Pääministeri Kataisen hallituksen rivit ovat viime aikoina alkaneet repeilemään. Esimakua saatiin oikein kunnon kissatappelusta kun Maria Gezenina Richardson ja Paula Risikko ottivat yhteen vanhuspalvelulaista. Eivät taida kyseiset rouvat tulla oikein kovin hyvin toimeen keskenään. Hallituksen rivit repesi vielä pahemmin kun vanha poliitikan konkari Erkki Tuomioja meni antamaan haastattelun jossa kertoi että Suomi valmistautuu euron kaatumiseen. No tästä haastattelusta lähti liikkeelle sellainen media vyörytys ja suoranainen tappalu kun Alexander Stubb vastasi kipakasti Tuomiojalla takaisin ja kertoi hyvin pontevana että Suomi on 100 % sitoutunut euroon. Onkohan nuo Demareiden kannanotot seurausta siitä että he tietävät suosionsa nousseen ja että heidän puolue hengittää jo kokoomuksen niskaan joilloin demareiden liikkumatila hallituksessa kasvaa ? Mutta jos käy niin huonosti että koko euro kaatuu niin silloin voi oikeasti koko Kataisenkin hallitus kaatua eikä se siihen jää. Euron kaatuminen voi viedä mennessään myös muita hallituksia pitkin ja poikin eurooppaa ja tämä on erittäin pelottavaa ja vaarallista. Tuolloin voisi valtaan nousta puolueita joiden ajatusmaailma ja ideologia on suoraan Hitlerin ajoilta..
Voiko Kataisen hallitus kaatua ??
Euron kriisi pahenee
21216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Joopa joo. Aika näyttää kuinka käy.
Mutta jos kokkareet putoaa pohjalle niin siinä ei häviä tavallinen kansalainen.
Tämä riistäminen on mennyt jo liian pitkälle.
Juuri näin, en panis pahakseni jos tämä tekohengitettävä korruptioklaani kaatuisi omaan mahdottomuuteensa joka oli alusta asti selvää, näin eritasoista porukkaa ei pidä mikään, edes hetipitiliima kasassa.
Nähtäväksi jää paljonko kansalaisilta kupataan.
Totanoin, jos änkyräkommaritkin kykenisivät ajattelemaan herneaivoillaan, niin heidän kannattaisi äänestää Kokoomusta, eikä Kataista olisi tarve äänestää.
Jotkut äänestävät vaan räyhääjiä, se on heille vaan sitä sirkushuvia, mutta rakentavaa yhteistyötä ei niin luoda.
Ei sillä ole enää merkitystä kaatuuko vai ei. Katainen on jokatapauksessa ajanut itsensä käärmesilmineen poliittiseen pommiin, hänen uransa politiikassa ei tule jatkumaan.
Eihän Kataisella ole enää edes mitään valtaa, tyhmä voi vaan luulla että olen pääministeri ja minulla on valtaa HAH
Oikeastaan on vain hyvä asia tuo että Katainen ei tajua sitä että sillä ei ole mitään oikeata valtaa, toiset ne vetelevät häntä kuten sätkyukkoa... tai muppet-shown kermittiä heheheheh
Ensinnäkin olen arvioinut jo heti alusta asti kun Jyrki Katainen kokosi tuon laajapohjaisen hallituksen, että se ei tule olemaan koko hallituskautta Eduskunnassa. Ja tämän asian voi tarkistaa lukuisista "raakkuna1" antamistani esityksistä.
Ja toisekseen olen arvostellut hyvinkin monta kertaa että tuo hallituksen linjaus osoittaa vielä täydellisen epäonnistumisen. Ja tämähän on ollut syynä että Perussuomalaiset eivät ole osallistuneet lainkaan nykyisen hallituksen työskentelyyn, ja niin olemme olleet koko ajan oppositiossa, ja esittäneet ainoastaan Perussuomalaisten omaa innovaatista linjausta asioiden suhteen. Ja kuten huomaatte että Euroopan tilanne on kaikista yrityksistä huolimatta aina vain osoittanut että euron aika on ohi, ja kaikki Euroopan valtiot joutuvat turvautumaan omaan kansalliseen politiikkaan. Ja mehän olemme suomessa jo varsin hyvissä asemissa sen suhteen, ja aktiiviset politiikan seuraajat ovat kovastikkin kasvattaneet Perussuomalaisten kannatusta suomessa.
Mä tuen Jyrki Kataisen hallitusta. En ole kokoomusta äänestävä, mutta uskon täysin sen, että Jyrki Katainen & kokoomus ja vasemmistopuolueet tekivät yhdessä kompromissin tilanteessa, missä änkyräpersyt haittasivat ehkäpä jo koko demokratiaa, vänkyröimällä että mennäkö hallitukseen vaiko ei ( vastuunotto ei persuja kiinnostanut, ilmeisestikään, ja myöskään keskusta ei voinut vaalien- 2011 jälkeen mennä hallitukseen poliittisista syistä, vaikka ehkä olisi halunnutkin). En ole puoluepoliittisesti mitenkään sitoutunut, mutta sen ymmärrän, että Kataisen hallitus on varmasti tehnyt sen, mitä se on voinut, eli oikeisto ja vasemmisto yhdessä.
Minkälaista vastuun ottoa tarkoitat? Miksi Perussuomalaiset olisivat menneet hallitukseen ottamaan vastuuta sellaisista kokoomuksen ja demareiden masinoimista typeristä päätöksistä, joita perussuomalaiset nimenomaan vastustavat. Nämä hallituksen nykyiset naiivit idiootit ovat täysin muiden maiden vietävissä, ja toimivat kuin jonkun psykoosin vallassa.
Ja demokratia käsityksenkin olet käsittänyt väärin. Juuri Perussuomalaiset ovat tällä hetkellä ylivoimaisesti demokraattisin puolue. Kokoomus ja demarit edustavat harvainvaltaa, ja miksiköhän juuri nämä puolueet ovat viime aikoina toimineet kaikessa vastoin kansan yleistä mielipidettä vastaan?
Markka takaisin ja pian, emme voi olla näin kalliissa valuutassa, missä päälle laitetaa n. 20 000 miljardin muiden petosvelat.
http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/111810-eurokriisin-kaunistelematon-analyysi
>> Minkälaista vastuun ottoa tarkoitat? Miksi Perussuomalaiset olisivat menneet hallitukseen ottamaan vastuuta sellaisista kokoomuksen ja demareiden masinoimista typeristä päätöksistä, joita perussuomalaiset nimenomaan vastustavat >>
Urpilainen ja Arhinmäi maksavat kalliisti tuon kansalaisille valehtelemisensa. Vain perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti pysyneet antamiensa vaalilupausten takana.
Jos tarkoitat RKP:tä niin uskon että sen kyky toteuttaa jota niin kauheaa tyssää puutteelliseen kielitaitoon. Tosin mihin sanoja tarvitaan kun teot puhuvat puolestaan.
Hyvänen aika, eihän kukaan lähde tietoisesti sellaiseen hallitukseen, joka tahallaan aiheuttaa omalle kansalle lisää kustannuksia, kuten perussuomalaiset, jotka jäivät viisaasti sivuun tästä hullujen hommasta. Kokoomus puhuu vastuunkannosta, mutta samalla sysää suomalaisille veronmaksajille aina vaan lisää maksettavaa. Haloo? Miksi Katainen suostuu ihan kaikkeen, mitä vaan Saksan ja Ranskan ministerit ehdottavat? Olisiko kerrankin syytä ottaa järki käteen ja unohtaa eu-tuet. Miksi pienen valtion pitää maksaa suurien valtioiden pankkeja ja eliittiä? Meillä on omassa maassa paljon korjattavaa, mutta kukaan muu kun perussuomalaiset ja jotktu harvat keskustan edustajat yrittävät tuoda oman maan epäkohtia esiin, mutta kokoomus ja demarit muine puolueineen vaan ajavat eu:n asiaa. Stubbkin voisi olla kerrankin hiljaa eikä sekaantua asioihin, joista ei mitään tiedä. Stubb, joka lienee eliittiä itsekin ei ymmärrä sitä tosiasiaa, että kaikki joutuvat kärsimään näisen velkamaiden takia ja etenkin Suomi, joka on pieni maa ja jolta omavaraisuus esim. maatalouden alasajon takia on aivan liemessä. Hävetkää hallituspuolueet, että puolustatte kyllä eu:ta, mutta miten on oman maan asiat? Jos ne mielestänne on hyvät, niin miksi sitten kansasta ei todellakaan tunnu siltä?
Yleeensä jarruttomasta junasta tai autosta täytyisi hypätä jyrkässä alamäessä pois siinä alku vaiheessa kun vauhti ei ole vielä liian kova. Kyytiin jääneet sitten vain odottavat sitä loppu rytinää....
ehken kaikkea voi tapahtua hallituksen suhteen. ainakin jos kysyy itseltään internetiltä ----> rehnponzi-huijaus
Rupusakkihallitus kääntää takkia tarpeenmukaan.
Perussuomalaisten pelossa.
Vaaleisa tavataan!
Kukahan laitetaan Helsingin Kaupunginjohtajan paikalle, jo Perussuomalaiset tosiaan nousevat stadin suurimmaksi puolueeksi?
Melko selvää on ainakin se että Guggenheim-Pajunen saa silloin liihoitella tuolta vakanssilta pellolle.
Jussi Pajunen on saanut seitsemän vuoden jatkokauden tänä vuonna niin että hän jatkaa kaupunginjohtajana vuoteen 2019. Ks. tarkemmin Helsingin kaupungin sivuilta:
http://www.hel2.fi/paatoksenteko/kvsto-tiedote/arkisto/20120229_kvsto.html
Perussuomalaisilla on seuraava mahdollisuus vallata Hensingin kaupunginjohtajuus vasta vuoden 2016 kuntavaaleissa.
petospuolue ei ainakaan sitä kaada sen verran joustava selkäranka niillä on kunhan omalle tilille tulee tarpeeksi.
Tuollakeinoin kaatuisi aika nopeasti, kun kaikki vaan "NAPS" yhtäkkiä Suomen kansalaiset lopettavat pankeille velan maksamisen takaisin (Kuten Kreikka), ja veronmaksamisen myös.
Tietysti siinä voisi joutua vankilaan mutta löytyykö vankilapaikkoja sitten 3 miljoonalle veronmaksajalle?
Voi kyllä ja todennäköisesti kaatuukin. Kokkarinuorten puheenjohtaja antoi eilen aamulla niin sisäsiittoisia mielipiteitä runka.. katsellessessaan Mit Romneyn vaalipuheita. ---Ei olla kuin amerikka mutta ollaan sittenkin--ihanaa!!! (hänen mielestään).
Toivottavasti Suomi äänestää viisaati (kerrankin). Kumma juttu että asiat pitää aina päästää huonoksi ja sitten vasta tapella verissäpäin!!!