Alex otti toisessa ketjussa esiin Israelin tilanteen ja Alex koetti tällä hyvin vaatimattomalla rähinöinnillä, mikä siellä nykyisin tapahtuu, perustella sitä, että maailma on väkivaltaisempi paikka nyt kuin menneisyydessä.
Tarkastellaan aivan pieni hetki Lähi-idän historiaa todellisuuden valossa, niin näemme, että oliko ennen asiat huonommin vaiko paremmin kuin nyt.
Lähi-itä, jolla alueella sijaitsee Palestiina ja vaikkapa mainittu Israel, joutui kokemaan hyvin kovia ja se johtui alueen sijainnista idän ja lännen välissä.
332-166 eKr alkoi ensimmäinen kova kausi, kun Aleksanteri Suuri valloitti Lähi-idän aina Intiaa myöten. Alueella sodittiin lähes koko ajan.
164 eKr - 135 jKr alkoikin sisäinen valtataistelu, joka johti alueen Rooman kisällialueeksi. Yksi ajanjakson verisin kapina päättyi toisen temppelin tuhoon noin 70 jKr, jonka tuhosi Tiitus.
135-633 jKr juutalaiset alkoivat palailla alueelle, mutta Bysantin valta murhautti juutalaisia hirvittäviä määriä, sillä se oli kosto Persian puolelle asettautumisesta Bysantin ja Persian sodassa.
633-1099 jKr alueelle tulivat arabit ja alue oli milloin kenenkin hallussa ja alueen herruudesta sodittiin koko ajan. Aluetta hallitsivat tulunidit, abbassidit (uudestaan), iksidit, fatimidit, karmatialaiset, bysantit ja seljukit.
1099-1291 jKr. aluetta hallitsi latinalainen ristiretkeläiskuningaskunta murhaten suuren osan juutalaisesta ja muslimiväestöstä. Tätä murhaamista kesti siis 200 vuotta.
Sitten tuli Tšingis-kaani, joka lopetti ristiretkeläiskuningaskunnan vallan, mutta alueella siirryttiin ojasta allikkoon, sillä Tšingis-kaani vasta julma olikin.
1516-1917 hallitisivat ottomaanit ja kuten aina, valta ei vaihtunut ilman verta ja sotia. Lisäksi ottomaanien valtakunnan kimppuun kävivät milloin mikäkin porukka, enemmän tai vähemmän onnistuneesti.
Vuodesta 1917 britit hallitsivat aluetta Toisen Maailmansodan loppuun asti ja sen jälkeen kärhämät ovat olleet näitä kuuden päivän sotia ja vastaavia sangen pienimuotoisia kähinöitä, jos historiaan vertaa.
Joten voimmeko näiden historiallisten tosiasioiden valossa tulkita, että asiat olivat ennen historiassa paremmin kuin nykyisin?
Lähi-idän historiaa
13
81
Vastaukset
- vaarallistako
Yleisestä turvallisuudesta ja sen kasvamisesta vuosisatojen aikana, voidaan nähdä ihmisten ajattelullinen kehitys kohti humaanimpaa, keskustelevampaa ja järjellisesti perustellumpaa yhteiskuntaa.
Esimerkkinä kulttuurin muuttumisesta järkevämmäksi ja perustellummaksi voidaan käyttää vaikka kuolemantuomiota eri valtioissa.
300-500 vuotta sitten kuolemantuomiota ei pidette rangaistuksena eikä minään, ja ihmisia tapettiin mitä huvittavimmista syistä. Syitä saattoivat olla kaikki naapurin perunoiden varastamisesta, jumalanpilkkaan tai noituuden harjoittamiseen.
Rangaistustavat olivat myös julmia.
Nykyään enää sivitymätön maailma kannattaa kuolemanrangaistusta, ja kärjistetysti (jos kiinaa ei lasketa) mitä uskonnollisempi maa, sitä enemmän siellä teloitetaan ihmisiä vuosittain. Mitä sekulaarimpi valtio, sitä vähäisempää on rikosten tekeminen ja kuolemanrangaistuksen ovat kielletty.
Kannattaa huomioida, että amerikassa uskonnolliset ihmiset nimenomaan kannattavat toisten tappamista.
Wikipediasta löytyy tuostakin aika kiinnostavia juttuja.
Lähi-itä on nykymaailman pahimpia kriisipesäkkeitä. Silti siellä elää satojen miljoonien ihmisten populaatio, joka viljelee maata, pumppaa öljyä maailman markkinoille ja elää normaalia suhteellisen turvallista elämää.
Nykyisin sodat ovat humaaneja ja paljon "järkevämpiä" kuin satoja vuosia sitten. Siviili väestöä ei haluta vahingoittaa tarkoituksella. Raamatun maailmassa Jumala käski tappaa kokonaisia kansoja lapsista vanhuksiin.
Vaikka maailmassa menee paremmin kuin koskaan kokonaisuutena, silti olemassa olevia ongelmia täytyy yrittää kaikin keinoin ratkaista. Tietämyksen, kommunikaation ja kansojen välisen vuoropuhelun ja ymmärtämyksen kasvaminen on avain tähän. >>> Vaikka maailmassa menee paremmin kuin koskaan kokonaisuutena, silti olemassa olevia ongelmia täytyy yrittää kaikin keinoin ratkaista. Tietämyksen, kommunikaation ja kansojen välisen vuoropuhelun ja ymmärtämyksen kasvaminen on avain tähän. >>>
Aivan oikein.
Maailmassa on vielä seutuja, joilla ei ole turvallista elää ja väkivalta on tuttu seuralainen. Nämä paikat ovat tosin vähenemässä vuosi vuodelta ja alueet ovat sellaisia, joissa demokratia ei ole tuttu käsite.
Mitä sivistyneempi yhteisö on, sekä kulttuurisempi, sen vähemmän siellä tarvitsee ketään mukiloida asiansa perille saamiseksi.
Mitä vähemmän demokraattisempi yhteisö on ja mitä taikauskoisempi, sen väkivaltaisempi yhteisö on.
Taikausko kulkee usein väkivallan kanssa käsi kädessä ja se pitää muistaa, kun kaiken maailman nuoren maan kreationistit ja muut taikauskoiset pölvästit koettavat valtaa itselleen hankkia.- vaarallistako
Jep jep.
Demokratialla, asioista keskustelemisella, koulutustason nousemisella ja taikauskon (myös, kreationismin) vähenemisellä on selkeä vaikutus vaikkapa murhatilastoihin.
Esimerkiksi texasissa, jossa on enemmän konservatiivinen,jopa "raamatullinen", rikoslaki, teloitetaan kymmeniä ihmisä vuosittain. Siellä myös murhataan 5-8 ihmistä 100 000 asukasta kohti vuositasolla. Texas on myös yksi kreationismin ja fundamentalisti uskovaisuuden kehtoja. Ameriikan liberaalimmissa osissa väkivaltatilastot ovat moninkertaisesti paremmat. Luvut ovat todella surkeat verrattuna liberaaliin ja todella vapaaseen eurooppaan 1murhattu / 100k auskasta.
Kreationismia amerikassa edustavilla järjestöillä ei muuten ole mikään puhtoinen historia. Taustalla on kovanluokan veropetoksia, poliittista vaikuttamista hieman harmaalla alueella ja tarkoituksena on joillain organisaatioilla ollut luoda patriarkaalinen yhteiskunta. Ts. Naiset kotiin tiskaamaan ja siivoamaan ja miehet päättämään aivan kaikesta.
Mistäs saataisiin alex kertomaan oma harhainen näkemyksensä tosiasioihin.
lähteitä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Wedge-strategia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kent_Hovind- Asiaa seurannut
Mitä tarkoitat murhalla? ja väkivallala?
Tämä teidän olettamuksenne, että väkivalta olisi vähentynyt maailmassa perustuu siihen että te ette halua katsoa asiaa kokonaisuudessaan - ei sellainen kerro mitään siitä todellisuudesta mikä tänään vallitsee maailmassa.
HISTORIOITSIJA BUSHMANNI valistaa aleksia ja meitä jokaista :
## Vuodesta 1917 britit hallitsivat aluetta Toisen Maailmansodan loppuun asti ja sen jälkeen kärhämät ovat olleet näitä kuuden päivän sotia ja vastaavia sangen pienimuotoisia kähinöitä, jos historiaan vertaa.
Joten voimmeko näiden historiallisten tosiasioiden valossa tulkita, että asiat olivat ennen historiassa paremmin kuin nykyisin? ##
Kiitos tietoiskusta, historian kertaamisesta, bushmanni! Näinhän asia totisesti on!!
ASIASTA KOLMANTEEN - JOTAIN LÄHI-IDÄN TULEVAISUUDESTA
Jesaja 11:15
Ja Herra vihkii tuhon omaksi Egyptin merenlahden ja vihansa hehkussa kohottaa kätensä Eufrat-virtaa vastaan, lyö sen hajalle seitsemäksi puroksi ja tekee sen kengin kuljettavaksi.
16 Siitä tulee valtatie hänen kansansa jäännökselle, joka on jäljellä Assurissa, niinkuin tuli Israelille silloin, kun se Egyptin maasta lähti.
Jes. 19:23
Sinä päivänä on oleva valtatie Egyptistä Assuriin, ja Assur yhtyy Egyptiin ja Egypti Assuriin, ja he, Egypti ynnä Assur, palvelevat Herraa.
Jes. 356
Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
7 Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
8
Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen;
se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
FILISTEALAISILLA TARKOITETAAN NYKYISIÄ NS. PALESTIINALAISIA
Sak. 9:7
Minä otan verisen lihan pois heidän suustaan, tempaan iljettävät, saastaiset ruoat heidän hampaistaan. Silloin jäljelle jääneet filistealaiset tulevat minun omikseni. Heidät otetaan Juudan sukukuntien joukkoon, Ekronin asukkaat liitetään minun kansaani niin kuin jebusilaiset ennen.
antti- vaarallistako
Niin mitä tuo mielestäsi kertoo kansanomaisesti täsmennettynä Israelin / Palestiinan / Lähi-Idän tulevaisuudesta.
Mielestäni ei mitään. Sokea on sokea - ei sille mitään kukaan voi.. Kaikki ne sadat pommit joita on Israelissa ja naapurivaltioissa pudotettu vaikkapa viimeisten 20 - 30 vuoden aikana on Bushmannille vain ...#sangen pienimuotoisia kähinöitä# ..
Voi että :((
alex>>> Sokea on sokea - ei sille mitään kukaan voi.. Kaikki ne sadat pommit joita on Israelissa ja naapurivaltioissa pudotettu vaikkapa viimeisten 20 - 30 vuoden aikana on Bushmannille vain ...#sangen pienimuotoisia kähinöitä# ..
Voi että :(( >>>
Kun suhteutamme tapahtumat, niin nykypäivän väkivalta on huomattavan vaatimaton vaikkapa siihen aikaan, kun Bysantin valta tappoi kostoksi Persian tukemisesta lähes kaikki juutalaiset alueelta.
Tai verrattuna siihen aikaan, kun ristiretkikunnant teurastivat, raiskasivat ja murhasivat lähes kaikki juutalaiset ja arabit alueelta.
Siihen verrattuna nykyaika Lähi-idässä on hyvin rauhallista aikaa, mutta Alexin dementoitunut korvien väli ei sitä kykene ymmärtämään.- ush!
"Kun suhteutamme tapahtumat, niin nykypäivän väkivalta on huomattavan vaatimaton "
Suhteuta mitä suhteutat niin ymmärrystä ei puheissasi ole. Kun pommit terrorisoivat ihmisiä siinä ei suhtettamisesi auta. - Avasit silmäni
Puheisiisi en ainakaan minä tulevaisuudessa enää luota.
ush! kirjoitti:
"Kun suhteutamme tapahtumat, niin nykypäivän väkivalta on huomattavan vaatimaton "
Suhteuta mitä suhteutat niin ymmärrystä ei puheissasi ole. Kun pommit terrorisoivat ihmisiä siinä ei suhtettamisesi auta.>>> Suhteuta mitä suhteutat niin ymmärrystä ei puheissasi ole. Kun pommit terrorisoivat ihmisiä siinä ei suhtettamisesi auta. >>
Kyllä asiat pitää suhteuttaa.
Otetaanpa esimerkki tästä Alexin logiikasta.
Jos meillä on yhteisö, jossa asuu 100 000 asukasta ja siellä tapetaan yksi ihminen, kuolee siis 1 ihminen / 100 000 asukasta väkivallan seurauksena.
Jos meillä on yhteisö, jossa on 200 000 asukasta ja siellä kuolee 2 ihmistä väkivallan seurauksena, niin onko tämä yhteisö nyt enemmän vai vähemmän väkivaltainen kuin edellinen, vaiko peräti yhtä väkivaltainen.
Toisessa yhteisössä kuolee väkivaltaan yksi ihminen ja toisessa kaksi ihmistä, niin kumpi on sinun mielestäsi väkivaltaisempi yhteisö?
Osaatko vastata?
Tämän takia asioita pitää suhteuttaa väkilukuun, jotta todellinen tilanne selviäisi.- ush!!
bushmanni kirjoitti:
>>> Suhteuta mitä suhteutat niin ymmärrystä ei puheissasi ole. Kun pommit terrorisoivat ihmisiä siinä ei suhtettamisesi auta. >>
Kyllä asiat pitää suhteuttaa.
Otetaanpa esimerkki tästä Alexin logiikasta.
Jos meillä on yhteisö, jossa asuu 100 000 asukasta ja siellä tapetaan yksi ihminen, kuolee siis 1 ihminen / 100 000 asukasta väkivallan seurauksena.
Jos meillä on yhteisö, jossa on 200 000 asukasta ja siellä kuolee 2 ihmistä väkivallan seurauksena, niin onko tämä yhteisö nyt enemmän vai vähemmän väkivaltainen kuin edellinen, vaiko peräti yhtä väkivaltainen.
Toisessa yhteisössä kuolee väkivaltaan yksi ihminen ja toisessa kaksi ihmistä, niin kumpi on sinun mielestäsi väkivaltaisempi yhteisö?
Osaatko vastata?
Tämän takia asioita pitää suhteuttaa väkilukuun, jotta todellinen tilanne selviäisi.Ei todellakaan ole kysymys joistain harvoista ihmisistä ja jo senkin tähden on tuo tapasi päätellä kuinka paljon ihmiset joutuvat kärsimään väkivallan seurauksena ymmärrystä vailla.
ush!! kirjoitti:
Ei todellakaan ole kysymys joistain harvoista ihmisistä ja jo senkin tähden on tuo tapasi päätellä kuinka paljon ihmiset joutuvat kärsimään väkivallan seurauksena ymmärrystä vailla.
>>> Ei todellakaan ole kysymys joistain harvoista ihmisistä ja jo senkin tähden on tuo tapasi päätellä kuinka paljon ihmiset joutuvat kärsimään väkivallan seurauksena ymmärrystä vailla. >>>
Olen käynyt Israelissa lomamatkalla ja muutamat ystävistäni ovat opiskelleet siellä vuosia ja alun pelkäämisen jälkeen, joka on muodostunut vaikkapa televisiota seuraamalla, he kertoivat, että siellä asuminen on ihan tavallista.
Siellä on väkivaltaa, sitä ei kukaan kiistä, mutta siellä eletään kuitenkin huomattavasti rauhallisempia aikoja kuin vaikkapa Bysantin vallan aikaan, jolloin ihmisiä murhattiin aivan silmittömästi kaikilla mittareilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778