Kauheaa.......

Noin kolme vuotta sitten isänpäivänä tulin kotiin isältäni ja sain kuulla kamalan uutisen, 5-vuotias pikkuveljeni oli kuollut pahassa auto-onnettomuudessa. Se oli todella kamalaa, mutta onneksi veljeni olivat kaksoset ja toinen heistä jäi vielä minun luokseni. Olin silloin 11-vuotias ja en oikein käsittänyt tapahtubutta vielä kunnolla...

Vuosi ennen pikkuveljeni kuolemaa minun silloinen paras kaverini kuoli sairaalassa johonkin flunssan jälkitautiin...

Onneksi ensimmäinen ylä-aste vuosi meni hyvin. Odotin kesälomaa innolla ja kun se viimein alkoi, sain kuulla taas järkyttävän uutisen, isäni oli kuollut ilmeisesti sydänkohtaukseen... Hän oli vasta 39-vuotias... Ajattelin, että miksi minulle käy näin, oleenko tehnyt jotain väärin. Miksi minun läheisteni pitää kuolla, kun maailmassa on paljon sairaita vanhuksia, jotka haluavat päästä jo lepäämään?? Pelkään, että kaikki minun läheiseni riistetään pois luotani ja jään yksin tänne maailmaan...............

Kiitos jos vaivauduitte lukemaan tämän pienen tekstin.... Toivon vastausta niiltä, joille on käynyt samoin.....
2557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pitää tunnustaa että olen vielläkin erittäin hajalla parhaan ystäväni kuolemasta. Hän oli elämäni aurinko ja se aurinko sammui 11-vuoden jälkeen. Sen jälkeen elämäni on ollut synkkää, mutta vihdoin löysin henkilön jota rakastaa ja alan toipua pikku hiljaa...

Mutta siis tuohan on ihan kamalaa... Otan osaa, tiedän miltä se tuntuu. Ajattele kuitenkin että sinulla on vielä perhettä ja kavereita jäljellä, ei kaikki heti kuole. Jokainen on tullut tänne elämään minkä elää, ei sille voi mitään. Onko se sitten kohtalo vai mikä, niin kuitenkin on... Toivotan oikeesti paljon tsemppiä sulle ja hyvää kesää :)

Äänestä

Kerroin tuossa alempana oman serkkuni kuolemasta,
mutta en kertonut että minultaon kuollut useampiakin sukulaisia..
Kun täytin kymmenen ukkini kuoli syntymäpäivänäni..ja kuukausi sen jälkeen kuoli enoni..sen jälkeen äitilläni todettiin syöpä ja hän meinasi kuolla..kun täytin kaksitoista setäni teki itsemurhan..reilu vuosi sitten kuoli kymmenen vuotias serkkuni kolarissa ja melkein heti sen jälkeen parhaalla ystävälläni todettiin syöpä..
Nyt muutama kuukausi sitten toinen ukkini kuoli ja mummonikin alkaa olla jo väsynyt elämäänsä..

Tuntuu ettei itsekkään enää oikein jaksaisi..
nykyään odotan vain kuka kuolee seuraavaksi..tuntuu että elämäni on pelkkää surua..mutta toivon edelleen että kaikki muuttuisi vielä paremmaksi,,
Minultakin on riistetty lähes kaikki..pelkään koko ajan äitini ja kaverini puolesta,,vielä he eivät ole kuolleet mutta eivät vielä parantuneetkaan..

Jaksamisia sinulle!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


afrodite kirjoitti:

Noin kolme vuotta sitten isänpäivänä tulin kotiin isältäni ja sain kuulla kamalan uutisen, 5-vuotias pikkuveljeni oli kuollut pahassa auto-onnettomuudessa. Se oli todella kamalaa, mutta onneksi veljeni olivat kaksoset ja toinen heistä jäi vielä minun luokseni. Olin silloin 11-vuotias ja en oikein käsittänyt tapahtubutta vielä kunnolla...

Vuosi ennen pikkuveljeni kuolemaa minun silloinen paras kaverini kuoli sairaalassa johonkin flunssan jälkitautiin...

Onneksi ensimmäinen ylä-aste vuosi meni hyvin. Odotin kesälomaa innolla ja kun se viimein alkoi, sain kuulla taas järkyttävän uutisen, isäni oli kuollut ilmeisesti sydänkohtaukseen... Hän oli vasta 39-vuotias... Ajattelin, että miksi minulle käy näin, oleenko tehnyt jotain väärin. Miksi minun läheisteni pitää kuolla, kun maailmassa on paljon sairaita vanhuksia, jotka haluavat päästä jo lepäämään?? Pelkään, että kaikki minun läheiseni riistetään pois luotani ja jään yksin tänne maailmaan...............

Kiitos jos vaivauduitte lukemaan tämän pienen tekstin.... Toivon vastausta niiltä, joille on käynyt samoin.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu