Onko kukaan nähnyt Sauli Niinistöä kahteen viikkoon? Presidenttimme oli työmatkalla jossakin Lontoossa. Työmatka sattui ikävä kyllä samaan aikaan kuin olympiakisat, joten se sotki vähän alkuperäistä työsuunnitelmaa, mutta ei hätää. Kuningatar tuli käteltyä joka tapauksessa ja se on pääasia.
Unohtuiko Sauli Lontooseen?
3
57
Vastaukset
- Ennen vaaleja
kokkareet vouhkas että Sale järjestää asioita sillä tavalla että Suomeen tulee työpaikkoja. Ainoat työpaikat joita Sale on järjestänyt taitaa olla turvamiehet ja lisäksi työllistänyt matkailualaa.
Ymmärrämme toki kaikki, että vaalitaistelupuheet ovat paksumpi runokirja kuin kahdeksan Kalevalaa yhteensä.
Tasavallan muutamat entiset presidentit piipahtelevat hoitamassa joitakin arvovaltaisiksi kullattuja kansainvälisiä tehtäviä. Kunhan Sauli poistuu virasta, ja jos Koivisto elää vielä, heitä on jo neljä.
Kaikki hoituu. Hovivirkoja on nykyisen ja entisten presidenttien takia.- turvapalvelut,
sekä matkailu juuri ovat tulevaisuuden palvelualoja näinä maapalloistumisen aikoina.
Tässä hieman varakkaammille oivallinen ratkaisu:
http://www.iltalehti.fi/koti/2010022411189103_kt.shtml
Keskiluokalle:
http://www.omataloyhtio.fi/artikkelit/6237/asumisen_kokonaisturvallisuus.htm
köyhemmille:
http://www.securityshuttersdirect.co.uk/bars/bars.htm
Eläinrakkaille:
http://www.youtube.com/watch?v=1lwlFEGfwx8&feature=related
Jne.. jne
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5531801Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729- 63715
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 64681
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74638- 65543