http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012080915934644_uu.shtml
Ettei vaan olisi taas Katainen varmistamassa rikollisjoukon mukavuutta,
kun ensin on typistämässä varuskunnat ja poliisiasemat...
Ettei vaan olisi taas Katainen varmistamassa rikollisjoukon mukavuutta,
kun ensin on typistämässä varuskunnat ja poliisiasemat...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toisaalta, nykyisessä Suomessa, jossa tänään kunnon kansalainen voi tekaistulla perusteella olla huomenna rikollinen, on hyvä olla vahvat kansalaisoikeudet. Eihän tuossa lopulta ole kyse kuin siitä, että ihminen on syytön, kunnes toisin on todistettu.
Nykyisen ylikriminalisoinnin ansiosta monet asiat varsinaisten tosirikosten, kuten murhien ja varkauksien, jotka aiemmin olivat sallittuja, ovat muodostuneet rikollisiksi. Esimerkiksi alastomien lasten kuvat suomalaisten perheiden valokuva-albumeissa ovat muodostumassa lapsipornoksi populistipoliitikkojen toiminnan ansiosta.
Jos sinua huomenna syytetään rikolliseksi, niin silloin varmaan lämmittää mieltäsi, että vaadit tänään rikollisten oikeuksien vähentämistä.
Suomen yleisin rikoshan on liikennerikos, nopeusrajoitukset on tahallaan pudotettu järjettömän alhaisiksi nykyautoille ja sitten niitä vielä vaihdellaan tieosuuksilla huvikseen, esim. pätkä 100km/h, sitten tippuukin 80km/h ja heti on kamera rajoitusmerkin takana eli todellisuudessa pelkkä sakkorysä.
Sitten kun sakkoja tulee tällaisessa rysässä niin sillä tekosyyllä voidaan näyttää "tilastoja" miten rikollisia suomalaiset ovat ja perustellaan uusia kiristyksiä lakeihin ja säädöksiin laitellaan kaikenmaailman töyssyjä mitkä haittaa kaikkia eikä kohdenneta rangaistuksia niihin lainrikkojiin pelkästään! Onhan se armeijasta tuttua että kun yksi mokaa niin kaikki kärsii mutta tietääkseni Suomea ei johda sotilasjuntta vaan ollaan demokraattisessa tasavallassa!
Tällaisissahan ei ole kyse mistään oikeista rikoksista vaan inhimillisistä erehdyksistä, ei satukaan syystä tai toisesta huomaamaan rajoituksen muuttumista tms.
Liikennettä kyllä kytätään oikein pikkusieluisen tarkasti mutta oikeat väkivaltarikolliset saavat mellastaa suunnilleen aivan rauhassa, vankikarkureitakaan ei viitsitä erityisemmin etsiä, joku poliisipäällikkö sanoi lähes suoraan näillä sanoilla sen!