Harmaapaita-tyttö Linnanmäki torstai 09.08.2012 illalla

Tuli mokattua vaihteeksi kunnolla kun pyörin Linnanmäellä eilen illalla jokusen tunnin ajan. Homma eteni näin:

2 tyttöä oli jonossa edessäni KIEPUTIN-laitteessa joskus klo 19-20 välillä. En huomioinut heitä vielä tässä vaiheessa erityisemmin, paitsi että harmaapaitainen tummahiuksinen oli ainakin tosi upea ilmestys. Mutta en minä häntä sen kummemmin miettinyt tai katsellut. Sitten jouduin tyttöjen viereen tämän kyseisen laitteen eturiviin, ja he molemmat alkoivat kuikuilla minuun päin turvakaarien välistä ennen kuin laite lähti liikkeelle (tämä harmaapaitainen varsinkin, ainakin 2-3 kertaa). Rupesin kelaamaan, että mitä ihmettä tässä oikein tapahtuu, ei mulle tällaista tapahdu. Tytöt puhuivat jotain, että KIEPPI-laitteessa täytyy vielä ainakin käydä. Sitten he menivät ulos laitteen porteista ennen minua, ja jäivät heti siihen jäätelökioskin luokse. En mennyt juttelemaan kun en ollut varma, että mitä he kuikuiluilla tarkoittivat vai tarkoittivatko mitään. Jatkoin matkaani kohti seuraavia laitteita, enkä uskonut näkeväni heitä enää.

5 minuuttia myöhemmin olin käynyt näköalatornissa ja reittini seuraavaan laitteeseen kulki tuon samaisen KIEPUTIN-laitteen ohitse, tytöt olivat edelleen samalla kioskilla. Toinen taisi huomata minut. No en vieläkään mennyt juttelemaan. Tämän jälkeen en uskonut heitä enää näkeväni. Sitten kello oli jo jotain 21 varmaan kun jonottelin RAKETTI-laitteeseen, Taas huomasin nuo 2 tyttöä heti siinä RAKETTI-laitteen kioskin luona. En voinut käsitttää, että olivat taas ihan lähellä. Ihan kuin seuraisivat minua. Laitteen loputtua vilkaisin heitä ohimennen, mutta eivät uskaltaneet katsoa päin. Luulin lähteväni viimeisen kerran heidän luotaan, mutta vielä noin klo 21:40 kun menin Vuoristorataan, niin tytöt olivat siinä sisäänkäynnin lähellä. Katseemme kohtasivat ja tytöt säntasivät yhtäkkiä samaan jonoon. He eivät päässeet samaan vaunuun kuin minä ja kun vaunu lähti, ihan kuin tumma tyttö olisi sanonut jotain kun vaunu meni ohitse, harmi etten kuullut mitä. Tämän jälkeen en enää tyttöjä nähnyt, vaikka jäin alas odottelemaan seuraavan vaunun ajon loppua, jossa he siis olivat. En pystynyt kokoajan seuraamaan heitä ihmisvilinässä. Menivät ehkä vielä uudestaan Vuoristorata-ajelulle.

Että näin. Toivon todellakin löytävän ainakin tämän tumman söpöliinin uudestaan jostain, vaikka täältä. En tiedä nimeä, asuinpaikkaa, jne. , mutta tunnistaisin kyllä ulkonäöltä. En oikein jaksanut koskaan tuona iltana uskoa, että heillä tai varsinkin olisi ollut kiinnostusta, mutta pakko se on nyt uskoa. Ei ole kokemusta näistä jutuista, joten ei ole oikein uskoa itseensä, ja itsetuntokin on aika maassa. Aniharvoin saan edes iskuyrityksiä, tai sitten en vaan huomaa tai tajua niitä kun ole huono näissä jutuissa. Tämä oli ainakin ihan selvä tapaus, viimeinen Vuoristorata -hetki sen todisti.

Tuli vähän pitkä teksti, mutta kuvaus ja tapahtumat piti olla niin tarkkoja, että varmasti tunnistat itsesi, ja osaat kertoa takaisin minustakin jotain, jotta tiedän sinun olevan varmasti oikea henkilö. Pliis hei lue tää viesti ainakin sä tumma söpöliini, olet yksi upeimmista mimmeistä, joita on tullut vastaan, ja oli kaverisikin ihan ok. Tämä on tosi tärkeää mulle. Olo oli kotiinpaluuhetkenä (ja on vieläkin, ja varmasti todella pitkään) mitä raskain, surullisin, ja epäonnistunein. Voi olla myös koko loppuelämän, jos en löydä sua. Olit todellakin tutustumisen arvoinen. Nämä on näitä once in a lifetime -juttuja. Kokoajan meinaa itkettää. En heitä pyyhettä silti vielä kehään, pakko yrittää viestiä jotain, täälläkin. Tästä olisi voinut/voisi kehittyä vaikka mitä, mutta tuntuu että mokasin elämäni tärkeimpänä päivänä, ja että kaikki on nyt lopussa. :(
3205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Trolli? :D

Äänestä
  • Valitettavasti tapahtui ihan oikeasti, juuri tuolla tavalla. Etsimäni henkilö ei vaan ehkä koskaan löydä tätä viestiä. Toivon todella, että löytää. Elämäni murskautui palasiksi tuona iltana, eikä normaali arki-asiatkaan suju enää juuri ollenkaan, koska suru on niin valtava. Älkää ikinä mokatko samanlailla. Jään odottamaan mahdollista ihmettä.

    Äänestä

  • This was destiny kirjoitti:

    Valitettavasti tapahtui ihan oikeasti, juuri tuolla tavalla. Etsimäni henkilö ei vaan ehkä koskaan löydä tätä viestiä. Toivon todella, että löytää. Elämäni murskautui palasiksi tuona iltana, eikä normaali arki-asiatkaan suju enää juuri ollenkaan, koska suru on niin valtava. Älkää ikinä mokatko samanlailla. Jään odottamaan mahdollista ihmettä.

    Voi hitto, ja ihanaa; toivon todellakin, että löydät tyttösi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


This was destiny kirjoitti:

Tuli mokattua vaihteeksi kunnolla kun pyörin Linnanmäellä eilen illalla jokusen tunnin ajan. Homma eteni näin:

2 tyttöä oli jonossa edessäni KIEPUTIN-laitteessa joskus klo 19-20 välillä. En huomioinut heitä vielä tässä vaiheessa erityisemmin, paitsi että harmaapaitainen tummahiuksinen oli ainakin tosi upea ilmestys. Mutta en minä häntä sen kummemmin miettinyt tai katsellut. Sitten jouduin tyttöjen viereen tämän kyseisen laitteen eturiviin, ja he molemmat alkoivat kuikuilla minuun päin turvakaarien välistä ennen kuin laite lähti liikkeelle (tämä harmaapaitainen varsinkin, ainakin 2-3 kertaa). Rupesin kelaamaan, että mitä ihmettä tässä oikein tapahtuu, ei mulle tällaista tapahdu. Tytöt puhuivat jotain, että KIEPPI-laitteessa täytyy vielä ainakin käydä. Sitten he menivät ulos laitteen porteista ennen minua, ja jäivät heti siihen jäätelökioskin luokse. En mennyt juttelemaan kun en ollut varma, että mitä he kuikuiluilla tarkoittivat vai tarkoittivatko mitään. Jatkoin matkaani kohti seuraavia laitteita, enkä uskonut näkeväni heitä enää.

5 minuuttia myöhemmin olin käynyt näköalatornissa ja reittini seuraavaan laitteeseen kulki tuon samaisen KIEPUTIN-laitteen ohitse, tytöt olivat edelleen samalla kioskilla. Toinen taisi huomata minut. No en vieläkään mennyt juttelemaan. Tämän jälkeen en uskonut heitä enää näkeväni. Sitten kello oli jo jotain 21 varmaan kun jonottelin RAKETTI-laitteeseen, Taas huomasin nuo 2 tyttöä heti siinä RAKETTI-laitteen kioskin luona. En voinut käsitttää, että olivat taas ihan lähellä. Ihan kuin seuraisivat minua. Laitteen loputtua vilkaisin heitä ohimennen, mutta eivät uskaltaneet katsoa päin. Luulin lähteväni viimeisen kerran heidän luotaan, mutta vielä noin klo 21:40 kun menin Vuoristorataan, niin tytöt olivat siinä sisäänkäynnin lähellä. Katseemme kohtasivat ja tytöt säntasivät yhtäkkiä samaan jonoon. He eivät päässeet samaan vaunuun kuin minä ja kun vaunu lähti, ihan kuin tumma tyttö olisi sanonut jotain kun vaunu meni ohitse, harmi etten kuullut mitä. Tämän jälkeen en enää tyttöjä nähnyt, vaikka jäin alas odottelemaan seuraavan vaunun ajon loppua, jossa he siis olivat. En pystynyt kokoajan seuraamaan heitä ihmisvilinässä. Menivät ehkä vielä uudestaan Vuoristorata-ajelulle.

Että näin. Toivon todellakin löytävän ainakin tämän tumman söpöliinin uudestaan jostain, vaikka täältä. En tiedä nimeä, asuinpaikkaa, jne. , mutta tunnistaisin kyllä ulkonäöltä. En oikein jaksanut koskaan tuona iltana uskoa, että heillä tai varsinkin olisi ollut kiinnostusta, mutta pakko se on nyt uskoa. Ei ole kokemusta näistä jutuista, joten ei ole oikein uskoa itseensä, ja itsetuntokin on aika maassa. Aniharvoin saan edes iskuyrityksiä, tai sitten en vaan huomaa tai tajua niitä kun ole huono näissä jutuissa. Tämä oli ainakin ihan selvä tapaus, viimeinen Vuoristorata -hetki sen todisti.

Tuli vähän pitkä teksti, mutta kuvaus ja tapahtumat piti olla niin tarkkoja, että varmasti tunnistat itsesi, ja osaat kertoa takaisin minustakin jotain, jotta tiedän sinun olevan varmasti oikea henkilö. Pliis hei lue tää viesti ainakin sä tumma söpöliini, olet yksi upeimmista mimmeistä, joita on tullut vastaan, ja oli kaverisikin ihan ok. Tämä on tosi tärkeää mulle. Olo oli kotiinpaluuhetkenä (ja on vieläkin, ja varmasti todella pitkään) mitä raskain, surullisin, ja epäonnistunein. Voi olla myös koko loppuelämän, jos en löydä sua. Olit todellakin tutustumisen arvoinen. Nämä on näitä once in a lifetime -juttuja. Kokoajan meinaa itkettää. En heitä pyyhettä silti vielä kehään, pakko yrittää viestiä jotain, täälläkin. Tästä olisi voinut/voisi kehittyä vaikka mitä, mutta tuntuu että mokasin elämäni tärkeimpänä päivänä, ja että kaikki on nyt lopussa. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu