Israelin armeijaan tai muuhun?

Suomen valtio on estänyt minua samasta asekoulutuksen ja maanpuolustuskoulutuksen ikärasismiin perustuen. Olen harkinnut lähtemistä siis jonkun muun maan armeijaan. Ainakin Israel ottaa ulkomaalaisia naisia sinne, ikärajoista en ole ihan varma . myös muut maat kiinnostaa esim. Usa. Uk. Onko joku nainen käynyt Israelin armeijan? Haluaisin tietää, maksaaako ne sulle palkkaa, ruuat yms?
1266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

P-Korean kansan armeijaan. Hyvää matkaa !

Äänestä

Israelissa on naisila asevelvollisuus kuten miehilläkin. Naisilla 2 ja miehillä 3 vuotta (Pohjois-Koreassa 10 vuotta) eli kyllä siinä ajassa ehtii saamaan hyvän koulutuksen. Jos on uskoltaan juutalainen ja osaa hepreaa niin luulisi pääsevän asepalvelukseen vaikka on muualta lähtöisin. Ikärajoista en tosin tiedä.

Joka tapauksessa Israelin puolustusvoimilla on paljon erilaisia ohjelmia joihin voi osallistua tukeakseen heidän toimintaansa ja se on ollut melko suosittua myös Suomessa. Missään tapauksessa kyse ei ole asevelvollisuudesta tai sen kaltaisesta koulutuksesta mutta pääsee toimintaan mukaan. Netistä löytyi kopioitu uutinen http://maanpuolustus.net/showthread.php?tid=1722

Äänestä

Kaikissa armeijoissa aloittava on alokas. Et ehkä vielä tiedä mitä se tarkoittaa. Olet aika vanha tykinruuaksi.

Äänestä

perusta lottajärjestö uudestaan ni eiköhän se siitä

Äänestä

Lähe sinne tappaa ittes, Sionisti tarvitsee juuri sinun kaltaista lammasta jonka verta se voi vuodattaa, että omat tuotot on mahdollisimman suuret.

Äänestä
  • minun verta??? Tietääkseni Israel ei ole sodassa kenenkään kanssa??? Omat tuotot? Paljonko se saa tuottoa jos sotilas kuolee? kiinnostaisi tietää laskelmasi???

    Äänestä

Usassa ikäraja armeijaan taisi olla 42. Kumma kun ikä on vammaisuus naisilla, muttei miehillä. Saksassa 2 MS:n lopussakin kaiki kynnelle kykenevät pantiin aseisiin, vanhukset ja lapset, mikä on vikana suomen syrjivässä armeijassa että estetään oman maan puolustus yli 30-v naisilta??Jos sota syttyy niin naisilla ei ole oikeutta puolustaa itseään ja lapsiaan venäjän raiskaajia vastaan aseellisesti?Venäjähän kävelee meidän yli tuosta vaan, koska puolet asevoimasta on kielletty puolustamasta!

Äänestä

Voithan aina lähteä turistiksi Punaiselle Torille kranaattiliivit päällä ja sytytin kädessä jos todella uskot asiaasi.

Äänestä
  • uskon itsepuolustukseen, en itsemurhaan....DOH!!

    Äänestä

Israelin armeijan veteraani rikkoo hiljaisuuden

Vuonna 2004-2007 Israelin armeijan laskuvarjojääkäreissä palvellut Avner Gvaryahu (27) koulutti tarkka-ampujia tappamaan palestiinalaisia. Nyt hän kulkee entisten vihollistensa keskellä – ja puhuu suunsa puhtaaksi hinnasta, jota Länsirannan miehityksestä maksetaan.

- Aloittaessani asepalveluksen ajattelin, että voisin olla ”hyvä miehittäjä”. Mutta et voi olla hyvä sotilas, koska saamasi käskyt ovat moraalittomia. Tehtävänäsi on viedä ihmisiltä heidän vapautensa, heidän arvokkuutensa. Näin sanoo Avner Gvaryahu, Israelin armeijan veteraani.

Istun viikunapuun alla miehitetyssä Hebronin kaupungissa ja kuuntelen entisen miehittäjän tarinaa. Avner jatkaa muisteluaan asepalveluksesta kuvailemalla erästä tapahtumaa vuodelta 2007.

- Oli yksi rutiinitehtävä Nabluksessa. Oli yö. Meidän oli tarkoitus vallata niin kutsuttu Tohtorin talo. Juuri kun olimme murtamassa ovea, sisältä kuuluu ”odottakaa!”. Joku avaa oven sisäpuolelta ja ryntäämme sisään, Avner aloittaa.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=4718

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nainen pian 40v. kirjoitti:

Suomen valtio on estänyt minua samasta asekoulutuksen ja maanpuolustuskoulutuksen ikärasismiin perustuen. Olen harkinnut lähtemistä siis jonkun muun maan armeijaan. Ainakin Israel ottaa ulkomaalaisia naisia sinne, ikärajoista en ole ihan varma . myös muut maat kiinnostaa esim. Usa. Uk. Onko joku nainen käynyt Israelin armeijan? Haluaisin tietää, maksaaako ne sulle palkkaa, ruuat yms?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu