Helvetillä pelottelua, kuoleman pelkoa

13:40-14:40
TV7
Nuori nainen kertoo telttakokouksessa, kuinka hän noin 15 vuotiaana alkoi pelätä kuolemaa, koska ei tuntenut olevansa oikeasti uskossa.
Hän pelkää helvettiin joutumista, koska ei ollut omasta mielestään tosiuskovainen, kuten omat vanhempansa ja ympäristö, jossa hän oli elänyt.
Jatkuvassa taistelussa oikeudesta taivaaseen Jeesus auttaa.
Jeesus joka samalla tuomitsee helvettiin tai taivaaseen.
Jeesus antaa apua, ettei hän päätyisi helvettiin.
Kokouksessa näkyy paljon myötäeläviä ilmeitä, kuulijoiden joukossa.

Mielestäni tälläisesta toiminnasta pitäisi tehdä rikosilmoitus!
Mutta arvatkaa mitä?
Ei auta.
Rikosilmoitus olisi aiheeton, koska tämä kaikki on osa uskontoa, jossa Jeesuksen rakkauden kaksoiskäsky on jätetty huomiotta tai joku muu tekosyy keksittäisi esitutkinnan tai syyttäjän toimesta.

Katsokaa tämä televisiosta huomenna!
8147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tänään kello 13:40 alkaen.
Kannattaa nauhoittaa ja jukaista internetissä kommenttien kera.
Tyttöparkaa hyväksikäytetään, hänen ahdistusta ja pelkotiloja, jotka häneen on kasvatettu uskonnollisissa menoissa.

Äänestä

Samanlaisessa ahistuksessa on eläny ne Martti Luther, Laestadius, Paavo Ruotsalainen jne.

Ainakin Luther ja Laestadius noista selvästi vaikuttaa elämänkertojen perusteella mielisairailta.

Äänestä

Olen monesti sanonut, että Jeesus (raamatun Jeesus) aiheuttaa enemmän psyykkisiä ongelmia kuin vanhan testamentin Jahve. Jahve ei tuomitse ketään helvettiin. Jeesus sen sijaan tuomitsee.

Ateistit yleensä vähättelevät Jeesuksen aiheuttamia ongelmia ja keskittyvät liiaksi pilkkaamaan Jahvea.

Äänestä

”Mielestäni tälläisesta toiminnasta pitäisi tehdä rikosilmoitus!”

Miksi olet vaivaantunut, jos et edes usko Helvetin todellisuuteen? Syy lienee siinä, että Helvetin todellisuus resonoi sinussa; Tiedät minne olet matkalla ja se ahdistaa sinua. Haluat, että ne, jotka varoittavat sinua Helvetin todellisuudesta, vaiennetaan.

Perustelusi on muutenkin surkea. Yhtä lailla muussakin yhteydessä kuin kristinuskossa, syy- ja seurausnäkökulman esittäminen tulisi kriminalisoida. Säädettäisiin laki, joka estää rangaistuksista ja tuomioista puhumisen.

Äänestä
  • totta. Samin kannustamna teen rikosilmoktuksen

    Äänestä

  • Aloitus oli 10.8.2012
    johon
    SamiA alias skumppasamppa vastaa Vasta 18.8.2012!

    skumppasamppa siis pohti ja ajatteli kokonaisen Viikon, ennekuin uskalsi vastata.
    Pidetään minuutin hiljainen hetki ja rukoilaan, että skumppasampan alkava dementia etenisi kohtuullisen nopeasti.
    Amen!

    Äänestä

Jos usko ei ankkuroidu Jeesukseen niin helvettiin menee.Totuutta ei valitettavsti muuta edes rikosilmoitus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Psykologi 1 kirjoitti:

13:40-14:40
TV7
Nuori nainen kertoo telttakokouksessa, kuinka hän noin 15 vuotiaana alkoi pelätä kuolemaa, koska ei tuntenut olevansa oikeasti uskossa.
Hän pelkää helvettiin joutumista, koska ei ollut omasta mielestään tosiuskovainen, kuten omat vanhempansa ja ympäristö, jossa hän oli elänyt.
Jatkuvassa taistelussa oikeudesta taivaaseen Jeesus auttaa.
Jeesus joka samalla tuomitsee helvettiin tai taivaaseen.
Jeesus antaa apua, ettei hän päätyisi helvettiin.
Kokouksessa näkyy paljon myötäeläviä ilmeitä, kuulijoiden joukossa.

Mielestäni tälläisesta toiminnasta pitäisi tehdä rikosilmoitus!
Mutta arvatkaa mitä?
Ei auta.
Rikosilmoitus olisi aiheeton, koska tämä kaikki on osa uskontoa, jossa Jeesuksen rakkauden kaksoiskäsky on jätetty huomiotta tai joku muu tekosyy keksittäisi esitutkinnan tai syyttäjän toimesta.

Katsokaa tämä televisiosta huomenna!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu