Alaselkä kipeä, ei voi kävellä. Help!

Selkaapua

Eilen aamulla alaselkä oli kipeä, ja päivää kohden vain paheni. Iltapäivällä ei enää voinut kävellä. Mulla on suht korkea kipukynnys, kaikkea kun on tapahtunut, mutta tämä vie voiton. Se ettei pysty kävelemään on kirjaimellisesti siten. Jos pystyyn pääsenkin, niin se on noin 30sek ja kipu on niin paha ettei kykene vain kävelemään, jaa rojahdan lattialle selälleen, jolloin pahin kipu katoaa. Sänkyyn piti mennä konttaamalla. Tänään sain kotiin Buranaa, olen niitä 2h aikana ottanut 6kpl (nelisatasta), mutta ei tunnu vaikuttavan. Yritin nousta sängystä, niin tuli helvetillinen kipu alaselkään että äkkiä takas selälleen.

Alaselkäkkpua on ollut muutaman vuoden ajan ehkä kerran vuodessa. Aikaisemmin kuitenkin olen voinut kävellä, sillä kipu ei ollut näin paha. Silloinkin sattui ja kävelystä muutkin näki että jotai o vialla, mutta... Nyt ei pääse yhtään liikkumaan. En ees lääkäriin pääsisi koska en voi nyt olla kun makuulla.

Olen kohta kolmekymppinen mies, eikä ylipainoa.

Mitä tämä on??? Miten se menee ohi??? Vasen jalka on välillä puutunut ja siinä menee lievä kipu välillä reidestä sääreen. Ei kuitenkaan kamalan kova sellainen, vaikka ikävä sekin on.

28

38172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suositteluni

      Itsellä oireili vuosia ja sit meni jalat alta. Useamman välilevyn pullistuma ja vaurio selässä. Lääkäriin ja vaadi magneettikuvat!

    • Selkaapua

      Mikä auttaisi muu kuin lääkäri? Koska en oikeesti pysy liikkumaan. Meneekö ohi edes vähän? Mikä lääke auttaisi parhaiten? Nelisatanen burana ei ainakaan auttanut yhtään. Karsee tilanne.

    • ***

      Onko se noidannuoli tai venähdys? Auttaisiko lihasrelaksantti, jos sulla sattuu sellaista olemaan kotona? Ja yritä nyt kuitenkin päästä sinne lääkäriin!

    • Selkaapua

      Kylmägeeliä pitäisi olla himassa... Mutta sitä en ole vielä koittanut. Siinä kohtaa vielä kun pysyyi seisomaan, niin peilistä näki miten lantion kihdalta vartalo tekee s -malliseksi. Eli oikea kylki vetää oikeelle kivusta, oon ihan s -mallinen. Tosin sama on ollut ennenkin, mutta silloin kykeni edes kävelemään.

    • Selkaapua

      Hieman tulee säälittävä olo :/ Nousin sängystä tunti sitten. Vaivalloisesti pääsin kuselle, ja sit rysähdys vesssan lattialle. Kylmägeeliä alaselkään ja selälleen roudasin itteni makkariin hakemaan puhelimen ja sit selälleen lattiaa pitkin olkkariin. Sit kestikin 30min että sain itteni nostettua sohvalle. On tämä uskomatonta. Se kipu kun tulee, se on jotain niin järkyttävää. Se tipauttaa ison miehen lattialle. Luin että voisi olla noidannuoli, kun tuli ykskaks taas varoittamatta... Mutta vasemman jalan puutuminen viittaisi googlen mukaan viittaisi välilevyyn. Niin tai näin, ei tästä tule mitään. Ei pääse edes lääkärille, joka muuten olisi aikuisiässä toinen kerta kun joutuisin menemään. Muusta on selvinny odottamalla. Help! Ideoita otetaan vastaa. Nälkäkin tulee kun ei pääse kokkaamaan tai ees avaa ovea pizzalähetille.

      • Anonyymi

        silloin kun selkä on oikeasti noin kipeä, ei pysty kyllä kirjoittamaan nettiinkään mitään,
        no oli tai ei, kai se on jo parantunu


      • Anonyymi

        Soita ambulanssi niin ne hakee sairaalaan.hoitoa tarttet


    • ***

      Ambulanssi varmaan olisi oikea tapa päästä lääkärille, kun on noin huonossa kunnossa! Jotenkinhan sun sinne täytyis päästä.

    • M37 vuotta

      Joo itselläkin ruennut tässä päälle kolmikymppisenä olemaan tällaisia, nytkin sairauslomalla kun noidannuoli iski taas ristiselkään kuin salama, pystyin kuitenkin jotenkuten menemään töihin, sitten seuraavana aamuna oli niin jumissa ja kipeä että ei puhettakaan töihin menosta. Kävely on ihan pientä tipuaskellusta ja sekin koskee jos yhtään pidemmän askeleen yrittää ottaa.
      Lääkäri sanoi mullekin että selkä on ihan vinossa.

      Kerran on lavuaarin alle kumartuneena selkä varoittamatta ikäänkuin "katkennut" ja olen pudonnut lattialle minkään estämättä. Siellä lattialla kipu selässä on sitten armottoman ankaraa, ei voi edes huutaa tuskasta.
      Pahimmillaan en voinut minäkään nousta seisomaan, tuettunakin jalat vapisivat kuin olisivat voineet pettää alta milloin tahansa.

      Sitten taas kun menee ohi niin selkä toimii normaalisti kuin ei mitään vikaa olisikaan, en käsitä miten se voi sitten varoittamatta vihlaista kuin salama iskisi ristiselkään ja rampauttaa lähes invalidiksi viikon-parin ajaksi!

      • M37 vuotta

        Ai niin ne lääkkeet, mulle määrättiin Sirdaludia, lihasjännitystä laukaisevaa lääkettä, se on kolmiolääke mutta silti sekin auttaa vasta muutaman päivän päästä.
        Sen lisäksi tulehduskipulääkettä ja toipumisen jälkeen ennaltaehkäisyn vuoksi suositellaan lihasvenytyksiä, olen ollut fysioterapeutillakin tämän vuoksi. Siitä huolimatta on selkä venähdellyt kuuden vuoden aikana jo muutamankin kerran.

        Epäilen että omalla kohdalla selkä reistaa fyysisesti raskaan työn vuoksi, ei mulla ennen tätä hommaa ollut tällaisia ongelmia.


    • kuin naulan pisto

      Useimmat tukirangasta juontuvat kivut ja säryt pystyy kyllä ihan kotihoitoina saamaan kuntoon jos on tietoa tarpeeksi.
      Kovalla lämpimällä alustalla selkämakuulla venytellen saadaan kipukohtaan verenkiertoa elvyttämällä kipukohta toimivaksi.

      Ai että sattuu, totta kai sattuu, aluksi, mutta jo 5 min venyttelyn jälkeen kipeä paikka sietää liikuttelua. Tähän fysioterapia perustuu.
      Elimistön omat "puudutusaineet", endorfiinit tulevat mukaan ja lieventävät kipua. Venyttelyt saattavat kestää jopa parikin viikkoa, mutta tuottavat sitkeällä yrityksellä kipukohdan kuntoon.

    • Selkaapua

      Lauantaina tuli 8. päivä kun olin kotona... ei voinut kävellä. Yksinkertaisesti ei voinut mitenkään venytellä. Kipua vaikea kuvitella muiden, ja jokaisella on erilainen kipukynnys, mutta... kaikenlaista on koettu, ranne auki, puukko mahaan... mikään ei ole lähelläkään ollut tätä kipua. Lauantai-iltana kävin pihalla auton takapaksissa, se oli eka kerta ku pysty käveee jotenkin. 9. ja tänään 10. päivä kivun alkaisesta ja nyt voi liikkua. Välillä sattuu tosi paljon vieläkin, mutta ei niin paljon että jalat pettäisi. Lähti pois kotikonstein hieronnalla... ja tietenkin kipulääkkeillä. Nyt kun menee ohi kokonaan, niin sali alkanee taas. Jos saa vahvistettua selkälihakset ettei enää käy näin. Kiitos kaikille!

    • ***

      Mulle ainakin fysioterapiassa on korostettu vatsalihasten merkitystä ja nimenomaan syvien vatsalihasten. Eli niitä treenaamaan! Selkälihaksista ei puhuttu mitään siellä...

      • pain experiences

        no jo on, erilaisia neuvoja riippuen siitä missä sattuu asumaan tai käymään. Tosin mulla ainakin lääkäri näkee jo päällisin puolin että selkälihakset on jumissa ja tuntuuhan tuo itsestäkin että nimenomaan selässä on ongelmaa.
        Varovainen venyttely saattaa hetkeksi auttaa mutta kun nousee jalkeille tai istumaan, särky alkaa kohtapuoliin uudestaan. Yleensä vasta viikon jälkeen alkaa helpottua ja parin viikon kuluttua olo on taas kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan.

        Hyvin kuvattu kivun suuduudesta, en tiedä koskisiko oikea salamanisku tai 240 voltin sähköisku tämän enempää, noidannuolen iskun kipu on jotain aivan käsittämättömän helvetillistä, melkein toivoisi että taju lähtisi mutta siltikin sen kerkeäisi tuntea. Joskus on myös pohjelihas krampannut ja sen kipu on samaa luokkaa, ilmeisesti lihaskivut ovat pahimpia mitä ihminen voi kokea.

        Murtunut kämmenluu koski kohtalaisen lujasti heti tapaturman jälkeen mittei sekään vedä vertoja noidannuolelle, murtuman kipu vieläpä katosi melko pian kokonaan vaikka murtumakohta oli turvoksissa ja paraneminen vei kuukausia.


      • Kyllähän koko lantionalueet tukikudokset komppaavat toisiaan. Jos tyypillä on iso roikkuvatsa, myös selkä on ennenpitkää tosi kovilla.

        Jäätyäni tapaturman vuoksi eläkkeelle, juuri siitä syystä, että aktiivinen liikunta jäi vähemmälle, alkoi alavatsan alueelle kivulias tyrän kehitys.
        Vatsalihakset olivat löystyneet, samoin alaselän tukikudokset.

        Muutamassa kuukaudessa kotikonstein treenasin kivut pois vain omaa aikaa liikunnalle uhraamalla.


    • skriiikkkkrrrssttkkr

      Pahimmillaan alaselkä on niin jumissa, kovana ja kipeä että vertaisin olotilaa laahaavaan auton käsijarruun ja jarrujen kitkapinnat olisivat kuluneet jo raudoille siten että metalli hankaa metallia vasten niin että kipinät vaan lentelee :/

      Kuten laahaava käsijarru rasittaa vetoakseleita ja koko voimalinjaa niin jumissa oleva selkä rasittaa myös liikkuessa lonkan ja jalkojen lihaksia ylimääräisen vastuksen tai epätarkoituksenmukaisen liikeradan vuoksi.

    • --..-..-.-.-.-

      Ja toisinpäin. Jumissa oleva lonkka, kireä lonkankoukistaja (iliopsoas, psoas) jumittaa selän, ja aiheuttaa iskiasta ja välilevyongelmia. Selkävaivan taustalla saattaa olla jopa diagnosoimaton lonkkavika.

      Lonkat ja lantio on kaiken liikkeen perusta, ja kun siellä jumittaa, niin koko kropassa jumittaa. Kumpi oli ensin, lonkka vai selkä? Selkäpotilaalta pitäsi aina tutkia myös lonkankoukistajien kireys ja lonkkien tilanne.

      • M37 vuotta

        Missä sijaitsee lonkankoukistajat?

        Mulla tuntuu noidannuolen iskettyä ikäänkuin heti takapuolen juovan yläpuolella poikittaissuuntainen kipualue, kuin kova tanko tai palkki juuri ihon alla poikittaissuunnassa, tämän vuoksi ensin arvelinkin että lonkkaluussa on murtuma tms., sitten on ne isot pitkittäiset lihakset myös kipeänä perskannikoista ylöspäin, sivuilla ja säteilee alemmas reisiinkin.

        Lonkkaa ei kyllä ole kuvattu mutta ilmeisesti mulla on syy kumminkin niissä lihaksissa kun kipu menee ohi niin selkä toimii kuin ei mitään olisi koskaan ollutkaan.


      • --...-----..-..-
        M37 vuotta kirjoitti:

        Missä sijaitsee lonkankoukistajat?

        Mulla tuntuu noidannuolen iskettyä ikäänkuin heti takapuolen juovan yläpuolella poikittaissuuntainen kipualue, kuin kova tanko tai palkki juuri ihon alla poikittaissuunnassa, tämän vuoksi ensin arvelinkin että lonkkaluussa on murtuma tms., sitten on ne isot pitkittäiset lihakset myös kipeänä perskannikoista ylöspäin, sivuilla ja säteilee alemmas reisiinkin.

        Lonkkaa ei kyllä ole kuvattu mutta ilmeisesti mulla on syy kumminkin niissä lihaksissa kun kipu menee ohi niin selkä toimii kuin ei mitään olisi koskaan ollutkaan.

        Lonkankoukistaja (psoas) on vahva lihas joka kiinnittyy selkärankaan ja toinen pää reiden yläosaan. Pienempi lihas on iliacus. Tästä videosta näkyy sen merkitys. Lonkkanivelessä oleva luinen poikkeavuus voi aiheuttaa jänteen napsumista jolloin koko psoas lihas kirstyy ja aiheuttaa monenlaista vaivaa koko kroppaan. Pelkkä istuminen kiristää lihasta myös.

        http://www.youtube.com/watch?v=RW58i2KZLSM


    • selkäkipeäääää

      Mullakin oli keväällä alaselässä tuollainen ikäänkuin palkki. Kai se oli vain lihasjumitusta, koska helpotti fysioterapian myötä. Ja kipu levisi siitä koko selkään pitkiä lihaksia pitkin. Ongelmia mulla on kyllä lonkassakin. Tiedä sitten, mikä on se alku ja juuri...

      • wkfjiewojgerjge

        selkä kipeänä ei pysty edes kävelemään kunnolla, ikäänkuin ristiselässä olisi vetokoukku ja hinauksessa jokin kärry kun ei voi suorana seistä ja kulku on raskasta ja vaivalloista. Epätasaisuudet, pienetkin tärähdykset iskee juurikin siihen alaselän "palkkiin" kohtuuttoman lujasti. Ympäröivät muutkin lihakset on jännityksessä koko ajan, ilmeisesti epätavalliset lihakset joutuvat tällöin osallistumaan kropan pystyssäpitämiseen ja tottumattomuuttaan alkavat väsyä ja kivistää nopeasti.
        Pari viikkoa tuppaa menemään aina noidannuolesta toipumiseen, on se sitten aina hienoa voida kävellä normaalisti :D


    • Humanstool

      Hyvät keinot usein maksavat paljon. Satulatuoli. esim nojatuoliin sidottava on hyvä. Muista sen nimee. Joo Humanstool. Selkä ollut parempi sillä istuessa.

      • 3iojg3iorjgiorgjrie

        Yhdessä työpaikassa oli sellainen satulatuoli jonka istuinosa oli muotoiltu kuin satulaksi, selkänojaa ei ollut vaan siinä istuttiin ikäänkuin "polvillaan" satulan päällä. Siinä oli yllättävän hyvä istua tietokoneen ääressä työskennellen. Silloin ei kyllä ollut pahemmin selkävaivoja, myöhemmin olen joutunut raskaisiin teollisuustöihin jossa joutuu fyysisesti pinnistelemään voimiensa takaa ja jopa on alkanut olemaan välillä noidannuolia ja ankaria selkäkipuja. Työnantaja ei suostu laittamaan mitään työtä keventäviä laitteita kun muka maksaa liikaa, ilmeisesti sairaslomat tulevat halvemmaksi ja työntekijän terveyden pilaantuminenhan on hänen oma ongelmansa...


    • yst.terv

      mene akupunktioon ja magneettikuviin.

    • Valitettavasti mitkään fysikaaliset akupunktio tai kiropraktikkojen kuntoon käsittelemät kehon kipukohdat ei kauan pysy kunnossa.
      Näin etenkin, jos ergonomisesti huonoissa työasennoissa työskennellään. Itse niska-hartiaseudunaluetta tai selän toimintaa pitää aktivoida.
      Mieluusti heti kun ensimmäiset kipuilun merkit tutaan, vähän niin kuin ennakolta ehkäisten. Heitän esimerkin.

      Hankittuani näyttöpäätteen, tahattomasti hankin alkuaikoina kivuliaan hiirikäden. Lopulta koko oikea olkapää aivan jumissa.
      Sen liikuttaminen monia päiviä oli hyvin kivuliasta. Pelkät venyttelyt, aluksi varovaisesti alkoivat parantamaan kipuja päivien mittaan.

    • Seesteliving
    • Anonyymi

      Joo mullakin kaksi noidannuolta nyt 2 kuukauden sisällä. Eka oli lievempi, tää seuraava ihan jäätävä. Ekat pari päivää pahimmat oireet sitte pitäis pikkuhiljaa alkaa helpottaa. Ja se jäämee kipu johtuu osittain siitä että keho yrittää suojella jotakin kohtaa siellä selässä/kropassa ettei sitä enää rasiteta. Se on kehon puolustus. Mulla auttoi pahimpaan selinmakuu hierontatuolin päällä, sellainen makuu hierontalaite. Siinä se lämpökin tuli mukavasti selkään, ja jalat koukussa. Ei se siis ohi oo mennyt mutta toi helpotusta. Vaikka sattuu kävellä niin Kävely kuitenkin nopeuttaa paranemista. Hyvä peruskunto helpottaa liikkumista. Mulla oli fyysinen kunto kesän jälkeen mennyt heikoksi kun oli salistakin taukoa 2 kuukautta, niin epäilen itselleni ettå nyt tuli pahempi nuoli koska heikossa hapossa jo valmiiks. Masennus pahentaa myös. Ja kannattaa tutkia syyt jos tosiaan toistuu. Itse nyt menossa fysioterapeutille selvittämään onko mulla toinen jalka pidempi ym.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1233
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe