Irak-gaten selvitykset ovat kesken

Olisi poliittisen historian kannalta kiinnostavaa, jos joku tutkiva journalisti selvittäisi ns. Irak-gatesta ja UM:n muistioiden vuodosta vielä nekin puolet, joita ei tähän mennessä ole juurikaan julkisesti käsitelty.

Näitä ovat lähinnä Matti Mannisen taustat ja hänen kytköksensä keskustan puoluejohtoon, joista jonkin verran kirjoitettiin mediassa, mutta joista aika äkkiä vaiettiin. Mannisen ja Jäätteenmäen oikeudenkäynnissä asia sivuutettiin jopa puolustuksen puheenvuoroissa aivan täysin.

Kertaan lyhyesti, mitä itse muistan mediasta lukeneeni:

Mauno Koivisto palkkasi keskustaa lähellä olevan Mannisen kansliaansa Holkerin hallituksen aikana, jolloin Mannisen tehtäväksi tuli nimenomaan se, että hän pitäisi oppositiossa olevan keskustan puoluejohdon hyvin informoituna presidentin kanslian toiminnasta.

Tämän tiedon kertoi muistaakseni Hesari osana Mauno Koiviston laajempaa haastattelua ja Mannisen roolin vahvisti seuraavan päivän lehdessä myös Paavo Väyrynen. Esko Ahokin sanoi käyttäneensä Mannista kontaktinaan. Myös Martti Ahtisaari ilmoitti olleensa tietoinen tästä osuudesta Mannisen työnkuvaa.

Se, mistä nyt vaiettiin täysin oli Tarja Halosen ja Mannisen suhde sekä se, miten tietoinen Jäätteenmäki oli ollut Mannisen tehtävästä keskustan informoijana. Näihin suuntiin taisi vihjailla ainoastaan Kari Hokkanen parissakin Ilkan kolumnissaan, kun hän antoi ymmärtää, ettei Irak-jupakasta ole vielä selvitetty läheskään kaikkea ja että sen takana olisi vielä "suurempia kytköksiä".

Jos nyt olisi sattunut käymään niin, että Kekkosen aikana suomettunut media olisi ryhtynyt itsesensuroimaan Tarja Haloseen mahdollisesti viittaavaa informaatiota, niin tämä pitäisi keskustan kyllä kaivaa esille, jos ei muun syyn vuoksi, niin toteuttaakseen sen Anneli Jäätteenmäen usein toistavan lausuman, että "...kyllä äänestäjillä on oikeus tietää, miten asioita on kulisien takana kansalta salassa hoidettu...".
10315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Poliisi ei saanut selville, kuka toimitti iltapäivälehdille kopiot UM:n salaisista muistioista. Se taidettiin todeta, ettei löytynyt todisteita, että Manninen tai Jäätteenmäki olisi ollut niiden vuotojen takana.

Oma arvaukseni on, että iltapäivälehdille vuoti Manninen peitelläkseen omia jälkiään sen jälkeen, kun Jäätteenmäki jäi kiinni salaisten tietojen suorasta siteerauksesta nettipäiväkirjaansa. Jäätteenmäki tämä vuotaja tuskin oli, koska Jäätteenmäellä ei tiettävästi ollut koskaan kopioita UM:n varsinaisista muistioista vaan ainoastaan Mannisen kirjoittamia yhteenvetoja, joissa toki oli suoria lainauksia muistioiden tekstistä.

Äänestä
  • Jos pitäisi veikata, kuka vuoti muistioiden kopiot iltapäivälehdille, niin minäkin veikkaisin että se oli Manninen. Asiaa tuskin koskaan saadaan selville ja vaikka saataisikin, niin samalla voisi paljastua, etytä Jäätteenmäki oli siitäkin asiasta tietoinen ja jopa ehkä mukana suunnittelemassa vuodon toteuttamista ohjatakseen tutkinnan pois itsestään ja nettipäiväkirjansa sitaateista.

    Mutta omasta mielestäni olennaisempaa olisi selvittää, miten Tarja halonen mahdollisesti kytkeytyi asiaan, kun hän niin kovasti "tyrmistyi" Mannisen toiminnasta.

    En nimittäin oikein osaa pitää mahdollisena, että sekä Ahtisaari, että Esko Aho olisivat niin huonosti briefanneet seuraajansa, että Halonen ja Jäätteenmäki olisivat olleet autuaan tietämättömiä siitä, että Mannisen tehtäviin oli perinteisesti kuulunut nimenomaan tietojen välittäminen presidentin kansliasta keskustan puoluejohdolle.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Jos pitäisi veikata, kuka vuoti muistioiden kopiot iltapäivälehdille, niin minäkin veikkaisin että se oli Manninen. Asiaa tuskin koskaan saadaan selville ja vaikka saataisikin, niin samalla voisi paljastua, etytä Jäätteenmäki oli siitäkin asiasta tietoinen ja jopa ehkä mukana suunnittelemassa vuodon toteuttamista ohjatakseen tutkinnan pois itsestään ja nettipäiväkirjansa sitaateista.

    Mutta omasta mielestäni olennaisempaa olisi selvittää, miten Tarja halonen mahdollisesti kytkeytyi asiaan, kun hän niin kovasti "tyrmistyi" Mannisen toiminnasta.

    En nimittäin oikein osaa pitää mahdollisena, että sekä Ahtisaari, että Esko Aho olisivat niin huonosti briefanneet seuraajansa, että Halonen ja Jäätteenmäki olisivat olleet autuaan tietämättömiä siitä, että Mannisen tehtäviin oli perinteisesti kuulunut nimenomaan tietojen välittäminen presidentin kansliasta keskustan puoluejohdolle.

    Asiakirjoja oli kaksi jotka vuodettiin!
    Toinen oli vastaava kuin Mannisella (samat virheet
    asiakirjassa)
    Toinen oli samanlainen kuin alkuperäinen!

    Äänestä

  • kaksi kirjoitti:

    Asiakirjoja oli kaksi jotka vuodettiin!
    Toinen oli vastaava kuin Mannisella (samat virheet
    asiakirjassa)
    Toinen oli samanlainen kuin alkuperäinen!

    Itse en muista tarkkaan miten tuo tapahtui, eli saiko kumpikin iltapäivälehti eri kopion UM:n paperista vai kopion samasta paperista, mutta muistelen, että ainakin Jäätteenmäen nettipäiväkirjassa oli samoja kirjoitusvirheitä kuin mannisen tietokoneelta löydetyissä, Mannisen itsensä kirjoittamissa muistioissa.

    Tämän perusteella rohkenin tehdä johtopäätöksen, etteivät alkuperäiset UM:n paperit tai niiden kopiot ole olleet missään vaiheessa Jäätteenmäellä, joten siinä suhteessa hän lienee jättänyt valehtelematta sanoessaan, ettei hänellä ole "UM:n asiakirjoja".

    Mannisella ne nyt kuitenkin olivat, vaikka UM:n sisäisissä selvityksissä eikä poliisitutkinnassa selvinnytkään mitä kautta em. asiakirjat olivat iltapäivälehdille joutuneet.

    salaliittoteorioihin vihkiytyneet vihjailivat aikanaan, että vuotaja olisi ollut jopa Tuomioja itse, joka halusi saattaa Lipposen Jäätteenmäen avulla huonoon valoon, mutta tuohon teoriaan en ole koskaan uskonut, niin utopistiselta se minusta vaikutti.

    Äänestä

Kyllä minäkin muistan tuon Koiviston linjauksen. Se kai lähti siitä, että oppositio voi saada halutessaan presidentiltä tiedon, perustellusta syystä, niistä ulkopoliittisista toimista, joihin eduskunta eduskunnan ulkoasianvaliokunnan kautta EI voi tietoa antaa. Tuo tieto, M.Koiviston mukaan, on presidentin kautta annettava ja presidentin hyväksyttävä. M.Manninen oli tuolloin Mauno Koiviston aikana ja valitsemana opposition edustajana presidentin kansliassa ja hänen keskustalaisena kai Manu oletti tietävän Keskustan tiedontarpeen. Tuo Mauno Koiviston luoma konstruktio EI kyllä ollut silloisen valtiosäännön kirjaimen mukainen ja luulen ettei lakimies Tarja Halonen ollut M.Koiviston luomaa ja M.Ahtisaaren jatkossa hyväksymää tapaa osaltaan hyväksynyt ja niin M. Manninen jatkoi "tiedonantoajaan" ilman viemättä sitä istuvan presidentin nähtäväksi. Osoitus siitä. että presidentti institutio on edelleen puutteellisesti säädetty Suomen perustuslaissa. Kai sen Kekkosen vahvan presidentin kaipuu on monissa vielä vahvana.

Äänestä
  • Jos vuodetuissa tiedostoissa tai tavassa mitä vuodettiin ja mistä vuodettin!
    Niin jos ei ollut mitään salattavaa ,miksi Jäätteenmäki roikkui puolihirreessä puolivuotta?
    Kyllä tuollainen jälkienpeittely todistaa että tekijä on ollut tietoinen tekojensa moraalista!
    Hauskaa sirkushuvia olisi ollut Halosen ja Jäätteenmäen yhteinen EU -reissu!

    Äänestä

  • syvästi kirjoitti:

    Jos vuodetuissa tiedostoissa tai tavassa mitä vuodettiin ja mistä vuodettin!
    Niin jos ei ollut mitään salattavaa ,miksi Jäätteenmäki roikkui puolihirreessä puolivuotta?
    Kyllä tuollainen jälkienpeittely todistaa että tekijä on ollut tietoinen tekojensa moraalista!
    Hauskaa sirkushuvia olisi ollut Halosen ja Jäätteenmäen yhteinen EU -reissu!

    Jokainenhan sen tietysti näkee, että täysin moraalitonta ja laitontakin se Jäätteenmäen - Mannisen menettely oli. Siinä kun ohitettiin oleellinen eli presidentti. Mannisen asianajajakin luopui siihen (otaksumaansa vakiintuneeseen tapaan) vetoamasta oikeudenkäynnissä, vaikka julkisuudessa etukäteen ilmoitti siihen nimenomaaan vetoavansa.

    Äänestä

  • Demari kirjoitti:

    Minulle on jäänyt epäselväksi, mitä laitonta kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki teki keväällä 2003? Voisiko joku asiaa ja lakiakin tunteva selvittää sen minulle. Olisin kiitollinen kovasti.

    Äänestin Annelia ja mielestäni hän on hyvä poliitikko. Minua kuitenkin kiusataan, olen ollut ehkä liian avoin?

    Äänestä

  • abi 2004 kirjoitti:

    Ei hän tehnyt mitään laitonta mistä hän olisi ainakan kiinni jäänyt. Sen sijaan tyttö riepu valehteli hädissään. Valehteli kansanedustajana ja pääministerinä Suomen kansaa edustavalle eduskunnalle niin paljon ettei eduskunnassa kukaan häneen uskonut, ei tarvinut siitä edes äänestää oliko valehdellut vai ei. Sen jälkeen hän vielä valehteli oikeudelle. Valehtelu, niin kepulaista kuin se onkin, ei syytetyn suusta päästettynä kuitenkaan ole rikos Suomen lain mukaan. Mitä hän sitten valehteli? Ensin hän valehteli sen, että hän ei ole saanut salaiseksi luokiteltuja asiakirjoja ja kun kävi ilmi että hän niitä kuitenkin oli saanut, hän väitti niiden tulleen yllätyksenä. Tuhansia sivuja hän sai salaisia fakseja yllätäen faksiinsa tietämättä kuka niitä hänen salaiseen faksinumeroonsa lähettää. Tällaista salaperäistä tapahtui vuoden 2003 keväällä Suomen poliittisessa elämässä. Tällä palstallakin on tätä asiaa aina silloin tällöin käsitelty ja saatat muunkinlaista kuulla jonkun toisen kertomana. Mitä tästä opimme? Kenties ja melkein arvattavasti emme mitään. Taas tulee löytymään Suomen kansan riveistä uusi Väyrynen, Juhantalo tai Jäättenmäki, heidän hengenheimolaisensa, joka löytää paikkansa Suomen Keskustan riveistä.

    Äänestä

  • abi 2004 kirjoitti:

    Minulle on jäänyt epäselväksi, mitä laitonta kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki teki keväällä 2003? Voisiko joku asiaa ja lakiakin tunteva selvittää sen minulle. Olisin kiitollinen kovasti.

    Äänestin Annelia ja mielestäni hän on hyvä poliitikko. Minua kuitenkin kiusataan, olen ollut ehkä liian avoin?

    ilmeisen hyväuskoinen olet ollut, jos olet uskonut Jäätteenmäen tarinoita tosiksi.
    Mutta älä huoli, tälläkin palstalla esiintyy samanlaisia, jotka eivät pelkästään uskoneet Jäätteenmäen valheita, vaan vieläpä epätoivoisesti yrittävät niitä selitellä!
    Kiihkeimmät Jäätteenmäen sanojen selittäjät ovat jo ajat sitten uponneet selitystensä suohon, aivan kuten idolinsakin upposi.
    Toivokaamme kuitenkin, että sekä Jäätteenmäki, että muutkin kepulaiset olisivat hänen tonttuilustaan oppineet edes tämän;
    "Jos mikään muu ei enää auta, kannattaa yrittää totuutta!"
    Tosin kepulaisilla taitaa totuudestakin olla varsin omituinen käsitys, se on "keputotuus".
    Se tarkoittanee, että valehdellaan korvat (2kpl) heiluen ja sanotaan, että puhutaan "niin totta kuin osataan".
    Sellaista on keppuleitten valoisa vaihtoehto..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näin on kirjoitti:

Olisi poliittisen historian kannalta kiinnostavaa, jos joku tutkiva journalisti selvittäisi ns. Irak-gatesta ja UM:n muistioiden vuodosta vielä nekin puolet, joita ei tähän mennessä ole juurikaan julkisesti käsitelty.

Näitä ovat lähinnä Matti Mannisen taustat ja hänen kytköksensä keskustan puoluejohtoon, joista jonkin verran kirjoitettiin mediassa, mutta joista aika äkkiä vaiettiin. Mannisen ja Jäätteenmäen oikeudenkäynnissä asia sivuutettiin jopa puolustuksen puheenvuoroissa aivan täysin.

Kertaan lyhyesti, mitä itse muistan mediasta lukeneeni:

Mauno Koivisto palkkasi keskustaa lähellä olevan Mannisen kansliaansa Holkerin hallituksen aikana, jolloin Mannisen tehtäväksi tuli nimenomaan se, että hän pitäisi oppositiossa olevan keskustan puoluejohdon hyvin informoituna presidentin kanslian toiminnasta.

Tämän tiedon kertoi muistaakseni Hesari osana Mauno Koiviston laajempaa haastattelua ja Mannisen roolin vahvisti seuraavan päivän lehdessä myös Paavo Väyrynen. Esko Ahokin sanoi käyttäneensä Mannista kontaktinaan. Myös Martti Ahtisaari ilmoitti olleensa tietoinen tästä osuudesta Mannisen työnkuvaa.

Se, mistä nyt vaiettiin täysin oli Tarja Halosen ja Mannisen suhde sekä se, miten tietoinen Jäätteenmäki oli ollut Mannisen tehtävästä keskustan informoijana. Näihin suuntiin taisi vihjailla ainoastaan Kari Hokkanen parissakin Ilkan kolumnissaan, kun hän antoi ymmärtää, ettei Irak-jupakasta ole vielä selvitetty läheskään kaikkea ja että sen takana olisi vielä "suurempia kytköksiä".

Jos nyt olisi sattunut käymään niin, että Kekkosen aikana suomettunut media olisi ryhtynyt itsesensuroimaan Tarja Haloseen mahdollisesti viittaavaa informaatiota, niin tämä pitäisi keskustan kyllä kaivaa esille, jos ei muun syyn vuoksi, niin toteuttaakseen sen Anneli Jäätteenmäen usein toistavan lausuman, että "...kyllä äänestäjillä on oikeus tietää, miten asioita on kulisien takana kansalta salassa hoidettu...".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu