Kun öljy loppuu niin usa lähtee kotiinsa ja samalla

Olenko oikeassa nyt?Mitään sotiahan ei olisi jos usa ostaisi rahalla toisilta öljyt ja malmit mutta kun usa on vararikossa niin ainoa tapa hankkia luonnonvaroja on ryöstäly.
489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Seuraavaksi tulee huoli makeasta vedestä, se tulee olemaan kalliimpaa kuin öljy.
Suomenki pohjavesien "omistus" on häkäpäissään jo myyty sijoittajille samalla tavalla kuin meni lannoitteet. No, sama on ollut kauppamieskin.

Äänestä

Inkkarit saavat 85 000$ työttömyyskorvausta, joten hyvin menee. Taas kerran russakka sekoittaa russian öljynhankintametodit yhdysvaltoihin. Irakista ei öljy lopu, eikä USA ole vienyt siltä desilitraakaan ilman päivän kurssin mukaista maksua.

Putinilla on hirveä pelko, että Yhdysvallat määrittelee jonain päivänä hhänet diktaattoriksi ja Putin-kääpiö varustautuu kuin puolihullu Suomenkin rajoilla ja yrittää keksityttää uusia hävittäjiä ja sukellusveneitä kuin viimeistä päivää.

Se nyt vain on niin, että tuollaisilla aseilla ei tee tämän päivän sodassa mitään, sillä pommitettu maa pitäisi myös kyetä pitämään ja siihen Venäjän juoppoarmeijasta ei koskaan enää tule olemaan.
Siksi Putin pyysi kauniisti Obamaa pysymään Afganistanissa, sillä jos USA lähtee sieltä, Afganistan nitistää Venäjän.

Tietysti Venäjä voisi tuhota sen miljoomaksi vuodeksi asuinkelvottomaksi, mutta mitä siihen sanoisi muu muslimimaailma?

Venäjä on haastanut riitaa naapureilleen jo monta sataa vuotta ja maksun aika alkaa olla lähellä.

Sen kansa on totaalisesti rappiolla, eikä sitä varsinaisesti kiinnosta Putinin pimittämien miljardien suojelu, eikä varsinkaan herran itsensä suojelu, joten lähtö on siinä suhteessa lähellä.
Kaikki hevoset kengitetään lopulta ja seuraava on Putin.
Oma kansa tekee sen lopulta ihan ilman USA:n apua.

Putin on hirmuhallitsija joka juo kansan verta. Sen näkee jo siitä, että hänellä on miljoona kertaa palkkaansa nähden liian suuri omaisuus. Hodorkovskilta varastettu omaisuus ei yksin riitä, vaan hän on ollut suoraan kansan kukkarolla koko ajan mitä hän on ollut korkeimmalla pallilla.

Venäjän kansa pitää vahvoista johtajista ja nauttii suurvalta-asemasta, mutta roistomaisuudellakin on rajansa. Sen hintana on pää. https://encrypted-tbn1.google.com/images?q=tbn:ANd9GcS-jvGTjojxFEVuW1QT6nh-Spk8yLhpiA9AuPgHh_ZOAAylVlZ3ZQ

Äänestä
  • Buahahahaaaa inkkari saavat 85 000 te-korvauksia?!?!!Buahahahaaaaa

    Ja lentävän lehmän hanurista lenteleee apinoita joilla sinun näköinen naama!!!

    Buahahaaaaa voi teitä ympärileikauttuja loisia kun keksitte mahtavia valheita....

    Äänestä

Kun öljy loppuu, sinulla on totisesti suurempia murheita, kuin USAn kotiinmeno:)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Myös sodat loppuvat. kirjoitti:

Olenko oikeassa nyt?Mitään sotiahan ei olisi jos usa ostaisi rahalla toisilta öljyt ja malmit mutta kun usa on vararikossa niin ainoa tapa hankkia luonnonvaroja on ryöstäly.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu