J.Karjalaista kuunnellessani muistan
aina sinut. Sinä olet kuin kävelevä
menneisyyteni, luokkahuoneen neronleimaus haamuna ympäriläni.
Minä olen rakastanut sinua siitä lähtien kun tulin seitsemännelle.
Minä olen katsellut sinua viimeisen kerran, kun olemme jättäneet jäähyväiset yhdeksännelle.
Tai ei, ei se ihan niin mennyt.
Muistathan, että oli se ihana sunnuntai, jolloin oli hieman
jo kylmennyt sää. Ensilumen tyylisiä
hippusia satoi taivaalta. Mummo avasi
aamulla huoneeni verhot ja sanoi: Meni
syteen tai saveen, tee se, mene ulos
T:n kanssa. Ja minä menin! Ja voi sitä
riemua, aikaa, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Meidän piti soitella toisillemme. Äitisi oli vain niin ylihuolehtivainen. Sinä kävelit kanssani tietä pitkin. Ja kun kerroit
miten tuuli oli hyväillyt poskipäitäsi, melkein itkin, melkein itkin. En vain uskaltanut näyttää sitä
miten herkäksi minut teit. Etkä sinäkään kertoa muusta kuin mitä koulussa ja rippileirillä isoisena
teit. Puristit käsiäsi nyrkkiin.
Auki, kiinni, auki, kiinni. Jos olisin silloin tarttunut sinuun, olisitko juossut karkuun, vai tarttunut myös minuun.
Risteyksessä erosimme. Lapaset kädessä
kädet yhteen puristimme.
Leikkiäkö vain?
Vaiko untani sumentuvaa.
Ei, et sinä ole mikään Monica Lewinsky, et sinä ole. Sanoit.
Olin kuolla. Sanoin: Hampaastani vuotaa verta.
Olit niin tulossa, niin lähellä, aivan kuin olisit jo tarttunut minuun.
Kiinni, kiinni minuun.
Ei sieltä mitään verta vuotanut.
Sinua odotin rakkahin T.
Minä sairastuin sittemmin. Luulin
etten enää jaksa elää. Minulta vuoti
aina ikenistä verta, toistuvia sanottiin tulehduksieni olevan.
Minä söin vain buranaa, nukuin vähäisiä määriä öitä, lukiossa, riitti
töitä. Sain käsiini outoa vapinaa, itkin, en enä nauranut, tuli henkistä
kapinaa. Minä menin lääkäristä lääkäriin, jouduin uskovaisten hampaisiin. He tuomitsivat minut helvettiin. Tulkitsin väärin Jumalan, sain osakseni koettelun, pelon, saatanan. Tutustuin P:llä alkavaan
poikaan, luulin löytäväni parannuksen, mihin valheeseen uinkaan.
Nyt tunnen toisen P:llä alkavan, rakennanko hänen kanssaan tulevaisuuden alkavan.
Vai leikkiäkö vain vaiko untani
sumentuvaa. tiedätkö, tulevaisuus, tulevaisuus minua pelottaa.
Minä en löydä enää sitä entistä tunnelmaa, kun kulkee jonkun kanssa, ja kaikki katoaa.
On poikia jotka puhuvat tavallisia sanoja, on tyttöjä jotka vastaavat vielä tavallisemmin.
Mutta missä on T.
aina sinut. Sinä olet kuin kävelevä
menneisyyteni, luokkahuoneen neronleimaus haamuna ympäriläni.
Minä olen rakastanut sinua siitä lähtien kun tulin seitsemännelle.
Minä olen katsellut sinua viimeisen kerran, kun olemme jättäneet jäähyväiset yhdeksännelle.
Tai ei, ei se ihan niin mennyt.
Muistathan, että oli se ihana sunnuntai, jolloin oli hieman
jo kylmennyt sää. Ensilumen tyylisiä
hippusia satoi taivaalta. Mummo avasi
aamulla huoneeni verhot ja sanoi: Meni
syteen tai saveen, tee se, mene ulos
T:n kanssa. Ja minä menin! Ja voi sitä
riemua, aikaa, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Meidän piti soitella toisillemme. Äitisi oli vain niin ylihuolehtivainen. Sinä kävelit kanssani tietä pitkin. Ja kun kerroit
miten tuuli oli hyväillyt poskipäitäsi, melkein itkin, melkein itkin. En vain uskaltanut näyttää sitä
miten herkäksi minut teit. Etkä sinäkään kertoa muusta kuin mitä koulussa ja rippileirillä isoisena
teit. Puristit käsiäsi nyrkkiin.
Auki, kiinni, auki, kiinni. Jos olisin silloin tarttunut sinuun, olisitko juossut karkuun, vai tarttunut myös minuun.
Risteyksessä erosimme. Lapaset kädessä
kädet yhteen puristimme.
Leikkiäkö vain?
Vaiko untani sumentuvaa.
Ei, et sinä ole mikään Monica Lewinsky, et sinä ole. Sanoit.
Olin kuolla. Sanoin: Hampaastani vuotaa verta.
Olit niin tulossa, niin lähellä, aivan kuin olisit jo tarttunut minuun.
Kiinni, kiinni minuun.
Ei sieltä mitään verta vuotanut.
Sinua odotin rakkahin T.
Minä sairastuin sittemmin. Luulin
etten enää jaksa elää. Minulta vuoti
aina ikenistä verta, toistuvia sanottiin tulehduksieni olevan.
Minä söin vain buranaa, nukuin vähäisiä määriä öitä, lukiossa, riitti
töitä. Sain käsiini outoa vapinaa, itkin, en enä nauranut, tuli henkistä
kapinaa. Minä menin lääkäristä lääkäriin, jouduin uskovaisten hampaisiin. He tuomitsivat minut helvettiin. Tulkitsin väärin Jumalan, sain osakseni koettelun, pelon, saatanan. Tutustuin P:llä alkavaan
poikaan, luulin löytäväni parannuksen, mihin valheeseen uinkaan.
Nyt tunnen toisen P:llä alkavan, rakennanko hänen kanssaan tulevaisuuden alkavan.
Vai leikkiäkö vain vaiko untani
sumentuvaa. tiedätkö, tulevaisuus, tulevaisuus minua pelottaa.
Minä en löydä enää sitä entistä tunnelmaa, kun kulkee jonkun kanssa, ja kaikki katoaa.
On poikia jotka puhuvat tavallisia sanoja, on tyttöjä jotka vastaavat vielä tavallisemmin.
Mutta missä on T.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.