Miten uusi Mannerheim-elokuva muka "häpäisee isänmaan" ?

Nyt viime päivinä paljastettiin ylen uusi elokuva, joka kertoo Mannerheimista. Se on kuvattu Keniassa ja Mannerheimia näyttelee Kenialainen, eli tummaihoinen mies.

Nyt tästä on noussut hirveä haloo. Ilta-sanomien ja Helsingin Sanomien nettipalstat täyttyvät vihaisista kommenteista.

Niinpä nyt kysyn teiltä, mitä tässä on niin kamalaa? Miten elokuva muka häpäisee Mannerheimin tai jopa isänmaan, niin kuin jotkut ovat kirjoittaneet?

Elokuva tulee varmasti lähestymään Mannerheim-aihetta arvokkaasti, vai onko ongelma siinä, että meidän Suurta Suomalaista näyttelee musta mies? "Köyhästä Afrikasta"? Ei tarpeeksi arvokasta teille vai?

Itse olen avoin hanketta kohtaan. Miksi ei? Tämän elokuvan ei ole tarkoitus korvata sen oikean Mannerheim-elokuvan, jos se nyt koskaan valmistuu.

Harmittaa näyttelijöiden puolesta, kun he saavat kuulla millaisen vastaanoton heidän työnsä on saanut täällä Suomessa – arvostellaan ihon väriä elokuvan sijaan. He eivät vaan tiedä millaista ulkomaalaisia vieroksuvaa ja kapea mielistä kansaa olemme...
62446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Minulla ei ole mitään afrikkalaisia elokuvia tai näyttelijöitä vastaan mutta olen sitä mieltä, että jos ollaan tekemässä vakavaa elokuvaa historiallisesti tärkeästä henkilöstä niin pitäisi sen edes jollain tavalla olla historiallisesti korrekti.
Jos ei trailerin otsikossa olisi mainittu mannerheimia niin olisin luullut, että kyse on jostain afrikkalaisesta henkilöstä kertovasta elokuvasta.

Äänestä
  • Mielestäni ihmiset ottavat tämän elokuvan aivan liian vakavasti, ei sen ole tarkoituskaan olla kaikin puolin historiallisesti korrekti.

    Äänestä

  • - surullista - kirjoitti:

    Mielestäni ihmiset ottavat tämän elokuvan aivan liian vakavasti, ei sen ole tarkoituskaan olla kaikin puolin historiallisesti korrekti.

    Ei ole korrekti. Miksi elokuvan nimeksi on pantu Mannerheim? Ei Mannerheim asunut Keniassa eikä hän ollut musta. Tämä on taas niitä elokuvia, joissa syydetään sontaa niiden ihmiten silmille, jotka arvostavat Mannerheimia ja maan itsenäisyyttä. Miksi elokuvan nimeksi ei ole pantu jonkun kenialaisen nimeä?

    Äänestä

  • T. Halone kirjoitti:

    Ei ole korrekti. Miksi elokuvan nimeksi on pantu Mannerheim? Ei Mannerheim asunut Keniassa eikä hän ollut musta. Tämä on taas niitä elokuvia, joissa syydetään sontaa niiden ihmiten silmille, jotka arvostavat Mannerheimia ja maan itsenäisyyttä. Miksi elokuvan nimeksi ei ole pantu jonkun kenialaisen nimeä?

    Mannerheim oli venäläinen joka ei puhunut sanaakaan Suomea. Miksi nyt jostain ylimystöryssästä nousee kohu? Tapatti 1918 kapinan aikaan isoja laumoja suomalaisia, jotka taistelivat parempien olojen puolesta!

    Äänestä

  • Mongoli Mannerheim kirjoitti:

    Mannerheim oli venäläinen joka ei puhunut sanaakaan Suomea. Miksi nyt jostain ylimystöryssästä nousee kohu? Tapatti 1918 kapinan aikaan isoja laumoja suomalaisia, jotka taistelivat parempien olojen puolesta!

    Mannerheim on syntynyt Suomessa ja hänen sukujuurensa on muistaakseni Saksassa ja Ruotsissa.
    Hän puhui äidinkielenään Ruotsia, mutta osasi myös Venäjää ja Suomea jonkin verran. (presidenttinä ollessaan puhui jo ihan sujuvaa Suomea)
    Mannerheim johti Suomen sisällissodassa v.1918 valkoisia, jotka taistelivat punaisia vastaan. Suurin osa punaisten johtajista halusi tehdä Suomesta kommunistisen valtion ja jotkut jopa halusivat, että Suomi liitetään neuvostoliittoon.

    Taistelivatko punaiset mielestäsi parempien olojen puolesta?
    Jos punaiset olisivat voittaneet Suomi olisi luultavasti liitetty Neuvostoliittoon.

    Äänestä

  • T. Halone kirjoitti:

    Ei ole korrekti. Miksi elokuvan nimeksi on pantu Mannerheim? Ei Mannerheim asunut Keniassa eikä hän ollut musta. Tämä on taas niitä elokuvia, joissa syydetään sontaa niiden ihmiten silmille, jotka arvostavat Mannerheimia ja maan itsenäisyyttä. Miksi elokuvan nimeksi ei ole pantu jonkun kenialaisen nimeä?

    mannerheim oli ryssä,ei suomalainen.

    Äänestä

  • -Mongoli Mannerheim kirjoitti
    "Tapatti 1918 kapinan aikaan isoja laumoja suomalaisia, jotka taistelivat parempien olojen puolesta!"
    -paras punikki o kuol vastasi
    ""taistelivat parempien olojen puolesta" :DDDD. Siis sun mielestä Neuvosto-Venäjän olot oli paremmat kuin kotisuomessa, ei hitto sentään, mistä teitä vitsinikkareita sikiää....ai niin, kerran punikki, aina punikki."

    Arvon nimimerkki paras punikki o kuol, onko sinulla ongelmia luetun ymmärryksessä, historiantuntemuksessa, vai molemmissa?
    Henkilö jolle vastasit selvästikkin viittasi Suomessa tapahtuneisiin sisäisiin konflikteihin, jotka ainakin pääosin olivat suomalaisten keskinäisiä taisteluita, joilla oli Neuvostoliiton tai sikäläisten olojen kanssa tuskin mitään tekemistä.

    Äänestä

Kyllä minua ainakin kiinnostaa kenialainen puskafarssi paljon enemmän kuin mikään pönäkkä sankaripotretti.

Onhan tällaisia "erilaisia" elämäkertapätkiä tehty ennenkin hyvällä menestyksellä, esimerkkinä vaikka Bob Dylanista kertova "I'm Not There", jossa Dylania esittää kuusi eri näyttelijää, joista mm. yksi on musta pikkupoika ja yksi nainen. Samanlaista raikkautta Suomeenkin!

Äänestä

Jännä juttu sinänsä tämä näyttelijän ulkonäkö ja elokuvan maisemat, kun eivät mitenkään natsaa roolihahmon tai suomen kanssa. Paljon on tehty maailman merkkihenkilöistä elokuvia, mutta käsittääkseni lavastus, puvustus, meikkaus yms. on yritetty sovittaa todellisuuteen, mikäli ei ole aivan pilakuvasta kyse.

Äänestä

Mannerheim elokuva on häväistys kaikkia IHMISROTUJA KOHTAAN.
Mannerheim ei ollut satuhahmo, vaan SUOMALAINEN MIES.
PS. Ihmiskunta on todellakin tyhmistynyt kaikessa suvaitsevaisuudessaan.

Äänestä
  • "Mannerheim ei ollut satuhahmo, vaan SUOMALAINEN MIES."
    Minä kyllä pidän Marskia suomalaisena korkeintaan nimellisesti. Mies itse tuntui nuorempana viihtyvän selvästi enemmän itärajan takana ja vanhemmalla iällä eteläisemmän Euroopan puolella kuin "kotimaassaan" ja Sveitsiinhän Marski sitten lopulta suksi viimeiset vuotensa viettämään ja jätti tämän pohjolan takahikiän ihan omaan arvoonsa.

    Äänestä

  • Ryssä se oli! Ei osannut puhua edes Suomea. Siis RYSSÄ! Mikä venäläisessä on suomalaisille niin pyhää, että venäläisestä ei saisi tehdä elokuvia?

    Äänestä

  • KustiAatuMannerheimi kirjoitti:

    Ryssä se oli! Ei osannut puhua edes Suomea. Siis RYSSÄ! Mikä venäläisessä on suomalaisille niin pyhää, että venäläisestä ei saisi tehdä elokuvia?

    R.Y:S:S:Ä oli Mannerheimi oli R:Y:S:S:Ä.

    Äänestä

  • Njuupa juu kirjoitti:

    "Mannerheim ei ollut satuhahmo, vaan SUOMALAINEN MIES."
    Minä kyllä pidän Marskia suomalaisena korkeintaan nimellisesti. Mies itse tuntui nuorempana viihtyvän selvästi enemmän itärajan takana ja vanhemmalla iällä eteläisemmän Euroopan puolella kuin "kotimaassaan" ja Sveitsiinhän Marski sitten lopulta suksi viimeiset vuotensa viettämään ja jätti tämän pohjolan takahikiän ihan omaan arvoonsa.

    Samalla logiikalla Ahtisaarikaan ei ole suomalainen kuin nimellisesti. Mutta punikki on aina punikki

    Äänestä

  • Venäläinen Homppeli kirjoitti:

    R.Y:S:S:Ä oli Mannerheimi oli R:Y:S:S:Ä.

    Teidän venäläisten historiankirjat onkin tunnetusti väritetty Stalinin kusella.

    Äänestä

Koko kansa raivoissaan :-) Heh. Paskantärkeet nurkkakuntaiset tyypit tukehtuvat vaan omaan tärkeilyynsä. Ei siis mitään hätää.

Vihdoinkin saatiin Marskista leffa, jota on aiemmin synnytetty pihdeillä aikaansaamatta mitään.

Marski on esitetty Helsingissä tummaihoisena jo vuosikymmenet patsaan muodossa istumassa hevosensa selässä. Kukaan ei kai ole huomannut :-)

Yks kaveri totesi osuvasti: " jos olisin musta niin loukkaantuisin jollei ihmiset siksi haluaisi nähdä leffaa."

Äänestä
  • Ole sinä punikki hiljaa

    Äänestä

  • paras punikki o kuol kirjoitti:

    Ole sinä punikki hiljaa

    Kiinakin on punikkivaltio,ja ostaa kohta USA:n.Kommunismi rulettaa.

    Äänestä

Elokuva on esitelty suomalaisena elokuvana mutta kuinka suomalainen se oikeasti on? Kuvausryhmä, näyttelijät, käsikirjoittajat ja ohjaaja ovat kenialaisia. (Kustannussyistä?) Suomesta tulee vain tuottaja Erkko Lyytinen ja aihe. Elokuva on kenialainen näkemys Marskista.

Elokuvasta nousi haloo koska Marski on totuttu näkemään pönöttävänä pronssipatsaana eikä saharaneteläpuolisalkuperäisukkona. Trailerissa Otieno näyttää koppalakkeineen ja kurkkusalaattikuoseineen lähinnä Idi Aminilta. Se nyt vain on liikaa suomalaisille silmille jos elokuva yrittää olla vakavamielinen historiallinen draama.

Myönnän että tiedän Marskista yhtä vähän kuin pohjois-korealainen johtajastaan. Mutta eikö loppuunkaluttuun aiheeseen todellakaan löydetty muulla tavoin uutta näkökulmaa?

Taitaa jäädä tämä elokuva Lyytisen viimeiseksi tuotannoksi. Ihan kuin Seitsemän veljestä jäi Turkan viimeiseksi tv-ohjaukseksi.

Äänestä
  • Idi Amin ja Mannerheim ovat samanlaisia suurmiehiä. Kumpikin tapatti oman maansa kansalaisia. Mannerheim aloitti suomalaisten murhaamisen 1918 kapinan aikana.

    Äänestä

  • Idi Mannerheim kirjoitti:

    Idi Amin ja Mannerheim ovat samanlaisia suurmiehiä. Kumpikin tapatti oman maansa kansalaisia. Mannerheim aloitti suomalaisten murhaamisen 1918 kapinan aikana.

    Punikit hiljaa

    Äänestä

S tana kun on kusta päässä ohjaajilla että nyt nekkeri pannaan häiväsemään koko Suomen historia!
Häväistys jo tässä vaiheessa kun nekkerille laitetaan Suomen armeijan asepuku.
Mannerheimikyllä kääntyisi haudassaan jos tietäisi, hyi hävetkää elokuvan tekijät,onkohan mennyt tekovaiheessa kus ,,,

Teettekö Kekkosesta samalaisen elokuvan ja nekkeri on jälleen ?

Äänestä
  • Nukkeanimaatio taisi kyllä olla parempi ja antaa todellisemman kuvan marskusta. Ei se vissiin ihan kokonaan homppeli ollut, tykkäshän se Marski hevosistakin.

    Äänestä

Ei nyt sinänsä kuohuta, mutta huvittaa. Karrikoidusti vähän sama kun Nelson Mandelasta tehtäisiin elokuva, pääosaa esittäisi Ilkka Koivula ja elokuva sijoittuisi Norjaan. Tehdään elokuva appelsiineistä mutta kuvataan omenoita.

Äänestä
  • Hyvä idea! Toki Mandela on oikea sankari!

    Äänestä

  • Long live Mandela! kirjoitti:

    Hyvä idea! Toki Mandela on oikea sankari!

    Niin, Mandela pääsi pelastamaan kansansa sorron alta. Mannerheim kuitenkin ehti hoitaa homman niin, ettei suomalaisia ikinä joutunut sorron alle.

    Äänestä

Juu ja tehdään samalla bin ladenista elokuva Suomen lapissa,päänäyttelijäksi joku vaalea pitkätukkainen lapin saamelainen ja tietty kossussa, arvatlkaas mitä musu veljet sanoisi? porukalla tulisivat listimään kuvaajat ja muutkin,esimerkkinä tuo ruattin saatanalliset sävelet .

Suomen laki kyllä määrää Suomen armeijan asepuvusta käyttömääräykset,tuo nekkeri rikkoo asepuvusta annettuja määräyksiä, jo selvyytenä nekkerillä ei ole oikeutta kantaa vieraan vallan asepukua varsinkaan vieraalla maalla.

Kyllä on Marskin tekijöillä nyt koulutus mennyt pahasti pieleen!

Tekisivät eu politiikoista noita nekkeri elokuvia,vaikka "suurin ja ahnein" pääosissa paula ,jutta ja jyrki sekä paavo tietty.

Äänestä
  • Puhumattakaan siitä tyhjänjauhaja Soinista. Siitä paavin katolisesta nuoleskelija oppipojasta/kuoripojasta vois kans tehdä elokuvan, jota esittäisi ylensyönyt gorilla.

    Äänestä

  • Soi soi soini kirjoitti:

    Puhumattakaan siitä tyhjänjauhaja Soinista. Siitä paavin katolisesta nuoleskelija oppipojasta/kuoripojasta vois kans tehdä elokuvan, jota esittäisi ylensyönyt gorilla.

    Mulla on sikanaamari vuodelta 1995 ja aina kun näen sen, mietin, ketä se muistuttaa...kiitos, nyt hoksasin

    Äänestä

Kannanottoni tähän Ylen p.....n oli se, että sanoin tvlupani irti tästä päivästä alkaen. Olisikohan niin, että Erkko Lyytisen isä oli homo ja äidillä suhde tummaihoiseen mieheen. Tämä oli Erkkopojan oma henkinen puhdistuminen.

Äänestä
  • Työnsitkö televisiosi myös peräaukkoosi. Olethan kovasti homokammoinen, eli itselläsi taitaa olla vielä televisio kaapissa jossa sitä katselet! Tule vaan rohkeasti ulos kaapista!

    Äänestä

Miten tämä on voinut edes idean tasolla mennä läpi?

Äänestä

Hyvä ideahan tuo oli ja tällainen tuore lähestymistapa voi parhaimmillaan edistää elokuvataidetta. Onhan suurin osa nykyelokuvasta lähinnä aivotonta huttua kuluttaja-zombeille. Odotan mielenkiinnolla, kuinka tuo kestää elokuvana.

Tosin olen myös sitä mieltä, että viimeistään tämän jälkeen olisi jo korkea aika tehdä Mannerheimista myös perinteisempi historiallinen elokuva.

Äänestä
  • Nukkeanimaatiota on vaikea ylittää! Hieno teos! Kiitos siitä tekijöille. Mistä saisi ostettua kyseisen elokuvan. Haluaisin esittää ulkomaisille ystävilleni Suomen historiaa.

    Äänestä

Niin. Mannerheim ei suinkaan pelastanut Suomea vaan sotilaat jotka montuissa taistelivat. Marski teki vanhuuttaan lukuisia virheitä joita Airo pyrki vaivihkaa korjailemaan. Pahinta oli tietysti välinpitämättömyys jatkosodan lopulla kun oli tiedossa Venäjän suurhyökkäys eikä siihen reagoitu päämajassa mitenkään, vaikka rintamalta viestittiin kovinkin. Mannerheim oli yliarvostettu ylimys joka ei tavankansalaisen elämää ymmärtänyt . Kansalaissodan pyörteissä hän aito Venäläiseen Stalinin tapaan tapatti punaisten puolella olleita elukoina.

Kaikilla valtiolla tuppaa olemaan sotasankarinsa, kuvitellut tai todelliset. Aina kun tomua pölläytetään syntyy älämölö. Tätä ennen animaatiosta jossa Marskia väitettiin homoksi. Nyt tehdyn elokuvan voi katsella kaikessa rauhassa ja hymyillen. Ainakin sellainen jolla on riittävä perspektiivi lähihistoriaan.

Äänestä
  • Aivan.Kyllä Airo Somen pelasti.

    Äänestä

  • Vaikea Mannerheimin oli venäläisenä reagoida venäläisten hyökkäykseen. Olihan Marski itsekin venäläinen. Eihän marsalkka edes puhunut suomea vaan ruotsia ja venäjää.
    Murhasi suomalaisia 1918 kapinassa joukoittain. Miksi Mannerheimista on tehty jokin pyhä olio. Marsalkka v...tut välitti Suomesta ja suomalaisista. Pääasia hänelle oli että sai kunnon maksun.

    Äänestä

  • 1918 murhaaja kirjoitti:

    Vaikea Mannerheimin oli venäläisenä reagoida venäläisten hyökkäykseen. Olihan Marski itsekin venäläinen. Eihän marsalkka edes puhunut suomea vaan ruotsia ja venäjää.
    Murhasi suomalaisia 1918 kapinassa joukoittain. Miksi Mannerheimista on tehty jokin pyhä olio. Marsalkka v...tut välitti Suomesta ja suomalaisista. Pääasia hänelle oli että sai kunnon maksun.

    Punikit hiljaa

    Äänestä

Merkillepantavaa kyllä monet "hienåt" ja suvaitsevat ihmiset ovat takajaloillaan roolivalinnasta. Esim. Donner, Kassila ja Marskin sukulaiset.

Mitä jos oltaisiin tehty vastaava elokuva Ruotsin Olof Palmesta? Palme oli se suvaitsevainen pääministeri joka ammuttiin vuonna 1986. Ruotsalaisten reaktiot olisivat ilmeisesti olleet samanlaisia ja sehän Ruotsin "ihmissyöjänatseja" huvittaisi.

Elokuva itsessään on pelkkä sivujuonne koko projektissa jossa tehdään tosi-tv aiheesta suvaitsevaisuus ja kansallispyhimykset. Lyytinen pyrki tekemään camp-huumoria patriooteilla ja onnistui, todisteita tässäkin viestiketjussa.

Mannerheim ei ole mikään pelkkä myytti vaan historiallinen henkilö, lihaaja verta. Mies on vain jäänyt henkilönpalvonnan alle, oli raskas kohtalo varmaan hänelle itselleenkin. Ohrantappurakruunu on armeijan ylipäällikön virkaan kuuluva luontaisetuus. "Tieto" Marskista on paljolti henkilönpalvojien suodattamaa ja värittämää. Jotka eivät palvo, pelkäävat sanoa mitään illuusion särkevää, näittehän mitä Lyytisen tuottama elokuva sai aikaan.

Elokuva ei pysty häpäisemään ketään ja mitään sillä elokuva on aina satua, ei dokumentti. Dramatisoitu tv-dokumentti on asia erikseen.

Äänestä

Muinulla on idea:

Tehdään youtubeen video otsikolla "Making of Telley Savallas Otieno junior".

Siinä ihan tavallinen suomalainen pieni poika maskeerataan näyttämään vähän samalta kuin Otieno Lyytisen tuottamassa elokuvassa, toki elokuvan kömpelöä visuaalista ilmettä karrikoiden.

Äänestä

Mutta tässähän on kysymyksessä hyväksikäyttö. Rahat pois, ja oma ns. taiteellinen näkemys esille, hinnalla millä hyvänsä! Eihän tästä teoksesta Mannerheimiä tunnistaisi millään, ellei sitä tekijöitten toimesta kerrottaisiin:)

Äänestä
  • Sehän siinä vähän kyllä on. Jos olisi kysytty veromaksajilta. Haluatteko nähdä Kenialaisen Marskin, heikkolahjainenkin vastauksen arvaisi. Siksi raina tehtiin hys, hys periaatteella ja tuotiin julkisuuteen tehty mikä tehty asenteella. Tiedettiin, että osa kansasta pillastuu. Haluttiin Kaurismäki tyyliin tekotaiteellisuutta, jota tavankansa ei mukamas ymmärrä.

    Äänestä

  • mannerkuva kirjoitti:

    Sehän siinä vähän kyllä on. Jos olisi kysytty veromaksajilta. Haluatteko nähdä Kenialaisen Marskin, heikkolahjainenkin vastauksen arvaisi. Siksi raina tehtiin hys, hys periaatteella ja tuotiin julkisuuteen tehty mikä tehty asenteella. Tiedettiin, että osa kansasta pillastuu. Haluttiin Kaurismäki tyyliin tekotaiteellisuutta, jota tavankansa ei mukamas ymmärrä.

    Aika moni olisi ottanut tuoreen idean hihkuen vastaan! Ei marski ole pyhä. Ei se mikään Jeesus ollut. vaan venäläinen aristokraatti, joka tapatti suomalaisia 1918 kansalaisodan aikana.

    Äänestä

  • Veroelätti haluaisi ilmeisesti Mannerheimistä tehtävän joku jumala, jota palvottaisiin. Rakenna itsellesi Mannerheim pyhäkkö ja palvo siellä venäläistä punaisten kapinallisten teloittaja Marsalkkajumalaasi.

    Äänestä

  • Marskijumala kirjoitti:

    Veroelätti haluaisi ilmeisesti Mannerheimistä tehtävän joku jumala, jota palvottaisiin. Rakenna itsellesi Mannerheim pyhäkkö ja palvo siellä venäläistä punaisten kapinallisten teloittaja Marsalkkajumalaasi.

    Palvoessasi voit samalla runkhailla Mannerheimin patsaan edessä. Aah aah!

    Äänestä

  • Marskijumala kirjoitti:

    Veroelätti haluaisi ilmeisesti Mannerheimistä tehtävän joku jumala, jota palvottaisiin. Rakenna itsellesi Mannerheim pyhäkkö ja palvo siellä venäläistä punaisten kapinallisten teloittaja Marsalkkajumalaasi.

    Vedä sinä kuivat Stalinin viiksiin, tuntuu varmaan samalta kuin tussua sais

    Äänestä

Eihän tässä mitään rasisteja olla mutta pitäähän joku tolkku olla sentään.

Äänestä

Marski nyt vain on kansallissankari ja jokaisella on vankka käsitys millainen hän on tai siis miten hänet pitäisi nähdä. Sankari on samaistumisen kohde ja eräänlainen ideaali jota kohti pyritään itseä kehittämään. Neuvostoliitossakin oli varsin erilaisia versioita Stalin-patsaasta, Keski-Aasialaisversioilla on vinot silmät. Donnerin Marski puhuu suomea ruotsalaisella korostuksella mutta muiden ohjaajien Marskit puhuvat hyvää suomea. Elokuvan toivotaan olevan todiste oman käsityksen oikeellisuudesta.

Otieno on näytellyt hermoromahduksen saanutta transsutanssijaa :D Mutta Veijo Pasanen on näytellyt uskottavasti Hitleriä eräässä historiadraamassa, vaikka Pasanen tunnetaan paremmin Sirkuspelle Hermannina. Näyttelijä ja rooli pitää erottaa toisistaan, tiettyyn rajaan asti. Näyttelijä Sanna Saarijärvi on näytellyt miesrooleja mutta kieltäytyisi näyttelemästä presidentti Kekkosta.

Lyytinen on vain huomionkipeä riidankylväjä. Kuinka kukaan viitsiikään. Että oikein kuusiosainen dokumenttisarja elokuvan teosta? Täynnä tuottaja Lyytisen itsekehua ja provosointia? Näyttelijöiden, käsikirjoittajien ja ohjaajan haastattelut nyt kyllä vielä ymmärtää. Toivotaan että hän tosiaan pysyy taustalla itse elokuvassa.

Onkohan itse elokuvaa olemassakaan? Budjetti oli pieni ja aikataulu tiukka. Kuvasikohan ne pelkän trailerin ja otti jokusen kuvan kohun nostaakseen?

Eihän nyt rasismikortilla voi kumota mitä tahansa elokuvan perinnettä tai sääntöä. Se vaan ei toimi valkokankaalla.

Äänestä
  • Venäläisten venäläinen kansallissankari on ilmeisesti Suomessa pyhä!
    Oikea marski puhui venäjää ja ruotsia. Ei Mannerheim edes osannut puhua suomea. Jos muiden ohjaajien marskit puhuvat sujuvaa suomenkieltä, he vääristelevät totuutta.

    Äänestä

Mannerheimin isänmaa oli Venäjä. Kieli jota puhui oli venäjä ja ruotsi.

Äänestä

Niskalaukaus oli punikeille aivan oikein. Sodassahan hän vain jatkoi samaa linjaa ja tappoi lisää kommunisteja.

Äänestä
  • Nämä, joita sinä aivoton räkämälli punikeiksi haukut, olivat ihmisarvoa vailla olevia liki orjan asemassa olevia karjapiikoja muonamiehiä renkejä torppareita tehtaantyöläisiä ja heidän lapsiaan.
    He nousivat sitä vallasväen käsitystä vastaan, että heidän elämäntehtävänsä on orjanasemassa palvella Mannerheimin tapaisia ja pienempiä herroja ja rouvia.

    Talvisodassa ne joita Mannerheim ei esikuntineen kerinnyt tapaa, kiitos Englannin ja Ranskan väliintulon, taistelivat venäläisiä vastaan. Ei Mannerheimin takia vaan koska evät halunneet Stalininkaan suomessa määräilevän.

    Luehan kusimulkku edes vähin historiaa tai katsele elokuvia esim. Täällä pohjantähden alla ennen kuin tänne paskapökäleitäsi pudotat

    Äänestä

  • torppari kirjoitti:

    Nämä, joita sinä aivoton räkämälli punikeiksi haukut, olivat ihmisarvoa vailla olevia liki orjan asemassa olevia karjapiikoja muonamiehiä renkejä torppareita tehtaantyöläisiä ja heidän lapsiaan.
    He nousivat sitä vallasväen käsitystä vastaan, että heidän elämäntehtävänsä on orjanasemassa palvella Mannerheimin tapaisia ja pienempiä herroja ja rouvia.

    Talvisodassa ne joita Mannerheim ei esikuntineen kerinnyt tapaa, kiitos Englannin ja Ranskan väliintulon, taistelivat venäläisiä vastaan. Ei Mannerheimin takia vaan koska evät halunneet Stalininkaan suomessa määräilevän.

    Luehan kusimulkku edes vähin historiaa tai katsele elokuvia esim. Täällä pohjantähden alla ennen kuin tänne paskapökäleitäsi pudotat

    Hahaha, punikki siinä laskeskelee valheita :D, vai että venäjän vallan alla olis ollut torppareilla paremmat oltavat, hahaha. Tyypillinen punikki siinä vaan toisia kusimulkuiksi haukkuu.

    Äänestä

Sama kuin kehuisi hallitusta työnsä osavaksi..

Äänestä

Mitenkäs Keniassa asiaan suhtaudutaan? Ajatellaanko siellä vastaavasti, että on häpeäksi Kenialle, kun sikäläinen näyttelijä esittää eriväristä henkilöä?

Äänestä

Mitenkähän jenkkilä suhtautuisi asiaan, jos Marco Bjurström homona ja vaaleatukkaisena näyttelisi Martin Luther Kingiä ?

Äänestä
  • bjurström on mongoli kuten kaikki suomalaiset.Katso saksalaisten ja ruotsalaisten 30 luvun tutkimuksia

    Äänestä

Mitä Mannerheim teki punaiselle? Tappoi.

Äänestä
  • Yleensä sisällissodan päättyessä voittaja pyrkii eliminoimaan kaikki vastapuolen sotilaat sekä kiihkoilijat(joiden joukossa valitettavasti myös täysin viattomia). Tällä turvataan oma asema, eli vältytään uusilta konflikteilta ja kapinoilta.

    Oishan sitä tietysti voinu päästää kaikki vangit vapaaksi ja ilmoittaa kaikille punaisille, että "teille ei käy mitään jos lupaatte ja vannotte, että ette aloita uutta sotaa." Jos näin olis tehty niin veikkaanpa, että viimeistään talvisodan aikoihin olis punaiset yrittäny vallankaappausta Neuvostoliiton avustuksella.

    Äänestä

ELOKUVA, JOSTA TAALLA SIITA VOI PUHUA, OLI MIELENKIINOTOINEN FILMI afrikkalaisesta vanhasta miehesta joka kertoi elamankokemuksiaan jalkelaisilleen.Musiikki viehattavaa ja koko idea mainio.Jos ko henkilolla oli sattumalta Mannerhein nimi se on vain sattumaa.Filmina hyva, ne nimet ja tyokomennusmaa voidaan poistaa filmista helposti.Kerrankin tunteellista elokuvaa...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


- surullista - kirjoitti:

Nyt viime päivinä paljastettiin ylen uusi elokuva, joka kertoo Mannerheimista. Se on kuvattu Keniassa ja Mannerheimia näyttelee Kenialainen, eli tummaihoinen mies.

Nyt tästä on noussut hirveä haloo. Ilta-sanomien ja Helsingin Sanomien nettipalstat täyttyvät vihaisista kommenteista.

Niinpä nyt kysyn teiltä, mitä tässä on niin kamalaa? Miten elokuva muka häpäisee Mannerheimin tai jopa isänmaan, niin kuin jotkut ovat kirjoittaneet?

Elokuva tulee varmasti lähestymään Mannerheim-aihetta arvokkaasti, vai onko ongelma siinä, että meidän Suurta Suomalaista näyttelee musta mies? "Köyhästä Afrikasta"? Ei tarpeeksi arvokasta teille vai?

Itse olen avoin hanketta kohtaan. Miksi ei? Tämän elokuvan ei ole tarkoitus korvata sen oikean Mannerheim-elokuvan, jos se nyt koskaan valmistuu.

Harmittaa näyttelijöiden puolesta, kun he saavat kuulla millaisen vastaanoton heidän työnsä on saanut täällä Suomessa – arvostellaan ihon väriä elokuvan sijaan. He eivät vaan tiedä millaista ulkomaalaisia vieroksuvaa ja kapea mielistä kansaa olemme...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu