Berliinin pommituksissa kuoli vähän

Kuuden kuukauden aikana Arthur "Bomber" Harris lähetti koneensa 19 kertaa suurhyökkäykseen Berliiniin. Taistelulentoja tehtiin lähes 11 tuhatta. Pommituksissa kuoli yli kymmenen tuhatta siviiliä. Puoli miljoonaa asukasta jäi kodittomaksi. Englantilaiset menettivät 600 konetta jotka ammuttiin alas, lähes 2700 lentosotamiestä kuoli.

Aika vaatimaton tulos kun ottaa huomioon että kaupunkiin tehtiin 11 tuhatta taistelulentoa. Hampurissa kuoli muutamassa päivässä 40 tuhatta. Myös tappiot olivat kovat, ei mitään hupilentelyä. Miksi Berliini ei ollut täysin tuhottu, miksi kuolonuhreja ei ollut kymmenkertainen määrä?
28409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

tyyydyttää, kun lisäät lukuihin jenkkien päiväpommitukset. Ja ennenkaikkea puna-armeijan tekemät tuhot, murhat ja raiskaukset. Ryöstöistä nyt puhumattakaan.

Auttaako se, että puna-armeija kärsi Berliinissä valtavat tappiot ja Saksa lähes yhtä suuret?
Berliini jaettiin miehityssektoreihin ja NL pyrki aikanaan saarrolla tappamaan läntiset sektorit nälkään.
Joko helpottaa?

Vaikuttaa siltä, että stallarien verenhimo on aivan kyltymätön.
Kyllähän Stalin pyrki pitämään huolen sen tyydyttämisestä. MR sopimus loi hyvät edellytykset noin 40 miljoonan ihmisen kuolemalle. Jos se ei riitä, niin moittikaa Stalinia. Vaikka ettehän te tietenkään moiti, vaan kehutte.

Äänestä
  • tyydyttää se, että Lontoon pommituksisa kuoli muutamia kymmeniätuhansia ja loukkaantui satojatuhansia.
    Enemmänkin olisi saanut mennä, vai mitä stallarit?

    Äänestä

Siihen aikaan maailman kolmanneksi suurinta kaupunkia Berliiniä tuskin noilla konemäärillä muutettiin isoksi savuavaksi kuopaksi..

Äänestä
  • Kyllä noilla konemäärillä Berliini olisi pitänyt pystyä muuttamaan soraläjäksi kevääseen 1944 mennessä. Siihen saakka oltiin lennetty nuo 11 tuhatta taistelulentoa, aika helvetisti palopommeja kaupunkiin syydetty.

    Äänestä

  • Harris epäonnistui kirjoitti:

    Kyllä noilla konemäärillä Berliini olisi pitänyt pystyä muuttamaan soraläjäksi kevääseen 1944 mennessä. Siihen saakka oltiin lennetty nuo 11 tuhatta taistelulentoa, aika helvetisti palopommeja kaupunkiin syydetty.

    Lohduttaudu sillä, että puna-armeija täydensi tuhotyöt.

    Äänestä

  • Harris epäonnistui kirjoitti:

    Kyllä noilla konemäärillä Berliini olisi pitänyt pystyä muuttamaan soraläjäksi kevääseen 1944 mennessä. Siihen saakka oltiin lennetty nuo 11 tuhatta taistelulentoa, aika helvetisti palopommeja kaupunkiin syydetty.

    "...palopommeja kaupunkiin syydetty..."

    Kivirakenteet, leveät kadut ja kylmä kostea talvi-ilma eivät otolliset Hampurimaisten tulimyrskyjen syntymiselle.

    Äänestä

*** lähes 2700 lentosotamiestä kuoli ***

Miksi juuri sotamiehet kuolivat, kun pommikoneiden miehistötjen enemmistö kostui upseereista ja aliupseereista? Lentosotamiesten tehtävät olivat enimmäkseen lentotukikohdissa.

Äänestä
  • koko lentävää henkilöstöä. Pääosa oli upseereja ja aliupseereja. Sotamiehiä oli lähinnä konekivääriampujissa.

    Sekä jenkit että britit menettivät pommikonemiehistöissä noin
    50 000 miestä. Se merkitsi hyvin raskaita tappioita.

    Äänestä

Höpö, höpö, Harris oli mies paikallaan. Hampuri laitettiin kesällä 1943 matalaksi, sieltä pakeni satoja tuhansia ympäri Saksaa kertomaan kauhutarinoita, moraali heikkeni. Kun Berliiniä jatkuvasti pommitettiin sen keskusta muuttui soraläjäksi. Rintamalta lomilta käyneet kertoivat tovereilleen miten Saksan pääkaupungille on käynyt, haaveet voitosta menivät, tappiomieliala valtasi niin siviilit kuin sotilaatkin.

Äänestä
  • Harris teki hyvää työtä. Olisi Pekka-Eemeli romuillakin onnistunut. Huonosti olisi meikäläisille käynnyt jos olisi ADD:ssä ollut.

    Äänestä

  • Harris oli näpertelijä, jenkit pommittivat Tokion matalaksi, 100 000 kuoli. Siinä oli todellinen taidonnäyttö, japsit saivat mitä tilasivat.

    Äänestä

  • B-29 rules kirjoitti:

    Harris oli näpertelijä, jenkit pommittivat Tokion matalaksi, 100 000 kuoli. Siinä oli todellinen taidonnäyttö, japsit saivat mitä tilasivat.

    Onhan se valtava taidonnäyte. Saada toisissaan kiinni olevat pahvitalot palamaan.
    Kohdekin kun vielä sattuu olemaan olemattomasti puolustettu.

    Mielettömän taitavaa.. Ehkä kannattaisi miettiä asioita joskus, ennenkuin pukee ne sanoiksi?

    Äänestä

  • joopa joo just kirjoitti:

    Japsit aloittivat sodan raukkamaisella yllätyshyökkäyksellä Pearl Harboriin, lähes kolmetuhatta nuorta amerikkalaista kuoli. Ympäri Aasia, lähinnä Kiinassa mutta muuallakin japsit murhasivat miljoonia naisia, lapsia ja vanhuksia. Tätä paskasakkiako olisi jenkkien pitänyt sääliä, ei todellakaan.

    Aivan oikein että Tokio ja kymmenet muut kaupungin tuhottiin palopommein. Olisivat voineet antautua, ehdot olivat heillä hyvin selvillä mutta päättivät jatkaa sotaa. Sitten pudotettiin yksi atomipommi, eivät antautuneet, toisen jälkeen sotahullut saivat tarpeeksi. Amerikkalaisilla ei ole mitään hävettävää, aivan oikein tekivät. Joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu, sitä saa mitä tilaa.

    Ei puhunut oikeutuksesta tahi moraalista. Lähinnä siis puutuin "taidonnäyte"- termiin. Ei se nyt mikään mestarityö ollut. Berliiniä tai Tokiota ei oikein voi vertailla, tai sitten aloittajalle tuo Hampurin vertaus on melkein yhtä kaukana. Kaikki ovat aivan eri tapauksia, joka saralla. Berliini siis omaa luokkaansa haastavuudeltaan.

    Pearl harbour ei ollut yllätyshyökkäys, Yhdysvaltain sodanjohdolla oli tieto hyökkäyksestä tunteja ennen kuin se alkoi. Oma vika kun ei hälytystä annettu...

    Sinä olet sairas mies, B-29.

    Japani oli valmis antautumaan jo ennen atomipommeja

    Sairasta ihannoida siviilien polttamista hengiltä

    Äänestä

  • LaD kirjoitti:

    Pearl harbour ei ollut yllätyshyökkäys, Yhdysvaltain sodanjohdolla oli tieto hyökkäyksestä tunteja ennen kuin se alkoi. Oma vika kun ei hälytystä annettu...

    Sinä olet sairas mies, B-29.

    Japani oli valmis antautumaan jo ennen atomipommeja

    Jos Japani olisi ollut valmis antautumaan ennen atomipommeja niin miksi ei antautunut? Rauhanehdot olivat hyvin selvillä, ehdoton antautuminen, niissä ei ollut mitään epäselvää. Kun ensimmäinen atomipommi pudotettiin miksi eivät silloinkaan antautuneet? Jenkit odottivat kolme päivää ja sitten pudottivat toisen a-pommin, vasta silloin sotahullut antautuivat. Miksi japseja olisi pitänyt hyysätä, olisiko heitä pitänyt maanitella antautumaan?

    Äänestä

  • B-29 rules kirjoitti:

    Harris oli näpertelijä, jenkit pommittivat Tokion matalaksi, 100 000 kuoli. Siinä oli todellinen taidonnäyttö, japsit saivat mitä tilasivat.

    Taisi kuitenkin britit olla ensimmäisiä maailmassa jotka pommituksilla sai tulimyrskyn aikaan.

    Äänestä

  • joopa joo just kirjoitti:

    Onhan se valtava taidonnäyte. Saada toisissaan kiinni olevat pahvitalot palamaan.
    Kohdekin kun vielä sattuu olemaan olemattomasti puolustettu.

    Mielettömän taitavaa.. Ehkä kannattaisi miettiä asioita joskus, ennenkuin pukee ne sanoiksi?

    Ja sinäkö luulet että Hampuri oli hyvin puollustettu. Harris sitäpaitsi osasi hämätä tutkaa. Samurailla kun ei edes kunnollista tutkaa ollut.

    Äänestä

  • en tarkoittanut sitä kirjoitti:

    Ei puhunut oikeutuksesta tahi moraalista. Lähinnä siis puutuin "taidonnäyte"- termiin. Ei se nyt mikään mestarityö ollut. Berliiniä tai Tokiota ei oikein voi vertailla, tai sitten aloittajalle tuo Hampurin vertaus on melkein yhtä kaukana. Kaikki ovat aivan eri tapauksia, joka saralla. Berliini siis omaa luokkaansa haastavuudeltaan.

    Berliinin puollustus oli täysin romahtanut vuonna 1945. Se oli avoin maalitaulu kaikille. Hitler tahallaan pitkitti väestämätöntä ja tapatutti turhaan tuhansia saksalaisia.

    Äänestä

  • B-29 rules kirjoitti:

    Jos Japani olisi ollut valmis antautumaan ennen atomipommeja niin miksi ei antautunut? Rauhanehdot olivat hyvin selvillä, ehdoton antautuminen, niissä ei ollut mitään epäselvää. Kun ensimmäinen atomipommi pudotettiin miksi eivät silloinkaan antautuneet? Jenkit odottivat kolme päivää ja sitten pudottivat toisen a-pommin, vasta silloin sotahullut antautuivat. Miksi japseja olisi pitänyt hyysätä, olisiko heitä pitänyt maanitella antautumaan?

    Siksi koska se uskoi ettei jenkeille ole munaa paikantaa keisarin piilopaikkaa ja pudottaa Sung song boyta sinne.

    Äänestä

Britanniassa aloitetaan uusi tutkinta entisen venäläisen vakoojan Aleksandr Litvinenkon murhasta.

Litvinenko kuoli radioaktiivisen poloniumin aiheuttamaan myrkytykseen Lontoossa vuonna 2006.

Britannian oikeuslaitos nimitti torstaina arvostetun tuomarin Robert Owenin johtamaan tutkintaa. Tuomarit johtavat tutkintoja vain erittäin monimutkaisissa tai muutoin poikkeuksellisissa tapauksissa.

Litvinenkon leski ja ystävät syyttävät murhasta Venäjää ja ovat vaatineet perusteellista tutkintaa asiasta. Litvinenko oli voimakas presidentti Vladimir Putinin politiikan kritisoija.

Murhan pääepäilty on ollut entinen KGB-agentti Andrei Lugovoi, jota Venäjä ei suostu luovuttamaan Britanniaan. Lugovoi on sittemmin valittu Venäjän duumaan.

Murhatutkinta kiristänee jälleen Britannian ja Venäjän välejä. Litvinenkon murha viilensi maiden suhteet hyisiksi.

Äänestä
  • Historia todistaa että tilanne elää. Yhdysvallat ja Kiina omistavat Venäjän.
    KGB.n miehittämä alue, jota leikitään venäjänä loppuu. Karjala vapautuu.

    Kaikki höpinät siitä, että katujätkä on Venäjä ovat täyttä roskaa. Venäjäksi
    jätämme suppean alueen Moskovan ympärille. Duumalle ei anneta arvoa.

    Joukkosurmaaja pitää itseänsä valittuna vaikka mitään vaaleja ei ole ollut.
    Venäläiset on surmattu tai paenneet sivistysmaihin. Köningsbergissä ovat
    paikalliset asukkaat räjäyttäneet Leninin patsaat. Stalin taas koulukirjoissa.

    Äänestä

Muistakaa Guernica! Muistakaa holokausti!

Saksalaiset saivat maistaa omaa lääkettään ja eivät ilmeisesti tykänneet.

Äänestä
  • Liittoutuneet saivat holokaustin selville vasta sodan loputtua. Ei kelpaa tekosyyksi

    Äänestä

  • LaD kirjoitti:

    Liittoutuneet saivat holokaustin selville vasta sodan loputtua. Ei kelpaa tekosyyksi

    Miksi "tekosyy" olisi tarvittu? Pommittivathan saksalaiset kaupunkeja itsekin.

    Äänestä

Sakslaismieliset aina tälläkin palstalla itkevät, että kuinka julmia liittoutuneet olivat kun kaupunkeja pommittivat, mutta eivät itse muista kuka sen kaupunkien pommittamisen aloittivat.

Saksalaisethan aloittivat terroripommituksen jo ensimmäisen sodan aikoihin! Nimittäin pudottelivat pommeja brittien päälle zeppeliineistä! Kaupunkeja silloinkin.

Moniko Dresdenistä itkijä valittaa Guernican pommituksesta? Ei yksikään.

Äänestä
  • Italialaiset aloittivat itse asiassa pommitukset sodassa turkkia vastaan....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Harris epäonnistui kirjoitti:

Kuuden kuukauden aikana Arthur "Bomber" Harris lähetti koneensa 19 kertaa suurhyökkäykseen Berliiniin. Taistelulentoja tehtiin lähes 11 tuhatta. Pommituksissa kuoli yli kymmenen tuhatta siviiliä. Puoli miljoonaa asukasta jäi kodittomaksi. Englantilaiset menettivät 600 konetta jotka ammuttiin alas, lähes 2700 lentosotamiestä kuoli.

Aika vaatimaton tulos kun ottaa huomioon että kaupunkiin tehtiin 11 tuhatta taistelulentoa. Hampurissa kuoli muutamassa päivässä 40 tuhatta. Myös tappiot olivat kovat, ei mitään hupilentelyä. Miksi Berliini ei ollut täysin tuhottu, miksi kuolonuhreja ei ollut kymmenkertainen määrä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu