Onko poistoja pakko tehdä joka vuosi?

Jos olisi esim. irtaimesta käyttöomaisuudesta menojäännös vuoden alussa 10 000 euroa, ja ei sinä vuotena halua tehdä poistoa lainkaan, vaan jättää senkin vuoden lopulle menojäännökseksi saman 10 000 euroa, voiko näin tehdä (toiminimi)?
Entä onko näissä eroavaisuuksia sen mukaisesti, onko yritysmuoto tmi tai vaikkapa oy?
Eli tavallaan, kun on alkanut poistoja tehdä, onko ne pakko tehdä jokaisena vuotena?
188247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

tehty poisto pienentää tulosta joka puolestaan pienentää maksettavaa veroa. Se jonkin tilikauden että tulos jää negatiiviseksi ei ole verotuksellisesti ongelma koska sen voi vähentää seuraavien vuosien voitoista joka puolestaan pienetää verotusta myöhemmin.

Äänestä

Mutta pakko ei ole poistoa tehdä joka vuosi, vaikka olisi aloittanut poistojen tekemisen?

Äänestä

Poisto on kulukirjaus jolla vähennetään yrityksen käyttöomaisuuden arvoa. Tarkoitus on siis kirjata kuluminen, vanheneminen ym joka vähentää omaisuuden arvoa. Poistoista on tullut eräänlainen tuloksentasausväline ja joissain tapauksissa esim myymälän todellinen arvo ja kirjanpito-arvo eivät ole enää lähelläkään toisiaan.

Poistoja ei ole pakko tehdä joka vuosi, mutta kannattaa suunnitella näitä useamman tilikauden päähän, eikä aina poistaa maksimiprosentteja.

Äänestä

Mitenkä sitten hyllypoisto? Voiko hyllypoistoja tehdä muuta kuin osakeyhtiöissä?
Voiko toiminimissä?

Äänestä

Mulla on osakeyhtiö enkä tehnyt viime tilikaudelta poistoja ettei tulos menisi niin paljon pakkaselle. Tilintarkastaja teki tilintarkastuskertomukseen merkinnän että toimin lain vastaisesti!?!

Äänestä

>>Mulla on osakeyhtiö enkä tehnyt viime tilikaudelta poistoja ettei tulos menisi niin paljon pakkaselle. Tilintarkastaja teki tilintarkastuskertomukseen merkinnän että toimin lain vastaisesti!?! >>

Taidat puhua ihan bullshittiä. Tuskin on lainvastaisuudesta puhunut yhtään mitään.

Korkeintaan voi olla maininta tyyliin että "EVL mukaisia poistoja ei ole tehty täysimääräisesti" tms.

Äänestä

Huomasin tossa et olen jättänyt verotuksessa huomaamattani hyllypoistot kokonaan tekemättä tilikausilla 2022-2024, Kirjanpidossa nämä on tehty 25% poistoilla. Pystytäänkö nämä vielä verotuksellisesti vuoden 22 ja 23 korjaamaan, vai teenkö nyt vuoden 2024 veroilmoitukseen hyllypoistot myös vuodelta 22 ja 23? Summat ei ole mitään isoja

Äänestä

Pään aukomiset tällä sivustolla kyl sujuu kuin sulaa voita vain! verottajakin täällä joskus vastailee niin olisko verovirkailijaa vastaamaan kysymykseen täällä, kun ei verovirastosta saa mitään oikeaa vastausta

Äänestä
  • Tuollainen on niin harvinainen tapaus, että harvalla on antaa omakohtaisia neuvoja, kuinka pitkään jälkikäteen moisia voi ilmoitella.

    Kerro nyt vähän, että onko suurestakin rahasummasta kyse? Tulee mieleen että nyhjäät ja kyselet siellä jonkin 500...1000 € suuruisen rahasumman kanssa. Tuon kokoiset poistokirjaukset on helppoa oikoa ja kirjata seuraavassa veroilmoituksessa, ei sellainen ketään kiinnosta.

    Jos taas on kymppitonnien tai satojen tonnien poistoista kyse, niin semmoisiin pitää saada etukäteen varmistus verotoimistolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tuollainen on niin harvinainen tapaus, että harvalla on antaa omakohtaisia neuvoja, kuinka pitkään jälkikäteen moisia voi ilmoitella.

    Kerro nyt vähän, että onko suurestakin rahasummasta kyse? Tulee mieleen että nyhjäät ja kyselet siellä jonkin 500...1000 € suuruisen rahasumman kanssa. Tuon kokoiset poistokirjaukset on helppoa oikoa ja kirjata seuraavassa veroilmoituksessa, ei sellainen ketään kiinnosta.

    Jos taas on kymppitonnien tai satojen tonnien poistoista kyse, niin semmoisiin pitää saada etukäteen varmistus verotoimistolta.

    Näin vastattiin minulle "Poistot verotuksessa ovat vapaaehtoisia. Käyttämättä jäänyttä poisto-oikeutta ei voi siirtää myöhempiin vuosiin, eikä voi myöhemmin näitä enää "ottaa käyttöön" Eli todennäköisesti nämä unohdetut hyllypoistot jää minun omakseni vahingoksi

    Äänestä

Olen ostamassa kymppitonnin traktoria yhtiölle poistoihin tietysti kampe.

Äänestä
  • Oletko sinä nyt sama kyselijä vai eri kyselijä kuin edellä? Olet siis nyt vasta ostamassa (käytettyä) traktoria? Toivottavasti tiedät mitä poistolla ylipäätään tarkoitetaan.

    Koko kymppitonnia et voi Oy-firmasi menoina poistaa yhtenä vuotena. Vaan Koneet ja Kalusto nimikkeen poistoprosentin mukaan vähitellen, tulevina verovuosina.

    Äänestä

> Näin vastattiin minulle "Poistot verotuksessa ovat vapaaehtoisia.
> Käyttämättä jäänyttä poisto-oikeutta ei voi siirtää myöhempiin vuosiin,
> eikä voi myöhemmin näitä enää "ottaa käyttöön"

Miksi marisit edellä että "verovirastosta saa mitään oikeaa vastausta"? Jos tuo yllä oleva on suoraan verotoimiston vastaus, niin ei siinä ole mitään epäselvää asian suhteen.

Äänestä
  • Kun ensin kukaan ei osannut antaa oikeaa vastausta verovirastosta ja heittivät toisille palloa. Tämäkin vastaus on ristiriidassa siihen suhteen et "hyllypoistot" tarkoittaa juurikin sitä et poistot jätetään poistamatta verotuksessa ja käytetään käyttämättä olevia poistoja tulevaisuudessa. Ei onko tähänkään verottajan vastaukseen luottamista? Osa on sitä mieltä et hyllypoiston muodostumisessa pitää täyttää lomake 12A ja osa taas sitä mieltä et lomake 12A täytetään vain silloin kun hyllypoistoja halutaan käyttää

    Äänestä

Oikea yritystukiloisten oalsata taas vauhdissa

Loiset töihin ilman sosiaalietuuksia kuten muutkin

Äänestä
  • Sulla nyt ei näytä olevan ihan kaikki muumit laaksossa! Muistitko nyt ihan varmasti ottaa lääkkeesi aamulla?

    Äänestä

>> Osa on sitä mieltä et hyllypoiston muodostumisessa pitää täyttää lomake 12A ja osa taas sitä mieltä et lomake 12A täytetään vain silloin kun hyllypoistoja halutaan käyttää>>

Tuon 12A lomakkeen ohjeteksti sanoo tälleen:
"Tämä lomake täytetään, jos yhtiö haluaa vähentää verotuksessa sellaista
poistoa, joka on aiemmin vähennetty kirjanpidossa mutta ei verotuksessa.
Lomake täytetään myös, jos yhtiölle syntyy verovuonna uutta verotuksessa
vähentämätöntä poistoa (ns. hyllypoistoa)."
https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/yhteystiedot-ja-asiointi/lomakkeet/kuvaus/12a_selvitys_verotuksessa_vahentamatta_/

Onhan tuo nyt ihan selvää tekstiä, että 12A lomaketta käytetään silloin kun hyllypoistoja syntyy eli kertyy. Samaa 12A lomaketta käytetään myös silloin kun hyllypoistoja myöhemmin halutaan verotuksessa käyttää hyväksi.

Jos ei ole aikanaan tällä 12A lomakkeella niitä hyllypoistojen kertymisiä verottajalle ilmoitettu, niin eipä sellaisia voi jälkikäteen poistaakaan.

Äänestä
  • Kyl ne voidaan poistaa 5 vuotta takautuvasti kun teet oikaisuvaatimuksen jokaiselta niiltä vuodelta joista on poistot tekemättä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dummyyy kirjoitti:

Jos olisi esim. irtaimesta käyttöomaisuudesta menojäännös vuoden alussa 10 000 euroa, ja ei sinä vuotena halua tehdä poistoa lainkaan, vaan jättää senkin vuoden lopulle menojäännökseksi saman 10 000 euroa, voiko näin tehdä (toiminimi)?
Entä onko näissä eroavaisuuksia sen mukaisesti, onko yritysmuoto tmi tai vaikkapa oy?
Eli tavallaan, kun on alkanut poistoja tehdä, onko ne pakko tehdä jokaisena vuotena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu