Viron duunarit urkkivat asuntomurtokohteita ?

Mielenkiintoinen havainto heistä näyttää olevan, että he pyrkivät aina siirtymään henkilönostimillaan avoimen ikkunan ääreen ja tekevän siellä pienen työn. Kerralla ei ikkunaa koskaan viimeistellä. He ottavat myös digikuvia arvokkaisiin murtokohteisiin johtavista kulkukuväylistä ja ovista.

Tarkkana sitten, kun virolaiset työntekijät ovat lähteneet ?
6198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Soita poliisille. He osaavat suhtautua tietoosi oikealla vakavuudella.

Äänestä

Paskapuheita,manselaisten jaarituksia nääs...

Äänestä

pelkkä roisto ei voi muuta sanoa

Äänestä

Meillä oli ikkuna/ovi remontti 2 vuotta sitten. Työntekijät järjestäen virolaisia. Yritin pyytää ovisilmän asennusta ja sanoivat vain "sata euroa käteen,muuten laita itse".
Mutta pointti oli,että 2kk asennusten jälkeen oli kahteen asuntoon murtauduttu ja tiedetty tarkkaan mitä haettu,pari taulua,hopeaesineet,kodintekniikka,koruja ym. Murtojälkiä ei ollut...ehkä sattumaa,ehkä ei. Työmiehillä kun on yleisavaimet remonttien ajan ja nehän onkin hankala kopioida..eiku..

Äänestä
  • NIin on, pelkkiä roistoja.

    Äänestä

Viroloiset teki kattoremppaa. Samalla kävivät parvekkeilla kokeilemassa parvekkeenovien lukitusta. Olisittepa kaverin naaman nähneet kun seisoin verhon takana kun hän oven kahvaa kokeili ja vetäisin verhon auki. Meinasi pudota parvekkeelta, sen verran kiireesti kipusi nosturiinsa.

Isännöitsijälle ilmoitus ja porukka vaihtui suomalaisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


havainto 2153&X kirjoitti:

Mielenkiintoinen havainto heistä näyttää olevan, että he pyrkivät aina siirtymään henkilönostimillaan avoimen ikkunan ääreen ja tekevän siellä pienen työn. Kerralla ei ikkunaa koskaan viimeistellä. He ottavat myös digikuvia arvokkaisiin murtokohteisiin johtavista kulkukuväylistä ja ovista.

Tarkkana sitten, kun virolaiset työntekijät ovat lähteneet ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu