jotai parempaa.

Äänestä
  • Pääsääntöisesti kannabiksen vastustajat lyövät epätoivoisen kirveensä kiveen!
    Typeriä väitteitä ilman perustelua!
    Maailmanlaajuinen huumeidenvastainen järjestökin on valmis kohtuullistamaan kannabisrangaistukset haittoja vastaaviksi!

    "Päihteiden ja huumausaineiden vaikutukset ihmisiin ovat hyvin yksilöllisiä, siksi pyrimme aina tuomaan materiaaleissamme ilmi mahdollisia riskejä ja haittavaikutuksia tai aineen käyttöön liittyviä tyypillisiä ilmiöitä. Jokaiseen yksilöön päteviä yleistyksiä on sitä vastoin mahdotonta tehdä."

    http://www.yad.fi/huumetietoa

    Äänestä

  • Sellaista tragediaa ei olekkaan millä kannabis foobikot eivät yrittäisi ratsastaa.
    Jos ja kun jonkin tapauksen yhteydessä mainitaan kannabis niin sen syyksi se koitetaan laittaa. Ilmeisesti nämä tyypit eivät omaa minkäänlaista häpyä.

    Äänestä

  • Ei viitsinyt soittaa ambulanssia, kun oli kiire pössytelemään, sydänlihas saadaa kyllä hoidettua, mutta kun oli kannbiksen kanssa tekemisissä lapsenvahti, niin tärkeimmät asiat ensin.

    Äänestä

Mitäs jos tuo lapsen vahti olisi vetänyt yrtin sijaan viinaa ja vaikka lääkkeitä kuten suomessa tapana on? Sitten se olisikin ollut valitettava yksittäistapaus, lapsi olisi kuollut joka tapauksessa tuohon sydänlihastulehdukseen koska kännissä örveltävä lapsenvahti tuskin olisi sen enempää ollut pätevä tajuamaan että lapsella on sairaus päällä ja pitäs ehkä sinne lekuriin mennä kiireesti.

Äänestä

Kaikki huumeiden ongelmakäyttäjät saataisiin hetkessä kuiville,jos vaikka alkoholiveroa ja tupakkaveroa nostettaisiin tarvittavan summan verran.

Mutta ei,sen sijaan valitetaan ettei muka ole hoitopaikkoja.Ei ole varaa.Paljonkohan alkoholi syö suomalaisilta työtunteja.Jo senkin takia veroa pitäisi nostaa.

Turhaa se aloittaja kitisee jostai kannabiksesta johon ei ikinä edes kukaan ole kuollut.

Äänestä
  • "Turhaa se aloittaja kitisee jostai kannabiksesta johon ei ikinä edes kukaan ole kuollut."

    Siis luitko sinä uutista ollenkaan? Poika kuoli suorana seurauksena kannabiksenkäytöstä. Sängyssä makasi kuollut pikkulapsi ja sinä hohoilet täällä miten kannabiksen syyksi muka laitetaan kaikki? Pidätystäkin oli vastusteltu.

    Häpeä jos osaat!

    Äänestä

  • Ei kannabikselle kirjoitti:

    "Turhaa se aloittaja kitisee jostai kannabiksesta johon ei ikinä edes kukaan ole kuollut."

    Siis luitko sinä uutista ollenkaan? Poika kuoli suorana seurauksena kannabiksenkäytöstä. Sängyssä makasi kuollut pikkulapsi ja sinä hohoilet täällä miten kannabiksen syyksi muka laitetaan kaikki? Pidätystäkin oli vastusteltu.

    Häpeä jos osaat!

    Lisäisin vielä että kaikki pössytteljöiden läheistekin saavat sydänlihastulehduksen,joskus jopa pelkästä tiedosta.

    Mainitisinko että pidätystäkin oli vastustelu!

    Äänestä

Olisiko pelännyt soittaa ambulanssia kun kotona oli huumehia ja lapsenvahti tuhannen seis kannabiksen vaikutuksesta. Toisaalta kannabishurmiossa ei paljon toisista välitä, saati että lapsen kuntoa olisi pystynyt millään tavalla katsomaan perään.

Äänestä

Lähes kaikki huumeidenkäyttäjät ovat juuri jutussa kuvatun kaltaisia välinpitämättömiä velttoilijoita.
Onkin mielenkiintoista että alkoholia käyttävien joukossa vastaavan tyyppisiä alkoholiongelmaisia velliperseitä on huomattavasti pienempi joukko.

Huumeiden laillistaminen ja teollistaminen olisi mielestäni oikea tie. Se ei poista laiskoja sossun elättejä kokonaan, mutta keventää yhteiskunnan taakkaa koska "narkkien" ei tarvitse tehdä enää rikoksia läheskään niin paljon kuin laittomuuden aikana jolloin huumeet olivat kalliita ja epäpuhtaita.
Tämä on toki rankasti yksinkertaistettu näkemys ja vaatii hienosäätöä ja selvennystä, mutta mielestäni tämä selvästi vähentäisi huumerikollisuutta monine lieveilmiöineen. En suosittelisi myöskään kertarysäyksellä isoja muutoksia vaan vähä vähältä pienin askelin kohti vapaampaa maailmaa jossa vähemmän holhousta ja turhia kieltoja.

Suuri ongelma huumeiden laillistamisessa on myöskin se (kuten Mamuteollisuus Oy:kin kohdalla) että huumerikollisuus lieveilmiöineen työllistää melkoisen joukon ihmisiä julkiselta puolelta ja osittain myös ostopalveluina yksityiseltä. Tämä joukkio jota verovaroin elätetään ei suinkaan suostu mihinkään heidän etujaan tai työpaikkojaan vaarantavaan kehitykseen.

Äänestä
  • Jos tuolle kannabiksen laillistamisen tielle lähdetään, kohta ne vaatii muidenkin huumeiden laillistamista. Seuraavaksi pitäisi laillistaa amfetamiinin ja sen johdosten, kokaiinin, opiaattien ym. hallussapito ja käyttö.

    Minä en usko että se on mikään kestävä tie. Tsekeissähän se on mahdollista, koska siellä ei yhteiskunta pysty rahoittamaan edes normaalia viranomaistoimintaa. Huumeita tulvii Romaniasta, Bulgariasta, Pohjois-Afrikasta ja Venäjältä.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Jos tuolle kannabiksen laillistamisen tielle lähdetään, kohta ne vaatii muidenkin huumeiden laillistamista. Seuraavaksi pitäisi laillistaa amfetamiinin ja sen johdosten, kokaiinin, opiaattien ym. hallussapito ja käyttö.

    Minä en usko että se on mikään kestävä tie. Tsekeissähän se on mahdollista, koska siellä ei yhteiskunta pysty rahoittamaan edes normaalia viranomaistoimintaa. Huumeita tulvii Romaniasta, Bulgariasta, Pohjois-Afrikasta ja Venäjältä.

    Mutta ei tuo PYHÄ HUUMESOTA ole 50 vuodessa toiminut. Rahaa on valtiolta vain palanut. Ja rikolliset keränneet potin kotiin.
    Hollannissa, eikä sivistyneessä euroopassa ole kannabiksesta haittaa ollut.. On jopa käyttö laskenut. Suomessa piti kefiirikin kaupoista poistaa kun siinä oli 0-2% alkoholia, joka pahin huume suomalaiselle.

    Äänestä

  • kefiiri kauppoihin kirjoitti:

    "...eikä sivistyneessä euroopassa ole kannabiksesta haittaa ollut...."

    No tuota, en tiedä missä vaiheessa te kannabiksenkäyttäjät koette jonkin asian haitaksi, mutta minusta (en käytä kannabista) lapsen kuoleminen on jo aika haitallinen juttu.

    Äänestä

  • kefiiri kauppoihin kirjoitti:

    Mutta ei tuo PYHÄ HUUMESOTA ole 50 vuodessa toiminut. Rahaa on valtiolta vain palanut. Ja rikolliset keränneet potin kotiin.
    Hollannissa, eikä sivistyneessä euroopassa ole kannabiksesta haittaa ollut.. On jopa käyttö laskenut. Suomessa piti kefiirikin kaupoista poistaa kun siinä oli 0-2% alkoholia, joka pahin huume suomalaiselle.

    Hollannin neljä vuosikymmentä jatkunut liberaali huumausainepolitiikka kiristyy vähitellen.

    Hollantilainen tuomioistuin on jättänyt voimaan maan hallituksen suunnitelman, joka kieltää kannabiksen myynnin ulkomaalaisille. Kielto tulee voimaan vapunpäivänä eteläisessä Hollannissa. Kannabiksen myyntikielto ulkomaalaisille laajenee ensi vuonna myös muualle Hollantiin YLE.

    Varmin tapa kitkeä kannbispössytely on, että heidät jauhetaan turkisrehu teollisuuden raaka-aineeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lapsi kuoli. kirjoitti:

Oululaismiestä syytettiin siitä, että hän oli polttanut kannabista, silloin, kun hänen olisi pitänyt huolehtia lapsesta.
Mies kiisti syytteen heitteillepanosta, mutta myönsi samassa yhteydessä tapahtuneen huumausaineen käyttörikoksen.

Oululaisäiti jätti 2010 marraskuussa 1,5-vuotiaan poikansa poikaystävänsä huostaan lähtiessään muutamaksi päiväksi Helsinkiin. Nainen lähti torstaina ja kuuli lapsensa äänen puhelimessa vielä lauantaina.

Kun hän palasi kotiin maanantaina 15. marraskuuta, vastassa oli pimeä huoneisto, shokissa oleva lapsenvahti ja sänkyynsä yön aikana kuollut poika.
Syyttäjä vaatii syytetylle ehdollista vankeusrangaistusta heitteillepanon, huumausainerikoksen ja kiinnioton yhteydessä tapahtuneen virkamiehen vastustamisen lisäksi useasta eri rikoksesta.

Hän oli syytettynä myös tammikuussa 2011 tapahtuneesta näpistyksen yrityksestä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja laittomasta uhkauksesta sekä syyskuussa 2010 tapahtuneesta huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

IS.

"Kivaa" porukkaa nuo kannbiksen vapauttajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu